Kissa pussaa lavuaariin

Meidän alle 1v tyttökissa on alkanut pissata vessan lavuaariin. Ensin alkoi pissata lattiakaivon ritilälle mutta siirtyi tuohon kun on kielletty ja laitettu omalle astialle. Väärään paikkaan pissaaminen alkoi siitä kun olin unohtanut muutamaksi päiväksi siivota hiekkalaatikon kakat. Nyt kuitenkin menee lavuaariin vaikka hiekat olisivat juuri vaihdettu. Mietin että pitäisikö nyt kieltää se lavuaarikin. Periaatteessa sinne pissaaminen ei haittaa ja säästää hiekoissa. Mietin sitäkin kissojen wc rengasta jos oppisi käymään ihan pöntöllä, mutta en tiedä miten käytännöllinen ratkaisu se olisi kun rengasta joutuisi kuitenkin aina siirtämään paikalleen/pois. Ajatuksia?
Ilmoita

Pahoittelut autocorrect.
😂
Ilmoita
Minulla myös yksi kissoista pissaa lavuaariin, usein silloin kun selvästi haluaa huomiota. En kiellä. Helppo huuhtaista pois ja tosiaan säästyy hiekka.
Voi silti olla aika työlästä opettaa pytylle. Pitäisi laittaa johonkin hiekkaa renkaan sisään ,vähitellen vähentää ja lopuksi ilman hiekkaa
Harva oppii ilman mitään tekemään pytyn reunalla kykkien, parista tapauksesta kissapiireissäni kuullut
Ilmoita
Kuka ihme voi unohtaa siivota kissansa kakat muutamaksi päiväksi?
Ilmoita
Aika moni.
Ilmoita
Lavuaarista, jota ei koko ajan pestä, tulee viemärin hajua, mikä saattaa ilmoittaa kisulle, että tähän voi pissiä. Mikäs siinä? Pese kuitenkin lavuaaria, muuten viemärin haju muuttuu vähän kitkerämmäksi.
Ilmoita
Opeta pytylle,toi on epähygienistä.
Ilmoita
Lattiakaivo on parempi, jos vielä voi niin sano että kusee sittenkin sinne.

Sinänsä aika fikdus kissalta. Esim koira ei ikinä tajuaisi moista.
Ilmoita
piti kirjoittaa että fiksua kissalta
Ilmoita
Tilanteenne on jo käytännössä katastrofi. Ensinnäkään kissaa ei tule koskaan päästää ihmisten asuintiloihin. Nimittäin kissa kuljettaa huoneistoon mikrobeja, jotka leviävät huoneistossa ilmavirtojen mukana kaikkialle. Nämä sairauksia levittävät mikrobit tarttuvat sitten kissan kanssa samassa huoneistossa asuviin ihmisiin. Ja kissojen kanssa asuvat henkilöt levittävät allerkiahiukkasia mm. työpaikoillaan, ruokakaupassa jne. Kissa pölistelee hiekkaloodalla käydessään kakkabakteereja ympäriinsä, joita sitten ihmiset kantavat jaloissaan ihan petivaatteisiin asti. Kissan virtsa aiheuttaa allerkioita ja vakavia hengitystiesairauksia. Kissa huolehtii hygieniasta eritavoin kuin ihminen. Se nimittäin nuolee ensin takapuolensa, sitten turkkinsa ja lopulta se hankaa turkkiaan ihmisiin. Kissojen kanssa samassa huoneistossa asuvat henkilöt haisevat kissan virtsalle, joka aiheuttaa pahoinvointia kauppojen kassajonoissa, ym. paikoissa.
3 VASTAUSTA:
nm. Tämä on faktaa

No, mites on koirien, kanien ja marsujen kanssa ja
TÄMÄ ON FAKTAA

Sinä ainakin olet saanut höpöhopö- tartunnan, varmaankin jo lapsena, niin utopistisiä ovat nuo faktatodistelut.
Avustettava kirjoitti:
TÄMÄ ON FAKTAA

Sinä ainakin olet saanut höpöhopö- tartunnan, varmaankin jo lapsena, niin utopistisiä ovat nuo faktatodistelut.
hihii!!!!!!!!

Onks sul kisun pisun hajua kodissas? Käännä faktat toisinpäin itselles miellyttäviks! Sit sua ei tympee!!!
+Lisää kommentti
Joo-o.
Ilmoita
Jokainen kissojen kanssa tekemisissä ollut tietää, että kotikissa on eläinmaailman tyhmimpiä otuksia.
Ilmoita
Minua on aina inhottanut kissoissa se, kun niiden kusi haisee niin karsealle. Pakostakin se tarttuu asunnossa seiniin ja huonekaluihin astioihin jne. En ymmärrä miten jotku ilkeävät vielä syödä siinä kauheassa hajussa ja sikolätissä. Kissat on inhottavia siitäkin, kun ne kiehnää ja merkkaa reviiriä ihmisiin turkkiaan hankaamalla. Minä en ainakaan ilkeä elää ja kulkea ihmisten ilmoilla, jos olen erehtynyt kissatalouteen. Pakko on laittaa kaikki vaatteet pesukoneeseen ja pesen itseni suihkussa moneen kertaan. Suussa se pistävä virtsa maistuu jopa viikkoja vieden kaiken ruokahalun. Suudesiä vain joutuu purskuttelee ja vain pakottamalla itsensä pystyy vettä juomaan. Tuntuu että aina se virtsa menee elimistööni ja oksettaa vain.
Ilmoita
Antaa pissiä vaan! Hanki vahvaa pesuainetta, jota voit lorauttaa lavuaariin pissien jälkeen, ja vaikka puhdas tiskiharja pesua varten. Ole onnellinen, että pissailupaikkana on vessan lavuaarieikä keittiön tiskiallas tai oma kenkäsi. Eikä se kissan pissa mikään bakteeripesä ole, vaikka saattaa haiskahtaa, ja haiseehan vessassa muutenkin. Onpahan hyvä syy muistaa siivota vessan allas päivittäin.
Ilmoita

Vastaa alkuperäiseen viestiin

Kissa pussaa lavuaariin

Meidän alle 1v tyttökissa on alkanut pissata vessan lavuaariin. Ensin alkoi pissata lattiakaivon ritilälle mutta siirtyi tuohon kun on kielletty ja laitettu omalle astialle. Väärään paikkaan pissaaminen alkoi siitä kun olin unohtanut muutamaksi päiväksi siivota hiekkalaatikon kakat. Nyt kuitenkin menee lavuaariin vaikka hiekat olisivat juuri vaihdettu. Mietin että pitäisikö nyt kieltää se lavuaarikin. Periaatteessa sinne pissaaminen ei haittaa ja säästää hiekoissa. Mietin sitäkin kissojen wc rengasta jos oppisi käymään ihan pöntöllä, mutta en tiedä miten käytännöllinen ratkaisu se olisi kun rengasta joutuisi kuitenkin aina siirtämään paikalleen/pois. Ajatuksia?

5000 merkkiä jäljellä

Peruuta