Miten päästä vihasta exään pois.

Mies oli Välimeren risteilyllä ja tapasi siellä brasilialaisen naisen. Kun tuli takaisin sanoi, että haluaa erota, otti vaatteensa ja lähti ja jätti minut ja kaksi lastamme. Nyt brasilialainen nainen Suomessa kahden oman lapsensa kanssa. Jälkeenpäin on selittänyt, että sekosi ja on pyytänyt kyllä anteeksi omalla tavallaan perheensä jättämisen. Mutta mitä tehdä omalle vihalle hylkäämisestä. Tiedän että on kasvun ja uuden elämän etsimisen paikka, mutta vihan tunteita pukkaa vielä. Miten pääsette eroon, tai rauhoitatte tunteitanne?
1
Ilmoita


Hyväksymällä viha. Mies teki paskasti (shit happens), otti ja lähti toisen kelkkaan. Ilmeisesti teidän kelkassa ei ollut enää tarpeeksi potkua miehelle tai hänellä on esim. bibolaariuutta eli äkillisiä merkillisiä mielenailahduksia (tai adhdtä, pers.häiriöitä tms). Sellaiseen mieheen ei voi luottaa. Sinänsä hyvä myös, että ero tuli äkisti, eikä kestänyt teidän molempien kymmenvuoden "eipäs-juupas" tuumailua.

Vihan purkamiseen on hyväksi mm. nyrkkeilysäkin hakkaaminen, jäynien mielikuvakehittely, vihalaulujen laulaminen kotona (mielessä, kirjoittaen, ääneen vain, kun lapset eivät ole kotona). Ja tietysti ystäville (ja tarvittaessa terapeutille) purkautuminen. Itse käytin näitä kaikkia, vaikka olin se jättävä osapuoli.
Ilmoita
Piirsin vihaa ulos. Se helpotti paljon.
Toinen mitä tein ja teen vieläkin, on urheilu.
Kolmas on kivan miehen kainalossa nukkuminen, exä ei siinä hetkessä pyöri mielessä.
Kuuntelin myös musiikkia paljon. Kaija Koota jne.
Sama tilanne, tuntui että mies vaihtoi naisen ja lapset. Omat lapset jätti ja otti uuden naisen pikkulapset tilalle.
Vihan keskeltä pitäisi vielä tukea isän ja lasten suhdetta, jotta lapset ei menetä isäänsä kokonaan.
On tämä välillä ihan helvettiä. Mutta ainakin mulla vihan tunteet on selvästi laantunu ajan myötä.
Ilmoita
Viha vähenee ajan mittaan ilman yritystä, jos on vähetäkseen. Yleensä ei kuitenkaan vähene edes yrittämällä.

Tunnen sekä vihaa että sääliä jo kauan sitten kuollutta isääni kohtaan, joka pahoinpiteli minua usein raivopäissään. Ei hän ollut voinut valita geenejään, eikä ympäristöään. Eli oli aivan syytön tilaansa. Silti olen tuntenut suurta vihaa ja vastenmielisyyttä häntä kohtaan, joista olen pyrkinyt eroon monia vuosikymmeniä. Näistä tunteista vasta oma kuolemani vapauttaa minut.
6 VASTAUSTA:
Isäsi siis oli väkivaltainen sinua kohtaan kun olit lapsi?
Sanot että hän oli syytön tekoihinsa.
Olet väärässä. Kyllä hän oli syyllinen. Me ihmiset olemme syyllisiä pahoihin ja vääriin tekoihimme. Meidän tekoihin vaikuttaa kyllä ympäristö, lapsuuden tilanteet, vanhempien antama esimerkki.
Mutta silti aina voi havahtua tajuamaan oma tilanne ja voi päättää että nyt yritän kaikkeni että pyrin pois vääristä teoista joihin olen syyllistynyt.
Sillä jos tällaista mahdollisuutta ei olisi, niin silloinhan olisimme tuomitut loppuelämän ajan tekemään toistuvasti vääriä tekoja!

Sanot että tunnet yhä suurta vihaa häntä kohtaan.
Se on täysin luonnollista ja inhimillistä. Olet ehkä yhä sidoksissa isäsi tekemiin tekoihin? Etkö ehkä ole kyennyt katsomaan rehellisesti tekojaan, vaan yrität selittää väkivaltaisuutta "geeneillä" ja "ympäristöllä"?
Tuntemus suuresta epäoikeudenmukaisuudesta jäytää yhä, ja kaikki kääntyy sinua itseäsi vastaan.

Sinun täytyy näkeä asia rehellisesti! Myönnä että isäsi oli p.skaäijä ollessaan väkivaltainen, ja että hän oli täysin syyllinen tekoihinsa. Mitkään asiat, geenit vähiten, eivät kelpaa syyksi sille että isä pahoinpitelee omaa lastaan.
Kärtty kirjoitti:
Isäsi siis oli väkivaltainen sinua kohtaan kun olit lapsi?
Sanot että hän oli syytön tekoihinsa.
Olet väärässä. Kyllä hän oli syyllinen. Me ihmiset olemme syyllisiä pahoihin ja vääriin tekoihimme. Meidän tekoihin vaikuttaa kyllä ympäristö, lapsuuden tilanteet, vanhempien antama esimerkki.
Mutta silti aina voi havahtua tajuamaan oma tilanne ja voi päättää että nyt yritän kaikkeni että pyrin pois vääristä teoista joihin olen syyllistynyt.
Sillä jos tällaista mahdollisuutta ei olisi, niin silloinhan olisimme tuomitut loppuelämän ajan tekemään toistuvasti vääriä tekoja!

Sanot että tunnet yhä suurta vihaa häntä kohtaan.
Se on täysin luonnollista ja inhimillistä. Olet ehkä yhä sidoksissa isäsi tekemiin tekoihin? Etkö ehkä ole kyennyt katsomaan rehellisesti tekojaan, vaan yrität selittää väkivaltaisuutta "geeneillä" ja "ympäristöllä"?
Tuntemus suuresta epäoikeudenmukaisuudesta jäytää yhä, ja kaikki kääntyy sinua itseäsi vastaan.

Sinun täytyy näkeä asia rehellisesti! Myönnä että isäsi oli p.skaäijä ollessaan väkivaltainen, ja että hän oli täysin syyllinen tekoihinsa. Mitkään asiat, geenit vähiten, eivät kelpaa syyksi sille että isä pahoinpitelee omaa lastaan.
Näytät uskovan vapaaseen tahtoon, minä taas tieteelliseen maailmankuvaan, jonka mukaan vapaata tahtoa ei ole. Näin ei ole myöskään syyllisyyttä siinä mielessä, kuin ihmiset ajattelevat.

On selvää, että vaaralliset ihmiset pitää eristää yhteiskunnasta, muttei rangaista, sillä heillä ei ole osaa eikä arpaa tilaansa.
turha.yritys kirjoitti:
Näytät uskovan vapaaseen tahtoon, minä taas tieteelliseen maailmankuvaan, jonka mukaan vapaata tahtoa ei ole. Näin ei ole myöskään syyllisyyttä siinä mielessä, kuin ihmiset ajattelevat.

On selvää, että vaaralliset ihmiset pitää eristää yhteiskunnasta, muttei rangaista, sillä heillä ei ole osaa eikä arpaa tilaansa.
Ehkä puhumme vähän eri asioista..?
Vapaata tahtoa ei ole sikäli että me emme esim voi valita vanhempiamme, ei ympäristöä johon synnymme, eikä tapaa ja tunteita joiden valtaan joudumme. Jos pelkästään aivot ja perimä määrittää meidän eloa hyvinkin pitkälle, jopa hirvittävän suuressa määrin.
Mutta jos päätän iskeä puukolla toista ihmistä selkään, se on jo oma valintani, mutta se viha ja vihan määrä jonka vallassa puukkoa käytän, ei ole oma valintani eikä vapaan tahtoni vallassa.

Mutta jos havahtumisen ja pohdinnan tuloksena päätän etten enää tee vihan purkua ja väkivaltaisia tekoja, se on tietoinen valinta ja vapaan tahdon piirissä.
Näinhän sen täytyy olla, sillä muutenhan me ja maailma olisimme hukassa!

Apu lehdessä oli hieno juttu siitä kun toimittaja meni haastattelemaan vankilaan pedofiilejä.
Moni sanoi että kun edessä oli lapsi ja hyväksikäyttö olisi mahdollista, että "toinen puoli aivoista sanoi että älä tee sitä. Mutta toinen puoli sanoi että tee vain, ei lapsi tajua mistä seksissä on kyse eikä se edes muista jälkeenpäin. Ja sitten vain päätin tehdä sen".

Kyllä sanoisin että kyse on vapaasta valinnasta ja päätöksestä.
Mutta ehkä tämä "vapaa tahto" on eri juttu kuin vapaa valinta, ja juttu on " filosofinenkin " tai tieteellisen maailmankuvaan liittyvä josta en oikein ymmärrä...
Onhan olemassa tosin tapa ajatella että meitä itseä ei ole olemassakaan vaan on ikäänkuin tyhjä tila joka täyttyy ympäristön asenteista ja käsityksistä esim, ja me sitten kopioimme ne osaksi omaa minuutta ja maailmankuvaa ja niiden kanssa sitten vain yritämme pärjäillä ja operoida....
"Tunnen sekä vihaa että sääliä jo kauan sitten kuollutta isääni kohtaan, joka pahoinpiteli minua usein raivopäissään. Ei hän ollut voinut valita geenejään, eikä ympäristöään. Eli oli aivan syytön tilaansa. "

Älä ihmeessä puhu tuollaista potaskaa. Väkivalta ei ole geeneissä. Isäsi oli todellakin syyllinen harjoittamaansa väkivaltaan ja rikollinen sen myötä. Isäsi olisi kuulunut vankilaan. Vankiloiden asiakkailla on vakavia mielenterveys- ja persoonallisuushäiriöitä noin 80%:lla.

Pääset vihan käsittelyssäsi eteenpäin, kun kohdistat sen oikeaan suuntaan - eli isääsi. Lopeta isän sääliminen ja hyssyttely. Hakeudu hoitoon ja opettele vetämään isääsi kunnolla turpaan (siis mielessäsi tietysti). Pura aggressiot. Näin alat rakastaa itseäsi ja hyväksyt sen, että sinulla oli paska isä joka ei siihen kyennyt.
kovalaki kirjoitti:
"Tunnen sekä vihaa että sääliä jo kauan sitten kuollutta isääni kohtaan, joka pahoinpiteli minua usein raivopäissään. Ei hän ollut voinut valita geenejään, eikä ympäristöään. Eli oli aivan syytön tilaansa. "

Älä ihmeessä puhu tuollaista potaskaa. Väkivalta ei ole geeneissä. Isäsi oli todellakin syyllinen harjoittamaansa väkivaltaan ja rikollinen sen myötä. Isäsi olisi kuulunut vankilaan. Vankiloiden asiakkailla on vakavia mielenterveys- ja persoonallisuushäiriöitä noin 80%:lla.

Pääset vihan käsittelyssäsi eteenpäin, kun kohdistat sen oikeaan suuntaan - eli isääsi. Lopeta isän sääliminen ja hyssyttely. Hakeudu hoitoon ja opettele vetämään isääsi kunnolla turpaan (siis mielessäsi tietysti). Pura aggressiot. Näin alat rakastaa itseäsi ja hyväksyt sen, että sinulla oli paska isä joka ei siihen kyennyt.
Kuten sanoin nikille Kärtty, noudatan tieteellistä maailmakuvaa. Ei maailmakuvakaan ole valittavissa. Aivojen rakenne määrää, minkälainen käsitys ihmiselle rakentuu, luonnontieteellinen, filosofinen, humanistinen, psykologinen, uskonnollinen, assosiatiivinen tai eklektinen.

Luonnontieteellinen perustuu loogis-empiiriseen tutkimukseen. Sen omaksuneet tietävät, että vapaata tahtoa ei ole. Muista sitten osa kuvittelee vapaan tahdon, eikä niistäkään kaikki.
Kärtty kirjoitti:
Ehkä puhumme vähän eri asioista..?
Vapaata tahtoa ei ole sikäli että me emme esim voi valita vanhempiamme, ei ympäristöä johon synnymme, eikä tapaa ja tunteita joiden valtaan joudumme. Jos pelkästään aivot ja perimä määrittää meidän eloa hyvinkin pitkälle, jopa hirvittävän suuressa määrin.
Mutta jos päätän iskeä puukolla toista ihmistä selkään, se on jo oma valintani, mutta se viha ja vihan määrä jonka vallassa puukkoa käytän, ei ole oma valintani eikä vapaan tahtoni vallassa.

Mutta jos havahtumisen ja pohdinnan tuloksena päätän etten enää tee vihan purkua ja väkivaltaisia tekoja, se on tietoinen valinta ja vapaan tahdon piirissä.
Näinhän sen täytyy olla, sillä muutenhan me ja maailma olisimme hukassa!

Apu lehdessä oli hieno juttu siitä kun toimittaja meni haastattelemaan vankilaan pedofiilejä.
Moni sanoi että kun edessä oli lapsi ja hyväksikäyttö olisi mahdollista, että "toinen puoli aivoista sanoi että älä tee sitä. Mutta toinen puoli sanoi että tee vain, ei lapsi tajua mistä seksissä on kyse eikä se edes muista jälkeenpäin. Ja sitten vain päätin tehdä sen".

Kyllä sanoisin että kyse on vapaasta valinnasta ja päätöksestä.
Mutta ehkä tämä "vapaa tahto" on eri juttu kuin vapaa valinta, ja juttu on " filosofinenkin " tai tieteellisen maailmankuvaan liittyvä josta en oikein ymmärrä...
Onhan olemassa tosin tapa ajatella että meitä itseä ei ole olemassakaan vaan on ikäänkuin tyhjä tila joka täyttyy ympäristön asenteista ja käsityksistä esim, ja me sitten kopioimme ne osaksi omaa minuutta ja maailmankuvaa ja niiden kanssa sitten vain yritämme pärjäillä ja operoida....
Kiitos, että yritit auttaa, mutta se on hyödytöntä. En esiintynyt sitä pyytäen, vaan vastasin vain aloittajalle, että viha vähenee ikääntyessä ilman yrittämistäkin, jos on vähentyäkseen, mutta yleensä ei vähene.

Pahoinpitelijä jättää jälkeensä kaksinkertaisen vahingon, elämä on useita vuosia helvettiä, ja sitten kun helvetti loppuu, muistiin jää arpia. Ei sille mitään voi. Se on vaan normaalia maailmanmenoa, joka loppuu kuollessa.

Psykoterapiaan ja muihin poppakonsteihin en usko.
+Lisää kommentti
Minä ainakin kerron jokaiselle naiselle jonka näen hänen seurassaan, että mies harrastaa monen naisen yhtä aikaa pyörittämistä,josta jäi kiinni meidänkin suhteessa
Kärvistelköön nyt kun naiset kääntävät selkänsä !
Ilmoita
Vääryys tuottaa vihaa ja kohde on sen ansainnut, ympäristön vihan.
En tiedä onko siinä mitään väärää sinänsä.
Jos aikoo jotain pahaa tehdä, niin ei kannata. Silloin voi kääntää vaan selän sille rotalle ja jatkaa omaa elämää.
Ilmoita
Itse olen aikalailla sujut eron aiheuttaman vihan, tai ehkä ennemminkin epäuskon/pettymyksen suhteen. Erosta on nyt muutama vuosi. Kolmatta osapuolta ei tietääkseni ole, eikä se minua kyllä kiinnostakaan jos ei sillä ole jotain vaikutusta lapsiimme. Minut jätti ex-vaimoni ilman ainuttakaan keskustelua aiheesta etukäteen. Olimme pitkään suhteessa ja lapsemme ovat edelleen kohtuullisen pieniä. Se, että kuinka kylmästi asia hoidettiin johti aluksi tuskaan ja epäuskoon, mutta siitä selvittyä se toisaalta tavallaan auttoi. Kun ymmärtää, että joku johon on luottanut pettää niin pahasti, se helpottaa sen suhteen, että turha sellaisen ihmisem kelkkaan takaisin on ainakaan haikailla, tai itse asiassa edes tuntea vihaa. Jos on lapsia, niin niihen liittyvät asiat pitää hoitaa asiallisesti, mutta muuten ainakin itselleni pettymys toiseen on helpottanut omassa elämässäni jatkamista ja olla siitä tavallaan vain tyytyväinen.
Ilmoita
Mitä jos opettelisit rakastamaan itseäsi? Se on suorin tie vihasta pois.
Ilmoita
Tulla yllättäen jätetyksi pitkästä liitosta.

Yhteinen pitkä historia, joka ei katoa minnekään. Sen aikana koetut ainutlaatuiset hetket.

Kuinka pitkään joutuu suremaan kadotettua aikaa ...
5 VASTAUSTA:
Koko loppu elämän, dementtia tuo jossain vaiheessa helpotuksen.

Tämän vuoksi asioista olisi aina päästävä yhteisymmärrykseen, sikä se tarkoita että ollaan samaamieltä, vaan sitä että ymmärretään mitä toinen tarkoitti.
y15 kirjoitti:
Koko loppu elämän, dementtia tuo jossain vaiheessa helpotuksen.

Tämän vuoksi asioista olisi aina päästävä yhteisymmärrykseen, sikä se tarkoita että ollaan samaamieltä, vaan sitä että ymmärretään mitä toinen tarkoitti.
Dementikko muistaa kaikki vanhat asiat, kuten lapsuutensa vanhempansa ja exänsä, jos ero on tapahtunut kauan sitten, mutta kaikki uusi ja mitä lähitulevaisuudessa on tapahtunut ne he unohtaa, ja mitä tunti tai puolituntista sitten tapahtu.
Tietty kun dementiaa on sairastettu vaikka 10 v ja ikää 90v niin sitte ei enää osaa edes paljoa , puhua eikä ymmärrä mitään ,kaikki unohtuu ja loppu lähenee.
"Yhteinen pitkä historia, joka ei katoa minnekään. Sen aikana koetut ainutlaatuiset hetket."
"Kuinka pitkään joutuu suremaan kadotettua aikaa ... "

Jokaisessa asiassa, kuten myös erossa, on suurin merkitys omalla ajatuksen virralla. Kuten sanoit, yhteinen historia ei katoa minnekään, ei mukavat muistot, ei ihanat hetket. Ei niitä pidäkään unohtaa, miksi pitäisi?

Olet tullut yllättäen jätetyksi, joten siinä on riski muistella vain hyviä asioista. Se tekee luopumisesta vaikeampaa kuin se on. Turhaan murehtimiseen auttaa tosiasioiden tunnustaminen. Erityisesti se, ettei liitosta, jota toinen ei halua jatkaa tule omaltakaan kannalta mitenkään päin ajatellen kunnollista ja hyvää. Luopuminen on ainoa kunnollinen vaihtoehto.

"Mä annan sut pois
Mä päästän sut pois
Vaikka sattuu
Sä annat mut pois
Sä päästät mut pois
Kaikkeen tottuu"

Jos yhtään helpottaisi niin kyllä jättäjäkin joutuu käymään läpi ihan samanlaisia juttuja.
Sinä itse päätät kuinka kauan suret ja ennen kaikkea mitä suret. On tietysti surullista, kun pitkä liitto päättyy, mutta se ei ole maailman ainoa asia. Eikä ex-mies ole maailman ainoa ihminen.

Itsellä on periaatteena, että elämä on laiffii, ja sellaisena aivan liian lyhyt, että se kannattaisi käyttää vanhan suremiseen.
Hoitsut kirjoitti:
Dementikko muistaa kaikki vanhat asiat, kuten lapsuutensa vanhempansa ja exänsä, jos ero on tapahtunut kauan sitten, mutta kaikki uusi ja mitä lähitulevaisuudessa on tapahtunut ne he unohtaa, ja mitä tunti tai puolituntista sitten tapahtu.
Tietty kun dementiaa on sairastettu vaikka 10 v ja ikää 90v niin sitte ei enää osaa edes paljoa , puhua eikä ymmärrä mitään ,kaikki unohtuu ja loppu lähenee.
Sinulle joka sanoit että dementikko unohtaa ensin uudet jutut. Kuule, se riippuu ihan dementian tai paremminkin muistisairauden laadusta, mistä kohtaa aivoja sitä tuhoa tapahtuu.

Menee ohi aiheen, mutta sivuaa vihantunteita.
Niitä tuli koettua 25 vuotiaana nuorena äitinä. Elämä on joillekin tosi epäoikeudenmukainen.
Äitini ei muistanut oikeastaan mistään mitään vaikka oli sairauden toteamisvaiheessa vielä alle 60 vuotias. Isäni erosi äidistä muutama vuosi aiemmin kun äidistä oli tullut ikävä ihminen. Ja kyllähän se piti paikkansa, ikävä ihminen hän meidän lastenkin mielestä oli. Ei huomioinut oikein ketään, eikä mitään, oli ja eli vähän omissa maailmoissaan ja oli kiukkuinen jos häntä edes yritti lähestyä. Äiti kävi töissä, suoriutui työtehtävistään ilmeisesti selkäytimellä, vastasi puhelimeen ja puhui niitä näitä. Oli mukava työpäivä, mitäs teille kuuluu, ai jaa, niinkö jne.
Siinä se vain yksin porskutti päivästä toiseen ennen kuin sairaus meni sellaiseksi että naapurit saattelivat ulko-ovelta sen oman kämpän ovelle eikä hän osannut avata avaimella enää ovea. Kun ei tajunnut millään mitä sillä avaimella tehdään joka hänen kädessään oli. Ja huom, hän oli ollut normaalisti töissä ja tullut bussilla kaupan kautta kotiin.
Kun kiireesti kuskasimme hänet siitä sairaalan päivystykseen ja pään kuvauksiin kun oletuksena tietysti oli aivoverenvuoto tms. niin eipä mitä. Äiti ei muistanut saman päivän tapahtumia, ei eilisiä eikä edellisviikkoisia. Tai jos muisti, niin ei ainakaan osannut sanoiksi pukea enää esim. sellaista normaalia toimintaa kuin aamukahvin juonti ennen töihin lähtöä, miltä pysäkiltä nousee bussiin, ei edes sitä montako lasta hänellä on (meitä on 4), ei muistanut oliko hänellä itsellään sisaruksia, ei sitä onko hänen isänsä ja äitinsä elossa vai kuolleita. Hänen pääkoppansa oli käytännössä ja täysin tyhjä tuossa vaiheessa.

Äitini eli yli 70 vuotiaaksi muistin menetyksestä huolimatta. Viimeiset 5 vuotta kulki täysin mykkänä, oli kävelevä kasvi. Vain kroppa liikkui, oli kuin duracell-pupu, käveli koko ajan kuin häkkieläin, patterit olivat kunnossa, mutta siinä kaikki, ei mitään muuta.

Jos isäni olisi jaksanut elää äidin kanssa, jos me lapset olisimme pitäneet enemmän yhteyttä, äidin sairaus olisi, ehkä, huomattu aikaisemmin. Mutta näillä eväillä mentiin ja mennään, kaikki me neljä mietitään, mitä jos meille käy samoin kuin äidille. Mitä jos meidän puolisot ottaa eron siinä vaiheessa kun meistä tulee kärttyisiä ja poissaolevia, mitä jos lapset lakkaavat käymästä. Että silleen se dementia vaikuttaa meidänkin jokapäiväiseen elämään.

Elämä on välillä julmaa ja epäinhimillistä, siihenkin pitää yrittää tottua ja lakata ajattelemasta mennyttä eikä surra tulevaa. Ei siinä muuta keinoa ole kuin sanoa itselleen, että rauhoitu, elä päivä kerrallaan.
+Lisää kommentti
Siirtymällä eteenpäin omassa elämässäsi.
Ilmoita
Isäsi oli hirveän paha ihminen. Hän ei olisi saanut kulkea vapaana vahingoittamassa muita. No, nyt hän on poissa.
Sinulle jäi syvät arvet hänen kohtelustaan. Tuo on enemmän kuin ymmärrettävää. Olet jo vuosikausia käsitellyt tuntemuksia mielessäsi ja ne yhä vaanivat sinua. Ne kuluttavat energiaasi joka on tarkoitettu paljon parempaan käyttoon.

Olisiko tästä apua: Tiedosta että kaikki tuo pahuus on jo mennyttä. Se on jo eletty kertaalleen fyysisesti. Psykkisesti monen monta kertaa.
Sano itsellesi :
" Nyt riittää. Olen jauhanut tätä asiaa jo tarpeeksi kauan. Se asia on loppuun käsitelty. Ei sekuntiakaan enää."
Aina kun nuo tuhoisat ajatukset pulpahtavat mieleesi, Paina aivoissasi POISTA -nappulaa. se pyyhkäisee heti ajatukset . Ajattele heti tilalle jotain kaunista, kirkkaita sadepisaroita, auringon paistetta, linnun laulua, huurteen peittämiä puun latvoja kirkkaassa auringossa jne.. siitä sitten jatka kevyin mielin tähän päivään ja tekemiisi toihin, askareisiin.

Tuo on kovinta tyotä mitä aivosi kenties koskaan on joutunut tekemään. Alussa.
Opit se kyllä. Mitä useammin toistat tuota kaavaa, sen helpommaksi se muuttuu ja ennenkuin huomaatkaan, aivojesi rakenne on muuttunut rakentavammaksi kokonaisuudeksi. Mielesi keventyy ja todella pystyt keskittäytymään pajon iloisemmin tähän päivään ja tuleviin.

Nyt voit olla kiitollinen jokaisesta elinpäivästäsi. Jokainen päivä on lahja ihmiselle. Se on tarkoitettu kehittämään itseään, auttamaan muita ja tukemaan yhteiskuntaa.
Sinä pystyt siihen.
1 VASTAUS:
" Nyt riittää. Olen jauhanut tätä asiaa jo tarpeeksi kauan. Se asia on loppuun käsitelty. Ei sekuntiakaan enää.

Jep. Tosi hyvä vastaus, toimii kaikessa. Jos kaikki se aika, joka käytetään turhaan vihan jankkaamiseen, käytettäisiin hyviin asioihin, kaikki voisivat paremmin, elämä sujuisi jouhevammin.
+Lisää kommentti
Oppeliini täällä. Vastaukseni oli tarkoitettu toiselle kirjoittajalle joka kertoi isänsä pahoinpitelystä.
Kuitenkin, vastaukseni toimii myos tämän ketjun aloittajalle.

Vihasta voi päästä irti , uudelleen treenaamalla aivonsa. Aivoja voi treenata kuten muitakin kehon osia. Se vain on paljon kovempaa tyotä. Se toimii myos Saarax.lle.
Ilmoita
Ootko sä ap varma, että puolisosi ole Välimeren risteilyllä ettei olis ollut Karibian risteilyllä. Mutta neuvoni, me säkin Välimeten risteilylle ja löydä oma jorgoksesi.
2 VASTAUSTA:
Anteeksi kirjoitusvirheeni (pakko korjata, ettei joku luule Freudilaiseksi lipsahduksksi) eli Jorgos tietty isolla.
Siis isolla alkukirjaimella, menipä tää nyt selittelyksi.
+Lisää kommentti

Vastaa alkuperäiseen viestiin

Miten päästä vihasta exään pois.

Mies oli Välimeren risteilyllä ja tapasi siellä brasilialaisen naisen. Kun tuli takaisin sanoi, että haluaa erota, otti vaatteensa ja lähti ja jätti minut ja kaksi lastamme. Nyt brasilialainen nainen Suomessa kahden oman lapsensa kanssa. Jälkeenpäin on selittänyt, että sekosi ja on pyytänyt kyllä anteeksi omalla tavallaan perheensä jättämisen. Mutta mitä tehdä omalle vihalle hylkäämisestä. Tiedän että on kasvun ja uuden elämän etsimisen paikka, mutta vihan tunteita pukkaa vielä. Miten pääsette eroon, tai rauhoitatte tunteitanne?

5000 merkkiä jäljellä

Rekisteröidy, jos haluat käyttää nimimerkkiä.

Peruuta