Tiedetään jo. Populismi ei elä kauan suomessa.
vaalivaikutan; en äänestä persua
junantuoma.mies.Kontula
9468
1Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 94
Vanhimmat
Persujen ajatusmaailma poikkeaa normaali ihmisen ajatusmaailmasta,
Saattaa olla tasokkaampaa ajatusmaailmaa kuin aivopestyn tallaajan
Niin poikkeaa Orponkin.
Sehän menee sitten ihan tasan, jos sinä et äänestä ja minä äänestän.
ootko aina äänestänyt persuja ?
En tietenkään, kun eihän persuja aina ole ollutkaan.
Ruotsissa asuvat suoalaiset ovat niitä joille joku asia on muka päivänselvä, mutta eihän heidän pitäis kehua eikä valittaa kun maksavat veronsakin Ruotsi;iin.
Saat äänestää ketä tahdot, mutta älä nyt ylpeyteesi halkea Persujen kannattajana.
On minun suola-arvojanikin joskus testattu ja kyllä se suositusten rajoissa on ollut.
Ei kai se äänioikeus verojen maksamisesta ole kiinni. Yksi ääni jokaisella kansalaisella.
Ja olenhan minä Suomeen perintöveronikin maksanut.
Äänestän sitä, joka ajaa oman maan asukkaiden parasta. Siis Perussuomalaisia.
Kaikki viisaat älykkäät sivistyneet äänestää suomalisten omaa puoluetta
PERUSSUOMALAISIA ,,
perussuomalaisissa on korkestikouluttauneita edustajia
tietävät mitä puhuu,
kaikki suomalisten ja suomen parhaaksi ,
" suoalaiset"
" suomalisten"
Muutama poiminta tuolta. Ovatko Perussuomalaiset edes kirjoitustaitoisia?
Eivät osaa kirjoitta "somalialaisten". Siinä on niin monta kirjainta.
Perussuomalaiset pettivät kansan viime vaaleissa, on siten täysi populisti puolue. timo soini ja siniset myös täkinkäännön maailmanmestareita.
Niih. Soinin Timpasta tuli hovikelpoinen siitä kuulussa Jyväskylän kokouksessa. kun käänsi kurssiaan 180 astetta. Ja ne hallitus-jallituskelpoiset, herrasmiehet ne ministeriainesta omaavat, jotka kanssa lähtivät...mottonaan,parempi myöhään kun ei olleskaan.
Natioalistinen ääripopulismi ei viehätä kunnon kansalaista.
sinä ,,, "inho.puolue " olet itse, jopa pöpi juttujei perusteella,
olet osottautunu älykääpiöksi, isänmaan petturiksi, häpeä jos osaat,
keksi parempia juttuja, ethän sinä osaa hihiiiiiii,, heh
olet paljastanu ittesi tyhmyyden
sinun juttujasi ei usko kukaan sinulle nauraa vironsusiki haha haaaa haahhhaa,
Äänestä sinäkin inhopuolue persuja ja ole kuin rasisti natsi.
HAH HAH HAAAAAA, perussuomalaisilla on valtava suosio nyt,
suomen suurin puolue seuraavien vaalien jälkeen,
-----
sekös sinua " inho.puolue " vituttaa
älä kuitenkaa kuole vitutukseen hahahahaha
HAH HAH HAAAAAAAAAAAAAAAAAA,,
Perussuomalaiset ovat nyt suuressa suosiossa,
kaikkein suurin vaalivoittaja näillänäkymin
kallupit osottaa valtavaaa nousua,
HYVÄ NIIN,,
SUOMI KUNTOON PERUSSUOMALAISTEN VOIMIN !
Suomi kuntoon inhoten
Muuta pois ,
simua ei kaipaa täällä kukaan, tommosta rasistia suomalisia kohtaan, olet rikollinen, varo, sinut viedään väkisin rajanyli jos itte et ymmärrä lähteä,
kun suomi ei kelpaa ja inhoat suomalaisia,
olet mamu pelkästään täällä loisimassa,
poistu heti maasta
suomi ei tommosia rasisteja kaipaa,
Elintärkeää,että ei äänestä Sipiläntolloa ja hallituspuolueita.
Äänestän puoluetta joka toimii taloutemme hyväksi, persujen toiminta on siinä suuhteessa yhtä tyhjän kanssa, mitään maahanuutto uhkaa ei ole, tulijoita ei tule juuri ollenkaan esimerkiksi ilmastonmuutos on ihmiskunnan suurin uhka.
Jopa olet naivi, kenties vielä nainen. Maassa pyörii tuhansittain nuoria miehiä ilman papereita ns maanalla. Jos seuraat yhtään mediaa tai liikut suurissa kaupungeissa ei voi välttyä näiltä joutilailta. Tai jos asuu jossain tiettömän taipaleen perällä, niin voi elellä omaa ruususen unta. Ilmasto menee minne menee sitä ei toinna liikaa murehtia. Yksittäisen ihmisen turha keuhkota. Suuressa kuvassa Suomikin on napilla pelaaja. Viherpipertäjät käyttävät vain hyväkseen yksinkertaisi helposti höynäytettäviä.
Olen nainen ja äänestän Demareita nyt ja aina ennenkin!
En jaa mitään aatetta, kuten persut tekevät, muka seksuaalista häirintää ja he itse häiritsevät henkisesti!!!!!
Siellähän sitä nokikeppiä ja oikein imaamin muodossa
On hallituksessa ja eduskunnassa keitä tahansa, niin aina haukutaan. Kyllä se niin on, että teet niin tai näin, aina väärinpäin, olkoot sitten vasemmisto, oikeisto, keskusta, liberaalit, niin aina sama juttu. Tämä hallitus on saanut monet asiat kuntoon ja moni asia huonontunut syystä tai toisesta.
Äänestän perussuomalaisia.
Kyllä sitä jokainen toivoo, että asiat saataisiin kuntoon ja liiat maahantulijat aisoihin. Mutta se politiikka! Aikanaan kauan sitten totesin isälleni jostakin asiasta, miksi sanoit noin, hän siihen: kuule likka se on politiikkaa. Ajattelin silloin, että politiikka on valehtelemista ,huijaamista ja petkutusta. Onko niin? Jokainen meistä ajattelee omalla tavalla ja se mikä on totuus on monen tekijän totuus.
Huijaamista petkutusta, populismi ei voi toimia ilman huijaamista, persujen vaalilupaukset eivät perustu mihinkään, teillä ei ole mitään näyttöä.
Sipilän lupaus " tulos tai ulos " jollei tulosta olisi tullut olisi hän siirtynyt sivuun.
Persut on suurimpia valittajia, ei heiltä voi muuta vaatia hau hau, miloin persut alkaa hoitamaan yhteiskunnan asiaoita haukkumisen sijaan.
Älä valita.
Kyllä ne sitten, kun ovat suurena enimmistönä hoitamassa yhteiskunnan asioita.
Herranjumala mikä katastrofi se olisi, mutta onneksi ei toteudu ikinä.
Ei suomalaiset sentään niin pölhöjä ole.
Pölhöjä ei onneksi ole tarpeeksi, mutta liikaa kuitenkin.
Meillä on sukupolven päästä tilanne jossa suurin puolue on muslimipuolue ja he päättävät lainsäädännöstä mm. Suhtautumisesta kantasuomalaisiin. Kohta on myös Ranskassa muslimien hallinnassa maan ydinase. Kaikki tapahtuu demokraattisesti.
Suomalaisista 1,2 miljoonaa on yli 65 vuotiaita. Miksi te itsekeskeiset suurten ikäluokkien edustajat ette tehneet lapsia, vaan petitte kansanne?
En ainakaan nykyisiä hallituspuolueita äänestä.
- Tavallista kansaa kusetettiin, varsinkin työväkeä, kun kikyä haettiin sen selkänahasta, vaikka yritykset jakoivat osinkoja joka vuosi yli 10 miljardia euroa ja samalla pörssikurssit jatkoivat nousuaan. Hallitus jakoi vain tukia ja muita etuja yrityksille, eikä keksinyt niille aktiivimallia työllistää, vaikka rahaa niillä oli ja maailmantalouskin kasvoi 3 prosentin luokkaa.
- Persuloikkareiden otto hallitukseen ilman uuden hallituksen neuvottelemista nykyiselle pohjalle, jolloin keskusta ja kokoomus olisivat saaneet kumpikin yhden paikan lisää hallitukseen ja sinisille olisi jäänyt vain 3 paikkaa.
- Lehmäkauppa keskustan ja kokoomuksen välillä eli maakunta/valinnanvapaus-sopimus. Hyppy tuntemattomaan.
- Lehmäkauppa-sotea rakennettu jo pilottihankkeina maakuntiin, vaikka eduskunnalta ei ole saatu rakennuslupaa (lakia ei ole).
- Jne.
SOTE ON KEPUN YRITYS SAADA VAALIORGANISAATIO MAAKUNTA VEROTTAMAAN JA SIIRTÄMÄÄN VAALITYÖTÄ KEPULLE
Pari huomiota
1. Näillä heikkotasoisilla vielä älykääpiövalvojan sensuroimilla palstoilla ei ole merkitystä vaalitulokseen
liikaa häiriköitä analysointia varten
osa on pihalla ihan Ylen feikkimedian takia, YYA-kauden sensuuri on vain lievästi vähentynyt
2. Äänestitte ja jättitte äänestämättä tai äänestitte mitä tahansa vaikka Hahoa
ETTE SAA NYKYISIÄ MATUJA ULOS JA NIIDEN PERHEIDENYHDISTÄMISTÄ LOPPUMAAN
ja uusia tulee, sitä on hyvin vaikea nopeasti keskeyttää
Matutus on pysyvää ja PALAUTUMATONTA verorahat valuvat matuihin
3 se ei tarkoita etteikö uusi kumu olisi tulossa ja se luo uuden normin PITKÄLLÄ TÄHTÄIMELLÄ
Suomen on vain taisteltava niin voimakkaasti eliitti-EU:n kolonialistin valtioiden harjoittamaa matutusta vastaan ETTEI MEILLE TULE RUOTSIN JA RANSKAN ONGELMIA, kaksi lähitulevaisuuen muslimimaata Euroopassa on tuhoisaa. Turkin - SUURIN VALTIO muslimivaltio olisi EU:ssa - liittäminen
EU:hun on jo siirretty tulevaisuuteen, hyvä
4. ensimmäinen kierros matutuksen vastustamisessa hävittiin kirkkaasti Soinin petoksen takia,
soini sai maksaa puolueen romahtamisesta jo 2017 kuntavaaleissa JOSSA SOINI VIELÄ JOHTI PUOLUETTA nyt on Halla-aho nostanut puolueen jälleen kuosiin
Näillä edetään
MATUTUS ON PYSYVÄÄ JA PALAUTUMATONTA niitä ei täältä pois saada
Hallitus ja eduskunta voidaan vaihtaa TÄÄLLÄ OLEVIA SOSSUMATUJA EI ULOS KOSKAAN SAADA ja mitä pitemmälle mennään sitä pahempi
on hyvä että asia kiinnostaa kansalaisia yli muiden asioiden
tässäkin 433 kommenttia
https://blogit.iltalehti.fi/pauli-vahtera/2018/12/31/milloin-suomesta-tuli-tallainen/
Ruotsiin 2015 160 000 matua, meille jotain 30 000, kun palautettavat saadaan poistettua, jää meille turvapaikan saaneet, suomessa asuu n. 35 000 matuperäistä kun ulkomaalaisia suomessa yhteensä 250 000. Suomi tarvitsee 10 000 työperäistä maahantulijaa jatkossa.
Meillä ei ole matu ongelmaa, vain vähän on.
Suomalaisten syntyvyys on laskenut 1800 luvun tasolle. Ellei maahantulijoissa olisi synnyttäviä naisia, väkimäärämme luisuisi laskuun.
Ettei vaan ulkomaisten jälkeläisistä tulisi samanlaista ongelmaa kuin ruotsiin on tullut. Syrjäytneet nuoret alkaisisivat kehitellä polttopulloiskuja.
Ruotsi on toki kehunut suomalaisen yhteiskunna tapaa hoitaa paremmin "kotoutusongelmaa". Paperittomat voisivat näitä ryhmiinsä rekrytoida. Turun käännytetty puukottaja näistä esimerkkinä.
" suomessa asuu n. 35 000 matuperäistä "
On toinenkin tapa lähestyä asiaa.
Suomessa asuu virallisesti n. 71 000 arabian, somalian, kurdin ja farsinkielistä tilastokekkuksen mukaan. Esimerkiksi afgaaneja on lisäksi yli 5700 kpl.
Mukana tilastoissa ei ole turvapaikanhakijoita joiden asian käsittely on kesken, eikä henkilöitä jotka ovat "kadonneet".
Lisäksi tilastoissa Suomen kansalaisuuden saaneet lasketaan "suomalaisiksi". Jos siis somaliperhe tulee vastaan kadulla, osa voi olla "somalialaisia", osa "suomalaisia", noin virallisesti.
Entä muslimien määrä Suomessa? tämähän korreloi ei-eurooppalaisen väestön kanssa koska käännynnäisiä kantasuomalaisia on vain n. 900 ihmistä.
"Tutkija Tuomas Martikainen arvioi vuoden 2006 muslimien määrän olevan 40 000 henkilöä (Taulukko 2).[6] Vuonna 2011 hän nosti arvion 50 000–60 000 henkilöön. Se vastaa noin yhtä prosenttia väestöstä.[1] Vuonna 2015 Suomen islamilaisen neuvoston puheenjohtajana toimiva Anas Hajjar arvioi, että Suomessa on noin 65 000 muslimia.[2]"
https://fi.wikipedia.org/wiki/Islam_Suomessa
Muitakin lukuja on esitetty:
Mulimeja Suomessa 148 500 vuonna 2016.
https://www.pewforum.org/2017/11/29/europes-growing-muslim-population/pf_11-29-17_muslims-update-20/
Nii.mitä.vielä
13.2.2019 13:39
Pertik et ymmärrä näistä YHTÄÄN mitään
ja on pelkkä Yle-propagandan uhri
jankkaava klovni
IHAN SAMA MITÄ HÄN ÄÄNESTÄÄ eikä se eikä junttimielipiteillä mitään vaikuteta
MIELEENI EI TULISI VÄITELLÄ PALOMAN KANSSA JOKA ON ASIASSA SYVÄLLÄ ELÄNYT itse TAKAPAJULASSA VUOSIA mutta ei ole - ainakaan julkisesti - valaistunut tästä asiasta
Väittely on turhaa silloin kun toinen tietää hyvin ja Paloma osaa vielä hyvin takapajulan kieltä joten häntä ei sen avulla vedetä nenästä
Pertik ja sen kaltaiset ovat osaamattomia ja suvaitsemattomia eivät tule toimeen matujen kanssa uhreja jotka menettävät matutuksessa sosiaalietunsa
mutta näillä pertikkeillä on päähänpinttymä, addiktio väitellä tietämättömiä juttujaan esitellen
Pertik puhuu 160 000 matusta se ei ole yhtään mitään Ruotsissa
Ruotsin väestö kasvaa räjähdysmäisesti ja on jo ylittänyt 10 miljoonaa
ja matut ovat pian enemmistönä
fredag 20 januari 2017 kl 06.30
Ruotsin väestömäärä ylitti kymmenen miljoonan rajan kello 7.46 perjantaiaamuna
https://www.kansalainen.fi/ruotsissa-ulkomaalaisten-osuus-kasvaa-edelleen/
https://www.kansalainen.fi/ruotsin-vakiluku-kasvaa-maahanmuuton-vuoksi/
Valehtelet minä en jankkaa matuista, sinulla kymmeniä kommetteja päivässä, sinähän mistään muusta puhukkaan kuin matuista.
Minua ei kiinnosta matut pätkääkän toisinkun sinua, olen monta kertaa huomauttanut kun jauhatte matua niin tehkää jotain sen eteen, ette, vaan jauhatte paskaa.
tarkoitin että olet laaja-alainen tyhjänjankkaaja rajoittuneen tiedon pohjalla
mistä vain mieleesi juolahtaa
käytät lisäksi menetelmää jossa kirjoitat ensin jotain ja sitten peukutat itseäsi
nimimerkistäsi käsin
olet siten myös laaja-alainen itsepeukuttaja
Taas puhut paskaa, en juuri peukuta ketään ja itseäni en koskaan.
Aina jos persu puhuu mamuista ja herkuttelee raiskauksilla pistää vihaksi, olkoot vaikka kyse ruuanlaitosta jo kohta joku persu mamuttelee, tätä samaa paskaa toistetaan vuodesta toiseen sinä kaikkein pahin matu jankuttaja.
" ja sitten peukutat itseäsi"
Äläpäs persu taas valehtele, koska se olen minä, joka aina peukutan Pertikin kirjoituksen, koska olen samaa mieltä ja äänestän ehdottomasti kokoomusta tulevissa vaaleissa, mikäli elän silloin.
Omille lapsillenikin haluan yrittäjä tukea, että eivät tarvitse sossulan luukulla leipäänsä kerjätä, saati mennä leipäjonoihin.
Poliitikko valittiin peittelemään maturikoksia. Sdp:n Demokraatti-lehden päätoimittaja, teologian maisteri Mikko Salmi on valittu Oulun kaupungin uudeksi viestintäjohtajaksi. Salmi aloittaa toimessa 1. huhtikuuta.
Matut eivät lepää, keskiviikkona 13.2.
Oulussa uusi alaikäiseen kohdistunut seksuaalirikosepäily – tuli ilmi, kun poliisi tutki viime viikonlopun epäiltyjä seksuaalirikoksia Rikosnimikkeinä ovat törkeä raiskaus ja törkeä lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö.
Oulun seksuaalirikosepäilyt
13.2.2019
Juu juu matu taas, onko tyttöjen tunkeudutta matujen tykö heidän asuntoon, kun otettiin viinaa ja tupakoitiin niin siinä pääsi käymään, tottakai tyttöjä käytetään hyväksi jos nämä ovat tyrkyllä ja tekijä voi olla yhtähyvin suomalainen,
"Aina jos persu puhuu mamuista ja herkuttelee raiskauksilla pistää vihaksi, olkoot vaikka kyse ruuanlaitosta jo kohta joku persu mamuttelee, tätä samaa paskaa toistetaan vuodesta toiseen sinä kaikkein pahin matu jankuttaja"
No Pertikk, kommentoi tätä: paljonko luulet että verosi nousevat (ruoka lääkeverot, tontti/sähköverot eläkeverot) kun mennään laskukauteen ja matujonot nousevat huippuunsa alkavan hallituskauden aikana
Vai hoitaako hallitus asiat ja maksaa verot omasta pussistaan?
https://www.talouselama.fi/uutiset/te/65432e60-40ba-3955-b8d6-f8f63adecf42
Nyt tuli uutta synkkää uutista - Euroalueen teollisuustuotanto sukeltaa ja joulukuun alamäki jyrkin sitten finanssikriisin
Äänestän vihreitä kuten ennenkin.
Vihreet äänestävät vaikka rautaharavaa, jos Haavisto vihjasee.
Huumoria
Venäjän talous ohittaa Saksan ennen pitkää
Putinin propagandatv
https://www.rt.com/business/448925-russia-overtake-germany-2020/
Fakra
Atria tuli makkara kainalossa jo kertaalleen pois Venäjältä, nyt se yrittää sinne
uudelleen 2005 eli noin 15 vuotta sitten
Tänään
Atria lähtee Venäjältä
Venäjän-liikevaihto on muodostanut Atriassa viime vuosina noin viiden prosentin osuuden koko liikevaihdosta. Yhtiö tavoittelee Venäjän-liiketoimintojensa nopeaa tervehdyttämistä. Kun yhtiö lähti Venäjälle vuonna 2005, odotukset markkinasta olivat suuret. – Se ei ole kehittynyt sillä tavalla kuin olisi toivottu,
Ruotsi on vaikeuksissa matujen kanssa, koska osa naisista elävät puutteessa ja matumiehet näkevät sen mutta eivät tajua asiaa, koska se on peritty uskosta.
Matu naiset eivät myöskään tajua asiaa koska se on usko heille.
Ruotsi on vailla oikeita johtajia---vaalit tulevat muuttuu kansan mieli kun näkyy totuus ajalla.
Ruotsin naiivius johtuu myös siitä, että sen kolonialistikaudesta on pitkä aika eikä siellä ole käyty tuhoamissotia kuten Venäjän sotarikossotia Suomessa Isoviha ja toinnen maailmansota https://mvlehti.net/2019/02/12/luettuasi-taman-tajuat-sen-miksi-afrikkalaisia-ei-saa-missaan-nimessa-paastaa-suomeen/
KOKOOMUKSEN SUURIN PUOLUEOSASTO, MISSÄ ON?
Tiedättekö? se on Andalusiassa Jyrki Käteinen kävi siellä mm viime perjantaina
Hahon vaalikiertueen loppurutistus kulkee Suezista etelään eikun etelästä pohjoiseen
SEURAAVAKSI LÄHDETÄÄN Hahon mukana ANDALUSIAAN FLAMENCON JA HÄRKÄTAISTELUN MEKKAAN
https://pbs.twimg.com/media/DzMoXtcXcAAx_ea.jpg:large
Tehotonta vaali propagandaa.
Raiskaaja työmies Teuvo Putkonen yritti ohjailla ministeri Lindsrömiä, " allekirjoitukseni saatiin viekkaudella " Fryckman vaatimaan oikeudessa miljoonia, Ulkoministeriössä tehtiin hartiavoimin töitä, jotta saatiin suostumus peruttua.
Hei Putkosen etunimi on " Matti "
Ennenvanhaan .- Nykyään en äänestä :( https://youtu.be/7rBsWtOYuko
Suomen kuvalehden teettämä laajatutkimus: Suomessa miljoona äänestäjää hylkää entisen puolueensa.
Perussuomalaisia odottaa jytkytappio uusista äänestäjistä huolimatta, syy osittain sdp kannatus.
Halla-ahon Jussi sanoi että ellei eduskuntavaaleissa saada yli 17 paikan, hän on epä onnistunut tehtävässään.
Mutta niin sanoi Petteri Orpokin jos kok-puolueensa ei saa lisää paikkoja. Kumpaakaan em. puolueista en ole äänestäny, enkä äänestä vastaisuudessakaan.
Oikeastaan Li A vas, on näkyvä ja kuuluva huutavan ääni korvessa.
Arveletko Rinteen nostavan työllisyyttä yhtäpaljon kuin Sipilä ja talouden hyväksi kuin Orpo.
Samaa mieltä, Li Andesrrson on ajan hermolla ihmisten asioissa Vasemmistoliitossa,
joka ei ole sen vasemmistolaisempi kuin demarit vaan ajaa ns. pienen ihmisen asioita
enemmän kuin mikään muu puolue.
Puolue tarvitse jotain "jytyä"/"potkua" enemmän, sen pitäisi profiloitua paremmin ja muuttaa
nimensä vaikka Vasemmistoliikkeeksi tai ottaa kokonaan toinen nimi.
Nimittäin "liitto"-loppu melkein missä vaan nimessä tuo mieleen Neuvostoliiton,
mikä ei ole eduksi millekään liitolle.
Lähinnä tulee esimerkki Venezuelan vasemmistolaisuus, mikäs siinä.
Housuissas sulla on venezuela.
Kysymys kuuluukin; ketkä kaikki kuppasivat energiavaroista rikkaan Venezuelan tämän hetken kurjimmaksi talouskatastrofiksi maapallolla?
Ihan itse hankittu kurjuus, syy vasemmistolaisuus, jos suomeenkin vasemmisto hallitus niin hyvästi hyvinvointivaltio se on varma.
Minä tiedän vastauksen nyt, mutta se ei ole kaikille mieleinen.
Turha syyttää sosialismia tai vasemmistolaisuutta.
Tai edes USA:ta.
Syyt löytyvät paljon lähempää.
En ihan luota gallupeihin. Niitä tulee olemaan kymmeniä ennen vaaleja ja joku juuri senhetkinen tilanne saattaa antaa ihan toisenlainen vastauksen ja otanta muutenkin.
Moneltako oli nyt kysytty ? Oliko se joku 2500:n ihmisen gallup ?
Todennäköisesti kuitenkin tulee muutoksia, mutta mihin suuntaan ?
Veikkaan, että menee perinteisesti, oppositiovuorossa ollut puolue SDP saa eniten ääniä.
Ei huono. Hyvä. Parempi nykytilaa.
Maailmantalouden hyvä suhdanne auttoi Sipilän hallitusta. Vaikka äänestän a i n a demareita, epäilen että seuraavan, ehkä demarivetoisen hallituksen tie on paljon kuoppaisempi mitä nyt kaadetun hallituksen status oli.
Leikkauksia joudutaan tekemään tulevan hallituksenkin aikana. Sekin valtion ottaman valuuttalainan maksaminen haluttiin junailla vain tilastoherkuksi. Siihen tullaan vetoamaan; me lyhensimme.
Vaikka suhdanteet olivat hyvät, silti valtionlaina kasvoi Sipilän hallituksen aikana. Luottoluokittajat ovat se taho, jota tuleva hallituskin joutuu kumartamaan; ettei luottoluokitus veisi lainakoron nostamiseen. Veikkaan että uuden hallituksen "kuherruskuukaudesta" tulee lyhkänen.
Pohjois-Suomen islamilaisen yhdyskunnan imaami ja SDP:n entinen varavaltuutettu Abdul Mannan varoitti moskeijassaan pedofilian uhriksi joutuneen pikkutytön vanhempia ottamasta yhteyttä viranomaisiin, koska se ”aiheuttaa ongelmia moskeijalle”.
valhetta-valhetta-vaan
12.2.2019 22:57
sinä ,,, "inho.puolue " olet itse, jopa pöpi juttujei perusteella,
olet osottautunu älykääpiöksi, isänmaan petturiksi, häpeä jos osaat,
keksi parempia juttuja, ethän sinä osaa hihiiiiiii,, heh
olet paljastanu ittesi tyhmyyden
sinun juttujasi ei usko kukaan sinulle nauraa vironsusiki haha haaaa haahhhaa,
22.3. -19 kysyn?
Selviätkö arjestasi ilman apua?
Käytätkö mielenterveyspalveluja?
Kysyn, koska epäilen sosiaalisia taitojasi.
VAALIVAIKUTAN en äänestä enkä koskaan ole äänestänyt Halla-ahoa
Kun olin jo halla-aholainen
Haho ei vielä tiennyt olevansa joten äänestimme toisimme vastaan
Minä haholaisena äänestin tietenkin EU:ta vastaan
ja Haho joka ei tiennyt olevansa haholainen äänesti EU:hun liittymisen puolesta
Olin silloin Kosykowalla Puolassa ja työkaverit sanoivat että olet hullu kun et äänestä
puolesta ja sanoin heille että katsokaa itseänne vähän ajan kuluttua niin palataan asiaan
ja nyt ne ovat EU:ta vastaan
Puolan ja Unkarin EU-vastaiset
https://thehungaryjournal.com/2018/02/11/kaczynski-and-orban-ideologist-and-technocrat/
Vaikka olisi Helsingissä en äänestäisi Hahoa vaan todennäköisesti
https://vaalit.perussuomalaiset.fi/eduskuntavaalit/ehdokas/jukka-hankamaki
Eu-vaaleissa en koskaan ole äänestänyt Hahoa vaan tein vaalityötä Terhon puolesta
sanoin Haholle että äänestä Terhoa johon hän vastasi
samaan laariin ne tulevat
Haho on nyt Helsingissä ja silloin EU-vaaleissa niin ylivoimainen ettei sellaista kannattanut äänestää vaan muita mielenkiintoisia
Kun muinoin äänestin jopa Soinia kun luulin että hän on haholainen mutta en koskaan enää sen jälkeen kun näin ettei ole, ANTI-HAHOLAISUUS loisti Soinista mm. Peruspomo -kirjan jälkeen
Numero 31 kietää Satakuntaa, entinen äänikuningatar nyt kuningatar
https://pbs.twimg.com/media/D2NWpjNXgAI-wx_.jpg
Gradusta+80+%+plagioitua
Gradu on opiskelijoiden harjoitustyö
jota yliopiston vetelä professori ja tohtori-tarkastaja
eivät viitsineet hoitaa
mutta nostivat palkkaa
Heitä ei rangaistu tekemättömistä töistä
Jyväskylän yliopisto on ala-arvoinen oppilaitos, jossa virkaan valitut henkilöt
eivät osaa omaa alaansa edes niin, että näkisivät että opiskelija käyttää väärin viitteitä tai ei ymmärrä
Kaikkein kamalin on Åho Akademi ja Helsingin yliopiston HY ruotsinkielinen opetus
jonka henkilökunta on totaalista roskaporukkaa
Kuuluisin tapaus tästä aiheesta on HYn ruotsinkielisen laitoken tapaus Öhman
jossa Öhman keksi POHJOISMAISEN KUULUISIMMASTA KIRJALIJASTA AUGUST SRTRINBERGISTÄ lisensiaattityöhönsä OLEMATTOMIA UUSIA VIITTEITÄ ja pohjoismaisen filologian professori ei huomannut mitään -
suunnillee sama kuin joku väittäisi gradussaan Aleksis Kiven kirjottaneet Tuntemattoman sotilaan
(myöhemmin Öhman sai virkoja ja professorin arvonimen valehtelemalla lisensiaattityönsä vätöskirjaksi). Venetsialainen opiskelija paljasti asetelman koska Öhman oli vahingossa kiroittanut lyheen arvioin englanniksi pakkoruotsinkielisestä työstään jota ei kukaan lue missään turhana
Jyväskylän yliopiston tietyt laitokset Åbo Akademi ja Hels. yliopisnto ruotsinkielisest pitäsi osin lopettaa ja osin liittää muihin ammattikouluihin tai yliopistoihin
Gradu on oppilastyö, oppilastyöllä on merkitystä, vilpillisesti tehty oppilastyö ...onhan se noloa jos jää kiinni lunttaamisesta, vai onko ollut ymmärtämätön ollessaan vilpillinen.
noloa kyllä Huhtasaari ei osannut tehdä gradua kunnolla
eikä häntä ohjattu
ohjauksen puute johtuu Suomessa siitä, että professoreista valtaosa on näperteleviä
pönttöjä ilman tieteellistä todellista pätevyyttä. Suurissa maissa tämä ei niin haittaa koska siellä on myös hyviä yliopistoja mutta täällä on pienet resrussit ja professorit Halosen ukkeleita voisitteko kuvitella että hihaanpuhuva Elannon valtuustossa yöt läpeensä istuva Araljärvi osaisi ohjata gradun
Huhtasaari ei ole opiskelijatyyppi tai tutkijatyyppi hän vain teki opettajaa varten tutkinnon
politiikassa hän puhuu paljon josta jotkut pitävät jotkut eivät
Haho on hänen vastakohtansa tässä
Politiikassa Huhtasaari saa kaipaamansa esiintymistä kuningattarena
Huhtasaari 21.2.: Kierrän kaikki Satakunnan kunnat. Tänään kierrettiin Pomarkku, Kankaanpää, Jämijärvi, Karvia, Honkajoki, Siikainen ja Merikarvia
Huhtasaaren+opinnäytetyö+on+käsitetty+väärin+(+tahallaan?).++Kyseessä+ei+ole+empiirinen+tutkimus,+vaan+eri+lähdeaineistoista+kerätty+tieto+jota+on+Huhtasaaren+tapauksessa+80%+tekstistä+ja+näistä+hänen+oma+yhteenvetonsa+ja+päätelmänsä+(+20%+tekstistä).+Täysin+normaalia+ja+hyväksyttävää+akateemista+toimintaa+jolla+nyt+yritetään+mustamaalata+Huhtasaarta.
Sama+juttu+kun+joku+keräisi+eri+tilastoista+tietoja+ulkomaalaistaustaisten+rikollisuudesta+ja+määrästä+Suomessa+sekä+kirjoittaisi+loppuun+yhteenvedon+ja+oman+näkemyksen+asiasta.+merkitytksestä+Suomelle+ja+sen+tulevaisuudelle.
Vanhanajan opponäytteessä tuli esiin tietotaito osaamisesta, lähdeaineistosta kerätty tieto jonka pystyy tekemään kuka tahansa.
Käsityöammateissa oli vastaava kisällityönäyte ja sen jälkeen mestari työ.
No et äänestä et, mutta miten se minuun liittyy tai meihin muihin? Me muutkin äänestämme myös. Ja sitten kaikki äänet lasketaan, ja selviää istumapaikat. Siellä istuu persujakin joko vetämässä tai nuolemassa vaikka et äänestäisi, tai vaikka mäkään en äänestäisi, mutta joku kuitenkin äänestää. Sille ei voi mitään. Se pitää vaan hyväksyä ja niellä. Paitsi jos poltetaan kaikki äänestyslaput jossa persuehdokkaan numero ja sanotaan ettei kukaan äänestäny niitä :-)
Alotuksentekijälle :
Olet jälkeenjääny kehityksessä,
etkö tienny heh
kaikki järkevät viisaat älykkäät normaali ihmiset äänestää perussuomalaisia,
perussuomalaiset elää ainaki 120 vuotiaiksi jokainen,
vain sinä ja vastaavat kehityksessä jälkeenjääneet sivistymättömät ei ymmärrä itsensä parasta,
Halla-aho 22.3. "Yksinkertaista matematiikkaa: Jos Suomeen muuttaa ihmisiä, joiden nettovaikutus julkiselle taloudelle on negatiivisempi kuin täällä jo olevan väestön, julkisen talouden rahoituspohja ei kohene vaan pahenee."
Viittaa Hesarin feikkimediauutiseen
Uusi laskelma: Näin paljon maahanmuuttajien määrän pitäisi kasvaa, ettei eläkemaksuja tarvitsisi korottaa roimasti – ”Aiheuttaisi todennäköisesti poliittista epävarmuutta”
Hesarin uutnen 22.3.
ELI HESARI LEVITTÄ TIETOA ETTÄ SOSSUSSA ISTUVA MATU PELASTAA SUOMAISTEN ELÄKKEET
Ei persua äänestänyt ole ihmistä kummempa. Katotaan nyt tota Handeakin. Siirtyi sinisiin siinä kuulussa kesäkokouksessa. Hyvä ja raitis mies. Teki yrittäjänä töitä kuin eläin.
Ehkä liikaakin kun terveys alkaa jo rapautuu hänellä 65 ikäisenä. Varmaan häneltä jää pojilleenkin testamentattavaa. Muistan Handen paidassaan silloin aikaisemmin. Siinä luki Hyvä Persu.
Suomi suomalaisille , ja silloin on ainoa suomalainen puolue siihen,
siellä missä on ehdolla Suomen Kansa Ensin (SKE) ehdokkaita.
Päämäärämme on turvallinen ja asumisen arvoinen Suomi suomalaisille.
Tällaisia uutisia et YLE:sä saa ?!
https://youtu.be/-U8FFXymkEY
Hyvin muistissa tuon porukan häiriköinnit!
Että joku vielä ihannoi mokomia Rautatientorin häiriköijiä.
Yökaudet kameran ja mikin kanssa jahtaamassa ihmisiä ja jakamassa valheita, kuten erään rouvan "raiskaus" ja muut uutiset . Eräs tuttu nainenkin siellä, enpä enää laske tuttavakseni.
Ei mitään hyvää tuossa porukassa. Anarkialla ei hallita, sillä yritetään alistaa! Varokaa!!!!!
Populismi yrittää saada sinut ajattelemaan todellisuuden vastaisesti, brexit on mainio esimerkki huijauksesta, valehtelusta ja hupaisinta kun ihmiset uskoivat, britit ylpeinä eivät helpolla myönnä vaikka kansa on kääntymässä brexitiä vastaan.
Brexitiä vastaan oli koko virallinen valtameda Britanniassa. Siitä huolimatta vastapuoli voitti. EU:n haluaa kuulua Briteissä ei-eurooppalaista alkuperää oleva murjaaniväestö. Se että neuvottelut ovat venyneet johtuu täysin EU:n johdon asenteesta, Britanniaa halutaan kiusata ja samalla antaa esimerkki muille jäsenmaille miten vaikeaa EU:sta on erota.
Mikä muuten on "populismin" vastakohta?
-totalitarismi, oligargia ja plutokratia.
Komppaan. Ei lisättävää.
Rasittavaa seurata tuota järkyttävää kiusaamista.
Alkuperäinen persu, Vennamolaisuuteen pohjautuva on vielä ymmärrättävissä siinäkin liikaa populismia, mutta kuitekin inhimillisyyttä.
Halla-ahon persu on äärinatioalismia vastenmielistä joka vetoaa natsimielisiin.
Mitä mieltä Vennamo ja alkuperäiset SMP:läiset olisivat olleet jos maan rajojen yli olisi alkanut vyöryä kymmeniä tuhansia valepakolaisia?
Varmasti olisivat vastustaneet ja vaatineet armeijaa rajalle.
Tälläistä tilannetta vain ei tullut heidän aikaansa kun Irakissa ja Somaliassa asui murto-osa nykyisestä väestömäärästä.
Taas persu vääristelee, tiedätkö mitä on sisällissota.
Kekkosen hallinnan aikana sisäasiainministeriön alainen virkanainen, Eila Kännö vastasi enemmän kuin Trumpin rajamuuri Meksikon ja Californian välillä.
Kävin juuri Liettuassa. Oli ihmeellinen kokemus, koska koko maa on "persuilun" eli kansallismielisyyden läpitunkema. Maassa arvostetaan omaa kansaa, eikä kumarrella Kalergi-suunnitelman kannattajille. Tämä oman kansan kunnioitus näkyy mm. Arkkitehtuurissa ja siinä miten vanhaa rakennuskantaa on kunniotettu.
Tuli hieman katkera olo ja kateus kuinka meidän pieni kansamme on suurelta osin harhaan johdettua. Iso osa tästä johtuu sittä että ruotsinkielinen hegemonia on ollut niin voimakasta ( eli raha ). Tällä asenteella kansamme tuhoutuu nopeasti, jo nyt punavihersuvakit väittävät ettei mitään "Suomea" tai "Suomen kansaa" ole, eikä ole ollut olemassa koskaan!
Lausuin mielessäni paluumatkalla rukouksen Suomen puolesta Šiauliain lähellä olleella ristikukkulalla. Tälläistä paikkaa ei voisi Suomessa olla, saattaisi "uussuomalaiset" luokkaantua!
https://fi.wikipedia.org/wiki/Ristikukkula
Kaikki viisaat kunnon kansalaiset äänestää perussuomalaisia
JA SEITSEMÄNTÄHDEN puoluetta,
SUOMI ENSINI
SUOMI TÄRKEIN
SUOMESTA kaikille suomen kansalaisille turvallinen maailman paras maa asua,
TYÖTÄ KAIKILLE
Älä natsipersu lausu turhaan Vennamon nimeä se on häpäisystä pahin.
Kaikki viisaat kansalaiset tietävät ettei voi samassa vaalissa äänestää kahta eri puoluetta.
Fiksut osaa myös vapauttaa ''Caps Lock'' näppäimen.....eli olla huutamatta.
Äänestän vasemmistopuolueita olen katsonut ,että en häviä yhtään .Ne olevat eniten vähäosaisten asialla.Minut on jo nyletty kuiviin.
Liiiii Andersonia äänestän,
ainoa viisas politikko !
Pitää muuten paikkas. Lii on timangia. Mut ei kai hän ol Clasu A:n lähisukulainen?