Lumimäärät puhuttaa

Me ollaan sitä ikäluokkaa joka muistaa 60- ja 70-luvun alkupuolen talvia melko hyvin. Olemme varmaan myös viime vuosikymmenellä, ja osin tälläkin, valitelleet että enää ei ole niin paljon lunta kuin ”wanhaan hyvään aikaan.”
Miten on teillä päin juuri nyt, onko mielestänne enemmän vai sittenkin vielä vähemmän kuin lapuusaikojen talvissa?

Ps. Eniten ottaa pattiin se, että ostin 25vuotta sitten maastohiihtoon sopiva sukset mutta en löydä sellaisia monoja jotka niiden lukkoihin sopisi. Kun tuota lunta nyt kerrankin olisi riittävästi suksen alle!
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Harmittaa toki puolestasi. Itseninhihtelen toki. Eli ei kuitenkaan monoihinkadu.

Äänestä
  • Minulla on semmoiset siteet että monon pohjassa pitää olla reiän kaltainen kolo jotta sen istuttaa kiinni sukseen. Ainakaan minun suksisiteisiin ei voi laittaa muunmallisia monoja. Siteen vaihto ei taiteen onnistua? Onko kellä tietoa? Oli kalliit sukset, mulle mitoitetut mutta nyt ei löydy monoja enää.

    Äänestä

Oliko 77-78 vuosi kun paljon lunta jolloin lumiluolaa talon sivuun mikä myöhemmin enään oikein onnistunut ja lumia piti tosissaan jo pudotella katolta mikä poikaselle vielä sopi.

Äänestä

Vaihda lukot.

En ole asiantuntija. Lukot kuitenkin voi mitä luultavimmin vaihtaa. Mitä maksaa, en tiedä. Vanhat sukset ei kuitenkaan mitään arvoesineitä ole, ehkä uusi suksipaketti ois kätevin. Mitä sellainen maksaa, en tiedä sitäkään.

Heh, hyvää neuvoa pukkaa :D

Vuodet ei veljeksiä. Pohjosissa oli tasasempia talvia, täällä tsadissa nyt aivan älyttömästi lunta, joskus ollut jotain ihan muuta.

Mä muuten ostin vuosia sitten pöndelle ruotsalaiset vanhat armeijan puusukset. Oikein tervasinkin net. Unohdin ne ulkorakennuksen seinustalle, Viime kesänä kattoin, taisivat lahota pystyyn. Siinä tais loppua mun hiihtoura.

=DW=

Äänestä

Kommentoi aloitusta


LumituiskujaPukkaa kirjoitti:

Me ollaan sitä ikäluokkaa joka muistaa 60- ja 70-luvun alkupuolen talvia melko hyvin. Olemme varmaan myös viime vuosikymmenellä, ja osin tälläkin, valitelleet että enää ei ole niin paljon lunta kuin ”wanhaan hyvään aikaan.”
Miten on teillä päin juuri nyt, onko mielestänne enemmän vai sittenkin vielä vähemmän kuin lapuusaikojen talvissa?

Ps. Eniten ottaa pattiin se, että ostin 25vuotta sitten maastohiihtoon sopiva sukset mutta en löydä sellaisia monoja jotka niiden lukkoihin sopisi. Kun tuota lunta nyt kerrankin olisi riittävästi suksen alle!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu