Täällä joku käyttää sanaa mukavuusabortti. Ja jotkut käyttää aina jotain jonkun yhden ainoan kätilön yhtä huonoa työkokemusta esimerkkininä abortin vääryydestä. Kätilö ei olisi halunnut joutua sikiöiden kanssa tekemisiin. Joku myöhäisen raskauden eli 20 viikon aborttia mikä tehdään kun sikiö on jotenkin sairas eikä tulis elämään kuitenkaan. Ja voi olla että sikiö on elänyt hetken. Näitä on harvoin ja sen kaikki tietää. Mutta miksi täällä nimitetään sellaista mukavuusabortiksi? Onko se jotenkin mukava ja kelle? Onko pari mukavuudenhaluinen ja siksi tehnyt abortin? Saanko tähän keskustelua asiasta? Mitä mukavaa asiassa on jos sitä sanoo mukavuusabortiksi?
Sikiönvammako on mukavuusabortti
8
<50
Vastaukset
Oletko leikkinyt koskaan sellaista leikkiä, huhua, jossa kuiskataan joku lyhyt juttu toisen korvaan ja sitten kuiskataan taa seuraavalle jne, kunnes viimeinen kertoo sen, minkä jokainen on sitä muuttanut kuulemnasa ja ymmärtämänsä mukaan. Usein se viimeisen kertoma juttu onkin aivan eri juttu, kuin ensimmäisen, alkuperäisen kertomana. Tässä on taas käynyt samoin.
Luin ap. jutun vielä uudelleen. Siitä sai kyllä käsityksen, että ko. kätilö traumatisoitui siitä, että ei kestänyt kuulla ja katsoa, kuinka sikiö äänteli ja haukkoi henkeään yli 10 minuuttia ja kukaan ei voinut sitä estää. Lääkärihän ei voi lopettaa sikiön elämää, koska sehän ei kuulu lääkärin toimivaltaan ja siitä olisi tullut syyte taposta, elävän sikiön surmaamisesta. Kätilöhän joutuu sikiöiden kanssa tekemisiin jo työnsä puolesta, mutta tuollaisen yksilön kärsimys kai katkaisi aasin selän, ihan ymmärrettävästä syystä tietenkin. Vastasyntynyttä keskosta elvytetään kauankin, jos tämä ei ala hengittämään ja pärjäämään kohdun ulkopuolella, mutta vastaavan ikäistä, abortoitua sikiötä EI SAA elvyttää, vaikka selvästi pyrkii pärjäämään kohdun ulkopuolella. Hän vain kohtaa luonnollisen kuoleman, koska hänen oikeutensa elämäänsä on aborttipäätöksellä peruttu. Ymmärrän kyllä kätilön traumaattisen reaktion näin rajussa ristiriitatilanteessa. Mukavuusabortiksi ei kukaan ole tuota tapausta maininnut, tosin en ole kaikkia juttuja ja uutisia lukenut.- 76799
Kyllä tuolla lukee näin:
"Mukavuusabortit herättävät kauhua henkilökunnan keskuudessa"
Ja sitten on linkki missä tämä tapaus kun sikiö on elänyt hetken. Mitä mukavaa tässä nyt on? Sen haluisin vain tietää alkuperäisen kirjoituksen kirjoittajalta. - 76799
Oletko sinä tuon mukavuus aborttikirjoituksen kirjoittaja??? Kun vastasit tähän heti? Unohtui kysyä.
76799 kirjoitti:
Oletko sinä tuon mukavuus aborttikirjoituksen kirjoittaja??? Kun vastasit tähän heti? Unohtui kysyä.
Luin itse tuon jutun Iltalehdestä ja siinä ei tuota mukavuusaborttia mainita.
Uutiset
Kätilö joutui jättämään työnsä traumaattisen abortin vuoksi
17.11.2014 klo 20:48 (muokattu 17.11.2014 klo 20:48)
Vastoin omaatuntoaan myöhäiseen raskaudenkeskeytykseen joutunut kätilö menetti työkykynsä. Hakusanat iltalehti kätilö trauma abortti
Tuon jutun luin ja siitä ei kyllä löydy mukavuusaborttimainintaa , vaikka kaksi kertaa luin läpi. Tuosta on tietysti, nettimaailmassa kun ollaan, tehty monia erilaisia tulkintoja ja tulkintojen tulkintojakin, mutta pyrin aina etsimään alkuperäisen jutun, jota sitten kommentoin. Tuo juttuhan on jo vanha ja huhun lailla muokkautunut aina eri tulkitsijan mukaan. Moneen kertaan tulkittuun juttuun ei edes kannata reagoida. Siksi luin ap. jutun.- HMC
kunhan_vastaan kirjoitti:
Luin itse tuon jutun Iltalehdestä ja siinä ei tuota mukavuusaborttia mainita.
Uutiset
Kätilö joutui jättämään työnsä traumaattisen abortin vuoksi
17.11.2014 klo 20:48 (muokattu 17.11.2014 klo 20:48)
Vastoin omaatuntoaan myöhäiseen raskaudenkeskeytykseen joutunut kätilö menetti työkykynsä. Hakusanat iltalehti kätilö trauma abortti
Tuon jutun luin ja siitä ei kyllä löydy mukavuusaborttimainintaa , vaikka kaksi kertaa luin läpi. Tuosta on tietysti, nettimaailmassa kun ollaan, tehty monia erilaisia tulkintoja ja tulkintojen tulkintojakin, mutta pyrin aina etsimään alkuperäisen jutun, jota sitten kommentoin. Tuo juttuhan on jo vanha ja huhun lailla muokkautunut aina eri tulkitsijan mukaan. Moneen kertaan tulkittuun juttuun ei edes kannata reagoida. Siksi luin ap. jutun.Kyllä joku kansalausaloitemerkantti käyttää tuostakin tapauksesta nimeä mukavuusabortti. Onhan teksti täällä että siittä vain lukee.
kunhan_vastaan kirjoitti:
Luin itse tuon jutun Iltalehdestä ja siinä ei tuota mukavuusaborttia mainita.
Uutiset
Kätilö joutui jättämään työnsä traumaattisen abortin vuoksi
17.11.2014 klo 20:48 (muokattu 17.11.2014 klo 20:48)
Vastoin omaatuntoaan myöhäiseen raskaudenkeskeytykseen joutunut kätilö menetti työkykynsä. Hakusanat iltalehti kätilö trauma abortti
Tuon jutun luin ja siitä ei kyllä löydy mukavuusaborttimainintaa , vaikka kaksi kertaa luin läpi. Tuosta on tietysti, nettimaailmassa kun ollaan, tehty monia erilaisia tulkintoja ja tulkintojen tulkintojakin, mutta pyrin aina etsimään alkuperäisen jutun, jota sitten kommentoin. Tuo juttuhan on jo vanha ja huhun lailla muokkautunut aina eri tulkitsijan mukaan. Moneen kertaan tulkittuun juttuun ei edes kannata reagoida. Siksi luin ap. jutun."Tuon jutun luin ja siitä ei kyllä löydy mukavuusaborttimainintaa , vaikka kaksi kertaa luin läpi. "
Edistystä, nyt jo myönnät ettei alkuperäisessä jutussa mainita "mukavuutta" vaan se oli ihan jonkun kirjoittajan oman sairaan mielikuvituksen tuotetta - tällä forumillahan tuo kirjoitus on. :) Ihanhan tässä alkaa toivoa että alkaa hieman järjen valokin pilkottaa. Eikö olekin tosi pimeää, kun joku pitää sikiön tai äidin sairauden vuoksi tehtyä aborttia mukavuutena? Ehkä moisella asialla herkuttelu on sitä mukavaa, mitä abortinvastustajat tarvitsee fanatismin polttoaineeksi. Ei varmasti ole mitään mukavaa lapsen vanhemmille, kätilölle tai lääkäreille tuollainen tilanne. Ainut joka nauttii jotenkin tilanteesta sen tuomalla mukavuudella on siis abortinvastustaja(t) joille tapaus kelpaa kun moralisoidaan abortteja yleisellä tasolla. Juuri nämä esimerkit otetaan esille, vaikka olisi puhe sosiaalisista aborteista, ei toivotuista raskauksista jne. On jotenkin niin liian vähän dramaattista abortoida jotain paria solua, joten otetaan näitä myöhäisabortteja joksikin yleiseksi esimerkiksi.
Voinpa kertoa sellaisenkin asian, että tyttären kaverin äiti joutui työkyvyttömyyseläkkeelle sen takia, kun ei kestänyt työssään sairaanhoitajana nähdä enää lapsipotilaita, joita heidän omaisensa käyttävät hyväkseen brutaalilla tavalla. Pitäisikö näiden lasten hoitaminen lailla lopettaa, kun on ihmisiä, jotka ei pysty työhön?- uskonnoton631
"Oletko leikkinyt koskaan sellaista leikkiä, huhua, jossa kuiskataan joku lyhyt juttu toisen korvaan ja sitten kuiskataan taa seuraavalle jne, kunnes viimeinen kertoo sen, minkä jokainen on sitä muuttanut kuulemnasa ja ymmärtämänsä mukaan. Usein se viimeisen kertoma juttu onkin aivan eri juttu, kuin ensimmäisen, alkuperäisen kertomana. Tässä on taas käynyt samoin. "
Abortinvastustajilla ja muilla uskiksilla se tieteellinen tai mikä vain tieto perustuu just tähän. Osuit kyllä nyt asian ytimeen. Varsinkin tällä foorumilla kirjoittava kansalaisaloitteita pykännyt kertoo vähän väliä jotain tällaisia kuulopuheita ja panee sitten puolet omiaankin. Ollaan kuultu jotain jonkun sanoneen vaikkapa pöytälaatikossa olevassa artikkelissa mitä kukaan muu ei ole nähnty ja sitten kerrotaan se etiäpäin vähä muunnettuna. Kun juttu on mennyt suusta suuhun niin loppupäässä puhutaan että se on "tutkimukset kertovat" vaikka vain ensimmäisen luulottelu on koko homman nimi ja keksittyä koko passsska. Kun aletaan kattomaan mikä se alkuperäinen juttu oli niin se käsitteleekin ehkä banaanikärpäsen hoitoa eikä aborttia. Mutku uskovainen uskoo mitä sanotaan eikä välitä tarkistaa. Uskonnoton tarkistaa kaiken eikä mene halpaan. - Fart
"Hän vain kohtaa luonnollisen kuoleman, koska hänen oikeutensa elämäänsä on aborttipäätöksellä peruttu"
Olis kuollut muutenkin. Mikskä antaa kenenkään kärsiä? Mitä mieltä oot kempppaasskan ymmärryksestä abortin mukavuudesta? Onko hankala kommentoida?
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän
Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi1042210En löydä sinua
En löydä sinua täältä, etkä sinä varmaankaan minua. Ennen kirjoitin selkeillä tunnisteilla, nyt jätän ne pois. Varmaan k222201- 482053
- 321527
Hajoaako persut kuten 2017?
https://www.is.fi/politiikka/art-2000011217813.html Tämä on totisinta totta. Persut on murroksessa. Osa jättää puolueen2131462Kamala uutinen: Henkilö kuoli Tokmannin pihaan Kankaanpäässä- Jäi trukin alle
IL 9.5.2025 Ihminen kuoli Kankaanpään Tokmannin edustalla perjantaina aamupäivästä. Poliisin mukaan henkilö oli jäänyt361382- 301376
- 951151
Ne oli ne hymyt
Mitä vaihdettiin. Siksi mulla on taas niin järjetön ikävä. Jos haluat musta eroon päästä niin älä huomioi mua. Muuten kä201056- 261026