millaista on ollut omalla kohdallasi esim. yliopistossa opiskelu sukupuolenkorjauksen suhteen?
sukupuolenkorjaus & opiskelu
3
200
Vastaukset
- Eräs_Tmies
Itsellä ainakin meni aika kivuttomasti opiskeluyhteisön suhteen asiat. Opiskelen yliopistossa, ja aloittaessani siellä yritin vielä kovasti opetella olemaan tyttö (ulkonäkö ym.) Kun minulle valkeni mistä kohdallani on kyse, hakeuduin asiaa pureskeltuani transpolille. Alkukartoitusjakson aikana vasta kourallinen ihmisiä opiskeluporukassa tiesi tilanteen ja lopuille kerroin ennen kuin hormonit alkoi. Jossain vaiheessa tein fb:ssa postauksen jossa ytimekkäästi ja asiallisesti kerroin nimeni muuttuneen jne. Ei siinä sitten sen kummempaa, kaverit ja proffat sun muut alkoivat samantien käyttää uutta nimeäni ja ei ole mitään poikkipuista ajattelua ainakaan ääneen lausuttuna tullut vastaan. Kaverisuhteet on säilyneet ja oikeastaan on ollut vaan helpompi luoda uusia kontakteja kun saa olla omalta tuntuvassa ulkomuodossa ja "roolissa". Alkuun muistan jännittäneeni hirmuisesti että mitä kaikki ajattelee mutta se helpotuksen määrä prosessin edetessä on niin valtava että kaikki jännittäminen oli sen arvoista. Eihän siinä loppuviimein ole kyse kenenkään muun elämästä kuin omasta. :)
- Anonyymi
Menin vasta prosessin jälkeen, joten ei ollut issue.
Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka1433196EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje403002- 1101463
Empaattisuus ja suoruus.
Tässä tullut noita pehmeitä asioita pohdittua, mutta toisaalta olen myös yksinkertainen mies. Pidän suoruudestakin. Mi1451207Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas1621087Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta3661057- 601017
Sijaiskasteet kuolleitten puolesta
Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j373979- 41827
Sä saat mut tuntemaan
Jotain sellaista mitä ei saisi tuntea mutta må en mahda tälle mitään. Mulla on ikävä niitä meidän katseita ja sitä tunne23823