Olen reilusti päälle kolmekymppinen muunsukupuolinen. Olen pohtinut mastektomiaa jo vuosia ja kaipaisin kuulla kokemuksia sen onnistumisesta ja ylipäänsä kaikesta siihen liittyvästä. Olen esimerkiksi ymmärtänyt, että paras tulos saavutetaan, kun testosteronihoidot ovat ensin jatkuneet jo pidempään. Kauanko olette olleet testoilla ennen mastektomiaa?
En ole lähtenyt sukupuolentutkimusprosessiin ainakaan toistaiseksi. Uskoisin tutkimusten sujuvan hyvin, jos lähtisin. Elän sosiaalisesti pitkälti miehenä ja menen jo nykytilanteessa yleensä ns. läpi miehenä, mikä on yksi syy siihen, etten ole kiirehtinyt asiaa. Nimenikin on sukupuolineutraali. Leikkaukseen aion mennä vasta kun lapseni on täysi-ikäinen, joten sekin jarruttaa asiaa. Mutta haluaisin kuulla kokemuksianne ja mahdollisia huomioita ja vinkkejä asian suhteen.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.