Media elämöi kuolleilla julkkiksilla

Häirikkömediat

Matti Nykäsen kuolemaan liittyvä elämöinti oli vasta alullaan, kun laulaja Olli Lindholm kuoli. Lindholmin kuolema on saanut Nykäsen kuoleman kansaa aivan suhteettomat mittasuhteet mediassa . Iltapäivälehdet ja Seiskan tapaiset viihdelehdet ovat ollet erityisen aktiivisia, mutta jopa Yle on riehaantunut uutisoinnissaan.

Äskettäin kuoli suomalaisen radioyhtiön juontaja (nimeä en muista). Sekin sai aivan suhteettoman suuren julkisuuden ottaen huomioon, että suurin osa suomalaisista tuskin tunsi tai tiesi kyseistä juontajaa. Media olisi aika rauhoittua. Kaikilla asioilla pitää olla rajansa.

21

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • raijuliini

      Olen samaa mieltä kirjoittajan kanssa, suru-uutiset on tietenkin maininnan arvoisia, mutta sukulaiset varmaan kärsivät ja surevat jo muutenkin, annetaan ihmisten surra omaisiaan rauhassa.

      • Häirikkömediat

        Nykäsen ja Lindholmin kuolemista kirjoittaminen on yksi sosiaalipornon alue. Suru-uutiset ovat suru-uutisia, mutta nyt nähdyllä ei ole paljon tekemistä suremisen kanssa.


      • htrhjtjj

        Aa että tämä sosiaaliporno sana on muodikasta. MItä ihmettä sillä jeesustelijat ja kaksinaismoralistit mahtavat tarkoittaa?


      • Jinnu

        Niin tuolla radiojuontajalla viitataan Sari Seppäseen.Radio Nova piti muistopäivän hänen kunniakseen.Kuinka tämä sitten oli huono asia? Eihän Sarin asioita ole retosteltu julkisuudessa, kun ei varmaan ole edes aihetta.


    • SataEkee

      Palmen murhaajaksi epäilty mies on joutunut vangiksi Filippiineillä. Haamumiehenä tunnettu kaveri jäi kiinni ajettuaan ylinopeutta Manilassa ja kun ei suostunut maksamaan sakkoja niin tuo joutui vankilaan. Ehdotan että kirjoitamme vetoomuksen hänen vapauttamisekseen. Onhan hän Suomen kansalainen. Hän ei ole muuttunut pätkääkään 33 vuodessa eli siitä kun tuo kuva otettiin.

      https://vignette2.wikia.nocookie.net/palmemordet/images/8/8f/Fantomen.jpg/revision/latest?cb=20110731144435

      Tai kuvaa ei otettu vaan se tehtiin tietokoneella vartavasten tehdyllä ohjelmalla. Sen tekivät saksalaiset rikosalan asiantuntijat apunaan Ruotsin ehkä kuuluisin kuvittaja Niels-Christian "Fibben" Hald ja kuva tehtiin taideopiskelija Sanna Törnemanin hahmotelmien perusteella. Hän kylläkin on sanonut ettei kuva muistuttanut yhtään sitä miestä jonka tuo näki noin 500 metrin päässä murhapaikalta. Joku keksi antaa kuvalle mustan tukan ja tummat silmät. Kuvan perusteella ensin pidätettiin Victor Gunnarsson ja sitten Christer Pettersson ja kurditkin joutuivat epäilyksen alle varmaan suurimmalta osin siksi että muistuttivat tuota kuvaa. Tuhannet ruotsalaiset ovat joutuneet poliisin arkistoihin vain sen takia että muistuttivat tuota kuvaa vaikkei tuo oikein ruotsalaisen näköinen olekaan. Heistä 130 on tunnustanut murhan, mutta se ei kelpaa Ruotsin poliisille.
      Miksi laitan tämän uutisen täjän sillä eihän sillä ole mitään tekemistä Nykäsen ja Lindholmin kuolemien kanssa. Laitan tämän tähän siksi että hän kai se on Suomen kuuluisin julkku ja se että hän elää vielä. Tosin viruu nyt Manilalaisessa putkassa kun ei suostu maksamaan sakkoa joka on noin sata euroa.

    • Sosiaalipornoa

      Nykäsen ja Lindholmin kuolemista kirjoittaminen on yksi sosiaalipornon alue. Suru-uutiset ovat suru-uutisia, mutta nyt nähdyllä ei ole paljon tekemistä suremisen kanssa.

      MONI SURI IHAN AIDOSTI OLOF PALMEA. Hänen leskensä Lisbet Palme kuoli vastikään. Yleensä noita kuolinsyitä ei ilmoteta mediassa mutta luin netistä että hän sairasti jotain ihme tautia jota ei tässäkään ilmoiteta, Lisbet Palme died on 18 October 2018, after suffering from an unspecified illness for some time.

      An unspecified illness on suomeksi määrittelemäton sairaus niinkuin te hyvin osasotte lukea ilman minun käännöstäkin. Luin tuolta jostain noista etälamauttajista. Olisko tuokin etälamautettu.

      Löyty kun oikein hakee. Se oli tällainen juttu tuolla Lindholm sivulla.

      Jos ihminen nukkuu pois niin siinä ei oikein kuolinsyytä tarvita, mutta se täytyy ihmiselle kuitenkin antaa. Tilastot ei hyväksy poisnukkumista kuoleman syyksi. Tapettiinko (Banks) hänetkin avaruusaseella niinkuin nämä kaikki muut kolme Matti, Ismo ja Olli vai nukkuivatko hekin vain pois ja sanoivat että se on nytten sitten bänks. (nyt etäaseella tappaminen on tullut jo faktaksi - näin toimii trollaus)

      Etäaseella tappaminen tai siihen kuoleminen ei ole kuolemansyytilastossa ainakaan vielä virallinen kuoleman syy. Tilastoja kyllä voitaisiin tehdä niistä julkkiksista joiden kuolema on tullut yllätyksenä ja he ovat kuolleet ykskaks odottamatta ja moni heistä vain nukkui pois. Ainakin nuo vanheman polven konkarit.
      Maailmassa on tuhansia julkkuja joten joka päivä joku julkku jättää meidät ja kuolee pois. Kaikkia emme tiedä mutta silti he ovat julkkuja jossain päin maailmaa. Matti taisi olla noista meidän julkuista kaikkein tunnetuin (eli julkuin) maailmalla. Ei musiikki uransa takia vaan urheilusuoritustensa ansiosta. Mutta niinhän se on. Katoavaista on maallinen kunnia. Hic transit gloria mundi (jos oikein muistan latiinan tunnilta tuon lentävän lauseen) Tarkistin tuon kuitenkin netistä. Se onkin Sic transit... Hik! sori. Hikka iski mutta en ole tehnyt kuppia vaikka vähän pehmosia puhunkin.

    • RatkaisunAvain

      Wiesbadenissa Länsi-Saksassa Bundeskriminalamtista lainattua tietoloneohjejmaa käyttäen poliisi esitti todistajan avulla niin sanotun fantomikuvan rikoksentekijästä. Kuva julkaistiin 6. maaliskuuta 1986 ja sen seurauksena poliisille annettiin erittäin paljon vinkkejä, noin 7 000–8 000. Kyseinen todistaja oli "melkein törmännyt" mieheen Smala Grändkujalla ravintolan Alexandran ulkopuolella, noin 400 metrin päässä rikospaikasta, kello 23.30-23.40. Vuoteen 1987 asti poliisi sai kuusi vihjettä miehestä, joka asui lähellä murhapaikkaa.

      Yli 10 vuotta myöhemmin poliisi otti jälleen yhteyttä Sanna Törnemaniin (todistaja) ja näytti hänelle videokuvan, johon oltiin taltioitu epäilty mies. Sanna totesi, että mies muistutti uskomattomasti häneen vuonna 1986 melkein törmännyttä miestä. Poliisi uskoi aluksi että kuva esitti murhaajaa.
      Mies oli psyyykkisesti sairas ja hänellä oli jokin päähänpinttymä että olisi ollut Palmen oikea käsi ja hän kutsuikin itseään Palmen kruunun prinsiksi. Mies kertoi tutkijoille, että hän oli murhayönä yökerhossa klo 21.00-02.00 asti aamulla. Hän ei ole pystynyt osoittamaan kuitenkaan kunnon alibia. Myöhemmin poliisitutkimus on havainnut, että mies ei ollut tappaja; ei ole koskaan ollut tarpeeksi näyttöä siitä, että tämä henkilö on murhaaja. Hänet nähtiin 10 - 20 minuutin päästä murhasta joka olisi ollut liian myöhään jos ajatellaan että mies juoksi pois murhapaikalta.

      Tuo kaikki tietenkin on soopaa. Ketään tuon näköistä kylähullua ei asu eikä asunut silloin murhapaikan lähellä. Mutta mies on nyt Manilassa putkassa ja voi kertoa että hänen alibilla on murhan ratkaisun avain. Tuolla on miehestä enemmän.
      https://keskustelu.suomi24.fi/t/15542139/haamumies-alias-spokman#comment-96639828

    • PikkuOrwelli

      On rikos ajatella että Palmen murha oli vavastettu huijaus. Mikään todellinen todistettavissa oleva asia ei puolla sitä seikkaa että hänet oltaisiin oikeasti ammuttu siihen kadun kulmaukseen. Kukaan ei uskalla sanoa sitä ääneen. Tulee mieleen satu keisarin uusista vaatteista.

      Ajatusrikos viittaa hallituksen tuomitsemiin ajatuksiin ja ajattelutapoihin George Orwellin teoksessa Vuonna 1984. Teoksessa maan hallitus pyrkii kontrolloimaan sekä kansalaisten toimia että ajatuksia. Tätä valvomaan on kehitetty erityinen ajatuspoliisit-ammattiryhmä.

      Orwellin dystopiassa ajatusrikoksiin kuuluvat valtioon, sen ideologiaan tai johtajaan (Isoveli) kohdistuvat negatiiviset, paheksuvat tai epäkunnioittavat ajatukset. Sanana ajatusrikos sisältää tämän kaiken niin, että selventäviä termejä ei tarvita, ja teoksessa esiintyvästä uuskielestä voidaan poistaa ajatusrikokseen sisältyvät sanat. Terminä ajatusrikos lienee tullut suomen kieleen juuri Orwellin teoksesta.

    • Etämiehet

      Etäaseella tappaminen tai siihen kuoleminen ei ole kuolemansyytilastossa ainakaan vielä virallinen kuoleman syy. Tilastoja kyllä voitaisiin tehdä niistä julkkiksista joiden kuolema on tullut yllätyksenä ja he ovat kuolleet ykskaks odottamatta ja moni heistä vain nukkui pois. Ainakin nuo vanheman polven konkarit.
      Maailmassa on tuhansia julkkuja joten joka päivä joku julkku jättää meidät ja kuolee pois. Kaikkia emme tiedä mutta silti he ovat julkkuja jossain päin maailmaa. Matti taisi olla noista meidän julkuista kaikkein tunnetuin (eli julkuin) maailmalla. Ei musiikki uransa takia vaan urheilusuoritustensa ansiosta. Mutta niinhän se on. Katoavaista on maallinen kunnia. Hic transit gloria mundi (jos oikein muistan latiinan tunnilta tuon lentävän lauseen) Tarkistin tuon kuitenkin netistä. Se onkin Sic transit... Hik! sori. Hikka iski mutta en ole tehnyt kuppia vaikka vähän pehmosia puhunkin.

      Lagerfeld was admitted to the American Hospital of Paris in Parisian suburb Neuilly-sur-Seine on 18 February. The morning after, he died at that hospital, aged 85. The cause of death has not been disclosed. Kuoleman syytä ei ole on paljastettettu. (Tämä oli netissä)

      Saiko pappi taas kahvia juodakseen kun etämiehet olivat taas viikate hommissa.

    • EräJormas

      https://www.is.fi/viihde/art-2000006006576.html

      Suru-uutinen Vaikutusvaltainen muotisuunnittelija Karl Lagerfeld on kuollut 85-vuotiaana.
      Ranskalaisen Le Figaro -lehden mukaan muotisuunnittelija Karl Lagerfeld on kuollut. Lehden mukaan Lagerfeld menehtyi tiistaina 85-vuotiaana.

      Closer-lehden mukaan Lagerfeld kuoli Pariisissa sijaitsevassa sairaalassa, johon hän saapui potilaaksi edellisenä päivänä. Lehden mukaan Lagerfeldin terveydentila oli ollut huolestuttava jo useiden viikkojen ajan.

      Lagerfeld oli sairastellut jo pidempään ja jätti siksi väliin tammikuussa järjestetyn Chanelin tulevan kevään ja kesän muotinäytöksen. The Mirror -lehden mukaan muotitalo tiedotti tuolloin, että suunnittelija tunsi olonsa väsyneeksi eikä siksi päässyt paikalle. Chanelin tiedotteessa kerrottiin, että taiteellisena johtajana toimiva Lagerfeld oli pyytänyt Virginie Viardia tuuraamaan itseään muotinäytöksessä.

      Closerin mukaan Lagerfeldin kuolinsyy ei ole tiedossa.

      Pakkohan kuolinsyy on tiedossa oltava tai se on määriteltävä, mutta se on eri asia kerrotaanko se suurelle yleisölle. Et sinäkään saa vaikka naapurisi kuolinsyytä selville kyselemällä vaikka viranomaislta sillä heillä on vaitiolovelvollisuus. Tuo koskee myös mediaa (siis he eivät saa syytä selville lääkäreiltä). Lääkärit eivätkä muutkaan viranomaiset saa levittää toisten kuolinsyitä maailmalle.

      Se että jos lääkärit tai patoloogit tietävät jotain etäaseilla tehdyistä murhista niin kyllä se pitäisi kertoa kaikille sillä se uhkaa jo maailmanrauhaa, jos tollaisia terroristeja liikkuu vapaalla jalalla.

    • brorpå

      Kaikkea tapahtuu ja media tuo sen julki mutta suomalaisten lukutaito on niin & näin.

    • Ailaiktusheikit

      Ei media ole vielä tuonut julki mitään noista avaruusmiehistä jotka polttelevat Hollywoodin metsiä ja kirkkoja Suomessa. Nuo kirkon polttaja nuorukaiset eivät niitä kirkkoja polttaneet mutta niille maksettiin kun tyhmyyttään ottivat syyt niskoilleen ja pääsivät pöpilään josta sitten lääkäri vapauttaa heidät, eikä mitään ole tapajtunut. Vakuutus maksoi kaiken.
      En nyt tarkoita heillä (avaruusmiehet) ufoja vaan Huawej-miehiä vaikka Huawej on ihan pellolla eikä tiedä vakoilusta mitään. Todellset avaruusvakoojat on jenkkejä.

      • Nopsa.Aivo

        Uusi-Seelanti ja Australia sekä Yhdysvallat, Britannia ja Kanada muodostavat niin sanotun ”viisi silmää”, jolla on läheistä yhteistyötä esimerkiksi signaalitiedustelussa. Kiina on maajoukon tiedustelun suurimpia kiinnostuksen kohteita ja tunne on molemminpuolinen.

        Erityisesti Yhdysvalloissa ja Britanniassa tiedetään Kiinan vakoilun aiheuttamat vaarat, sillä maat ovat itse jääneet kiinni sosiaalisen median, sähköpostien ja kännykkäliikenteen kaikkialle kantautuvasta vakoilusta, kuten tietovuotaja Edward Snowden takavuosina paljasti.

        Yhdysvaltain ja Britannian signaalitiedustelupalvelut NSA ja GCHQ ovat heittäneet verkkonsa esimerkiksi Facebookin, Skypen, Yahoon ja kännykkäoperaattoreiden käyttäjien ylle. Nyt pelätään, että Kiina tekisi globaalisti saman.

        The Wall Street Journal -lehti kertoi viime viikolla, että Yhdysvallat on varoittanut samanmielisiä länsimaita ja Japania Huawein tuotteiden vaarasta. Samanlaisia varoituksia ovat kotimaisesti esittäneet vuosien ajan Yhdysvaltain tiedustelupalvelut CIA, NSA ja FBI, Forbes-lehti kertoo.

        Uudessa-Seelannissa Huawei on ollut mukana esimerkiksi 4G-verkkojen kehittämisessä. Nyt telekommunikaatioyhtiö Spark New Zealand oli toivonut saavansa luvan tehdä yhteistyötä 5G-kehittelyssä.

        Kiinan ulkoministeriön tiedottaja Geng Shuang esitti keskiviikkona ”vakavan huolensa” liittyen Uuden-Seelannin sanottuun linjaukseen, uutistoimisto Reuters kertoo. Hänen mukaansa kaikille yrityksille pitäisi taata samat kilpailumahdollisuudet, jotta maiden välinen luottamus ja yhteistyö voisivat lujittua.

        5G tarkoittaa viidennen sukupolven tekniikkaa mobiilidatan liikuttamisessa. Siitä odotetaan jälleen uutta vallankumousta, tai kuten teleoperaattori Telia määrittelee: ”Jo parin vuoden sisällä yleistyvä 5G-mobiiliverkko ei ole vain 4G:n parempi versio vaan kokonaan uusi maailma, jossa yhteydet toimivat ihmisaivojakin nopeammin.”


    • ElämäOnLaiffii

      https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a/9c1f4ad1-a64a-43d7-8abd-bd09c442a5db

      Haimasyöpä on yks mikä saadaan nopeasti aikaan etäjutuilla. Tarkoitam säteyttämällä.

      Karl Lagerfeld kuoli pariisilaisessa sairaalassa tänään tiistaina. Daily Mailin lähteen mukaan kuolinsyy oli mahdollisesti haimasyöpä. Tätä ei ole vielä vahvistettu.

      –Hän ei kertonut julkisesti sairaudestaan, mutta hän taisteli urhoollisesti. Karl oli erittäin ylpeä kunnostaan ja terveellisestä elämästään, joten haimasyöpä tuli hänelle täytenä sokkina, Lagerfeldin lähipiiriin kuuluva lähde kertoo Daily Mailille.

      Karl Lagerfeld > Quotes: "Figty-sixty ja elämä on laiffii"

    • MeitäSeurataan

      Samaan aikaan kun Yhdysvaltain presidentti Donald Trump vie maailman huomiota päivittäisillä edesottamuksillaan, rakentuu tietoverkoissa kaikessa hiljaisuudessa uudenlainen strateginen pelikenttä.

    • ElleiOmaJatkoPiisaa

      Alkoiko tuo kaikki (median elämöinti) Palmen lavastetusta murhasta? Stokastinen terrorismi ja yksinäisen suden tempaukset (lone wolf) Nämä on kuin sarja murhia vaikka ovatkin suurimmaksi osaksi hoaxeja eli juijauksia.

      Mitäpä jos Nykänen ja Lindholm elävätkin jossain ja nyt heihin liittynyt Fagerfeldin Kalle. Hän on tai "oli" muuten saksalainen eikä ruotsalainen, vaikka tekikin hommia Hennes & Mauritzille (H&M) jota johtaa Ruotsin tai yksi maailman rikkaimman ihmisen poika Karl-Johan Persson.

      https://sv.wikipedia.org/wiki/Karl-Johan_Persson (syntynyt hopialusikka kädessä)

      Muoti- ja vaatetusala on kovanluokan bisnistä missäpäin maailmaa tahansa. Suomessa kai kuuluisin taitaa olla Marimekko, joka valmistaa säkkikankaasta tuulipukuja. Nyt olis oltava erityisen tarkka ja seurata iskevätkö etämiehet johonkin Marimekon julkkiksiin. He tosin ovat vielä nuoria ettei heitä kai kehdata tosta vaan tappaa (tai poistaa julkisuudesta) sillä tappamisethan on vain lavastuksia. (joku muukin oli aavistanut saman asian kun kirjoitti "kuka onkaan seuraava")

      Ristomatti Ratiasta ei olla kuultu vähään aikaan, mutta hän ei koskaan ollutkaan mikään linssilude toisin kuin hänen eksänsä Anu Saagim, joka jättää työnsä iltapäivälehti Õhtulehdessä ja asettuu kevään 2019 parlamenttivaaleissa Viron Vihreiden kansanedustajaehdokkaaksi.

      Jotenkin naurattaa sana Viron vihreä. "Hei, oot sä noita Viron vihreitä?" Aivan kuin Viron vihreä olisi jotenkin erilainen kuin vaikka Vietnamin vihreä. Ilmaston muutoslaiset pakottaa kohta ihmiset tekmään vaikka mitä jotta maailma säästyisi.

      Viron kuuluisin julkisuudesta poistuja on M/S Estonian kapteeni Avo Piht. Viittaa pähkinän särkijään - vitsi vitsi vitsi! Tuossa artikelissa kerrotaan hänen pitelevän avainta onnettomuuden ratkaisuun. Pihdeillä voisi murtaa tämän kaiken pelleilyn mitä media on pitänyt sitten Palmen murhan jota kutsutaan mysteeriksi.

      https://www.independent.co.uk/news/world/vanishing-captain-holds-key-to-riddle-of-disaster-1440250.html

      https://fi.wikipedia.org/wiki/Estonian_uppoaminen

      Mitähän Viron vihreät tuumii Anti Avsanista jolta suomalaiset tytöt kyselivät kelloa murhapaikalla vähän ennen laukauksia. Näkivät jopa aseenkin tuon kainalossa.

      https://de.wikipedia.org/wiki/Anti_Avsan

      Avsan war in den 1980er Jahren Polizeibeamter in Stockholm. Der schwedische Journalist Sven Anér behauptete 2008, dass Avsan der Mörder des damaligen schwedischen Ministerpräsidenten Olof Palme gewesen sei.

      Avsan ja Piht! Olisiko heillä ratkaisun avaimet näihin mysteereihin? Voisko Viron vihreät kysästä heiltä vaikka Anu Sagimin avulla miten asiat oikein meni. Piht on tietenkin maanpaossa jossain mutta mitä sanoisi meidän murhaaja kandidaatti Anti Avsan. Hyvää jatkoa vaan teille kaikille!

    • hfshhsfhhf

      Media elämöi juuri niillä asioilla, mistä me ihmiset olemme kiinnostuneita. Kaksinaismoralistit tosin eivät tätä myönnä, ihan sama tosin.

      Kaikkia kiinnostaa miksi ja miten julkkikset kuolivat. Toiset ovat kiinnostavampia kuin toiset. Vainajien muistelu ei ole mitenkään erikoista, sitä tapahtuu ympäri maailmaa.

      Ja mitäpä se ketään edes häiritsisi. Jos ei halua olla julkkis elämässä ja kuolleena, pitää pysyä pois lehtien palstoilta. Aina.

    • Terretulemast

      Eestimaa Rohelised eli Viron Vihreät. Rohe voisi viitata rohoon (ei pilveen) mutta se on rohu tai rohtu viroks se ruoho. Heinämaa taas viittaa Saarenmaahan missä valgeaa neidua (Viru Valge) pyöritetään oikein olan takaa. Muru on suomeksi nurmikko.

      Eestiläistä naiskauneutta esittää parhaimmillaan Anun lisäksi Angelika Klas tässä videossa parhaimmillaan. https://www.youtube.com/watch?v=madrbmeyxvE

      Jos sanotaan viroksi että olen rehellinen enkä roheline niin sanotaan että ma olen aus > se ei tarkoita että olen ulkona > ich bin raus > niin kuin saksaksi tuo menisi. Auts että naarattaa.

      Koskahan perustetaan Eestimaa Rehelised mikä auttaisi varmaan M/S Estonian uppoamisenkin selviämistä. Ei laivat noin uppoa. Rehellisyydestä puheen ollen muistan takavuosilta mainoksen jossa mainostetiin että "Tervetuloa Tallinnaan! Autonne on jo täällä!" Enää ei oikein autoja voi "viedä" rapakon yli noin vaan.

    • JumisOnHalkku

      hfshhsfhhf
      20.2.2019 13:56
      Uusi

      Media elämöi juuri niillä asioilla, mistä me ihmiset olemme kiinnostuneita.
      Jos ei halua olla julkkis elämässä ja kuolleena, pitää pysyä pois lehtien palstoilta. Aina.

      Hyvä kommentti. Sitten on olemassa sellaisia turhia julkkiksia. Ruotsissa heitä kursutaan B-kändisar. On vielä C-Kändiskin ja pelkkä kändis ja suomalainen joka on aina kännis > ns. jävla finn

      https://fi.wikipedia.org/wiki/Julkisuuden_henkilö

      Julkuksi voidaan kyllä tulla vahingossakin. Olen kertonut Haamumiehestä joka leimattiin hulluksi julkisuudessa kun tuo ihaili Palme ja väitti olevansa tuon kruunun perijä ja oikea käsi. Näinhän se ei tietenkään ole. Sillä miehellä joka näin väitti oli alibi kun tuo oli yökerhossa kahteen saakka yöllä.
      Joten hän ei voi olla se mies jonka taiteenopiskelija Sanna Törneman näki 400 metrin päässä murha paikalta. Nyt luullaan että tuo kylähullu on Haamumies alias Spökman. Julkuista julkuin.

    • Naurettavaako

      Voidaanko ihmisen liikkeistä päätellä mita tuo ajattelee. Katsokaa tuota Antti Rinteen näköistä kapelimestaria videon kohdassa 2:08 eteenpäin kuinka tuo katselee Angelikan ihanaa takamusta.

      https://www.youtube.com/watch?v=madrbmeyxvE

      Mitä mahtoi miehen päässä käydä ajatuksia? Antti Rinne sentään käyttäytyi asiallisesti kun Veitola kävi heillä kylässä, mutta mitä jos siellä olis käyny Anu Sagim Klasista puhumattakaan.

      Rinne on nyt ollut poissa julkisuudesta useita päiviä vai oliko tuo Veitolan video tehty lähipäivinä.
      Mutta kysymys olikin mitä ihmisen käyttäytymisestä voidaan ulkopuolisesti päätellä. Haamumies kääntyi ja katsoi Sanna Törnemania ja näytti pelästyneen näköiseltä. Ja jos tuo mies ei ollut Hamis näin tuttavallisesti sanottuna meidän kesken niin miksi se mies olisi näyttänyt kasvojaan kenellekään jos kerran oli pelokkaan ja syyllisen näköinen. Murhapaikallakin tuo jäi tuijottamaan rouva Palmea suoraan silmiin ja näytti olevan julmetun näköinen. Siitä sanonta stirrande blick (tuijottava katse). Tai nyt siis sekoilen hieman. Tarkoitan että miksi tuijottavan katseen mies olisi näyttänyt naamaansa ja katsettaan kenellekään jos ei olisi halunnut julkisuutta. Tiesikö hän että Sanna opiskeli taidetta ja että tuolla oli valokuvauksellinen muisti tai oikeastaan hänellä olikin eideettinen muisti.
      https://fi.wikipedia.org/wiki/Eideettinen_muisti
      https://fi.wikipedia.org/wiki/Valokuvamuisti
      Mikä muisti rouva Palmella ja kaikilla muilla todistajilla oli. Grandmieskin muistettiin aika hyvin.

    • hjkkjh

      Ei käy julkkiksia kateeksi. Paparazzit koko ajan kimpussa ja kaikki yksityisasiat laitetaan lehteen. Rahaa ja julkisuutta tulee myös julkuille mutta yksityisyyden siinä vaan menettävät.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      63
      6093
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      25
      3866
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      252
      2218
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      1870
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      26
      1313
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1276
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1067
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1010
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      76
      949
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      888
    Aihe