Maanantaina se sitten tapahtui.
Vanhempani veivät vanhan koiramme pikin lopetettavaksi.
Se oli karhukoiran ja collien sekoitus ja olisi
keväällä täyttänyt 15 vuotta.
Se oli maailman kiltein koira, ei rähissyt muille koirille eikä tapellut eikä tehnyt pienelle koskaan pahaa.
Muutin pois vanhempieni luota jo 2002 ja hankin nykyisessä paikkakunnallani uuden koiran sakun joka on ihan rotukoira mutta on se silti raskasta ajatella että tuo lapsuusiän rakas haukku on poissa.
Viime sunnuntaina sen hyvästelin kun olin vanhempieni luona, kyllä siinä oli tippa linssissä.
Kunnolla en ole saanut itkettyä kumminkaan kun ei ajatus oikein mene perille että seuraavan kerran kun menen käymään niin ei piki ole vastassa.
Sitä vaan aatteelee että siellä se on ja silti ei ole.
Äitini on ihan masentunut.
Mutta jatkaa silti elämää niinkuin minäkin.
Olet rakas piki aina muistoissamme ja valokuvissamme.
Toivottavasti olet nyt hyvässä paikassa "kyynel".
nyyh.
rakastan suo aina ja joskus sitten tavataan kun mäkin täältä maan päältä lähden parempaan paikkaan.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Miten sattuikin, että luin viestisi juuri nyt...
Tänään aamulla puoli kymmeneltä pitkäaikaisin ja uskollisin ystäväni vietiin lopetettavaksi. Se oli 16 vuotias bordercollie, itse täytän tänä vuonna 17 vuotta, joten sen poistuminen elämästäni sattui. Sen henki ei enää kulkenut kunnolla, se kärsi, joten se oli parempi lopettaa, mutta silti kyyneleet ei tunnu loppuvan...
yksi perheenjäsenistäni on poissa, ikuisesti, mutta onneksi kaikki hyvät muistot on mielessä pitkään.
Otan osaa sinun suruusi...
Kiitos!
mä olen 24v ja koira oli tosiaan mun ja mun veljeni lapsuuden iän kanssamme.
muistan kuinka halusimme koiraa ja vanhempamme oli että ei kai nyt sentään mutta silti heltyivät koiran ostamaan.
Muistan kuinka haimme sen ja se oli aivan ihana pentuna ja niin myös isona ja sitten vanhanakin.
luulen että se olisi elänyt ehkä hiukan pitempäänkin ellei saman kylän erään tutunkoira olisi sitä syksyllä purrut jalkaan.
loppu päivät se jo käveli huonosti ja häntä oli mennyt ihan koipien väliin.
Eli takapää oli jo huonossa kunnossa.
ei sitten enää syönytkään mitään tai olisi se kai syönyt mutta kun kaikki tuli takas ylös.
nuorena koirana se karkaili paljon narttujen perään ja jo silloin sitä oli joku lyönyt takapäähän ja lujaa niin ettei rappusia päässyt ylös mutta se parani ja eli hyvän pitkän iän, mutta silti sitä kaipaa.
???
Meidän rakas siirtyi autuaammille metsästys maille 1.3.05... Todella raskas päätös, se ehti olla meillä 2 kk kun ell totesi sen olevan sairas ja sillä oli kovat kivut.
Oikean hoidon saaminen olisi kestänyt ja raukka olisi joutunut kärsimään.. Ikää sillä jo oli 6 vuotta ja terveyden tila välttävä muutenkin joten paras ratkaisu sille, ikävin meille oli antaa toisen nukkua pois.
Kun se ennen nukahtamistaan nuoli kyyneleitä kasvoiltani tiesin ettei se ajattele pahalla...
Niin se nukkui onnellisena syliini eläinlääkärin lattialla, tietäen että rakastin sitä ihan järjettömästi :(...
Kumma miten sitä voikin kiintyä niin paljon niin lyhyessä ajassa. Nyt sen on hyvä, ei kipuja, ei koskaan enää yksinäisyyttä, kylmyyttä eikä nälkää ja viimeiset kuukautensa sai viettää perheessä rakastettuna ja yltäkylläisyydessä.
Niin se on meidän ihmisten velvollisuus päästää rakkaamme kun ne ovat liian sairaita tai vanhoja, rakkautta sekin on.
Otan osaa suruunne!!!