Hovioikeus lievensi nettipetoksia tehtailleen Vaasalaispariskunnan tuomioita

Tuomari1

Pohjalaisen uutinen
"Vaasan hovioikeus lievensi keskiviikkona 19. joulukuuta antamassaan tuomiossa 40-vuotiaan naisen ja 42-vuotiaan vaasalaismiehen saamia petostuomioita.

Pohjanmaan käräjäoikeus määräsi heinäkuussa 2017 vaasalaisen pariskunnan ehdottomiin vankeusrangaistuksiin yhteensä 91 nettipetoksesta, joista suurin osa oli tehty internetin myyntipalstoilla. Pariskunta oli ollut myyvinään monenlaista tavaraa ilman, että heillä oli aikomustakaan toimittaa sitä ostajalle, joka puolestaan maksoi tavaran etukäteen. Parissa tapauksessa pariskunta oli tehnyt ostoksia ilman aikeita maksaa niitä.

Yleisimmät pariskunnan myymien tavaroiden hintapyynnöt olivat 20–50 euroa. Sivustoilla esiinnyttiin useilla väärillä nimillä ja tällä tavalla kerättiin rahaa noin 6 000 euroa.

Molemmat oli jo aiemmin tuomittu ehdollisiin vankeusrangaistuksiin useista petoksista Pirkanmaan käräjäoikeudessa, ja uudet petokset tehtiin näiden rangaistusten koeaikana. Pohjanmaan käräjäoikeuden heinäkuussa tuomitsemiin ehdottomiin 1 vuoden ja 5 kuukauden vankeusrangaistuksiin sisältyi myös näiden tuomioiden täytäntöönpano.

Molemmat tuomitut pitivät vankeusrangaistuksia kohtuuttomina ja vaativat vankeusrangaistusten lyhentämistä sekä muuttamista yhdyskuntapalveluksi. Vaasan hovioikeus kallistui tuomittujen kannalle, sillä se katsoi, että yksittäin tehtynä nämä tavallisesti muutaman kympin petokset olisivat olleet sovitettavissa sakoilla. Oikeus laski miehelle uuden yhteisrangaistuksen mitaksi 7 kuukautta vankeutta ja naiselle 8 kuukautta vankeutta.

Koska hovioikeus ei nähnyt yhdyskuntapalvelulle estettä, molemmat tuomitut määrättiin suorittamaan vankeusrangaistus yhdyskuntapalvelussa. Vapaudenmenetysaika huomioon ottaen miehen yhdyskuntapalvelun kestoksi määrättiin 110 tuntia ja naisen rangaistuksen kestoksi 190 tuntia."

Onpa erikoinen tuomio, mitä mieltä?

1

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tuomari2

      Ihmetyttää ,miksei lehdessä julkaista tekijöiden nimiä. Lähes sadan petoksen tehtailu osoittaa jo täydellistä piittaamattomuutta kanssaihmisiä ja Suomen lakia kohtaan. Nimet olisi syytä julkaista, jotta ihmiset pystyisivät petollista elämää jatkavat sarjarikolliset tunnistamaan.
      Tässä tapauksessa, kun tekijät ovat menneet valittamaan tuomiosta niin onneksi Hovioikeuden kansliassa on tietokone, josta voi käydä kuka tahansa selailemalla tekijöiden nimet.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1565
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1204
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1127
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1046
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      995
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      977
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      892
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      880
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      724
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      680
    Aihe