Valkkarista näkee mainiosti kuinka vieraslaji sopeutuu suomen oloihin. Tuleehan peura pohjois-amerikasta samoilta korkeuksilta.
Ihmetellyt olen sitä miksi valkkari ei juuri leviä vaasa-kaakkoissuomi sektoria pohjoisemmaksi vaikka määrä kasvaa kasvamistaan ja reviirit täyttyy peuroista.
Sitävastoin oma lajimme pienijalkainen metsäkauris leviää ja pärjää hyvin aina lappia myöten.
Onko valkohännästä kehittynyt maassamme täysin viljelyalueiden eläin ja se on jäänyt lajin geeneihin aina suomeentulon ensipäivistä saakka ja näin laji on kehittynyt täysin peltoriistaksi.
Pohjois-Amerikassa taas valkkari elää hyvinkin erämaa asukkina kaukana ihmisten tarjoamista ruoka avuista jne ja pärjää silti.
Kehittyikö meille sitten oma peltoalalaji samasta lajista?
Valkohäntähän on merkittävämpiä riistalajejamme ja erinomainen lisä suomen harvahkoon riistakantaan. Muista vieraslajeista poiketen se ei juurikaan syrjäytä muita lajeja eikä ole luonnolle haitaksi kuin korkeintaan puutarhoissa ja sitten liikenteessä kolareita aiheuttaen.
Ihmettelen miksi valtio ei vapauta valkohäntiä lupavapaaksi kuten metsäkaurista?
Kaikki muut vieraslajithan ovat jo lähes lainsuojattomia mutta valkohäntä ei.
No ei liene yllätys mikä on syy. Valkohäntäpeurojen lupamaksuista koituu hyvä summa ja jos se vapautettaisiin ns pienriistaksi niin se niistä rahoista.
Eli vieraslajikin kelpaa luontoomme kunhan siitä saa hyvän rahallisen hyödyn:)
Toisaalta valkohännän vapauttaminen pyyntiluvista todennäköisesti saisi kannan entisestään kasvamaan. Itse ainakin olisin sen kannalla. Silloin seuroilta poistuu tavallaan pakko käyttää pyyntiluvat ja jokainen metsästää ruoka peuransa silloin kun huvittaa jos huvittaa.
Meidän seurassa räjähti metsäkauriskanta kasvuun kun luvanvaraisuus päättyi. Niitä viimeisiä lupa kauriita ei haettu väkisin puskista enää että ensivuodeksikin saataisiin luvat vaan jokainen pyysi kun siltä tuntui. Eli pyynti into lopahti ja kauris määrä lähti rajuun nousuun.
Uskoisin saman käyvän valkohäntäpeurallekin. Mutta mikä siinä metsästyksen vapauttamisessa jarruttaa? Kaikkia vieraslajeja kohdellaan nykyisin hyvinkin heppoisin lainsäädännöin mutta valkkaria ei? Ainiin raha. Ja se olisi vieläkin kamalampaa jos joku alkaisi tekemään omaa bisnestä ja vaikka myydä ampumiaan peuroja ravintoloille yms verottomasti. Eihän se valtiolle käy ollenkaan.
Eli pidetään tiukasti kiinni luvanvaraisuudesta ja myydään kalliilla itä ja pohjoissuomalaisille lupa tulla ampumaan seuran mailta vasa tai ylivuotias. Häkkipääthän säästellään seuran omille porukoille jos ylipäätään enää jaksavat p.rsettä nostaa penkistä ja lähteä kyttäämään helppoja peuran kaatoja. Saattaa joutua vielä suolistamaankin:)
Tätäkö halutaan?
Meilläkin on peurat ammuttu pääosin mustanmaan aikaan. Lupia vielä on mutta ei ketään saa enää kytiskoppiin palelemaan. Vieraita olisi kyllä tulossa mutta "ei kai ne nyt meidän peuroja ala ampumaan"
No onneksi on villisika jonka kanta lisääntyy puolella vuodessa. Sitä saa sentään jokainen kynnelle kykenevä kaataa mielinmäärin ja onhan se meidän oma lajimme joka ei koe samanlaista suojelua ja luvanvaraisuutta kuin vieraslaji valkohäntäpeura. hmmm....
Valkohäntäpeura vieraslaji
2
472
Vastaukset 2
- Kannattaja
No ei se valkohännän lupa kyl kauheen kallis ole, mut joo, voisi sen sitäkin suuremmalla syyllä vapauttaa ja poistaa lupamaksun.
- tulevametsästäjä
Valkohäntäpeurasta en mie tiijä mut somalit ovat sellainen vieraslaji mikä jäi kaupunkien lihapatojen ja Otto-automaattien läheisyyteen maleskelemaan. Saatana kun niitä ei vielä saa ampua!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Onko vassarin lääkkeet(mt) jääneet taas ottamatta
Sen verran järjetöntä persuhuutoa taa näkyville. Tuo yksi häiriintynyt ei osaa kuin "huutaa" isoilla kirjaimilla, se on481511Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että
Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.64941Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.30677- 87647
- 46618
kene ajoi "kolarin"?
"Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl14615Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu24591Pahin tapa satuttaa toista
On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.56584- 8579
- 44531
- 61525
Jos kaivattusi on
Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?47523Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä
Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan70520Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen
Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj14511- 37506
- 47480
Kylän tielle remonttia?
Mitäköhän kylän tielle ruvetaan tekemään ku laitettu tuommoset töpsät muutamien suojateitten kohille?13472Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.132469Nainen, tässä olen kahden vaiheilla
Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa45419Miten vuosien jälkeenkin tunteet voivat olla niin voimakkaat?
Että pelkkä ajatus sinusta täyttää silmät kyynelistä.26409