Miten asokas-mummot ja kohtalotoverit pärjäätte lumessa?

Mummot_lumessa

No jo on luminen talvi pitkästä aikaa!
Toiset kiittelee toiset eivät! Kunhan tarkene e se on pääasia. Muusta viis!

Miten teillä asoissa ja kaupungin Hasoissa on lumitöidenlaita, pääsettekö ulos ja sisään ja roskahuoneelle ja autoillenne miten näinä aikoina?

Rollaattoreilla ja vaunujen kanssa lienee vaikeaa ja jos muuttuu liukkaaksi kuten jo vaikuttaa sade on vetenä alas!

Kuinka usein odotette maksamanne huoltoyhtiön "osaajat" tekevät lumityöt kiinteistöissänne?

Tässä kohteessa on vielä niin hyvin kai heidän kannaltaan asiat että sisäänköynnin "rappurallien" alla olevassa paikassa on vielä syksyn lehtisatoa siivomatta ja siihen lumet päälle sisääntulijoiden kenkistä ja koirien karvoista!
Ja nyt kun sitä lemmikkäkin on omistajan mielestä niin hankalaa ulkoiluttaa sen elukan liikunnan tarpeen mukaan jne. on se helpointa kusettaa juuri siihen rapun eteen tai ihan kylkuväylääe!

Se joka ei sitä siedä ja hyväksy on tietenkin valittaja ja huono ihminen!
Samahan se jos ihmispolo kiireessään kusasee oksentaa tai jopa isomman asian kanssa samalla tavalla, eihän sekään muille pitäisi kuulua eihän?

Taloyhtiössä on näitä ns. mummoja ja vastaavia kyllä riittämiin kyttäämässä muiden tekosia, ja jopa ns. talohallituksessa asti vaan ei he puutu edellä kerrottuihin sillä heillä on keskenään muuta kivaa puuhaa yllinkyllin!
Miten teillä omassa asumisen kulttuurissa nämä asiat?

2

79

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Laturaivoa_ei_ole

      Hyvin menee lumikengilla ja taksilla 1km kauppaan!

    • Mummo59

      Kiitos kysymästä ihan kivasti menee meillä mummeleilla. Hyvin päästää liikkumaan onhan meillä isopyöräiset rollaattorit, nastakengät sekä lonkkahousut. 10 pistettä huollon pojille hyvästä aurauksesta ja hiekoittamisesta eli mikäs tässä on. Nyt kiikarit esiin ja kyttäyskeikalle ettei mene mikään huti mitä naapurustossa tapahtuu. Hyvää jatkoa sinullekkin olet ihana kun jaksat huolehtia meistä mummoista pusuja sinulle.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      21
      3600
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      30
      3413
    3. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

      Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
      Maailman menoa
      50
      3371
    4. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      51
      3045
    5. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      122
      2849
    6. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      21
      2608
    7. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      114
      2332
    8. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      2145
    9. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

      Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
      Maailman menoa
      28
      1737
    10. IL- KELA:n pääjohtaja, lääke- ja oikeustieteen tohtori Lasse Lehtonen sekavassa tilassa Brysselissä!

      "Iltalehden tietojen mukaan Lehtosen käytös Brysselin lentokentällä on herättänyt huomiota, ja hänen olemuksensa on tulk
      Maailman menoa
      134
      1370
    Aihe