Ylinopeussakon kiisto

Kerran_elämässä

Täällä on varmaan joku jolla on ainakin jotain sanottavaa asiaan...

Vuosi takaperin väläytin kameraa, kun ajoin 60km/h alueella 83km/h nopeudella. Ajan itse aina rajoitusten mukaan ja tämä sakko johtui siitä, että joku oli pussittanut kameraa edeltäneen 60km/h rajoitumerkin. Asiasta uutisoitiin paikallislehdessä.

Siispä en kiistänyt ylinoputta, vaan myönsin sen ylittäneeni reilusti, mutta en hyväksynyt sakkoa, koka en voinut tietää, että rajoitus oli laskenut.

Nyt sitten joulukuussa tuli haaste käräjille asiaan liittyen. Tuomari on sitä mieltä, että puhtaat ajourat ovat peruste sille, että teissä oleva nopeusraoitusmaalaus olisi pitänyt huomata. Lehtikuvassa tiemerkinnästä näkyy vasemmassa ajourassa 6, hiaman peittyneenä. Muistan joksus lukeneeni jostain, että tiessä oleva rajoitus ei edes ole pätevä? Onko tästä tietoa? Toisaalta, voihan se olla että merkin päällä on ollut esim. rekna päältä tippunut lumikimpale.

Toisena perusteluna oli, että lehdessä luki näin: Liikennemerkki on ollut peitettynä ainankin 10.2. klo 10 aamulla. Itse väläytin kameraa 9.2. aamulla, mutta kuinka tuomari voi todistaa, ettei merkkiä ole pussitettu jo edellisenä päiävänä?

Eipä siinä, itse olen mokannut, mutta ketuttaa maksaa kun joku on merkin peittänyt. Parhaita vinkkejä voisin ottaa vastaan....

5

166

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jurrrrrristi

      No, tässä nyt yksi, sillä jotain ehkä tietäisin. Asetuksen lukaisemalla asia olisi selvinnyt. Myös autokoulussa nämä asiat opetetaan. Tielle maalattuja merkintöjä käytetään joko yksin tai yhdessä liikennemerkin kanssa. Esimerkiksi bussipysäkille tien pituussuuntaan maalattu keltainen viiva tarkoittaa, että siinä on linja-auto pysäkki, mihin pysäyttäminen ja pysäköiminen on kielletty. Luonnollisesti pysäkistä kertoo myös liikennemerkki. Samoin on nopeusrajoitusten suhteen. Rajoitusalueella voi olla vain nopeusrajoitus liikennemerkki, tai sen lisäksi myös tien pintaan maalattu samaa nopeutta osoittava nopeusrajoitusmaalaus.
      Sinun tapauksessasi tuomari katsoi, että edellytyksistä toinen, eli tien pintaan maalattu toteutui.

      Ajoradan keskelle maalattu keltainen/valkoinen sulkuviiva yksin osoittaa sen, että kyseisessä kohdassa ei saa ylittää viivaa, tai ajaa sen päällä. Viivan kielto on ajosuuntakohtainen.

      Ei tuomarin ole tarvinnut mitään todistaa. Hän tulkitsi asiaa miten asetuksessa kerrotaan. Joko yksin, tai yhdessä.
      Niinhän se on, että valittaja on aina siinä uskossa, että hän voittaa käräjillä juttunsa, eihän hän muuten valittaisi, mutta elävässä elämässä se on melko harvinaista.

      • Linja-autopysäkeillä ei kymmeniin vuosiin ole ollut keltaisia merkintöjä, eli aika päivittää tietonsa vaikkakin aina kirjoittelee jurrrrissa!


      • jurrrrrristi
        Välittäjä_LKV kirjoitti:

        Linja-autopysäkeillä ei kymmeniin vuosiin ole ollut keltaisia merkintöjä, eli aika päivittää tietonsa vaikkakin aina kirjoittelee jurrrrissa!

        Älä nyt hermostu. Kirjoitinhan, että jotain ehkä tietäisin. Palstalla on kuitenkin paljon väkeä, joka ei tiedä mitään. Olet oikeassa, en ota enää.


    • vanhus

      Olen saanut ylinopessakon 93 km 80 alueella vaikka autoni nopeus ei ollut lukemmaa, Ajoin kahden auton välissä joissa oli ajonopeuden säädin päällä ja heille ei välähtänyt, Minun auton nopeusmittari näytti 86 jossa on virhettä juuri 8 km, Autossani oli myös kaksi henkilöä joille huomautin katsokaa mittari näyttää 86

      • jurrrrrristi

        Vähän taas rautalankaa.
        Ei vanhus ylinopeussakkoa ole saanut vaan rikesakon. Rikesakon suuruus on kaikille sama, tuloista riippumatta, joko 140 euroa, 170 euroa, tai 200 euroa. Riippuen onko se ajattu enintään 60 km/h alueella, vai enintään 80 km/h alueella ja oliko ylinopeutta enintään 15 km/h, tai 16-20 km/h. Yli 20 km/h ylinopeudesta seuraa sakko, minkä ketjun aloittaja on saanut. Sen suuruus riippuu sakotettavan tuloista ja maksamattomat sakot voidaan muuntaa vankeudeksi. Sakko on annettava rikkeen tehneelle tiedoksi henkilökohtaisesti. Ajoneuvoa pysäyttämättä mitatusta ylinopeudesta seuranneen rikesakon voi sensijaan lähettää postissa ajoneuvorekisteriin merkatulle omistajalle/haltijalle.

        Vanhus ei ehkä tiedä, että poliisi tekee ns. teknisen vähennyksen, 3 km/h mitatusta nopeudesta, eli vanhukselle on todellisuudessa mitattu 96 km/h.
        Jotta vanhuksella olisi mitään mahdollisuuksia, niin hänen pitäisi ajaa välittömästi teon jälkeen tutkaan auton mittarin näyttäessä 86 km/h. Tällöin kävisi selväksi, mikä oli auton mittarivirhe, jos sitä oli ja mitä tutka silloin näytti.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pystyisitkö pitämään

      Näppejä erossa jos tulisi siihen tilaisuus
      Ikävä
      46
      4259
    2. Yritystuet 10 mrd. vuodessa, eli yrittäjäriski valtiolla kuten kommunismissa

      Pelkästään Viking Linen viinanhakuristeilyitä sponsoroidaan 20 miljoonalla eurolla vuosittain. Dieselin verotukikin on
      Yrittäjyys
      12
      4119
    3. Luotathan siihen tunteeseen, joka välillämme on?

      Uskothan myös, että se kestää tämän? Kaipaan sinua valtavasti. Vielä tehdään yhdessä tästä jotain ihmeellistä ja kaunist
      Ikävä
      40
      3358
    4. Riikka on siis suomalaisille velkaa 84 mrd

      Jos kauhukabinetti istuu vaalikauden loppuun. Keskimäärin yli 20 miljardia uutta velkaa rikkaiden veronalennuksiin jokai
      Maailman menoa
      86
      3327
    5. En saa sua mielestäni vaikka tekisin mitä

      Mikä tähän auttaa.. ei mikään. Edes aika. Kaivan sut kohta vaikka kivenkolosta että saan kysyä haluatko sinäkin💛
      Ikävä
      14
      3157
    6. Sanna on suomalaisille siis velkaa 24 mrd euroa

      Muistanette vielä kuinka Italian remonttirahoja perusteltiin sillä, että italialaiset ostaa suomalaisilta paidatkin pääl
      Maailman menoa
      164
      2860
    7. Onnettomuus

      Hukkajärventiellä kolaroi lavetti ja henkilöauto. Uutista ei missään! Hys hys ollaanko hiljaa tästäkin?
      Kuhmo
      4
      2450
    8. Tuntuuko ettet tiedä

      Enää miten toimia mun suhteen. Kun en taida tietää itsekään
      Ikävä
      25
      2449
    9. Sture Fjäder haluaa tuensaajien nimet julki

      Kokoomuspoliitikko haluaa yli 800 euroa kuukaudessa tukia saavien nimet julki. Ehkä olisi syytä julkaista myös kuvat? h
      Maailman menoa
      59
      2211
    10. Kirjotan ikävää ulos

      Haluaisin kuulla mitä ajattelet minusta. ihan mitä vaan mitä mietit. Voisit kertoa minulle, tai sitten kirjoittaisit run
      Ikävä
      14
      1888
    Aihe