Onko jäänyt jäitä hampaankoloon?
Nyt se on mahdollista, purkaa tuntojaan suomi24 avulla.
TULOSSA: Erotyön asiantuntijat vastaavat Kysy mitä vain -palstalla 12.2. klo 13-16
Eroseminaari aukeaa yllä olevasti.
Nyt se on mahdollista, purkaa tuntojaan suomi24 avulla.
TULOSSA: Erotyön asiantuntijat vastaavat Kysy mitä vain -palstalla 12.2. klo 13-16
Eroseminaari aukeaa yllä olevasti.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Olen parin päivän ajan käsitellyt vanhaa eroa. Jos joku muu asia palauttaa mieleen eron, niin sitä pitää pikkuisen työstää. Exän kanssa on hyvät välit, hänellä ei mene ihan nappiin elämä (ei omaa syytään) ja olen häntä jeesaillut. Ja jos en ole muilta kiireiltä joutanut tervehtimään niin on tullut syyllisyyttä. Lähinnä toimin hänen asioitaan hoitavien kiireisten lasten apuna. Asenteeni on että vaikka ihminen olisi ollut miten paska, niin hyvän loppuelämän hänellekin voi suoda jos se minusta riippuu.
Hoidin pankkiasioitani, kuten yleensä kerran vuodessa teen. Siinä tuli esiin myös avioliiton aikaisia sijoituksia, joita aloinkin sitten muistella. Katkeruus valtasi aivot jopa yön yli, kun muistin, miten keljusti menetin aika paljon erossa rahaa. Hän narrasi ja pelotteli oikein kunnolla ja menin hädissäni lankaan.
Mutta tämän katkeruuden kokemuksesta olikin apua. Kun tänään valitsin, lähdenkö hänen luokseen vai hiihtämään, niin valitsin hiihdon, jonka jälkeen tässä nyt istun. Eikä yhtään kaduta eikä syyllistä. Olo on, että valitsin oikein.
Eli pitkästä avioliitosta en pääse koskaan henkisesti eroon, mutta aina vaan harvemmin ja vähemmän se kouraisee, edellinen kouraisu lienee kuukausia sitten, en edes muista mikä sen kirvoitti. Niin, minä lähdin liitosta ja ammatti-ystäväni toimi ero-asiantuntijanani.
Ota uusi. Miksi et ole ottanut?
Höh! Tietenkin on uusi kumppani ollut erosta asti. Hän ei pahastu hoitamisestani eikä ole mustasukkainen kun exässä ei ole mitään kadehtimista eikä pelkäämistä. Pelkkä ressukka. Kymmenet vuodet vain ovat jääneet minulle henkiseen muistiin ja sieltä silloin tällöin putkahtelevat, taisin tykätä hänestä aika paljon. Nykyisen kanssa on ihan mukava meno, ettei tässä mitään isoa dramatiikkaa. Pläjäytin tämän juttuni vain kun aihe sattui kohdalle. Asiantuntijaa kannattaa käyttää ja vertaistuki, jota minulla myös oli, on tärkeä.
Kumppanit vain vaihtuvat mutta näyttämö on ihan sama.
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2016/10/20/psykologi-kari-kiianmaa-ero-ei-pelasta-mitaan-ellet-itse-muutu
Arvostan tämän psygologin mielipiteitä ja tunnen ne oikeaksi.
Itselläni on yli 30 vuoden suhde takana ja kriisejäkin on ollut. En ole fyysiseen pettämiseen sortunut mutta varmasti henkiseen kun en ole läsnäoleva ollut aina. Kummankin puolista laiminlyntiä on tapahtunut ikäkriiseissä. Miehelläni oli pahin ikä kriisi nelikymppisenä ja minullakin itsensä etsimistä.
Noita ihmettelen jotka hoitavat exän ja nykyisen & montaa muutakin asiaa siinä sivussa ja elävät kahden ihmisen edestä.
Tunteen ja järjen liitto kestää ja henkinen kasvu tarvitsee tilaa. Meillä on mennyt just niin. Annetaan tilaa toiselle ja kestetään ikä muutokset. Loppujen lopuksi pitää olla helvetin hyviä ystäviä ja luotettavia kun fyysistä veto voimaa ei ole. Se että rakastaa yhä kumppaniaan vaikka ulkonäkö muuttuu vanhaksi eikä halua siitä vanhasta käppyrästä luopua eikä vaihtaa sitä nuorempaan niin se on suurta rakkautta. Suhteen muuttumista suureksi ystävyydeksi ei pidä pelätä sillä pitkä suhde muuttuu sellaiseksi. Kukaan ei tiedä jos on vaihdellut kumppaniaan koko ikänsä niin ettei tiedä pitkistä suhteista. Kaikki pelkäävät suhteen muuttumista ystävyydeksi ja pitää erota kun se muuttuu ystävyydeksi. Exä on ystävä ja uusi on fyysinen suhde niin sitä en ymmärrä.
Jossain ohjelmassa kun mies sanoi ettei parisuhdetta olekkaan luotu kuin kymmeneksi vuodeksi saman kanssa niin kertoo nykyajan kertakäyttö kulttuurista mikä on valitettavasti tullut parisuhteisiinkin. Miksi sitten kärvistellä edes sitä kymmentä vuotta, olisin kysynyt siltä äijältä.
Pintaliito elämä ja kierrätys kulttuuri on sitä että ihminen ei itse halua muuttua vaan hakee sopivan ihmisen, uhrin aina uuden siihen näytelmäänsä.
Heti erosta asti uusi kumppani niin ettei yksin ole koskaan ollut vaan hakee heti tilalle toisen paikkaamaan egoaan on epänormaalia. Eron jälkeen pitäisi elää yksin pari vuotta niin ettei laastaria tarvitse tai jos heti hakee laastari suhteen niin on ressukka. Ei se exä ole ressukka vaan sinä vieläkin ressukampi. Ero ei ole vaikuttanut mitään muuta kuin näyttämö vain muuttuu. Teet ihan samat virheet sen uuden kanssa ja loppuu sekin suhde kunhan uutuuden viehätys on mennyt.
Olet lähtenyt parisuhteiden kierrätys kulttuuriin ja lapsilla ei ole mitään merkitystä niin että onneksi olkoon vain. Itseään ei kannata muuttaa muuta kuin vaihtaa ja vaihtaa.
Oletko koskaan elänyt yksin ja löytänyt itseäsi niin ettei tarvitse toisten ihmisten kautta itseään hakea.
Oletko varma ettet ole ihmissuhde riippuvainen kun heti edellisestä eroon päästyäsi haet uuden suhteen. Riiput vielä edellisessä ja tarvitset uuden niin sairastahan tuo on.
Vain yksinololla löytää itsensä, todellisen itsensä eikä toisten ihmisten kautta.
Läheisriippuvuus on sairaus ja tiedän kun sellaisesta perheestä olen ja mitä kaikkea pahaa se toi kun ihminen joka perheen perustaa niin on läheisriippuvainen ja mitä on kasvaa sellaisessa.
En ole koskaan elänyt ilman kumppania, mutta tässä toisessa 17-vuotisen suhteen aikana asun yksin. Exän tilanne on muuttunut ressukaksi, ei ollut ennen. Olin 15 vuotta hänelle hyvänpäivän tuttu, ei kiinnostanut tippaakaan missä huiteli, aloin auttamaan nyt kun hän todella on sen tarpeessa ja kuten jo sanoin, lastemme apuna. En ole ihan varma mitä läheisriippuvainen tarkoittaa. Haluan olla nykyiseni lähellä, soitella, järjestää yhteisiä menoja, rakastella ja viettää osan ajasta yhdessä. Autan kaikkia avun tarpeessa olevia, koska energiaa piisaa. Olisin hyvin onneton ilman toista ihmistä, ehkä kyynistyisin. Jos olen läheisriippuvainen niin sitten olen, ketä se sitten haittaa ja miten. Ainakin olen hyvin kiitollinen elämästäni. Kärvistelen yksin sitten jos on pakko ja alan tutustua itseeni, en sitäkään ymmärrä mitä etsisin ja löytäisin, hyötyisinkö löydöistäni itse vai joku muu??
Lapsiemme kotoa lähdön jälkeen erosimme 30-vuotisesta liitostamme. Järkiavioliitollemme ei ollut käyttöä, kun lapset oli koulutettu. Lapsiin ja lapsenlapsiin on läheiset välit ja nyt siis exäänkin. Kiitos onnitteluista, sinä säälittävätapaus.
Taitaa olle tämän ikäluokan eroista jo niin kauan aikaa ettei niitä enää muitakaan
Ei oikeasti oikein muistakaan! Tuli vain mieleen, kun kuulin tuttavan tuttavalta asunnon ostostani. Kuinka sain hyvät rahat erotessani, että oli varaa ostaa asunto. Se jotenkin jaksaa huvittaa, vaikka erosta on melkein parikymmentä vuotta, eikä olisi jäänyt muutakuin velkaa. Jotkut vielä jaksavat toisten asioita muistaa!
Ero saattaa olla kovinkin raskas purtava joillekin ja joskus on tarve saada apua asiantuntijalta.
Tai kuulla/lukea, miten muut ovat asian sisäistäneet.
Minulla ei ole jäitä hampaankolossa, mutta jos olisi, niin varmasti murheistani tahtoisin puhua tai kirjoittaa.
Hyvä jos on järjestetty "eroseminaari". Jos yhdellekin siiitä on apua, niin hieno juttu.
Erostani reilu kymmenen vuotta ja kuin varjona takana elämässäni kaiken aikaa. Aviossa emme olleet mutta mitä se ois muuttanut kuin asioitten vaikeampaa selvittelyä.liitto ei ollut vuosikymmeniä kestävä mutta kuitenkin vuodet "hukkaan heitettyä"parasta aikaa.
Mies oli niin lipevä ja puhui minut-hölmön-pyörryksiin mutta kaikkihan muuttui muutaman vuoden päästä.
Olin ollut edellisen liiton jälkeen yksin 6 v ja päättänyt etten koskaan enää halua liittoutua koska se edellinen oli äidin pikku poika jolle maistui kalja liian usein.Sekin liitto oli fiasko mutta ei ole jäänyt vaivaamaan niinkuin tää toinen.
Mikä kumma siinä on että toimiessani määrätyllä tavalla,tehdessäni mitä tahansa,tämän miehen syyttävä sormi sojottaa ja ajattelen että mitä HÄN nyt sanois tästä ja tästä.
Voi sitä parjauksen ja murjotuksen määrää mitä kattelin!
Ja niinhän siinä kävi ettei ikinä olisi pitänyt lähteä pettäjän kelkaan,tulin raskaasti petetyksi ja nyt sama laulu jatkuu tämän ns."uuden" kans.(olen kuullut)
Siksipä nämä asiat menneisyydessä inhottaa niin paljon että en edes halua tutustua kehenkään uuteen mieheen vaikka salaa vilkuilenkin joskus...Nykyään kun ei voi kehenkään luottaa edes senkään vertaa ja yksin olo ei ole mulle ongelma.Lähinnä tämä miten päästä varjoista eroon....olen ajatellut myös terapiaa mutta syytän myös itseäni että olin niin hölmö ja rakastunut.
Miehet oli niin erilaisia,tää exx ja ex
Erästä eroon liittyvää asiaa voisin erotyön asiantuntijoiden kanssa pohtia,
asia ei ole edes ajankohtainen,
vaan eihän sitäkään koskaan elämässä tiedä...
Osaavat ainakin kertoa oman mielipiteensä.
Miten vanhempien ja varsinkin anopin tulee suhtautua lastensa avioeroon,
Olen kuunnellut vain tuttujen suhtautumistapoja...
Tiedän, että se paljon riippuu omista suhteista noihin nuoriin ja
käyttäytymismalleihin omassa perheessä.
Kuuntelenko vain vai onko vanhemmilla jokin rooli moisessa hommassa.
Miten välttäisi pahimmat sudenkuopat.
Paljon olen kuunnellut juttuja, joissa lapsenlapset on eroprosessin jälkeen erotettu kokonaan isovanhemmista. Ja se ei nyt ole kenenkään etu ja paljon tietysti riippuu siitä, miten nuoret osaavat hoitaa omat suhteensa erotapahtumassa.
Tiedä, vaikka kyselisin silloin...
Olin niin naiivi, että lähetin erilleen muuttaessamme ex-puolison sisarille ja veljille osoitteenmuutoksen. Kukaan ei noteerannut ja anoppi sanoi, ettei välitä puhelimessa jutella. No siihen jäi ne suhteet. Ex-anoppi lähettää lapsille joulukortit ja päinvastoin ja on kerran käynyt toisen luona. Nähnyt vain vanhimmat lapsenlapset. Siinä kaikki. Olin jo unohtanut koko ihmisryhmän, muistui mieleen kun luin kirjoituksesi. Minulle asialla ei ole mitään merkitystä, enkä usko että lapset ovat asiasta kärsineet. Mutta otanpa joskus puheeksi, onko traumoja jäänyt.