Miehelläni on 3v poika edellisestä suhteestaan. Rakastan miestäni vaikka riitelemme usein, nyt perheeseemme on tulossa lisäystä ja kaikki pelottaa.. tunnen olevani kamala ihminen koska en rakasta mieheni poikaa.. pidän hänestä kyllä, mutta ottaa päähän se että en saa tehdä mitään rauhassa vaan pojan on pakko aina olla läsnä ja häntä pitää ottaa syliin ym. Esim. nyt en saisi olla tietokoneella, hän kun haluaisi piirtää paintilla, kun lähden tästä pois ja katson televisiota poika seuraa perästä ja sanoo ettei halua katsella ko. kanavaa.. vaan piirrettyjä. Ja kun en enää katsele telkkaria ja menen vaikka lepäämään niin tuo tulee vinguttelemaan lelujaan korvani viereen. Ja sitten pitäisi vielä jaksaa siivota, laittaa ruokaa ja halia ja leikkiä hänen kanssaan.
Mieheni myös tuntuu kuvittelevan minun olevan jokin lapsenpiika tälle.. hän itse istuu koneella päivät pitkät ja minä saan sitten hoidella hänen jälkikasvuaan.
Toki miehenikin osallistuu mutta hän ei ilmeisesti tunnu pojasta lainkaan niin kiinnostavalta kuin minä.
kertokaa ihmiset mitä voin sanoa 3 vuotiaalle joka väen väkisin haluaa halia ja antaa pusuja vaikka onkin kaameassa räkätaudissa ja itse en mitään tartuntaa halua kun on tuo synnytys edessä ensi kuussa.
Pelottaa miten suhtaudun omaan lapseeni. Jos nyt jo olen näin negatiivinen mieheni lasta kohtaan.
Alussa ajatus tuntui aivan ihanalta, että meille tulee oma ja yhteinen pikkuinen, mutta nyt ajatus on alkanut pelottaa. Olen kuitenkin tuudittautunut ajatukseen, että oma on aina oma, ja häntä rakastaa enemän kuin muuta, onko se näin?
Jos joku ottaa kantaa, niin pyydän tekemään sen asiallisesti.
Pakko oli vuodattaa tämä tänne, niin ikävältä kuin se tuntuukin.
Mieheni myös tuntuu kuvittelevan minun olevan jokin lapsenpiika tälle.. hän itse istuu koneella päivät pitkät ja minä saan sitten hoidella hänen jälkikasvuaan.
Toki miehenikin osallistuu mutta hän ei ilmeisesti tunnu pojasta lainkaan niin kiinnostavalta kuin minä.
kertokaa ihmiset mitä voin sanoa 3 vuotiaalle joka väen väkisin haluaa halia ja antaa pusuja vaikka onkin kaameassa räkätaudissa ja itse en mitään tartuntaa halua kun on tuo synnytys edessä ensi kuussa.
Pelottaa miten suhtaudun omaan lapseeni. Jos nyt jo olen näin negatiivinen mieheni lasta kohtaan.
Alussa ajatus tuntui aivan ihanalta, että meille tulee oma ja yhteinen pikkuinen, mutta nyt ajatus on alkanut pelottaa. Olen kuitenkin tuudittautunut ajatukseen, että oma on aina oma, ja häntä rakastaa enemän kuin muuta, onko se näin?
Jos joku ottaa kantaa, niin pyydän tekemään sen asiallisesti.
Pakko oli vuodattaa tämä tänne, niin ikävältä kuin se tuntuukin.
Vastaukset 14
Vanhimmat
...koska miehellä on kaksi lasta 6v ja 8v. Ovat todella läheisiä ja leikkivät paljon keskenään. Jos tarvitsevat jotakin kääntyvät yleensä minun puoleeni, koska heidän isänsä on oppinut sulkemaan korvansa pyynnöiltä. Huolehtii kyllä iltapalat ja nukkumaan menot. Kun on yksi lapsi, vaatii väkisinkin enemmän huomiota. Joskus kun oikein väsyttää ja mies on kotona, menen yksinkertaisesti makuuhuoneeseen esim. lukemaan tai lähden kävelylle. Ovat oppineet, että tarvitsen joskus omaa rauhaa.
Se että minua 'häiritään' paljon on loppujen lopuksi osoitus siitä, että lapset luottavat minuun. Tai kun pienempi on tulossa syliin monta kertaa päivässä ja sanoo pitävänsä minusta, tuntuu myös luttamuksen osoitukselta. Aina ei jaksaisi, mutta se on vaan inhimillistä.
Luulen, että tilanne helpottuu, kun saatte vauvan. Miehenkin on pakko osallistua enemmän. Ja muutenkin kannattaa vaan opetella ottamaan itsellekin omaa aikaa.
Hyvä että ymmärrät olosuhteesi. Ei se helpommaksi ainakaan tule kun vauvasi syntyy. Vauva jo vie huomiosi , ja se 3-vuotiaskin tavrvii sitä vaikkakaan hän ei ole sinun, mutta ei se 3-vuotias sitä ymmärrä että et pidä hänestä, tai voi tietysi olla että hän aavistaa sen. Se nyt on niin että se mieheni lapsi on siinä ja sinun on hyväksyttävä se. Koeta antaa molemmille rakkautta, huomiotasi, sillä se tulee helpottamaan elämäämme. Ja lapset ovat sellaisia, räkätautisia, seuraa kaipaavia, kyllä se tietska saa jäädä toiseksi. Miehesi kyllä pitäis viettää aikaa perheen kanssa eikä vain tietskailla siellä, sillä kun se vauvanne syntyy, se on kovaa työtä. Iselläni on 2v ja vauva myös. Ja voin sanoa että kyllä se 2v on myös räkätaudissa ja kaipaa huomiota. Ja voithan itsekin sairastua flunssaan ihan ykskaks. Jaksamista nyt sinulle ja anna sitä rakkauttasi molemmille.
Miksi sinun pitäisi rakastaa miehesi lasta? Kuka niin vaatii?
Ei rakkaus omaankaan lapseen syty ja synny tuosta noin vaan, naps. Se vaatii aikaa, kypsyttelyä. Omaa lasta odottaa, kantaa sisällään, sen 9 kk. Äitiyteen ja lapseen - vanhemmuuteen - oppii ja kasvaa. Tutustuminen vauvaan aloitetaan jo odotusaikana, ja jatkuu kun lapsi syntyy.
Tätä sinulla ei ole ollut miehen lapsen kanssa.
Lapsi tulee teille vain tapaamiselle, siinä ajassa nyt ei ihmeitä ennätä.
Pääasia on, että hyväksyt sen lapsen olemassaolon. Sen, että hän tulee teille. On osa teidän viikonloppuja ja lomia.
Minusta muuta ei tarvita. Kiintymys ja rakkaus ja kaikki välittämisen tunteet tulevat sitten ajan myötä aikanaan.
Pojan on ehkä helpompi lähestyä sinua, koska olet nainen ja äiti.
Ainakin meillä oli alussa sama juttu: miehen lapset kertoivat kaikenmaailman asioita minulle, ei isälleen.
Toisaalta se oli mukavaa, toisaalta rasittavaa. Joten jättäydyn tietoisesti taka-alalle, ja nykyään se onkin näin.
Räkätautisen lapsen voi tottakai ottaa syliin ja halata, mutta miksi ihmeessä 3-v. lapselle ei voisi sanoa suoraan: olet niin räkänen, pyyhitään/pestään naama ensin...???? ´TAI: en ota sinua nyt syliin, olet niin räkäinen. En minä omaanikaan ottaisi räkänaamaisena syliin könyämään, putsaan naamataulun ensin !!
En ymmärrä mikä ongelma siinä on`!!
Kun teidän vauva syntyy, on sinun silloinkin osattava sanoa pojalle, että
- kädet on pestävä ennen kuin kosketaan vauvaan
- olet nyt niin räkäinen, ettet voi tulla vauvan lähelle
- et voi ottaa vauvaa syliin / et voi kantaa, vauva on niin pieni ja voi pudota .. tms.
- pidät vauvaa sylissä vain kun isi tai minä vahdotaan vieressä....
Joudut siis rajoittamaan häntä sittenkin kun vauva syntyy, et voi odottaa että mies olisi koko ajan tekemässä tätä.
Joudut kieltämään, komtentamaan, vahtimaan, että leikki ja touhu sujuu niin, ettei pienempi vahngioitu, koska 3-4 v on vielä aika pieni, mutta kuitenkin riittävän iso, ja pitää nyt lasta pystyä kieltämään !!!!!!!
Miten pystyt tekemään sen myöhemmin, kun et pysty nyt??
Kun meidän yhteinen muksu syntyi, minun oli alkuun vaikea sietää miehen lapsia. Halusin olla rauhassa omani kanssa. Heidän kummalliset tapansa ärsyttivät entistä enemmän.
Aika tähänkin ongelmaan auttoi. Ja se, että sain oman lapseni kanssa olla kaksin, mies vietti paljon aikaa lastensa kanssa tapaamisilla. Sain etäisyyttä.
Ja se, ettei minulta vaadittu mitään suuria kiintymyksen tai rakkauden tunteita toisten lapsia kohtaan.
Poika tulee tapaamaan isänsä, ei sinua. Miehesi ei ole tainnut ihan täysin oivaltaa tätä asiaa. On helppo sysätä vastuuta naiselle, äidille, naisethan hoitavat lapset aina......
Jätä lapsen hoito miehellesi. Mene itse pois. Laita makuuhuoneen ovi kiinni.
Tee miehellesi selväksi, että vastuu pojasta on hänellä, isällä. Ei sinulla.
Tiivistit asian, sinulla samanlainen lähtökohta. Ehkä en niin osannut ilmaista asiaa kuten sinä. Itselläni on VAIN omia lapsia, siis miehelläni ei ole "aiempia" lapsia. Minulla kyllä, nyt yhteisiä. Tarkoitin vaan että ottaisi sen 3v mukaan elämäänsä eikä olisi noin vastahankaan sitä lasta kohtaan. Mutta kyllähän sitä sanotaan "rakkaus on kaikki" hyvät jatkot.
Olet tainnut joutua "vanhojen perinteiden loukkuun", missä naiset hoitavat kodin ja lapset. Miehesi kyllä tapaa lasta, mutta on siirtänyt vastuun lapsen hoidosta sinulle.
Meillä biologisillä äideillä on jo "oikeus" pultata siitä, jos isä ei osallistu omien lastensa hoitoon, mutta uusioäidillä ei tätä oikeutta ole (hän on aina ilkeä äitipuoli). Hän on ottanut koko paketin ja hänellä ei silloin muka ole oikeutta väsyä puolisonsa lapsiin, omiin on oikeus joskus väsyäkin.
Me biologiset äidit voimme ilmoittaa lapsen isälle, että nyt haluan hetken huilata, hoida sinä lapset, mutta uusioäidillä tätä oikeutta ei ole. Hänen pitää olla superäiti ja jaksaa kaikki, kun kerran on lapsellisen miehen ottanut. Mutta ei näin ole. Joskus se oma mieskin ärsyttää, joskus se oma lapsi on raivostuttava jne. Meillä on oikeus näihin samoihin tunteisiin myös silloin, kun kyse on jonkun muun lapsista. Emme me anna omien lasten tai naapurin lasten tehdä kodissamma mitä vain, miksi siis puolison lapsi saisi sen tehdä. Älä polta itseäsi loppuun tämän perinteen vuoksi, vaan ilmoita välillä miehellesi, että nyt et enää jaksa, hoida sinä lasta hetki.
...kun et tietskalle pääse!!! voi voi. Ennemmin tietskalle kuin lapsen kanssa olla. Tietty. Tietska ennen lasta. Nykyään. Häpeä että edes kerroit sellasta. Yök....miten oma lapses kun syntyy. ET TODELLAKAAN EHDI EES TIETSKALLE SILLOIN. Imetät ja vaihdat vaippaa, valvot yöt jne. Sori vaan. Kokemuksen ääni täällä puhuu. Ja se 3-vuotias....ei hän todella tarvis tuollaista "äitipuolta"...varmaan laitat oman lapsesi hänen edelle...voi lapsiparka. Olet todella itsekäs, tiesit että miehelläsi on lapsi. Ota vastuu. Kyllä miehesi olisi löytänyt sellaisen joka hänen lastaankin ymmärtäisi. Ajattele jos miehesi tietäisi ajatuksesi??? itse kyllä miettisin, olisinko edes sinun kanssasi. Et todella ehdi ees tietokoneelle kun lapsesi syntyy. Imetät ja vaihdat vaipat ja niin edespäin. Sori jos otat itseesi. Näin se vaan tulee olemaan.
Miten niin ennemmin tietokoneelle kuin olla lapsen kanssa? En oikein ymmärtänyt, siis kysymyshän oli siitä, että en saa tehdä mitään rauhassa. Pidän poikaa hyvin, mutta en voi kieltää etteikö mielessä kokoajan painaisi se ettei hän ole minun lapseni.
En voi kauhean itsekäs olla, koska laitan "vieraan" lapsen tarpeet omieni edelle.
Ja mitä omaan lapseen tulee, niin hän tulee olemaan minulle varmasti jollain tavalla rakkaampi kuin mieheni poika ikinä, mutta johtuen luonnollisesti siitä, että tämä ei ole kasvanut minun mahassani ja eikä näin ollen ole ollut minun elämässäni alusta asti, uskon kyllä vahvasti että tulen tätäkin poikaa rakastamaan.
Ja käsket minun ottaa vastuun, ompa naurettavaa, muuta en ole tehnytkään. Totta on että tiesin silloin kun mieheni valitsin että hänellä on ennestään lapsi, ja totta on sekin etten ehkä osannut ajatella mitä kaikkea se tuo tullessaan, mutta edelleen ollaan yhdessä eikä loppua näy.
Ja miksi teet nyt siitä tietokoneesta niin ison asian? Voin sulle kuule kertoa, että käytän konetta päivittäin, 5-10min ajan, aika vähän verrattuna moneen muuhun.. Ja kuule usko pois, tiedän että pienen lapsen kanssa eläminen on kokopäivä -työtä, ja sen mukaan varustaudutaan.
Mahtaako itselläsi olla lasta? tulipa vaan mieleen kun täällä netissä olet aikaasi viettämässä klo. 20.13, ei kai lapset vielä nukkumassa siihen aikaan ole, ettei vaan menisi tietokone lasten edelle nyt??
Se kuulosti vaan niin kummalta kun laitoit että et ees tietskalle ehdi. Ja olen UUSPERHEELLINEN ja yllätys yllätys, viiden lapsen äiti. Ja kyllä kuules osa lapsista on jo nukkumassa siihen aikaan. Tulet sen sitten huomaamaan kun vauvasi syntyy...se jäi pikkasen vielä epäselväksi että oletko kertonut miehellesi että vähän niinkuin sinua sapettaa se miehesi lapsi. Itse olen myös tietskalla noin 5-10 min, sallikoot se minulle. Ja sanoinpa vaan mielipiteeni kysymykseesi. Voimia synnytykseen.
Olisiko kannattanut miettiä tuota lapsen hankkimista kahteen kertaan. Samaten tuota seurustelua miehen kanssa. Olisit varmaan päässyt helpommalla jos olisit ottanut itsellesi miehen jolla ei ennestään ole lapsia ja jonka kanssa ei tarvitse jatkuvasti riidellä ja joka varmasti olisi ollut sinulle parempi mies kuin nykyinen.
Sano miehellesi suoraan, että ei kiinnosta tämän pojan tekemiset yms. juuri ollenkaan. Kyllä miehesi varmasti sen sitten ymmärtää ja saat olla iiiihan rauhassa itseksesi. Ehkä mies ajattelee (niin kuin itse ajattelen) että lapsi on osa teidän molempien elämää ja sen hoitaminen ja kasvattaminen kuuluu myös sinulle yhtälailla kuin hänelle, koska olettehan yhdessä perhe. Toki isällä on suurempi vastuu tietyissä asioissa, mutta en ymmärrä miten yhteisessä kodissa vain isällä on "velvollisuus" leikkiä pojan kanssa. Niin ja jos se mies ei tee muuta kun on koneella päivät pitkät niin taitaa aika kurjaa olla teidänkin elo? Olisit nyt vaan ottanut itsellesi jonkun kunnollisen miehen etkä mitään tietokonehiirtä.
Just oikea neuvo. Ajattelen kanssa sitä kun hänen "oma vauva" siihen syntyy ja tämä 3v on jo tavallaan hänelle "riesa" niin että mitenkö jatko mahtanee mennä? Onhan niitä adoptiolapsiakin, joita ei todellakaan ole "kannettu sisällä 9kk" ja että vaan omaansa voi rakastaa??? Uskon että kyllä adoptiolapsetkin saavat rakkautta vaikkeivat omia olekaan. Ei sitä saa verrata että "mun lapsi" ja että "en ole sitä mahassani odottanutkaan" no...kyllä te ymmärrätte mitä tarkoitan. Paha mieli vaan sen 3v puolesta, millainen "äitipuoli" hänellä sattuu olemaan. Todellinen "äitipuoli". Piste.
Tuo on hyvin vaikea tilanne, joka purkautuu sillätavoin, että leikit ja olet miehesi pojan kanssa hänen ehdoillaan. Teet niitä omia juttujasi pojan nukkuessa tai leikkiessä itse. Lyhyesti sanottuna: miehesi poika kaipaa huomiota - sinun ja miehesi.
Itsellä oli ihan sama ongelma, vaimoni tytär (6v) oli viimeisen päälle vaikea tapaus niin kauan, kun aloin leikkimään hänen kanssaan enemmän. Nyt hän ja poikamme leikkivät yksin ja yhdessä, eikä heidän kanssaan niin paljon aikaa tarvitse käyttää, kuin aiemmin. Joskus kyllä menee koko päivä, vaikka juuri sinä päivänä olisi jotain muutakin tekemistä. TV-ohjelmat voi ottaa nauhallekin.
Täytyy kyllä myöntää, että aina ei tule oltua lasten kanssa niin paljon, kuin pitäisi (lue: tietokone). Pitääpä muistaa leikkiä enemmän ensi kuussa.
LAPSEN EHDOILLA! Eteenkin miehesi tulisi se muistaa, hänenähn se poika (loppujenlopuksi) on.
PS aina ei tarvitse kaiken olla tiptop. (vaikea kynnys ylittää, tiedän). Joskus voi siivota vain vieraita varten. Toivottavasti muuten miehesi auttaa kotitöissä, sillä eteenkin synnytyksen jälkeen tulet hänen apuaan tarvitsemaan!
Tuli näin jälkeenpäin mieleen, että mitähän miehesi mahtaa ajatella asiasta jos tietäisi ajatuksesi? Vai tietääkö hän jo? Itselle olisi ainakin kova paikka jos nykyinen mieheni ilmottaisi omien lapsieni olevan hänelle suuri rasite. Tosin jutustasi saa sellaisen kuvan, että ei sekään taida miestäsi paljon kiinnostaa...
Vaihtoon vaan mies, niin pääset itse tulevaisuudessa helpommalla kun ei tarvitse hoitaa kuin sitä yhtä lasta. Jos mies kerran on sellainen vätys kuin kerrot eli sinulle jää miehesi lapsen hoidon lisäksi siivous, ruuanlaitto ja pyykinpesu ja miehesi on vain tietokoneella suurimman osan ajasta niin eihän tuollaisesta mitään tule. Jos oma mieheni olisi samanlainen laiskiainen, niin kenkää tulisi. Varmasti saat itsellesi paremman miehen joka ymmärtää tarpeitasi paremmin.
..tämä näin nyt kääntyi? En ole sanonut vihaavani tätä poikaa .. Rakastan miestäni ja olen hyväksynyt hänen poikansa.. mutta ei ihan pienessä ajassa voi rakentaa rakastavaa suhdetta toisen lapseen, vai voiko?
Varsinkaan kun tämän lapsen äidin kanssa en ole väleissä, sanoo minulle jo nyt, että älä yritä esittää hänelle uutta äitiä, mitä en todellakaan edes tee.. (ja ei, en ole rikkonut onnellista perhettä, tämä äiti jätti mieheni synnytyslaitoksella.)
Ja enkä sitä kiistä, välillä pojan kanssa on ihan kiva touhuta..
mutta aina ei vaan voi jaksaa, kun on paljon muutakin tehtävää..
Ymmärrän sinua hyvin, jätä nuo muutamat kommentit omaan arvoonsa! Itselläni jossain määrin sama tilanne, vauva tosin vasta harkinnassa.
En usko, että enemmän ajan viettäminen pojan kanssa auttaa, kuten joku esitti. Paremminkin lapsen isä tulisi viettää enemmän aikaa tämän kanssa. En teidän perhe-elämästänne sen enempää tiedä, mutta meillä asiat meni näin:
Mies puuhaili aina omiaan, eikä putkiaivojensa takia (?) pystynyt yhtäaikaa kuuntelemaan/huomioimaan lastaan. Minä taas tunsin heti huonoa omaa tuntoa, jos en antanut aikaa ja huomiota AINA ja HETI kun lapsi sitä vaati.. Olin ärtynyt ja ärsyyntynyt koko kakaraan, kun jouduin siirtämään omat tekemiseni ja suunnitelmani syrjään, lapsen takia jonka olemassaoloon oleen täysin ulkopuolinen. Sitten tajusin, että mieshän koko asiaan on vikapää, ja aloin lähettämään lasta hänen luokseen. Tyyliin, kuule "kysyppä isältä" tai "isä neuvoo/leikkii" jne. Jos mies leikki kuuroa, kävin itse sanomassa hänelle että lapsellaan on asiaa. Ei mieskään niin ääliö ole, että siinä tilanteessa jätti lapsen huomioimatta.
Kokeile ihmeessä! Jos ei toimi, niin mitä sinä siinä menetät?! Ja muuten, ne joilla on myös omia lapsia, ovat minulle sanoneet, etteivät toisten lapset KOSKAAN merkkaa samaa kuin omat. JOten tuskin sulla on syytä huoleen.. :0)