TSS:n matka Kyprokselle

4964

Vaimoni kanssa lähdimme TSS - matkalle Pohjois-Kyprokselle 19.01.-26.01. Lähtöaika Suomesta oli oikein sopiva ja perillä Ercanin lentokentällä oli opas ohjaamassa bussiin. Ryhmämme oli 44 henkilöä. Oppaamme oli syntyjään Pohjois-Kyprokselta, mutta armenialaiseen sukuun. Hän oli mies, 40v. Hänen enlantinsa oli loistavaa ja kaikki ymmärsivät hänen puheitaan. Todella ammattitaitoinen ja sympaattinen opas. Ensimmäinen hotellimme oli Salamis Hotel, viiden tähden hotelli. Monipuolinen aamupala, illalliset myös. Mutta kaikki pääruoat olivat saman kaavan mukaan tehtyjä ja lähes mauttomia. Palvelu hyvää ja sujuvaa. Toinen hotellimme oli Riverside Hotel pohjoisrannikolla. Samat sanat kuin edelliseen, mutta olisimme toivoneet järjestystä päinvastoin. Joka päivä bussilla retkelle, lähtö 08.15-08:45. Paluu viimeistään 18:00 ja illallinen alkoi klo 19:00. Oppaamme saa toiminnastaan asteikolla 1-10 täydet 12 pistettä. Aivan uskomaton henkilö nänkin halvalla matkalla. Lento Suomeen lähti 06:00 ja opas järjesti hotellimme resepcioniin aamupalaa klo 01:30 alkaen. Huoneiden luovutus alkoi 01:00. Bussi lentokentälle 02:40 ja oppaamme tuli täysin omalla ajallaan antamaan omat jäähyväisensä ryhmälleen. Hänestä ja bussin kuljettajastamme jäi ikuisesti muistiin painuneet muistot hyvästä ja sympaattisesta palvelusta!!!

25

1521

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Gyrvähdys

      Voi itkun pi...u miten surkea mainos.
      Siis joka ainoa aamu oli siis pakko raahautua bussiin vaikkei olisi huvittanut. Mitä lomaa tuo oikein on?
      Lomalla haluaa nukkua pitkään ja venytellä; paikasta viis.

      • Hei Gyrvähdys !
        Onneksi et ollut mukana pilaamassa hyvää kiertomatkaa, jolla nähdään ja koetaan paljon hienoja paikkoja ja maisemia hyvässä seurassa.
        Sinunlaisille sopivat tavalliset bilematkat, jossa vietetään viikko kallisti hotellin yökerhossa ja rannalla krapulassa.
        Kiertomatkat ovat tosi mielenkiintoisia ja TSS:llä myös halpoja , ja niistä jää paljon hyviä muistoja.


      • Anonyymi

        Ei sun ollut mikään pakko lähteä koko matkalle. Aivan turha valittaa jos on vapaaehtoisesti kiertomatkalle lähtenyt. Ei nämä yllätyksenä tulleet. Tyhmää on se että lähtee vapaaehtoisena valittamaan kun on pakko tehdä jotain. Esitteessä lukee että hotellia vaihdetaan useasti. Tyhmempikin tajuaa ettei niissä nukuta koko päivää.


    • Kaksi

      Hei - olimme samalla TTS- matkalla Pohjois-Kyprokselle kuin edellinen pariskunta, vaan tasan viikkoa myöhemmin. Samat hotellit ja yöpymisjärjestys, ehkä sama opaskin Deniz (?). Voimme allekirjoittaa positiivista näkemystänne ja kokemustanne matkasta 100%! Aamulähdöt tosin oli turhan kiireiset mutta ammattitaitoinen, englanninkielinen oppaamme neuvoi tauoilla hyvät ja siistit water room paikat niitä tarvitseville. Kaikin puolin ammattitaitoinen oppaamme piti hyvin ryhmää koossa, tarvittaessa jopa tiukanlaisestikin mistä sai ryhmältä pelkkää kiitosta. Hotelliruoka oli "tasapaksua" kummassakin hotellissa (Salamis ja Riverside) - asetelmien yrtti- ja vihanneskoristelut ja taiteelliset "viillot" ihastutti mutta jäimme kaipaamaan paikallismakuja, mausteita ja alueen erikoisuuksia. Matkaohjelma ja retket sopii liikuntakykyisille ja alerteille aikuisille - vaan velttoilijoille /juopottelijoille / nukkumateille ei ollenkaan! - (eikä kyllä pikkulapsi perheillekään). Ohjelmamme oli hyvin antoisa kulttuurista, historiasta ja upeasta saaresta kiinnostuneille - kiitos siitä myös osaavalle oppaalle! Hinta - laatu suhde oli erinomainen. Kiitos!

    • ts18056

      1200 hengeltä viikko siitä että saa juosta kieli vyön alla oppaan perässä? Johan tohon rahaan on pariskunta kaksi viikkoa huilaamassa ilman kiirettä!

    • Snowbird

      Mistä sinä sen 1200 keksit? Kyproksen matkoja myydään reilulla parilla sadalla eurolla. Oppaan perässä kuljetaan rauhallisesti. Suosittelen myös Kyprosta ja olen samaa mieltä että opas pitää huolen ryhmästä. Viikon ruokakaan ei paljoa maksa. Matkalla on mukavasti kulttuuri-ja luontokohteita. Bussi vie perille eikä tarvitse juosta.

    • ts18056

      Ihan tuolta TSS-travelsin etusivulta "5 tähden tutustumismatka vain 1.199,– € henkilö".
      Tietysti voi olla, että joku eläkeläislehti kauppaa näitä halvemmallakin. Ja silloin on tietysti jatkuva silmälläpitokin paikallaan, jos ei muista mistä maasta on lähtenyt ja minne tullut ;-)

      • Anonyymi

        Mistäs sinä sen eläkeläislehden keksit? Meille tuli muistaakseni Vene lehden välissätarjous.
        Matkamme oli maaliskuussa 2019. Kaikki mitä luvattiin se toteutui.
        Hinta oli kahdelta reilu 600€.


    • Snowbird

      Kyllä niitä koodeja saa muualtakin. Mene tss-sivuille ja pyydä uutiskirje. Heillä on nyt tarjouksessa Kypros 99e.Päälle vielä mahdolliset sesonkilisät ellet onnistu saamaan joulukuun lähtöä joka on ilman sesonkilisiä. Valvonnan kukin kokee omalla tavallaan mutta ryhmämatkoilla kuljetaan ryhmänsäännöillä. Busseja on paljon ja aikataulussa on pysyttävä. Kyproksesta pidin koska siellä sää on miellyttävä myös joulukuussa. Sateet jäävät juuri Turkin puolelle.

      • Pussihullu

        Bussissa on kivaa viettää kaikki matkapäivät. Ei sateetkaan haittaa yhtään.


      • keorke-pussi

        Minäkin tykkään käydä kyproksella ja juoda pussissa pussikaljaa. Siinä menee viikko pussin takapenkillä että hurahtaa. Ei tarvii hotellia.


    • Snowbird

      Sen kyllä uskon. Hienoa että olet löytänyt elämällesi tarkoituksen. Bussin takapenkin takia ei kyllä kannata ulkomaille lähteä. Ihmeellistä kuitenkin kuinka niin monia asioita siellä voi kokoa kaljaa kuittaamalla.

    • Anonyymi

      Oltiin Kyproksen matkalla viiime vuonna.. Olin todella pettynyt, sillä oppaame oli geologi, jonka into raunioihin näkyi. Englanti oli hyvää, mutta nopeaa ja hyvin vähän kertoi itse Kyproksesta. Käytiin lukemattomissa moskeijoissa ja kirkoissa ja raunioilla.. Hotelli oli loistava molemmissa kohteissa.Henkilökunta hyvää.
      Omaa aikaa ei ollut kuin aamupalat ja illalisaika ja taas mentiin bussilla.
      Parasta oli Kreikan puolelle meno, Kreikan järjestys ja hyvä rauhallisesti englantia puhuva nainen.
      Matkalla nähtiin paljon, mutta omaksuminen oli huonoa juuri tuon runsauden takia. En tiedä, millainen olisi ollut tunnelma,jos olisi ollut lähestyttävissä oleva opas, puhumattakaan siitä, että olisi osanut rauhalisesti suomea.Englanti ei ole ongelmani ,mutta opas puhui nopeasti ja lähinnä historiaa ja geologiaa. Ei kuulu sanavarastooni nuo asiat.Kuvavaa oli kum kysyin yhdestä kohteesta neljätä matkaajalta,niin eivät tienneet edes missä olimme. Kerroin tämän oppaalle ja hän loukkaantui ja syytti porukkaa, että emme kuuntele.
      Olin väsynyt ja pettynyt jatkuvaan matkaamiseen, joten epäilen, että en käytä enää TSS:n matkoja, vai liekö oli huonoa tuuriani.

    • Anonyymi

      Näitä matkoja kaupataan yksinkertaisille eläkeläisille joita toki riittää huijattaviksi.
      Nuoremmat täysijärkiset ihmiset eivät ikinä koskaan milloinkaan tuollaiselle matkalle suostuisi vaikka siitä maksettaisiin.

      Ei hetkenkään rauhaa. Matkalaukkuja ei ehdi purkamaan kun taas aamuyöstä täytyy unisina raahautua bussiin josta ei edes tiedä minne nyt mennään.
      Se on on varmaa että pysähdytään kulta- nahka- ja mattokauppoihin. Missä lipevät ukot koittavat teekupin hinnalla houkutella ostamaan ryöstöhinnoilla kopiotuotteitaan.
      Oppaat narisevat ja tiuskivat jollet niiltä mitään osta; itse kun saavat niistä provikat.

      Joskus pysähdytään jonnekin tylsälle rauniokirkolle keskelle ei mitään.
      Hohhoijaa, kiva kun Aurinko sentään paistaa.

      Sitten taas mennään; kukaan ei vain tiedä että minne.

      • Anonyymi

        Jos sinulla on noin huonoja kokemuksia kiertomatkoista niin älä menen sellaisille.Matkusta yksin,varaa halvat lennot,airbnb majoitus.Tai ehkäpä sinulle paras tapa matkustaa on juna,Älä osta istuma-tai makuupaikkaa,vaan istu minne haluat ja jos se on varattu paikka niin siirry aina tarvittaessa rinkkasi kanssa toiseen penkkiin.Yövy mieluummin halvoissa retkeilymajoissa joissa on monta sänkyä samassa huoneessa.Yöpyjinä hämäräperäistä porukkaa.Yritä nukkua rinkka pääsi alla jos joku vaikka yöllä yrittää varastaa tavarasi.Peseydy mieluummin jossakin yleisessä wc:ssä jos sellaisessa on peseytymismahdollisuus.Näin saat lomastasi kaiken irti ja halvalla.Jos et ole saanut nukuttua matkan aikana hyvin,nuku matkan jälkeen kotonasi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos sinulla on noin huonoja kokemuksia kiertomatkoista niin älä menen sellaisille.Matkusta yksin,varaa halvat lennot,airbnb majoitus.Tai ehkäpä sinulle paras tapa matkustaa on juna,Älä osta istuma-tai makuupaikkaa,vaan istu minne haluat ja jos se on varattu paikka niin siirry aina tarvittaessa rinkkasi kanssa toiseen penkkiin.Yövy mieluummin halvoissa retkeilymajoissa joissa on monta sänkyä samassa huoneessa.Yöpyjinä hämäräperäistä porukkaa.Yritä nukkua rinkka pääsi alla jos joku vaikka yöllä yrittää varastaa tavarasi.Peseydy mieluummin jossakin yleisessä wc:ssä jos sellaisessa on peseytymismahdollisuus.Näin saat lomastasi kaiken irti ja halvalla.Jos et ole saanut nukuttua matkan aikana hyvin,nuku matkan jälkeen kotonasi.

        Ei kait tässä ole kukaan reissun halpuutta (ainakaan ET leden lukijat) valittanut. Itse ainakin maksan mieluummin sen puolitoista tuhatta kahden viikon etelän lomasta, yöpyen ihan kohtuullisessa hotellissa, tehden ilman mitään aikatauluja juuri sitä mitä huvittaa. Toisin kuin nämä TSS:äläiset, jotka maksavat muutaman satasen viikon reissusta, yöpyen "hyvissä" hotelleissa, joissa aikaa vietetään todella vain sen nukkumisen verran. Muu aika kun palaa niiden muiden eläkeläisten kanssa bussissa istuessa, taikka jossain mattokaupassa lompakon nyörejä kiristäessä. Tietysti, jos ulkomailla ei osaa olla muuta kuin jonkun talutusnuorassa, niin mikä ettei...


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei kait tässä ole kukaan reissun halpuutta (ainakaan ET leden lukijat) valittanut. Itse ainakin maksan mieluummin sen puolitoista tuhatta kahden viikon etelän lomasta, yöpyen ihan kohtuullisessa hotellissa, tehden ilman mitään aikatauluja juuri sitä mitä huvittaa. Toisin kuin nämä TSS:äläiset, jotka maksavat muutaman satasen viikon reissusta, yöpyen "hyvissä" hotelleissa, joissa aikaa vietetään todella vain sen nukkumisen verran. Muu aika kun palaa niiden muiden eläkeläisten kanssa bussissa istuessa, taikka jossain mattokaupassa lompakon nyörejä kiristäessä. Tietysti, jos ulkomailla ei osaa olla muuta kuin jonkun talutusnuorassa, niin mikä ettei...

        Kyllä jokainen saa matkustaa miten haluaa. Samoin on jokaisen oma asia mitä matkalta haluaa. Minulle on mukavaa jos ei tunne paikkoja niin mennä tutussa seurassa ja opas mukana. En ymmärrä miksi se tätä talutusnuorassa haukkuvaa häiritsee. Todella typerää mennä matkalle haukkumaan ja arvostelemaan muita. Luuletko ettei muita matkoja tehdä kuin tss. On rahaa tai ei niin nautin matkoista, milloin on hieno hotelli ja all in clusive milloin kiertomatkoja tss:n kautta. Matkailu avartaa eikä mieleeni tulisi kytätä muiden rahoja tai kerskailla omilla rahoillaan ja kokemuksillaan.


      • Anonyymi

        Itsekin olet aika yksinkertainen kun väen väkisin tunget itsesi matkalle. Ei sun ole mikään pakko lähteä koko matkalle. Vai etkö voinut vastustaa kiusausta päästä valittamaan ja pilata muiden matkat. Vahinko vaan että bussimatkat tarjoavat yleisön jonka on pakko kuunnella sun valituksia. Siksikö ei pelkkä rantaloma kelpaa.


    • Eiköhän se ole jokaisen oma asia minne matkustaa. Joillekin ei sitten kelpaa mikään. Vaaditaan täydellistä palvelua mutta mistään ei olla valmis maksamaan. Maailma on täynnä huijareita ja tyhmiä vanhuksia.Mikä yllätys se on jos kiertomatkoille lähdetään aamusta. Ei silloin kannata pakata isoa matkalaukkua. Olipa matkatoimisto mikä tahansa niin aina on huijareita ulkomailla. Kyllä se on paljon omasta käytöksestään ja asenteesta kiinni miten sinua kohdella.

      • Anonyymi

        Olen kanssasi täysin samaa mieltä.Taitavat vaan olla kateellisia nuo jotka tuota matkaa arvostelevat,eivät kai itse osaa matkustaa minnekään.Käyvät kenties vain Tallinnassa päivän risteilyllä halpaa viinaa hakemassa ja sekoilevat kännissä laivalla ja maissa.No,kukin tyylillään.


    • Kiitos anonyymi olen niin kyllästynyt noihin valittajiin joille ei mikään kelpaa. Itse pidän näistä matkoista ja kiertoajelut ovat hienoja. Mukavasti olen myös tutustunut muihin matkalaisiin ja paikallisiin. Opas on myös juomarahansa ansainnut jos jaksaa meitä viikon. En ymmärrä miksi pitää itkeä kymmenestä eurosta. Se joko on tai ei. En ihmettele jos opas kummastelee välillä. Valittaminen taitaa johtua siitä että firma on norjalainen ja oppaat turkkilaisia. Kyllä tekevät enemmän hommia kuin suomalaiset oppaat joita ei edes tavoita. Kaupat kuuluvat myös matkan juoneen joka lukee esitteessä. Välillä tietenkin ottaa päähän kun useasti menee mutta aina sieltä on joku löytynyt opastamaan ulos kun huomaa tilanteen. Kyproksen matka on halpa ja hieno. En ymmärrä miksi siitäkin pitää valittaa. Haluavat vain rahaa noilla valituksillaan.

    • Anonyymi

      Meillä joulukuussa tss- matka. Mielenkiinnolla odotan. En kyllä ole ystävieni moittineen mitenkään noita matkoja. Kirjoittelenpa sitten kuulumisia, kun reissu on tehty.

    • Anonyymi

      Hei! Olen minäkin kerran ollut vastaavalla kiertomatkalla, jolla tutustuttiin tosiaan moniin mielenkiintoisiin, historiantäyteisiin paikkoihin, ja nautin kovasti matkan kokemuksista, huolimatta siitä että herätys piti joka ilta laittaa päälle, jottei pommiin nukkunut. Hotellit olivat hyviä ja opas hyvin tietorikas ja osasi hyvin englantia. Ainoa harmin aihe matkalla olivat ne takapenkin ruinaajat, jotka eivät suostuneet aluksi maksamaan ruokailupaketin varsin edullista hintaa, ja sitten olivat tyytymättömiä vähän kaikkeen. Myötähäpeää tunsin monesti heidän käytöksestään.

    • Anonyymi

      Opas oli armenialainne oli hyva varmaan kaupiat oli myös armenialainen cpros on oli armenian maa :-)

      • Anonyymi

        Nuo kiertomatkat ovat vanhoille ihmiselle oikeita kärsimysmatkoja.
        Joka aamu oli pakattava ja lähdettävä tyhmään bussiin vaikka tekisi vielä mieli nukkua.

        Meidän matkallamme opasämmä oli juoppo ja ties mikä narkkari. Naama maalattuna kuin pelikaanilla ja henki haisi vanhalle viinalle joka aamu.
        Joka ainoassa pysähdyspaikassa odottivat samat: kulta- nahka- ja mattokaupat. Opas mairesti maanitellen yritti saada kaikista ostamaan jotakin. Hyvä ettei uhkaillut; ei tuo kaukana ollut.
        Ällötti koko toiminta ja pappa sanoi jossain vaiheessa joska hypättäisiin kyydistä pois ja mentäisiin omin avuin kotiin. Rahaa meillä toki on.

        Kauppapaikoissa meni aina pari- kolme tuntia ja jossain luostarissa tai rauniolla olimme vartin. Kaiken kaikkiaan aivan kamala matka.

        Vuosi sen jälkeen olimme Aurinkomatkojen mukana Limassolissa viikon.
        Se oli lomaa se! Nukuimme pitkään ja venyttelimme sitten altaalla. Annoin papankin juoda muutaman kaljan päivässä ja se röhelteli tyytyväisenä.

        Muistelimme tätä hirvittävää bussireissuamme joka oli taatusti elämämme viimeinen.

        Kirjoitti Martta.


    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

      Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
      Maailman menoa
      254
      2403
    2. Olen ärtynyt koska

      minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
      Ikävä
      72
      1814
    3. Hallitus korottaa yleisen arvonlisäveron 25,5 prosenttiin

      Yleisen arvonlisäveron kiristäminen 1,5 prosenttiyksiköllä on hallituksen järein toimi kehysriihessä. Se voi tuoda valti
      Perussuomalaiset
      332
      1526
    4. Suomalaiset marjat loppuvat

      Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
      Maailman menoa
      174
      1524
    5. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      41
      1065
    6. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      84
      949
    7. Oho! Niko Saarinen saa melko persoonattomaan kotiinsa luksus faceliftin - Katso ennen-jälkeen kuvat!

      Niko Saarinen ja aika näyttävä face lift! Palkitun radiojuontajan koti sai aivan uutta lämpöä ja hehkua tv-ohjelmassa.
      Suomalaiset julkkikset
      5
      795
    8. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      176
      780
    9. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      205
      731
    10. Ettet vaan pety niin

      Varoitan etukäteen kaiken kokemamme jälkeen että en tule laittamaan viestiä enää (ensin) enkä lähestymään (ensin) enää.
      Ikävä
      50
      730
    Aihe