Näitä viestejä kehosta irtautumisista on jo, mutta haluan kertoa oman kokemukseni joka jäi mietityttämään. (on aikas pitkä teksti)
Heräilin kellonsoittoon aamulla 6.30 mutta en kuitenkaan noussut vielä sängystä. Käännyin kyljelleni ja vedin jalat "kippuraan" Mietiskelin siinä asioita ja kertasin näkemääni unta (ei liittynyt millään tavalla tulevaan) Vilkuilin kelloa väliin, se oli 6.36. Hetken päästä olin kuulevinani naisen äänellä "kyllä sinä vielä sinne pääset. Odota hetki"
Sitten olinkin selältäni, jalat suorina, kädet sivuilla (?) Mietin että eihän tässä mitään tapahdu.
Sitten yläpuolelleni ilmestyi haalea, iso soikio ja kuului eräänlaista surinaa. Makasin siinä paikoillani kun varpaista päätä kohti lähti liike. Liike joka aina siirtyessään eteenpäin sai vartaloni sitä mukaan rentoutumaan ja kevyeksi. Outo mutta todella mukava tunne.
Se oli melkein käynyt koko kehoni läpi ja odotin innolla mitä siitä seuraa. En ehtinyt kokea sitä, koska silloin kuulin ääntä olohuoneesta. Ketään ei ollut kotona koska mies oli lähtenyt töihin jo neljältä. Olisin mielelläni avannut silmäni ja mennyt katsomaan mitä siellä oli. MUTTA en saanut silmiäni auki enkä pystynyt liikkumaan! Tunsin ja kuulin kuinka joku/jokin käveli olohuoneen poikki (makuuhuoneesta poispäin) Silloin pelästyin. Ja oli kamala tunne kun ei vaan saanut silmiään avattua. Täytyi oikein keskittyä ja väkisin sainkin simmut toimimaan. Vilkasin kelloa, 6.47. Kaikki tämä kymmenessä minuutissa.
Nousin heti ylös ja kävin asunnon läpi. Ettei siellä vain ollut ylimääräisiä =)
En ymmärrä mitä tapahtui. En usko yliluonnolliseen suoralta kädeltä vaan käyn ensin läpi kaikki tieteelliset mahdollisuudet.
Mutta mitä mieltä muut ovat?
-Voiko noin lyhyessä ajassa mennä syvään uneen ja kokea asioita fyysisesti?
-Tietona, asun kerrostalon ekassa kerroksessa, että äänethän voi kuulua muualtakin. Mutta se että tiesin sen jonkin olevan meidän olohuoneessa?
-Olen kiinnostunut astraalimatkoista, voisiko alitajunta tehdä kunnon temput mielelleni?
-Olin tuossa vaiheessa käyttänyt lapsettomuushoitojen takia Synarela-nenäsumutetta viikon verran. Voisiko vaikuttaa asiaa, mutta eikös tuollaiset sivuoireet pitäisi tulla ilmi pakkausselosteesta =) heh
Näin etsin itse järkeviä selityksiä.
Outo kokemus, kehosta irtautuminen(ko)
6
2935
Vastaukset
- KTS
Kyse on selkounitilasta, jossa uneen vaipuessa päivätajunta poikkeuksellisesti säilyy. Näin tapahtuu usein juuri aamulla, kun loikoilee vielä vuoteella puolitorkussa. Siihen liittyy juuri tuo kertomasi "suriseva" ääni korvissa, kenties pistelevä tunne keholla jaloista päähän tai päästä jalkoihin liikkuen sekä tuo tunne "halvaantumisesta", joka johtuu siitä, että yhteys isoihin aivoihin ja liikekeskukseen on kadonnut, kun tajunta on vetäytynyt pikkuaivoihin.
- follis
Höh, enpäs ollut tuollaisesta kuullutkaan.
Kuten jo kirjoitinkin, kaikkeen on pyrittävä löytämään järkevä selitys. Olisihan tuostakin voinut saada yliluonnollisen kokemuksen jos todella olisi halunnut.
Kiitos vastauksesta. Nyt olen tutustunut aiheeseen paremmin. - jousimies
follis kirjoitti:
Höh, enpäs ollut tuollaisesta kuullutkaan.
Kuten jo kirjoitinkin, kaikkeen on pyrittävä löytämään järkevä selitys. Olisihan tuostakin voinut saada yliluonnollisen kokemuksen jos todella olisi halunnut.
Kiitos vastauksesta. Nyt olen tutustunut aiheeseen paremmin.Mulla on vastaavia kokemuksia ja pari aivan kuvailemasi kaltaisia. Ensimmäisellä kerralla se oli pelottavaa, sen jälkeen siihen on jo jollain lailla tottunut. Ensimmäinen kerta oli, kun minulla oli kotona pieni vauva ja olin TODELLA väsynyt. Päivällä kun vauva otti torkut, menin myös itse sohvalle pitkäkseni ja nukahdin. Hetken kuluttua kuulin veljeni tulevan (asumme omakotitalossa) ja juttelevan mieheni kanssa. Tässä vaiheessa yritin herätä, mutta vaikka ajatukseni toimi aivan moitteettomasti ja tajusin kaiken ympärillä tapahtuvan, en pystynyt liikauttamaan milliäkään mitään kohtaa kehossani. Veljeni tuumasi vaan, että ai, xxx nukkuu, vilkaisi korissaan nukkuvaa vauvaa ja lähti pois. Tunne oli tosiaankin pelottava! Sain itseni hereille arviolta n. 5-10 minuutin kuluttua tapahtuneesta, mutta silloinkin se oli vaikeaa. Myöhemmin luin, että tällainen on mahdollista esim. silloin kun fyysinen keho on äärimmilleen rasittunut ja tarvitsee enemmän lepoa, kuin mieli.
Olen kokenut myös kehosta irtautumisen kaltaisia kokemuksia, jotka ovat pelkästään positiivisia :) Eikä varmasti selitettävissä nykyisen tiukkapipoisen tieteen keinoin..!
- ilmiö
Sain pahan sairaskohtauksen ja jouduin sairaalaan tajuttomana. Kokemukseni oli aika ihmeellinen, sillä olin aivankuin valkeassa pilvessä, ehkä sellaisessa harsossa. Se meni valtavaa vauhtia edes takaisin, kunnes näin itseni hoitipöydällä.
Herättyäni myöhemmin teho-osastolla, hoitat kertoivat minun olleen hyvin lähellä kuolemaa. Intensiivisten hoitotoimenpiteiden ansiosta jäin kuitenkin henkiin.
Kohtaus johtui aikaisemmin tapahtuneen leikkauksen aiheuttamasta haiman tulehduksesta, minkä johdosta
minulla oli kammiovärinää, sokerishokki, verenpaine erittäin alhaalla
Se, että "lensin" ympäri huonetta, tuntuu aika oudolta. Onko kellään mitään vastaavaa? - Greenone
Nuorempana näin usein etenkin sairaana (kovassa kuumeessa) ollessani monenlaisia "valveunia". Olen mm. roikkunut yöllä pää alaspäin katosta, nähnyt taivaan muuttuvan kirkkaan punaiseksi keskellä kirkasta päivää ym. mukavaa. Asiat ovat tuntuneet hyvinkin todellisilta, mutta unta ne kuitekin ovat olleet. -toivottavasti. :) Uskoisin, että suurin osa yliluonnollisista kokemuksista selittyy unien tai vastaavien hallusinaatioiden näkemisellä.
- Anonyymi
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18202185/kehosta-irtautumisen-kokemukset--astraalimaailma--varoitus-
Tärkeää on, että kun ihmiset ovat kiinnostuneita kehosta irtautumisen kokemuksista, on hyvin tärkeää ymmärtää, että se ei ole pelkkää kävelyretkeä.
Hienojakoisessa maailmassa on myös olentoja, ja jotkut niistä ovat hyväntahtoisia, valoisia hienojakoisia olentoja, enkeleitä, ja jotkut niistä eivät ole.
Ne eivät ole siellä vain sekoittuneina, vaan ne ovat eri sfääreissä. Voitte kävellä leppoisasti jossakin hyvin kelvollisessa paikassa ja yhtäkkiä vahingossa löytää itsenne jostain aivan epäsuotuisasta paikasta huomaamatta sitä.
Varsinkin tässä hienojakoisessa maailmassa ilman riittävää voimaa, ilman opasta, voi joutua hyvin vakavaan tilanteeseen.
Siksi ei voi suositella näille ihmisille, jotka pitävät tällaisista asioista, tämän kokemuksen väärinkäyttöä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik123650MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar711928Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5421588Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin811214Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja651035Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33978Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214888Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60853- 171844
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3778