Kaino pyyntö Lovarin päätoimittaja Arto Henrikssonille

Hei Arto,

voisitko ystävällisesti poistaa minulle jo vuosia sitten laittamasi eston Loviisan Sanomien facebook-ryhmässä ja myös omilla sivuillasi, jotta pääsisin taas näkemään mistä asioista Loviisassa keskustellaan ja antamaan oman totuudenmukaisen panokseni informaationjakamisessa.

Uutisvinkkinä kerron, että ns. Kittilä-casen innoittamana olen itse nostamassa syytteen työsuojeluviranomaisen ilmiantamia päättäjiä kohtaan laittomassa irtisanomisasiassani.

"Keskimäki kirjoitti muun muassa Loviisan Sanomien keskustelupalstalle, jossa hän syytti työnantajaansa työsuojelurikoksesta, työsyrjinnästä ja kunnianloukkauksesta, vaikka aluehallintovirasto oli katsonut, ettei epäasiallista kohtelua tai työturvallisuuslain laiminlyöntiä tapahtunut. Myös poliisi oli todennut, ettei asiassa ollut syytä epäillä rikosta. Oikeuden mukaan työnantajan syyttäminen tehtyjen viranomaistutkimuksien jälkeen rikkoo lojaliteettivelvoitetta. Keskimäen mukaan kyseessä oli kirjoitus, jossa hän halusi selventää virheellisiä käsityksiä asiasta, eikä hänen tarkoituksenaan ollut vahingoittaa Loviisan mainetta. Oikeus piti moitittavana sitä, että Keskimäki pyrki saamaan kirjoitukselleen mahdollisimman paljon julkisuutta toimittamalla sitä eri medioille.

Keskimäen kirjoittelu ei ole myöskään nauttinut sanavapauden suojaa, joten irtisanominen ei ole loukannut hänen sananvapauttaan."

http://www.loviisansanomat.net/paauutiset.php?id=7089

Yhteistyöterveisin,
Tiina K.
26253
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Pistä kantelu JSN:lle lehden tekemästä blokkauksesta.

Äänestä
  • On laitettu jo aikapäiviä sitten, ei vaikutusta. Tein myös rikosilmoituksen päätoimittajarikkomuksesta. Itä-Uudenmaan poliisi ei tietenkään tutkinut eikä syyttäjä syyttänyt. Nimeän päätoimittaja Henrikssonin todistajaksi tulevassa oikeudenkäynnissä.

    Äänestä

  • ALKAA JO KYLLÄSTYTTÄÄ JO NÄMÄ KESKIMÄEN JATKUVAT AIHEETTOMAT ILMIANNOT JA KIRJOITUKSET

    1Äänestä

  • Doctorsorder kirjoitti:

    ALKAA JO KYLLÄSTYTTÄÄ JO NÄMÄ KESKIMÄEN JATKUVAT AIHEETTOMAT ILMIANNOT JA KIRJOITUKSET

    Taidat olla jotenkin asianosainen kun noin nyppii.

    Äänestä

  • Doctorsorder kirjoitti:

    ALKAA JO KYLLÄSTYTTÄÄ JO NÄMÄ KESKIMÄEN JATKUVAT AIHEETTOMAT ILMIANNOT JA KIRJOITUKSET

    ja alkaa kyllästyttää, kun joku aina vaan tekee meille laskua, itse vaan loisii ja aiheuttaa kustannuksia ja vahinkoa tälle yhteiskunnalle.

    Äänestä

  • loisija kirjoitti:

    ja alkaa kyllästyttää, kun joku aina vaan tekee meille laskua, itse vaan loisii ja aiheuttaa kustannuksia ja vahinkoa tälle yhteiskunnalle.

    Laskuista puheenollen kannattaisi ennemmin olla huolissaan Didden ja
    Mian puuhastelemien asuntomessujen ja niihin liitettyjen muiden hankkeiden kustannuksista, jotka nousevat kymmeniin miljooniin euroihin.
    Pelkästä ylimitoitetusta hallintokoneistosta aiheutuu veronmaksajille vuositasolla noin 7,5 miljoonan ylimääräinen lasku. Kaiken huipuksi organisaation uudistaminen vain lisää kuluja. Tässäkin on ollut puuhastelijoina sama aisapari. Toki valtuusto on kaikki hyväksynyt kaikki kelvottomat ja huonosti valmistellut esitykset liittyen asuntomessuihin ja organisaation uudistamiseen.

    Äänestä

Lovari on aika ohut lappunen kun se ei uskalla kirjoittaa mistään kaupungin johdolle epämiellyttävästä asiasta.

Äänestä

Kannatan! Sirkushuveja kansalle...

Äänestä

Eston perumiseksi sitoutumattomana esiintyvä lehti tarttee vihreätä valoa kellotapulin suunnalta ja sieltä vilkutetaan leppäkertun punaista lyhtyä.

Äänestä

---------- Forwarded message ----------
From: Tiina Keskimäki <[email protected]>
Date: Mon, 21 Nov 2011 16:01:10 0200
Subject: Painostetaanko Loviisan Sanomia?
To: [email protected]

Arvoisa Ilkka Vänttinen,

vielä taustaksi kantelulleni. Minulla on syytä epäillä, että päätoimittaja
Henrikssonia painostetaan korkealta Loviisan kaupungin taholta.
Päätoimittaja Henriksson on minulle puhelimessa kertonut, että Loviisan
kaupunginjohtaja Olavi Kaleva on useaan kertaan soittanut päätoimittajalle
ja "haukkunut" tätä siitä, että päätoimittaja antaa palstatilaa lehdessään
työsuhteeni käsittelyyn.

Savonlinnalainen Heikki Dillström teki Loviisan poliisille rikosilmoituksen
11.11.2011 "Pernåbo"-nimimerkillä kirjoittavan henkilön erittäin
loukkaavasta kirjoituksesta. Poliisi aloitti tutkinnan
"kunnianloukkaus"-rikosnimikkeellä. Päätoimittaja Henrikssonin saatua
tiedon poliisitutkinnasta, poisti hän koko nimimerkin kirjoituksineen
verkkokeskustelupalstalta 16.11.2011. Päätoimittaja on myös ollut haluton
luovuttamaan "Pernåbo"-nimimerkin käyttämiä IP-osoitteita poliisille
vedoten kirjoittajan lähdesuojaan.

Otin kuvakaappauksen ruudultani sunnuntaina 13.11.2011. Se on
liitteenä. "Pernåbo"-nimimerkki julkaisi ao. viestin, jossa viittaa
Loviisan Sanomat yhtiöiden rooliin.

Loviisan Sanomien keskustelupalsta sunnuntaina 13.11.2011:
"Eihän tämä syyttäminen lopu koskaan. Miksi Loviisan Sanomat -yhtiö jatkaa
ja jatkaa tämän paskapupun julkaisemista. Miksi Rouva Tiina Keskimäki
julkaise tätä samaa potaskaatäällä eikä muualla netissä, vai onko seiskan
ja jallun ja suomi24:n palstat jo kiinni?"

Loviisan Sanomat yhtiöiden yksi suuromistajista on Container Finance Oy,
joka Nordström-yhtiönsä kautta toimii Loviisan sataman pääoperaattorina.
"Loviisan Sanomain Oy:n omistajina on 32 yksityishenkilöä sekä yritystä.
Suurimmat omistajat ovat laivanvarustaja Veli Nordströmin perikunnan
omistama Container Finance Ltd Oy sekä päätoimittaja-toimitusjohtaja Arto
Henriksson

Loviisan kaupungin tuki satamalleen on äärimmäisen tärkeää satamatoiminnan
jatkumiselle.
Loviisan Sanomien uutinen:
18. lokakuu 2011 "– *Loviisa* ei ole pystynyt käyttämään kuntakohtaisia *
porkkanarahoja*, 1158 miljoonaa euroa, koska ne on päätetty laittaa *sataman
* kehittämiseen, *..."*

Tämän halusin vielä tuoda tietoonne ennen huomista kokoustanne.

Kunnioittavasti
Tiina Keskimäki

Äänestä
  • Aika paljon rahaa siis yli miljardi euroa......

    Äänestä

  • Tämä keskustelusivusto ei ole Loviisan Sanomien vaan suomi24 sivuston. Ota yhteyttä suomi24. Fi ylläpitoon ja pyydä vaihtamaan sivuston modulaattoria jos se nyt sattuisi olemaan kyseinen AH. Paikallisen lehden vastaavan ei tulisi eikä sovi muutenkaan olla kilpailevan sivuston modulaattori. SUOMI24 sivuston muistaakseni omistaa ruotsalsinen Allers.
    SITTEN Tiinalle, tällaista keskustelusivustoa ei tulisi käyttää henkilökohtaisten riitaasioiden käsittelyyn. Ne hoidetaan viime kädessä tuomioistuimessa tai jos oikein ahdistaa, niin lääkärin vastaanotolla.

    1Äänestä

---------- Edelleenlähetetty viesti ----------
Lähettäjä: Tiina Keskimäki <[email protected]>
Päiväys: 25. syyskuuta 2012 16.44
Aihe: Re: Painostetaanko Loviisan Sanomia?
Vastaanottaja: [email protected]
Kopio: Arto Henriksson <[email protected]>, "jan-erik.andelin" <[email protected]>, Micaela Röman <[email protected]>

Hyvä Pasi Kivioja,

lähetin Teille ao. viestin 12.7.2012.

Työsuojeluasiani esitutkinta on edennyt, Itä-Uudenmaan poliisilaitos on siirtänyt asian tutkinnan Keski-Uudellemaalle ja on todennäköistä, että asia siirtyy vielä eteenpäin Keskusrikospoliisiin.

Olen haastanut Loviisan kaupungin oikeuteen laittomasta irtisanomisestani. Oikeusprosessin piti alkaa tänään, 25.9.2012 valmistelevalla istunnolla mutta Itä-Uudenmaan käräjäoikeuden laamanni Anders Cederberg, joka toimii tapauksessani tuomarina, ilmoitti viime viikolla yllättäen siirtävänsä valmisteluistunnon pidettäväksi 29.11.2012.

Loviisan paikallislehdet, Loviisan Sanomat ja Östra Nyland ovat uutisoineet varsin nihkeästi tapaukseni poliisitutkintaa, joka kuitenkin on potentiaalisine seurauksineen merkittävä asia Loviisan seudulla.

Koska pidän tärkeänä sitä, että loviisalaiset veronmaksajat tietävät miten heidän veroeurojaan käytetään, olen pyrkinyt pitämään heidät ajan tasalla kirjoittamalla paikallislehtien facebook-sivuille. Päätoimittaja Micaela Röman lähetti minulle elokuussa sähköpostiviestin, jossa toivoi minun lähettävän jatkossa palautteeni Östran toimituksellisesta linjasta suoraan hänelle. Katsoin siis, etteivät kirjoitukseni ole toivottuja Östran FB-sivulla. Tänään päätoimittaja Arto Henriksson poisti minut Loviisan Sanomien FB-sivuilta, enkä pääse enää jatkamaan aloittamaani keskusteluketjua liittyen laittomaan irtisanomiseeni ja Loviisan kaupungin valmiusjärjestelmien laiminlyönteihin.

Pyydän sananvapauden nimissä apua Teiltä.

Kunnioittavasti
Tiina Keskimäki

Äänestä

Facebook-seinältäni:

Sain kehotuksen käräjäoikeudesta täydentää pakkokeinohakemustani. Pyysin pakkokeinoa saadakseni auki tiettyjen nimimerkkikirjoittajien henkilöllisyyden nostaakseni itse syytteet asiassa.

Poliisi EI KOSKAAN ole tutkinut minua ja perhettäni solvaavia ja uhkaavia kirjoituksia, eikä syyttäjä OLE KOSKAAN nostanut asioissa syytteitä. Käräjäoikeus ei MYÖSKÄÄN KOSKAAN ole myöntänyt minulle verkkoviestien tunnistamistietoja, jotta voisin itse nostaa syytteen. Miksi nyt tilanne olisi toinen? Jos teen poliisille rikosilmoituksen, menee se suoraan mappi ööhön ja aikaa palaa. Perheeni solvaaminen sen kun jatkuu ja tämä näyttää käräjäoikeuden mielestä olevan ihan ok, se kun on SITÄ PAREMPAA VIHAPUHETTA.

"Sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä annetun lain 17 §:n mukaan tuomioistuin voi asianomistajan vaatimuksesta määrätä ylläpitäjän luovuttamaan verkkoviestin lähettäjän selvittämisessä tarpeelliset tunnistamistiedot vaatimuksen esittäjälle, jos on todennäköisiä syitä epäillä viestin olevan sisällöltään sellainen, että sen toimittaminen yleisön saataville on säädetty rangaistavaksi.

Tunnistamistiedot saa määrätä luovutettaviksi asianomistajalle vasta,kun hän saa itse nostaa syytteen vaatimuksen kohteena olevia verkkoviestejä koskevasta rikoksesta.
Oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 1 luvun 14 §:n mukaan asianomistaja saa itse nostaa syytteen rikoksesta vain, jos syyttäjä on päättänyt jättää syytteen nostamatta tai esitutkintaviranomainen taikka syyttäjä on päättänyt, ettei esitutkintaa toimiteta tai että se keskeytetään tai lopetetaan. Asianomistaja saa nostaa syytteen myös, jos esitutkintatoimenpiteiden suorittamista on tutkinnanjohtajan päätöksellä siirretty.

Käräjäoikeus kehottaa Teitä toimittamaan hakemuksenne liitteessä kerrottujen verkkoviestien osalta käräjäoikeudelle selvityksen siitä, että syyttäjä on päättänyt jättää syytteen nostamatta tai siitä, että esitutkintaviranomainen tai syyttäjä on päättänyt, ettei esitutkintaa toimiteta taikka että se keskeytetään tai lopetetaan (jäljennös päätöksestä tai muusta ilmoituksesta, jolla esitutkintaa ei ole aloitettu tai se on lopetettu)."

Äänestä
  • Palkkaa itsellesi hakkeri joka hoitaa homman. Eihän se sitä kirjoittajaa pysty selvittämään mutta nettiliittymän omistajan pystyy. Tietoahan et pysty käyttämään koska olisi laittomasti hankittu mutta ehkä siitä jotain hyötyä on.

    Äänestä

  • darkwebSolid kirjoitti:

    Palkkaa itsellesi hakkeri joka hoitaa homman. Eihän se sitä kirjoittajaa pysty selvittämään mutta nettiliittymän omistajan pystyy. Tietoahan et pysty käyttämään koska olisi laittomasti hankittu mutta ehkä siitä jotain hyötyä on.

    Ei tässä tarvitse enää palkata hakkereita kun oikeusprosessi on jo käynnissä. Loviisan kaupunki nimesi Lovarin päätoimittaja Arto Henrikssonin todistajaksi jo vuonna 2013 ensimmäiseen käräjäkäsittelyyn, mutta luopui todistajavaateestaan sen takia, että Henriksson itse vastusti kuulemistaan. Todistajan on kuitenkin tultava sakon uhalla oikeuteen kertomaan asiasta tietämänsä ja Arto Henriksson on nyt sitten valitettavasti tämän edessä vuonna 2019. Minkä taakseen jättää sen edestään löytää.

    Äänestä

  • En ole asianajaja mutta pelkäänpä että tuo ei tule onnistumaan.

    1Äänestä

Käräjäoikeudesta jo kysyttiin tuleeko heidän haastettavia todistajia. Itse olen tässä vaiheessa nimennyt pari omaa todistajaa, jotka tulevat ihan pyydettäessä, ei tarvitse haastaa.

Äänestä

Edistystä on tapahtunut. Nyt näen jo ryhmän olemassaolon ja keskustelut facebookissa, kun vielä pääsisin ryhmän jäseneksi...

Äänestä

On tämä surullista. Sain aloitettua hyvän keskustelun kunnan hankintojen laillisuudesta ja heti taas putosi bannivasara. Näen siis vielä kommenttiketjut, mutten voi enää itse mitään kommentoida tai keskustelua aloittaa. Milloin RKP:ssä ymmärretään, että sana on vapaa, sitä ei voi kahlita?

Äänestä
  • Annatko tiina osoitteesi, voin lähettää sinulle erittäin arvokkaan ja tärkeän lahjan, lahjan jota todella tarvitset eli peilin.
    Oletko koskaan edes sekunnin vertaa miettinyt voisikohan se syyllinen löytyä myös peilistä, jos joka paikassa syntyy riitoja, joka paikasta bannataan ja erotetaan, mihinkään puolueeseen ei kelpuuteta ja muutenkin elämässä vain vastoinkäymisiä.
    Ongelmistaan voi aina syyttää muita, mutta todellinen syyllinen löytyy usein peilistä, ja siitä miten vastoinkäymisiin suhtautuu, jatkaako ja sata kertaa hävittyä oikeustaistelua vai meneekö elämässä eteenpäin. No tiina tiedetään ja tunnetaan, peiliin ei katsota tänäänkään vaan tehdään muutama tutkintapyyntö mm tästä kirjoituksesta.

    Äänestä

  • Lahjatiinalle kirjoitti:

    Annatko tiina osoitteesi, voin lähettää sinulle erittäin arvokkaan ja tärkeän lahjan, lahjan jota todella tarvitset eli peilin.

    Lähetä peili raatihuoneelle.

    Katselin reformi studio - youtubesta. En ole ennen Tiinaa nähnyt tai kuullut. Panu Huuhtasen kyllä Marco de Vit kanssa sekoilemassa olen nähnyt aiemmin.

    Mutta asiaan, kyllä voin yhtyä hyvin tuohon kirjoitukseen, aivan käsittämättömän käsittämätöntä on tuollainen uhriutuminen tai sen yrittäminen Finlandiatalolla. Aivan selvä asia. Mutta Tiina ja Panu aivan ekstaasissa tuntavat kokevansa vääryyttä.
    '
    Aivan sairasta käyttäytymistä ja sitten sitä vääristellen tunteja puhutaan poliisin tekemästä ryöstöstä ja pahoinpitelystä. Hoidon tarpeessa ovat sekä Tiina että Panu.

    Harhaisia ja "jakakaa linkkiä" todistaa sen kaikkein parhaiten. Vainoharhaa, jota ei ennen ollut mahdollisuus näin selvästi jokamiehen sivusta katsoa. Perustui ennen kuulopuheisiin, nyt sen näkee YouTubesta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kannattaa katsoa aikaisemmatkin lähetykset, aivan parasta viihdettä. Mut joo toi Finlandia talon juttu oli paras tähän astisista. Tiina ja Panu, Loviisaan pitämään livelähetys? Tulisin katsomaan...

    Äänestä

Peili ei anna vastausta siihen, miksi Loviisassa ei saa kertoa totuutta asioista.

Äänestä
  • Sitten kannattaa tehdä rikosilmoitus peilistä ja hakea massiivisia korvauksia

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

tiinakeskimäki kirjoitti:

Hei Arto,

voisitko ystävällisesti poistaa minulle jo vuosia sitten laittamasi eston Loviisan Sanomien facebook-ryhmässä ja myös omilla sivuillasi, jotta pääsisin taas näkemään mistä asioista Loviisassa keskustellaan ja antamaan oman totuudenmukaisen panokseni informaationjakamisessa.

Uutisvinkkinä kerron, että ns. Kittilä-casen innoittamana olen itse nostamassa syytteen työsuojeluviranomaisen ilmiantamia päättäjiä kohtaan laittomassa irtisanomisasiassani.

"Keskimäki kirjoitti muun muassa Loviisan Sanomien keskustelupalstalle, jossa hän syytti työnantajaansa työsuojelurikoksesta, työsyrjinnästä ja kunnianloukkauksesta, vaikka aluehallintovirasto oli katsonut, ettei epäasiallista kohtelua tai työturvallisuuslain laiminlyöntiä tapahtunut. Myös poliisi oli todennut, ettei asiassa ollut syytä epäillä rikosta. Oikeuden mukaan työnantajan syyttäminen tehtyjen viranomaistutkimuksien jälkeen rikkoo lojaliteettivelvoitetta. Keskimäen mukaan kyseessä oli kirjoitus, jossa hän halusi selventää virheellisiä käsityksiä asiasta, eikä hänen tarkoituksenaan ollut vahingoittaa Loviisan mainetta. Oikeus piti moitittavana sitä, että Keskimäki pyrki saamaan kirjoitukselleen mahdollisimman paljon julkisuutta toimittamalla sitä eri medioille.

Keskimäen kirjoittelu ei ole myöskään nauttinut sanavapauden suojaa, joten irtisanominen ei ole loukannut hänen sananvapauttaan."

http://www.loviisansanomat.net/paauutiset.php?id=7089

Yhteistyöterveisin,
Tiina K.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu