Nyt monta julkisuuden ihmistä poistunut keskeltämme.
Ihmettelen miksi kaikki sellaiset asiat tuodaan julki joita ei ennen kuolleista puhuttu ikävään sävyyn.
Ennen sanottiin, antaa kuolleiden levätä rauhassa eli kunnioitettiin häntä.
Nyt eräät lehdet etsii kaikenlaisia juttuja moneen kertaan ja julkaisee. Aika loukkaaviakin asioita.
Surettaa omaisten puolesta vaikka ei tunne heitä.
Voisi ihmisillä olla käytöstä noissa tapauksissa kuitenkin.
Jos siis olemme ollenkaan sivistyneitä niin sanoakseni!

Vastaukset 3
Vanhimmat
Siis paisunut aika suureksi mediassa!
Nimenomaan nuo huonot puolet tuotu henkilöistä esiin paljon vaikka pitäisi olla sen verran sivistystä että antaa rauha pois menneille!
Hieno päätös Matti Nykäsen hautauksesta vain perhepiirissä!
Turhaa median "hulabaloota" olisi kuitenkin!
Omaiset saa olla rauhassa jättäessään hyvästit hänelle toivottavasti!