Hei kaikille!
Jouduin narsistin lähipiiriin joitakin vuosia sitten ja ennen kuin ymmärsin asian oli mennyt terveys, osa ystävistä, talous ja avioliitto kärsi seurannais vaivoista pahoin. mielenterveyskin oli koetuksella. Onneksi sain ammatti apua asiaan perehtyneeltä terapeutilta hyvissä ajoin ettei mennyt koko elämä pilalle.
Kun ymmärsin asian että sillä hetkellä kaikki vaivani ja vaikeuteni johtuivat narsistin sairaasta hallinnasta ja käytöksestä välittömästi ilmoitin kyseiselle narsistille että yhteistyö hänen kanssa loppuu.. yhteistyö hanke oli kuitenkin sellainen mistä oli vaike irroittautua heti joten jouduin kärsimään narsistista raivoa melko pitkään. Joka on helvetillinen kokemus!! Kun havahduin että olen narsistin kynsissä aloin selvitellä hänen menneisyyttä josta paljastui järkyttäviä tapauksia! Kymmenet muutkin oli kokenut juuri saman mitä minä, osa vielä paljon pahempaa!!
Nyt olen jälkeenpäin saanut kuulla ja nähdä kun kyseinen sama narsisti jatkaa viattomien ihmisten henkistä raiskaamista sekä perheiden rikkomista ja sydämmeen sattuu!! viimeisimpänä tapauksena hänen muserrettavaksi joutui hänen oma veli!! Uusi uhri paljastuu aina samalla tavalla... narsisti jakaa uhristaan mielenterveys diagnooseja todella voimakkaasti ja holtittomasti!!Siitä tiedän että nyt on uusi uhri ja tiedän kuka hän on.
Onko kenelläkään kokemusta miten tällaisen järkyttävän narsistin saisi pysäytettyä?? Tulevien uhrien varoittaminen tuntuu olevan turhaa.. tämä on niin taitava houkuttelemaan ihmisiä lähelleen!!
Voiko tällaisesta todella pahasta narsistista jolla on todella selvä uhrinauha kerätä jonkinlaisen adressin/nimetä hänet julkisesti että uhreja ei tulisi lisää?
Narsistin pysäyttäminen?
12
167
Vastaukset
- Minulla
Adressi on hauska ajatus...:D
Minulla mielessäni joskus että jollain polttoraudalla (länkkäreistä tuttu) merkki otsaan. Mutta tuo siis ennenkuin olin tutustunut narsismiin ilmiönä.
Sen jälkeen olen tajunnut että nuo tyypit ovat pysäyttämättömiä, ainakin osa heistä.
Hehän käyttävät hyväkseen menneisyyttään. Silloin kun uusi uhri nostetaan jalustalle häntä ylistetään kaikkein parhaaksi kautta aikojen. Uhri on niin ylpeä ja rakastunut koska hän on niin paljon parempi kuin kukaan niistä lukuisista... Ajatteles!
Tämä nyt yksi keino kirjoittaa anonyymisti niin ei joudu enempiin vaikeuksiin enää. Pelasta se minkä voit pelastaa. - Paljastakaa
Nimet esiin vain!!
- Ei_koskaan
Ei koskaan.
Anonyymius on ihan parhainta.
Anonyymius on myös ainoa laillinen keino kertoa vapaasti mitä on.
Kirjoita, lue ja mieti vuosi tai pari. Jos vielä sen jälkeen kiinnostaa avautua enemmän ja nimillä (myös sinut tunnistetaan) niin voit miettiä uudestaan.
Rauhallisesti nyt vain ja ennen kaikkea, pelasta itsesi. Niin kannattaa tosiaan harkita ja miettiä onko asialleen tarpeeksi todisteita ettei joudu itse raastupaan syytteenä kunnianloukkaus.
https://yle.fi/uutiset/3-10441689- vaikea.arvata
Eihän tuosta aloituksesta käy selville mitä kauheaa tämä narsisti on teoillaan saanut aikaan ja onko tuo kertomus edes totta kenenkään muun mielestä kuin aloittajan,. Kun sitä elämänsä aikana kohtaa näitä vi...maisia henkilöitä milloin missäkin yhteydessä, niin ei sitä jokaisesta voi tehdä sentään mitään kanteluja, tai adresseja kerätä ilmoitusmielessä.
- SympaattinenRaivoaja
Tiedän tapauksen missä henkilö on menettänyt kaikki muut kaverinsa. Ihmisessä voi olla monta puolta, eikä toiset näe toisia puolia koskaan.
- Phlox
On erittäin vaikeita kokemuksia. Myöhemmin huomiohakuinen narsisti on ollut julkisuudessa työnsä takia. (Nähnyt vaivaa, että saa huomiota).
Olen puhunut tapauksesta ammattiauttajille, mutten koskaan sanonut muille kiusaajan nimeä.
Koska en halua tulla liitetyksi niin vastenmieliseen tyyppiin.
Narsistien kanssa ei voi olla tasavertaista vuorovaikutusta, heille me olemme vain esineitä. Miksi siis meidän pitäisi nähdä heidät ihmisinä? Tai miettiä heidän nimeään?
Onhan heillä ihmisen ruumis valitettavasti mutta ovat jotenkin, miten sen sanoisi, neandertalilaisia tai jotenkin alkukantaisia, alkeellisempia, kehittymättömiä ihmisiä joita ohjaa vietit eivätkä he koskaan koe katumusta. Heidän ainoa harminsa on ettei käyttänyt hyväkseen vielä enemmän, ettei ole tehnyt enempää pahaa, koska pahanteko on niiden tärkein voimavara.
Hyytävintä, kun tällainen voi olla vaikka maisteri helpostikin, kun on voinut omaksua kirjoista ja luennoilta kaiken, tietoja yhdistelemällä vaikkei mitään omia ideoita ole. Myöskään kun mikään inhimillinen ei hidasta uran luomista, paha pääsee kukkimaan. - arvetjäivät
Olin narsistin lesbon kanssa työyhteisössä, hän oli vähän esimiesasemassa. Yhtä helvettiä se oli . Pääsin hänen haaremistaan pois ja säilyin näin työkykyisenä.
- Mennytonkaiekki
Komppaan!
Olin homon kaa työssä.
Ei ollu esimies.
Ei ollut paratiisia.
Pääsin eunukkiyhteisöstä poies.
Oon työkyvytönnä
- Heiluri
Rukoillaan että kiusaajat kuolisivat pian. Ei siksi että me haluaisimme kostaa vaan siksi etteivät he vahingoittaisi enää muitakin ihmisiä.
Aamen.- Nimiäpöytään
Eivät ne ole rukoilemalla tähän päivään mennessä kuolleet!!
- lentävälehmä
Narsistin todistaminen narsistiksi on vaikeampaa kuin lehmien lentäminen muodostelmassa. Ja mikäli uskaltautuu vielä yleisesti häntä jollekin näin nimittämään, todennäköisesti joutuu vastaamaan sanoistaan joko oikeudessa tai muulla ikävällä tavalla. Vain narsisti on oikeassa, ei hänen päätään saa vadille. Ja mitäpä se auttaa, kokemuksesta kerron, jotta vaikka varottaisikin esim. naisia uskomasta, luottamasta tai alkamasta seurustelemaan narsistin kanssa, siitä huolimatta he lähtevät mukaan narsistin leikkiin. Minä olen varoittanut, lyönyt narsistin otsaan leiman, mutta naisparka kuvitteli minun olevan mustasukkainen ja voi voi, en voi muuta kun toivottaa hyvää loppuelämää. Hovihan narsistilla säilyy, sen narsisti hallitsee ja se hovi pysyy ja kumartaa.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miikka Pentikäinen, 28, on kuollut
– Classicin liigaottelu siirtyi Lahtelaisen LASBin ja Classicin oli määrä kohdata keskiviikkona. https://www.aamulehti37339830Särkynyt sydän
Teit sitten selväksi ettet ole kiinnostunut. Kiitos siitä! Nyt on turha enää yrittää mitään, lähestyä tai edes jutella s1148346Täytyy sanoa että on tämä aika mielenkiintoinen tilanne..
Ihan en osaa vielä yhdistellä palasia, toisaalta tarvitseeko edes. Et vaan taida pystyä kokonaan päästämään irti, ja jos315920Jos haluat tietää miksi tykkään sinusta
Niin siksi, koska sinusta huokuu sellaista lempeyttä ja seesteisyyttä ja olet lisäksi komea ilmestys. Jotenkin olet myös214398Paskakaivo Kuhmo
Moniko teki uuden saostuskaivon, joka erittelee paskan ja nesteet imeytyskenttineen maassa taloissa. Kaikkien talojen pi623815Oho! Dannyn, 82, seuralainen Helmi Loukasmäki, 23, paljastavissa kuvissa - Yksi sana kertoo kaiken!
Mediassa on kerrottu, että Danny ja Helmi ovat muuttaneet uuteen kotiin Raumalle. Nyt Loukasmäki on jakanut omalla Insta513511Uskotko yliluonnolliseen?
Mitä jos tämä ns. kaivattusi on loitsunut sinut? Olettekos sitä ajatelleet, niinpä. Ette todellakaan. :D743061- 322808
Mitä kuuluu?
Toivottavasti sulla oli hyvä päivä tänään. Täällä on taas ollut niin negatiivista juttua. Oli pakko tulla sanomaan sinul182391Keilahalli
Onneksi rakennettiin aikoinaan se keilahalli, se pelastaa eläinpuistoyhtiöiden sekä koko Ähtärin kaupungin talouden!172229