Tuntematon Tarkkailija

Mielen_kiintoista

Meitä tarkkailee ulkoavaruudesta tullut alien-alus, sanoo Harvardin yliopiston huipputähtitieteilijä Avi Loeb. Hänen mukaansa syksyllä 2017 aurinkokunnassamme havaittu Oumuamuaksi nimetty taivaankappale on kuin onkin muukalaisten lähettämä avaruusalus tai osa sellaisesta.

Loebin näkemyksellä on painoarvoa siksi, että hän ei ole mikään hihhuli vaan arvostetun Harvardin yliopiston tähtitieteenlaitoksen johtaja, palkittu tähtitieteilijä, joka on julkaissut satoja tieteellisiä artikkeleita.

13

54

    Vastaukset 13

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mentin_Argu
    • Saattoihan se olla. Jos olikin niin sen toteen näyttäminen taitaa olla mahdoton tehtävä. No ainakin ufouskovat saavat uutta vettä myllyynsä.

      • Alfons_Onamuna

        VCO taitaa olla ihan täysverinen hörhö? Pidät siis mahdollisena? Nyt popsimaan vaan omaa oksennustas ja sitten menet nusuttelemaan omaa mutsias. Foliolätsää tiukemmalle vaan. Olet kanavoinut Onamunalaisten viestejä vissiin vähän liikaa? No paljoa ei voi odotaakaan ufouskovaiselta idiootilta. Samaa sontaa kaikki ja heti olet ufolahkolaisten ufokelkassa kun joku kivenmurikka vähän lentää taivaalla kun mistään alienaluksesta ei ole minkäänlaista tieteellistä todistetta.

      • Hyvinkösutii
        Alfons_Onamuna kirjoitti:

        Kielen käyttösi perusteella taidat alla ihan täysiverinen sutilainen?

    • ikävätotuus

      Voisi olla periaatteessa muukalaisten luotain, mutta kun sen nopeus ei riitä mihinkään.
      Saavat tutkimustulokset aikaisintaan 100 000:n vuoden kuluttua. Sama ongelma siis kuin näissä ufojutuissa yleensäkin; etäisyydet ovat niin käsittämättömiä, että tuskin tänne kukaan koskaan tulee muuten kuin villeissä fantasioissa.

      • Rooe

        Itse näkisin erittäin järkevänä toimintana muukalaisten kannalta.
        Tällaisia "luotaimia" lähetettäisiin omalta planeetalta joka suuntaan tutkimaan avaruutta.
        Luotaimen ei pidäkkään kulkea yhtään nopeammin jotta se kerkiäisi mittaamaan avaruudesta kaiken mahdollisen.

        Sitten kun luotain havaitsee Maan kaltaisen planeetan, tapahtuu juuri sinun kaltaiselle ihmiselle "ikävätotuus" odottamaton käänne.

        Luotain lähettää tiedot kotiplaneetalleen, jossa ne otetaan vastaan välittömästi.
        Viestintään käytetään tekniikkaa joka perustuu ilmiöön joka tunnetaan meillä haamuvuorovaikutuksena.
        Täällä tiedemiehet suuntaavat anteeninsa luotaimeen ja odottavat radioaaltoja... siinähän odottavat.

        Nyt kun luotaimen tiedot ovat muukalaiset saaneet , he tietävät kannattaako tänne suunnata.
        No jos kannattaa niin aluksiin täysi lataus ja valoa nopeammin aurinkokuntaamme.
        Ette ole "turvassa " yli 100 000 vuotta, sen voin kertoa.

      • ikävätotuus
        Rooe kirjoitti:

        Ai? Mihin tietosi perustuu? Ei ainakaan mihinkään faktoihin se lienee kaikille selvä asia.
        Kaikenlaista voi kuka tahansa väittää, mutta ei sitä vastuuta voi jättää kuulijoille kuin mikäkin savolainen. Esitä nyt ne todisteet vaikka YLE:n uutisryhmälle, että saadaan tietoa kansalle.

      • Rooe
        ikävätotuus kirjoitti:

        Jaa, sinun mielestäsi YLE pystyisi todistamaan asiat riittävän uskottavasti.
        Onhan siellä vaikkapa tuo tutkivaan journalismiin perustuva ohjelma MOT, sitäkö ajattelit.

        Ongelmana on vaan se että kun se uskottavuus ei sittenkään riitä. Tästä on mielestäni esimerkkinä maailmalta vaikkapa George Knappin tutkimukset ja niiden pojalta hänen esiin tuomat asiat.

        Elokuvaksi asti ei ainakaan kannata asiaa spekuloida, koska sehän on sitten tietenkin jo pelkkää rahastusta.
        Kaikki todisteisiin viittaavat lieveilmiöt ovatkin sitten jo taas mainosta.

        https://www.express.co.uk/news/weird/1063407/alien-news-area-51-FBI-raid-bob-lazar-home-UFO-spt

        Asia on vaan niin että ei tällaisessa keskusteluketjussa tarvitse kun kerran mainita etäisyydet "100 000 vuotta" niin suurin osa lukijoista ajattelee että näinhän se asia on, ja ufoihin suuntautuva kiinnostus loppuu.
        Näkemäni perusteella etäisyydet näyttäisivät kuitenkin olevan lähinnä ihmisen ongelma. Mutta onneksi kehitystä edes hevosesta Teslaan ...

      • ffffffffffffffff

        No, ei sitten uutisoida, kun ei kerran ole mitään uutisoitavaa. Jatketaan rajatiedon parissa.

    • Entinen_Parablogisti

      Todella kiehtova kohde tuo Oumuamua. Ensin kohteen kiihtymisen uskottiin johtuvan kaasupurkauksista, mutta niitä ei ole onnistuttu havaitsemaan. Nyt on esitetty myös hypoteesi, jonka mukaan kyseessä olisi Auringon lähiohituksen takia hajonnut komeetta. Löyhä pölyhiukkasten kasauma käyttäytyisi sopivalla tavalla.

      Valopurje on myös kiinnostava vaihtoehto, harmi, ettei kohdetta päästä enää oikein tutkimaan. Mutta tulevaisuudessa tämänkaltaisia kappaleita löydetään varmasti lisää ja ehkä päästään jopa kuvaamaan silloin, kun ne ovat lähempänä Maata.

    • Ufomatskua riittää tutkittavaksi ihan täällä läsnäolevissa, tapahtuneissa ja tapahtuvissa ufoilmiöissä. Nämä Oumuamuat kuuluvat ennemminkin astronomian puolelle tai korkeintaan ancient aliens osastolle.

      Tällainen uutinen alkeellisella tekniikalla spekuloidusta aluksesta / luotaimesta tai sen osasta ohjaa varsinaista ufotutkimusta pois kontekstistaan, tahtoen tai tahtomattaan.

      Mutta Herra Loebille pointsit rohkeasta arviosta. Alkaa olla ne ajat ohi kun tiedemies julistetaan "tietyissä piireissä" hulluksi tiedemieheksi spekuloidessaan toisen sivilisaation laitteilla.

      En usko tähtienväliseen matkailuun siten kuin se nyt meillä käsitetään. On paljon mitä emme tiedä emmekä osaa edes kuvitella. Siitä on lukemattomia todisteita jo nyt. Oumuamua saa liihottaa ihan rauhassa minne haluaa.

      Päivitin tuossa uutista tarkastellessa vähän muistin virkistykseksi tietojani luotaimiin liittyen, lähinnä Voyagereihin. En muistanut että Oortin pilvi on niin valtavan paksu vyöhyke. Ei ole meitin Voyagerit musiikkeineen ja tikku-ukkoineen ihan äkkiä sen ulkopuolella.

    • OskuOrionis

      Oumuamua on orionilainen emoalus, jonka pinta on naamioitu asteroidia
      jäljitteleväksi.
      Tiedon olen kanavoinnin kautta saanut luotettavalta ulkoavaruudelliselta
      taholta.
      Meidän tulee nyt vihdoinkin ymmärtää , että totuus ufoista selviää tavalla,
      johon valveltilassa toimimaan tottuneet aistimme eivät riitä.

      Totuus selviää vain kanavoinnilla, jota erheellisesti nykyään parapsykologian
      luontoisena tutkimusmetodina pidetään.

      Mutta kuten tuossa edellä mainittiin, herra Loebille pointsit rohkeasta arviostaan.
      Alkaa tosiaan olla ne ajat ohi kun tiedemies julistetaan "tietyissä piireissä"
      hulluksi tiedemieheksi spekuloidessaan toisen sivilisaation laitteilla.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      76
      1991
    2. Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä

      Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai
      Ikävä
      366
      1239
    3. Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?

      Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu
      Suomussalmi
      25
      1042
    4. Kirjoita jotain

      Kivaa, hellää ja piristävää
      Ikävä
      141
      1028
    5. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      91
      729
    6. Päälle hautaus?

      Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa
      Lieksa
      118
      712
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      45
      697
    8. Voisit nainen joskus vastata minulle

      Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.
      Ikävä
      63
      662
    9. On tuota ikäeroa meillä kyllä aivan liian paljon

      Etsi samanikäistä kuin olet, niin minäkin.
      Ikävä
      59
      655
    10. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      59
      608
    Aihe