Mistä Esperi Care Oy onkaan lähtöisin? No SUOMEN PUNAISESTA RISTISTÄ tietenkin! Kun ei SPR voinut tehdä kyseistä bisnestä, se annettiin muiden tehtäväksi. Tiedä sitten miten rahat kiertää ja mihin.
SPR:stä Esperi Careen
Sieltäsieltäseon
650
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Esperi syntyi SPR:ssä.
Esperi Care syntyi, kun Suomen Punainen Risti yhtiöitti liiketoimintansa. Pääomasijoittajien mukaan sarjayrittäjä Aarnio-Isohanni pyydettiin tappiota tekevään yritykseen toimitusjohtajaksi vuonna 2003.
Kun CapMan osti Esperi Caren, yrityksessä oli mukana ambulanssitoimintaa, turvapuhelinpalveluita, kotihoitoa. Sairaankuljetus myytiin HES Sairaankuljetukselle, joka nykyään on nimeltään 9Lives, ja muut palvelut Stellalle. (Taloussanomat)
Sinä kopioit valikoivasti;)
''SPR luopui Esperi Caren osake-enemmistöstä vuonna 2006 ja vajaan 10 prosentin vähemmistöomistuksesta vuonna 2010.''
Hah..vai että isohanhi pyydettiin tappiota tuottavan yrityksen johtoon, hyvinhän tuo hanni tienasi, yli viisi miljoonaa on aika iso raha toimitusjohtajan pestistä, kyllä siinä saa eräältäkin mummolta ja papalta pienentää ruoka- annoksia, kuulemma vessapaperirullan vaihtokin on hinnoiteltu ko yrityksessä 15 euron hintaiseksi ja kellotettu niin että siihen kuluu aikaa 15 minuuttia! Minäkin voisin lähteä vaihtamaan tuohon hintaan lambirullia, 10 tuntia kun paiskoisin hikihatussa hommia niin 150 ekua kolahtaa tilille, 10 rullaa vaihtaisin päivässä huh!
Mistähän saisi rahoja jotta voisi äänestääkin, pitäisi tilata takseja, mutta kun ei ole puhelimessa aikojakaan jne.... ELI mistä käteistä rahaa sitten ihmisille ja nopeasti, käyttämättä mitään pankkitunnuksia, taksikuskin olisi tuotava RAHAA minulle, eli kuin kuriiri sitten, muu ei toimi tuollaisessa.... valtakirjat ja muut pankkiin tietyille summille.
Tähän Juha Sipilä valtion vei, selvittäköön itse sitten sotkunsa.
Vähän samaankin liittyväkin asia että: kannattaako sitä kupla-halliakaan edes pitää enää pystyssä kun se sortuu jokainen talvi... nekin rahat sen huollosta parempaan käyttöön...
-romuksi koko halli ja suunnittelija sen myötä...yhtä luuseria...
Kuplahalli sortuu mutta haplakulli pysyy pystyssä! Saakohan spr muuten esperiltä rahaa mamujen hierontapalvelujen järjestämiseen?