Mitä mieltä työttömät Sipilän perustulo mallista

tunppuukko

Keskustan puoluekokous kannatti perustuloa kaikille – vaihtui nyt Sipilän vastikkeelliseksi malliksi
Keskustan perusturvamallia esitelleet kuntaministeri Anu Vehviläinen (vasemmalla) ja varapuheenjohtaja Katri Kulmuni perustelivat, miksi pääministeri Juha Sipilän kanta voitti keskustan puoluekokouksen päätöksen vastikkeettomasta perustulosta.
Keskustan perusturvamallia esitelleet kuntaministeri Anu Vehviläinen (vasemmalla) ja varapuheenjohtaja Katri Kulmuni perustelivat, miksi pääministeri Juha Sipilän kanta voitti keskustan puoluekokouksen päätöksen vastikkeettomasta perustulosta. (KUVA: Lehtikuva)

Julkaistu: 7.2. 12:36

Jaa4
Twiittaa
Sähköposti

Keskusta on esitellyt perustulomallinsa, se yhdistäisi perusturvaetuudet yhdeksi perustuloksi ja antaisi sitä pienituloisille.
Keskusta on ollut perinteisesti perusturvapuolue.

Ensi vaalikaudella pitäisi aloittaa sosiaaliturvauudistus, joka on vielä monimutkaisempi rasti kuin soteuudistus.

Keskustan puoluekokous päätyi viime kesänä kannattamaan perustuloa.

Pääministeri, puheenjohtaja Juha Sipilä (kesk) on ollut omissa puheissaan toisella kannalla. Sipilä ei ole kannattanut vastikkeetonta perustuloa, ja Sipilän kanta voitti puoluekokouksen päätöksen.

Juha Sipilän kannattama vastikkeellinen perustulomalli voitti keskustan kannatuksen.
Juha Sipilän kannattama vastikkeellinen perustulomalli voitti keskustan kannatuksen. (KUVA: Antti Aimo-Koivisto)


Keskusta ei halua perustuloa kaikille, vaan perustulon pienituloisille.

Keskustan perusturvamallia esitelleet kuntaministeri Anu Vehviläinen (kesk) ja varapuheenjohtaja Katri Kulmuni (kesk) vastasivat ympäripyöreästi kysymykseen, miksi pääministeri Sipilän kanta voitti keskustan puoluekokouksen päätöksen vastikkeettomasta perustulosta.

– Tässä on puoluekokouksen kanta, Kulmuni sanoi ja näytti yhtä irrallista lausetta puoluekokouspäätöksestä.

Katri Kulmuni esitteli keskustan perustulomallia.
Katri Kulmuni esitteli keskustan perustulomallia. (KUVA: Vesa Moilanen)

Sen lauseen mukaan ”sosiaaliturvaa tulee kehittää sellaisen perustulon suuntaan, joka lisää toimeliaisuutta ja työnteon kannattavuutta kaikissa tilanteissa”.

– Minusta se on saivartelua nämä kysymykset, että oletteko te muuttaneet tätä (puoluekokouksen päätöstä) vai ette. Voin sanoa, että en ole tuntenut muuttaneeni keskustalaista ihmiskuvaani, kun olen pohtinut tätä keskustan perustulomallia, Vehviläinen sanoi.

– Ihmisellä pitää olla aina se perusturva, ja sitten terveiden 15–64 -vuotiaiden pitää olla myöskin työelämän käytettävissä. Ei pidä tehdä tästä asiasta isompaa kuin tämä on, Vehviläinen jatkoi.


Hyvä vaalilupaus työtötmille eli äänestäkää

Keskusta on perinteisesti kannattanut kaikille maksettavaa perusturvaa
– Meille on perusturva ollut tärkeä. Olemme halunneet profiloitua perusturvapuolueena. Olemme kokeneet tuskaa siitä, että meillä on paljon erilaisia etuuksia. Yhtä kun leikataan, niin toista

Nyt keskusta puhuu yhä perustulosta. Perustulolla tarkoitetaan yleensä vastikkeetonta tukea, joka maksetaan kaikille. Perustuloa kannattaa muun muassa vasemmistoliitto.

– Se meidän perustulo maksetaan kaikille, Ainoa syy, joka siihen vaaditaan on, että ihminen on pienituloinen. Se ei ole klassinen perustulo, joka maksettaisiin automaattisesti kaikille, Kulmuni totesi.

Keskusta yhdistäisi etuudet yhdeksi samansuuruiseksi tueksi, perustuloksi.

Perustuloon yhdistettäisiin työmarkkinatuki, peruspäiväraha, minimisairaus-, äitiys-, isyys- ja vanhempainraha sekä toimeentulotuen perusosa.

Perustulo olisi nykyisten vähimmäispäivärahojen suuruinen, se olisi verottomana 550–600 euroa kuukaudessa.

Keskustan mallissa perustuloa olisi alkuun haettava ja sitä myönnettäisiin pienituloisille.

Tuki olisi myös vastikkeellista, eli tuen vastineeksi on ”oltava työelämän käytettävissä kunkin työ- ja toimintakykyisyyden mukaisesti”.

Keskustan mallissa luvataan, että perustulolla olevalle jää lisätuloista käteen vähintään 40 prosenttia. Perustulo pienenisi työtulojen kasvaessa ja jossain vaiheessa työtulojen kasvaessa sitä ei enää maksettaisi.


Puolue ei osaa sanoa, millä tulotasoilla perustulo lähtisi kokonaan pois, koska ”asumistuki ulottuu tätä korkeammille tulotasoille”.

10

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mutoe

      Pitäisi yhdistää myös kansaneläke, takuueläke ja eläketuki ELI peruseläke kun ei ole työstää saannut työeläkettä tukilisä jenkkaa on valtavasti Kelan kiemuroissa perkele

      • vaalipuheita

        Keskustan harjoittama politikka on ollut tähän asti aktiivimalliin pohjautuva ,joten voi olla että vaalipuheina esittelevät asioita jonkin sorttimentin perustulomallista joiden pohja on talouspohjallisesti uskottavasti sama kuin nyt, Taustalla on joka tapauksessa sama toiminta kuin nyt .


    • fdgfghghjgf

      "Keskustan mallissa luvataan, että perustulolla olevalle jää lisätuloista käteen vähintään 40 prosenttia."

      Eli siis mitäh? Tällä hetkellä, jos tienaa muutaman satasen kuussa työmarkkinatukensa lisäksi, lähes kaikki vuoden aikana perityt ennakkoverot saa palautuksena takaisin. Nytkö nostettaisiin noista pienistäkin tuloista vero kuuteenkymmeneen prosenttiin? Ja sekö sitten kannustaisi tekemään työtä?

      Perustulo on pohjimmiltaan hyvä idea, mutta nuo hyväkkäät näyttävät tyrivän jopa sen. Alkuperäinen idea on se, että saa pienen summan rahaa, no questions asked, ja sen lisäksi voi tehdä työtä, opiskella, tehdä mitä lystää. Nytkö pitäisi ensin todistaa, että on 'pienituloinen', ja jos saa 'liikaa' palkkaa, putoaa pois perustulon piiristä? Ettei vaan syntyisi selkeää, avointa järjestelmää, joka toimisi?

    • Itsevaan

      Pelkkään olemiseen perustuva perustulo on tuhoon tuomittu ajatus. Sosialismi ei ole vielä toiminut missään maassa eikä tule toimimaankaan. Otan kyllä itsekin vastaan mielelläni Suomesta perustulon. Eihän siihen saa tulla mitään rajoituksia eli ei esim. maastapoistumiskieltoa.

      • ihmisarvokaikilla

        Perustulossa on se ongelma että se hävittäisi esim puolisoiden välisen elatusvelvollisuus käsitteen jolloin jokainen ökytalon emäntäkin ,sekä varakkaan perheen kotirouva olisi oikeutettu sosiaaliseen tuloon.

        Näinollen on syytä puhua ja tähdätä riittävään perutuvatasoon ,sosiaaliturva uudistuksen kautta,joka on jo olemassa oleva Perustuslaillinen kansalaisoikeus Suomessa, joka ei sinällään tänäpäivänä toteudu kaikkien kohdalla. Tuolta pohjalta toteutettu sosiaali turva toimii myös viimesijaisena turvana ,että hyvinvointivaltion perustana jollaiseksi sosiaalinen turva on sivistysvalytioissa tarkoitettu . Tällöin tuolla myös pyritään säilyttämään ihmisoikeudet ja toteuttamaan ihmisarvoisen elämän edellytykset. Nykyinen järjestelmämme on vanhentunut, eikä se takaa tuota turvaa lähtökohtaisesti kaikille. Järjestelmämme kautta liitetään mm. nuoria aikuisia vanhempiensa perheisiin vastoin tosioloja,kuten myös vanhempiakin, jolloin harkinnanvaraisuuden kautta syrjäytetään tosiolot,sekä ihmisoikeudet.

        https://ihmisoikeusliitto.fi/varjoraportti-oikeus-terveyteen-ja-toimeentuloon/


        https://www.amnesty.fi/pienituloisten-ihmisoikeudet-ahtaalla/

        https://yle.fi/uutiset/3-7797709


    • Hyväntekeväisyyspieru

      Ei Suomessa ole yksimielisyyttä siitä, pitääkö noudattaa perustuslakia, vaan sotatila.

    • omaamieltä

      Lapsilisät oli tarkoitus aikojen alussa antaa vain kaikkein köyhimmille. Nykyään kaikkein köyhin ei käytännössä saa yhtään lisää vaan lapsilisät ovat ilmaista tuloa parempiosaisille.

      Perustulossa ei saa sortua samaan harhaan, ja Sipilän mallissa ei ole kerrottu yhtään mitään mitä tapahtuu heille, jotka ovat nykyään Kelan 40 % vähennyksen alla. Osa porukasta nimittäin varmasti kieltäytyy pakkokeinoista, mikä on jo kauan sitten tiedetty, joten aivan hullua luoda malli, jonka lähtökohtana on pakkokeinot.

      Jos "vapaat työmarkkinat" eivät työllistä työtöntä, ei vastaus voi olla eläke tai kuntoutus. Mallin pitäisi mahdollistaa työttömän omatoiminen aktivointi, jolloin se toimisi itsenäisen elämän tukipylväänä. Osoittamalla sen kirjallisesti (esim. käy jonkin yhdistyksen kautta kirkonrakennusprojektissa palkatta, tai etsii itse palkattomat työt - tai perustaa yrityksen ja määrää itse markkinahintaa alhaisemman hinnan esim kiinteistöjen siivoukseen) täyttäisi hän ns. perustulon saantiehdot.

      Helpoin olisi ajatella työtön yrittäjäksi, mutta miksei vaikka jonkin yhdistyksen/yhteisön kautta talkoolaisena. Kuitenkin, jos mallista poistetaan omaehtoinen aktivointi, on se vain pakkokeino toisten joukossa.

      Ennen tämän talven kovia pakkasia oli huoli asunnottomista, joista osa asuu taivasalla periaatteesta. Uutisissa kerrottiin vain lyhyesti että ennen vanhaan kokeiltiin sitä että asunnoton on varmaan mielisairas ja laitettiin laitokseen. No mitä tämä "hullu" teki? Kehon totututtua kylmään ilmaan hän avasi ikkunat, ja lopulta kuoli liian kuumassa laitoshoidossa. Jotenkin vaikuttaa siltä että aina pakkokeinoissa tarkoitus on mitata ulos yhteiskunnasta jokin heikko-osainen ihmisryhmä. Millaisen kuvan se antaa nykyisestä ihmisestä jälkipolville? Tyhmä kansa.

      Jään odottamaan perustulokokeilun lopullisia tuloksia. Ilmeisesti kuitenkaan negatiivista vaikutusta ei ollut työllisyyteen, eli työttömät eivät kieltäytyneet töistä. Siis perustulo ei välttämättä ilmaisen rahan jaossa olekaan utopiaa!

    • Ottakaavähemmän

      Ohjausmallit on sietämättömät tankkausmallien käytössä.

    • Partaeiauta

      Ilman kottia insinööristäkin olisi kasvanut mies.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      69
      6806
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      28
      4420
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      272
      2833
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      2100
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      31
      1663
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      97
      1457
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      55
      1161
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      305
      1135
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1134
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1101
    Aihe