Noni jätkät, kertokaas että onko teiän kassit isommat kun normaalisti jos ette oo runkannu vähään aikaan? Pitääkö tää paikkansa?
Kassien koosta
fhh
10321
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
En osaa verrata ku runkkaan jokapäivä. Miten itellä?
Eipä vaikuta itellä ainakkaa, ainoa vaikutus on se että näkee usein eroottisia unia ku on runkkaamatta. Ja saatttaa olla vuotoa eli siemennestettä saatta valua joskus pieniä määriä ilman syytä
Hieman mulla ainakin kasseissa tuntuu, jos on isompi väli runkulla, mut pääosin samoina isoina pysyvät. Kun runkkuväli pitempi, niin silloin lähinnä mällin määrä kasvaa eikä kassien koko. Kiimainen kysymys 😊
On ne isommat huomattavasti. Jos yksi pvä jää väliin, niin heti ne turpoaa
PITÄÄ PAIKKAANSA
Ei turpoa mutta alkaa tekemään mieli että tulis joku runkkaamaan mut. Meillä on kilpailu ja hävinneelle me teemme mitä mieleen tulee. eli housut pois pojalta ja siltä spermaa ulos. Eli kun olen ollut 3-4 päivää runkkaamati niin yllytän että nyt kilpaillaan ja häviän tahallani sekä menen puuta vasten valmiiksi selkäni.
Kyl mulla ainakin ne vähän turpoo ei nyt paljoa mut kuitenkin että huomaa.
Voiko pojat/miehet ottaa silikonit kiveksiin? Jotta saisi isommat kivekset. Tytöt/naiset voi ottaa rintoihin silikonit niin, että saa rintojaan aika paljonkin suurennettua. Kiinnostais vaan tietää.
En tiiä. Löysin netistä tällasen ohjeen, jossa kerrotaan seuraavaa kivesten poistoon tulevalle potilaalle:
*****
Leikkauksessa poistetaan toinen kives tai molemmat kivekset sairaudestasi riippuen.
Toimenpide suoritetaan spinaalipuudutuksessa. Voit myös tarvittaessa saada rauhoittavaa lääkettä leikkauksen aikana.
Leikkauksessa sinulle voidaan asettaa silikoninen kivesproteesi, joka muistuttaa oikeaa kivestä. Lääkäri keskustelee kanssasi kivesproteesin asettamisesta ennen leikkausta.
*****
Jos sulla on jo 2 kivestä ja muutenkin toimii normaalisti nii ei oo kyllä mitään hajua.
K-Marketin (muovi)kassit on silti saman kokoisia.
Sama pätee suurimpaan osaan kasseista, jotka olen ehtinyt tutkia.
Kantokahvojen koko saattaa vaihdella.