Kysy mitä vain nettideittailusta! Asiantuntijat vastaavat 19.2. klo 15-18

Nettideittailusta tietokirjan kirjoittanut Mari Koistinen ja Treffit24-palvelun kehittäjät vastaavat nettideittailun ja kumppanin etsimisen kuumimpiin kysymyksiin Suomi24 Kysy mitä vain -palstalla tiistaina 19.2.2019 kello 15-18. Kysymyksiä voit esittää heti.

Etusijalla ovat kysymykset, joita äänestetään eniten: anna siis peukku kysymykselle, johon haluat vastauksen.

Parisuhteen etsiminen on täynnä tunteita. Itsensä alttiiksi asettaminen voi tuntua joskus pelottavalta. Perhoset leijailevat vatsanpohjassa, kun potentiaalinen kumppani vastaa kiinnostukseesi. Turhautuminen kasvaa, jos kiinnostavia ihmisiä ei tunnu löytyvän. Ensimmäisille treffeille meno jännittää.

Erilaisten nettideittipalveluiden kirjo voi myös aiheuttaa hämmennystä ja pistää pään pyörälle. Mistä tiedän löytäväni sopivan ihmisen juuri tästä palvelusta? Kuinka parannan mahdollisuuksiani löytää ”Se Oikea”? Pitääkö minun pitää maksaa, jotta voin käyttää palvelua? Onko nettideittailu turvallista?

Ketjussa vastaava Mari Koistinen on kirjoittanut kirjan nettideittailusta erityisesti Tinderin kautta. Marin Digideiteillä-kirja ilmestyi viime vuoden elokuussa, ja voit tutustua siihen ja Mariin täällä:
https://marikoistinen.fi/digideiteilla/

Vastaamasssa on myös Treffit24.fi-palvelun kokeneita kehittäjiä, palvelusuunnittelijoita ja käyttäjärajapinnassa toimivia asiantuntijoita. Työssään he näkevät ja kuulevat oikeiden ihmisten tarinoita nettideittailusta päivittäin. Treffit24 on toiminut rakkauden lähettiläänä jo vuodesta 1998. Kuukausittain jopa yli 2000 suomalaista löytää rakkauden Treffit24:n kautta. Palveluun voit tutustua täällä:
https://treffit.suomi24.fi/site/login

Tervetuloa keskustelemaan<3!

79

4148

    Vastaukset

    • Deittimatemaatikko

      Kannattaako nettideittailuun suhteitua prosenttipelinä? Eli onnistumisprosentti on vaikka 5, niin 20 sovittua treffiä tulisi käydä haluttuun lopputulokseen.

      • Voihan sen niinkin ajatella :) Oletko kokeillut?

        Tästä esimerkkinä yksi tiimiläisemme on kertonut, miten tiet kohtasivat hänen nykyisen tyttöystävänsä kanssa: Hän oli ollut yökerhossa, jossa oli illan aikana jutellut mahdollisimman monen kiinnostavan ihmisen kanssa ja pyytänyt puhelinnumeroa. Hän oli myös jatkanut iltaa omassa seurueessaan ilman paineita välittömän yhteyden syntymisestä.

        Seuraavana päivänä hän oli viestitellyt kaikille, joiden numeron oli saanut. Osa vastasi, ja yhden kanssa treffit onnistuivat seuraavalle päivälle. Tämä kyseinen henkilö osoittautui mukavaksi, eikä muista kuulunut sen koommin, joten sille tielle jäätiin. Yhden illan panostuksen suhde oli noin 7 numeroa, joista tuloksena yksi tyttöystävä.

        Deittipalvelussa kontaktien luonti on huomattavasti tehokkaampaa, mutta tulos punnitaan omalla ulosannilla ja profiilin sisällöllä. Eikun kokeilemaan :)

        Toivottavasti matemaattinen lähestymistapa toimii, jos sen valitset,
        Treffit24-kehitystiimi


    • PitäkääTunkkinne

      Olette itse pilanneet tuon teidän treffi-sivustonne kaikenmaailman rajoituksilla jotka estävät käyttäjiä kirjoittamasta kuin jonku viestin päivässä lukuisilla muilla perusteettomilla käyttäjien rahastus yrityksillä! Siis mitä helevetin järkeä??? Tuonlaiset toimet karkoittaa vain ne loputkin käyttäjät sieltä!

      • Hei PitäkääTunkkinne!

        Surullista kuulla, että koet palvelun maksulliset ominaisuudet rahastamisena. Treffeissä on paljon eri käyttäjiä ja erilaisia käyttötarpeita. Treffien peruskäyttö on täysin ilmaista, mutta maksulliset ominaisuudet mahdollistavat sen, että palvelua voidaan jatkossakin kehittää käyttäjille mukavaksi ja turvalliseksi kohtaamispaikaksi.

        Toivottavasti annan edelleen palautetta - käyttäjien kokemukset ovat meille tärkeitä!
        Treffit24-kehitystiimi


    • raharatkaisee

      rahastus saitti...!
      ja naiset kattoo ekana.. lompakon paksuuden...
      ja pituus jos kelpaa..? niin johan flirtti lentää!!?

      • Moikka, onpa ikävää, että sinulle on tullut tämmöinen fiilis Treffeistä.

        Valitettavasti emme voi aina tietää, millaisten ihmisten kanssa olemme tekemisissä, netissä tai kasvotusten. Joskus ajatusmaailma ja käyttäytymismallit eivät vain kohtaa. Jos kohtaat Treffeissä epämieluisan käyttäjän, voit blokata hänet, eikä hän voi enää kirjoittaa sinulle viestejä tai katsoa profiiliasi. Mikäli käytös on täysin asiatonta, ilmianna kyseinen käyttäjä välittömästi asiakaspalvelullemme.

        Treffien peruskäyttö on ilmaista, ja maksulliset ominaisuudet varmistavat sen, että voimme kehittää palvelua jatkossakin ja tarjota uusia, myös ilmaisia, ominaisuuksia. Jos sinulla on parannusehdotuksia, voit aina lähettää meille palautetta asiakaspalvelun kautta.

        Tsemppiä etsintään
        Treffit24-kehitystiimi


    • 1111112222

      Miten saa poistettua vanhoja viestiketjuja, joissa toinen esim on poistanut profiilinsakin?

      • Moikka!

        Saat poistettua vanhoja keskusteluja klikkaamalla kolmea pistettä keskusteluketjun yläpuolella ja valitsemalla "Poista keskustelu".

        Mukavia uusia keskusteluja toivotellen,
        Treffit24-kehitystiimi


    • mixedsignals

      Tapasin miehen netissä ja sovimme ensitreffit. Treffit menivät mielestäni todella hyvin ja myös mies puhui siihen malliin, että "kun taas näemme seuraavan kerran". Hän oli myös todella huomaavainen, teki minulle ruokaa ja hieroi hartioitani. Tapaamisen jälkeen odotin että viestittely ja soittelu lisääntyisi, mutta se on päinvastoin vähentynyt ja ollut muutaman päivän minun harteillani. Olenko tulkinnut ensitreffit/miehen tarkoitusperät väärin vai onko hän vain kiireinen? Mitä voisin tehdä vielä toisin, koska en ole valmis luopumaan tästä lupaavasta alusta

      • Hei mixedsignals,

        ihmisten tulkitseminen on aina haastavaa, ja tuo kuvaamasi ensitreffien jälkeinen aika voi olla hämmentävää. Mutta muutaman päivän jälkeen ei vielä kannata tehdä lopullisia päätelmiä. Ihmiset ovat viestintätyyleissäänkin varsin erilaisia.

        Oletko jo kysynyt, milloin seuraavat treffit järjestyisivät? Jos et, niin kannattaa ehdottaa tapaamista. Todennäköisesti mies siis haluaa nähdä sinua uudelleen, joten oletettavasti treffit järjestyvät. Jos kuitenkin käy niin, että mies vastaa vältellen eikä halua yrittää sopia uutta aikaa, niin sinun ei kannattane liikaa jäädä odottelemaan.

        Mutta varmasti lupaavalle alulle voi vielä hyvinkin tulla hienoa jatkoa! Toisten treffien avulla tutustutte taas paremmin ja voitte tunnustella tilannetta ja tunteitanne. Toivottavasti siis saatte hienot kakkostreffit!

        Mari


    • Iraj666

      Mikä olisi hyvä ensimmäinen viesti
      Kun näkee kiinnostavan profiilin
      Miksei naiset vastaa viesteihin
      Vaikka profiilin on hyvä ja kuvakin löytyy?

      • Ensimmäisessä viestissä kannattaa osoittaa, että olet tutustunut toisen profiiliin. Ei siis pelkkää "Moi, mitä kuuluu", vaan ennemmin tarttua johonkin toisen kuvissa tai tekstissä näkyvään ja kysyä jotain lisää. Jo pelkästään toisen nimen tai nimimerkin käyttö tervehdyksessä lisää vastausviestin todennäköisyyttä.

        Eli siis esimerkiksi: "Moi Maija, olipa reipashenkinen ulkoilmakuva! Harrastatko enemmänkin metsissä kulkemista?"

        Nettideittailussa monet kokevat, etteivät saa vastauksia. Kannattaa vielä viilata omaa profiilia sellaiseksi, että se kertoo mahdollisimman monipuolisesti sinusta. Myös useamman kuin yhden kuvan käyttö on suotavaa. Näin tarjoat itsestäsi avoimesti tietoa, ja toiset voivat helpommin tarttua sinun profiiliisi.

        Kannattaa muistaa myös se, että kirjoitetussa viestinnässä esimerkiksi oikeinkirjoitus on tärkeää. Muistathan siis tarkistaa, ettei profiilissasi vilise yhdyssanavirheitä ja pisteet ovat paikallaan.

        Toivottavasti vinkeistä on apua!
        Mari


    • Tinderella1987

      Voiko netistä oikeasti löytää jotain todellista? Tuntuu että kaikki ovat vain pönkittämässätä omaa egoaan tai seksin perään.

      • Hei Tinderella1987!
        Treffimaailmassa on tarpeita yhtä paljon kuin on meitä erilaisia ihmisiä. Jos olet törmännyt vain egon pönkittäjiin tai seksisuhteen etsijöihin, kannattaa tutkia kriittisesti myös omaa profiilia. Keskustelun voi myös lopettaa ystävällisesti lyhyeen, jos vaikuttaa siltä, että toiveet eivät kohtaa.

        Omassa profiilissa on hyvä kertoa, millaisista asioista pidät ja mitä olet etsimässä. Näin ainakin suurin osa eri tavalla ajattelevista jättää profiilisi rauhaan.

        Treffipalveluissa on lukemattomia ihmisiä, jotka etsivät aidosti kumppania. Kun olet avoin ja rehellinen ja nostat kissan pöydälle heti alussa, eli kerrot, mitä etsit ja selvität saman toiselta, vältyt väärinkäsityksiltä ja virheellisiltä oletuksilta.

        Tosirakkaus ja tosielämän kumppanuus voivat odottaa aivan kulman takana. Treffipalveluiden käyttäjissä on lukemattomia ihmisiä, jotka ovat löytäneet itselleen sopivan elämänkumppanin. Älä anna periksi!

        Voimia kumppanin etsintään,
        Treffit24-kehitystiimi


    • PelkääväPeipponen

      Miten voi parantaa turvallisuuttaan eri deittisovelluksissa? Oma kuva on pakollinen, eikä koko hommassa muuten mitään järkeä olisikaan, mutta entä jos törmää tyyppiin, joka onkin lopulta jotenkin outo, jopa vaarallisen oloinen? Joskus näitä erikoisia tyyppejä tulee vastaan ja sit mietin, et ei hitto...

      • Hei PelkääväPeipponen!
        Turvallisuus herättää ymmärrettävästi usein huolta, ja hyvä, että olet varautunut outoihin tyyppeihin. Liikaa ei kuitenkaan kannata heillä vaivata päätään, sillä heitä on loppujen lopuksi hyvin vähän.

        Jos viestitellessä herää epäilyksiä tai tulee epämukava olo, luota siihen. Puhelinnumero kannattaa antaa siinä vaiheessa, kun luottamusta on syntynyt riittävästi. Tyypin nimen googlaus ja tätä kautta nettitsekkaus paljastaa usein ainakin jotain. Jos teillä on mm. yhteisiä Faceobook-kavereita, lisää se luottamusta. Jos toisesta ei löydy mitään, kannattaa kysäistä, miksi hänestä ei ole nettijälkiä.

        Keskustelun voi lopettaa vaikka pienellä valkoisella valheella, jos muuta keinoa ei ole: vaikkapa kertomalla, että olet ryhtynyt tapailemaan jotakuta sen verran vakavasti, että keskityt häneen.

        Ensitapaaminen kannattaa tietysti sopia julkiselle paikalle.

        Jos ikävä henkilö jatkaa esimerkiksi pommittamalla viestejä some-kanavissa, blokkaa hänet ja ilmoita tarvittaessa eri palveluiden ylläpitoon.

        Turvallista deittailua,
        Mari


    • Minä oon miettinyt /ihmetellyt kun esim minut on 34 miestä asettanut suosikiksi,silti kukaan heistä ei vaivaudu viestiä edes lähettämään..ja on huomannut että monesti itse on sen eka viestin jollekin miehelle lähettänyt sitten he eivät vaivaudu vastaamaan..;))ei voi kuin ihmetellä

      • Hei tanssimaan-58!
        Onpa kummaa, ettei heistä ole sen enempää kuulunut. Ehkä taustalla on halu osoittaa mielenkiintoa, mutta laiskuutta tehdä aidosti vaikutus sinuun. Tällaiset kontaktit jäävät laimeiksi ja tekevät lähinnä hallaa listaajille itselleen varsinkin, jos eivät edes vastaa, kun olet lähettänyt heille viestin.

        Tämä kertoo heidän aikeistaan ehkä tarpeeksi, jos olet etsimässä jotain aitoa. Panosta oman profiilisi sisältöön, kerro millainen olet ja mitä haet. Silloin sinusta aidosti kiinnostuneet saavat enemmän rohkaisua keskustella kanssasi, ja saamasi kontaktit ovat toivottavasti parempia.

        Tsemppiä,
        Treffit24-kehitystiimi


    • Okokokokok

      Eiko lepakoille voisi tehdä ihan omat treffisivut, tumpii kun luet ensin profiilitekstin ja lopussa huomaat että etsin naista. ? . Lisäksi sivustolla on yllättävän paljon kaupallista seksiä,tarjolla, kun lähestyt jotain naista, saat vastauksen, saat kaikkea mitä kukkarosi kestää. Olen törmännyt sivustolla jopa 11- vuotiaaseen tyttöön joka etsimseksiä, tosin siitä tein ilmoituksen ylläpitäjälle.

      • Hei! Treffeissä voit muokata ihannekumppaniasetuksiasi, jolloin sinulle näytetään toiveisiisi sopivia profiileja. Haku-toiminnolla pystyt myös määrittelemään, millaisia profiileita etsit. Treffeissä esitetyt profiilit näytetään asettamiesi kriteerien mukaan, emmekä piilota tai rajoita profiilien saatavuutta.

        Kiitos, kun olet ilmoittanut asiattomasta profiilista. Pyrimme poistamaan epäasialliset profiilit sivustolta, ja käyttäjien ilmoitukset ovat tärkeitä meille.

        Terkuin
        Treffit24-kehitystiimi


    • Kaunokainen84

      Palasin Tinderiin muutaman kuukauden tauon jälkeen, ja nyt on ottaa päähän, kun en tiedä, mitä tulisi tehdä toisin, että löytäisin järkevää seuraa. Millainen teksti, kuvat? Miten keskustelun voisi aloittaa ja miten sitä voi jatkaa niin, että toinen kiinnostuisi ja jatkaisi juttua?

      • Kuva, erityisesti hyvä pääkuva, on profiilissa tärkeä huomion herättäjä. Sen olet varmasti huomannutkin muiden profiileja selatessasi.

        Kiva otos, jossa kasvot näkyvät selvästi, toimii aloituksessa. Muissa kuvissa voit kertoa lisää itsestäsi ja arjestasi: mitä harrastat, millaisista asioista pidät. Laita mukaan myös kuva, jossa näkyy koko olemuksesi. Älä käytä teknologian mahdollistamia filttereitä tai peitä itseäsi aurinkolasien taakse.

        Profiilitekstissä kannattaa kertoa lisää itsestäsi. Voit pohtia, mitkä asiat sinua kiinnostavat tai ilahduttavat. Mitkä voisivat olla elämäsi avainsanoja? Rakenna tästä napakka kuvaus. Pyydä tarvittaessa apua ystävältäsi: miten hän kuvailisi sinua? Mainitse mahdolliset lemmikit ja lapset. Voit myös ilmaista, mitä etsit deittipalstalta.

        Kokeile erilaisia kuvia ja tekstivaihtoehtoja. Saattaa olla, että se osuvin kuvaus löytyy vähitellen.

        Keskustelu on helpointa aloittaa jostakin toisen kuvista tai tekstistä löytyvästä yksityiskohdasta. Usein keskustelut päättyvät varsin lyhyeen, kun juttu ei vain jostain syystä lähde liikkeelle tai todetaan, että emme taida olla sittenkään match. Mutta ei kannata niistä lannistua, vaan aloittaa uusi keskustelu. Kerro sopivan avoimesti itsestäsi, osoita kiinnostusta toisen elämään. Löytyykö teiltä jokin yhteinen suosikki Netflix-sarjoista? Onko päivän uutisissa jotain, joka ilahdutti sinua?

        Joskus jokin vanha keskustelu saattaa herätä eloon ja nousta lentoon. Jos siis jonkun keskustelun lopahtaminen jäi vaivaamaan, kannattaa kokeilla vielä kerran ja lähettää viesti.

        Toivottavasti tästä on apua,
        Mari


    • Toivoton78

      Tapasin kivan miehen, joka on myös kiinnostunut minusta. Minulla on kuitenkin vaativa työ, lapset ja muitakin vastuita. Tarvitsen myös paljon omaa aikaa, että palaudun. Mitä tehdä? Voiko tästä tulla mitään, vai pitääkö vain suosiolla olla yksin?

      • Ymmärrän sinua hyvin! Kun arki on kiireistä, voi ihmissuhteen kehittäminen ja ylläpito tuntua haasteelliselta.

        Mutta teillähän voi olla todella kivaa silloin, kun näette, vaikka näkisitte harvemmin. Nuorempana moni kaipaa jatkuvaa nyhjäystä toisen lähellä, mutta kun takana on jo enemmän elämää, odotukset suhteesta ja sen käytännöistä usein muuttuvat.

        Kannattaa siis rohkeasti jutella miehen kanssa. Onko hänellä kiinnostusta rakentaa suhdetta tältä pohjalta, ja ymmärtäähän hän myös sen, että haluat olla välillä ihan yksin? Ihmissuhteissa on monenlaisia tapoja, joten jos kiinnostus on molemminpuolista, kannattaa ainakin yrittää rakentaa se teille sopiva tapa.

        Voimia arjen haasteisiin,
        Mari


    • ReetaH1

      Olen tavannut useitakin mukavia tyyppejä mutta ei ole vaan kolahtanut kumminkaan puolin vaikka ihan hyviä keskusteluja on ollut. Kuinka monta tapaamista vaaditaan että alkaisi kiinnostaa? Olen luottanut että sen tietää heti natsaako.

      • Hei ReetaH1,
        olisi hienoa, jos tapaamismääriin voisi antaa jonkin hyvän luvun. Tilanteet ja ihmiset ovat kuitenkin kovin erilaisia tässäkin mielessä. Toiset pompahtavat pilviin ensitreffeillä, toisten kohdalla tunteet kehittyvät useiden tapaamisten myötä.

        Itseensä kannattaa tietysti luottaa. Me teemme hyvin nopeasti päätelmiä toisista, ja ensivaikutelma on todella tärkeä. Sen kolahduksen odottaminen ei siis ole välttämättä lainkaan huono asia.

        Mutta jos ei suuresti kolahda ensitreffeillä, silti kuitenkin kivalta tuntui, niin ehkä kannattaa vielä katsoa toiset tai kolmannet treffit. Ensitreffeillä monia jännittää, eikä oma olemus pääse esiin parhaalla mahdollisella tavalla. Toisilla treffeillä on jo rennompaa, ja esimerkiksi yhteistä huumoria saattaa kehittyä. Siksi kakkostreffit voivat olla mukavammat kuin ensimmäiset.

        Toivottavasti se kolahdus pian syntyy jonkun kanssa!
        Mari


    • vtp1959
      Tämä treffit24 hyvä sivusto.
      Mutta minä käytän tablettia, niin en saa auki tulleita viestejä.
      Olen harkinnut treffit Plus käyttöä myös, mutta kun en voi lukea viestejä, niin ei kannata tuhlata rahaa Plus palveluun vielä.

      • Moi vtp1959!

        Kiitos palautteestasi ja ongelman kuvauksesta! Pyrimme testaamaan kattavasti toiminnallisuuksia useilla eri laitteilla ja selaimilla, mutta aina välillä ongelmia tahtoo karata seulan läpi. Heti kun saamme tiedon mahdollisesta ongelmasta, kehittäjämme pystyvät keskittymään sen korjaamiseen. Monta silmäparia on aina parempi kuin vain muutama, eikö? :)

        Oletko raportoinut tätä ongelmaa jo asiakaspalveluumme? Voit tehdä sen suoraan yhteydenottolomakkeen kautta Opastus-osiossamme, https://treffit.suomi24.fi/site/help

        Kerrothan viestissäsi myös laitteen merkin ja selaimen, jota käytät. Mikäli mahdollista, kuvaile myös omin sanoin toimintoja, joita yrität tehdä siinä onnistumatta?

        Kiitos vielä kerran palautteestasi! Käytettävyys kaikilla laitteilla on asia, jossa haluamme olla entistäkin parempia. Aina tämä ei onnistu ilman palautetta. :)

        Mukavaa alkavaa treffailukevättä,
        Treffit24-kehitystiimi


    • YTM_vielätoistaiseksi

      Olen miesasiamies. Uskon tasoteoriaan ja koen olevani niin sanottu ytm eli ylemmän tason mies. Kuitenkin minua lähestyvät itseäni selkeästi alemmalla tasolla olevat naiset. Mitä tehdä? Tilanne stressaa minua kovasti ja olen alkanut kaljuuntumaan stressin seurauksena.

      • Hei miesasiamies! Vaikuttaa siltä, että nämä mielestäsi alemman tason naiset pitävät sinua itselleen sopivana, joten vaikea sanoa kumman taso vaatii uudelleentarkastelua.

        On kuitenkin hienoa, että profiilisi herättää kiinnostusta. Kontaktoi rohkeasti sinua kiinnostavia profiileita ja sano ystävällisesti ei-niin-kiinnostaville, että tavoitteenne eivät kohtaa. Kyllä se molemminpuolinen ihastus vielä löytyy. Monet pitävät kaljuista :)

        Mukavaa alkavaa kevätkautta treffailuun,
        Treffit24-kehitystiimi


    • Bi-mies

      Haluaisin etsiä nettideiteistä seuraa sekä miehistä että naisista. Olen siis bi-mies. Olen kuitenkin huomannut, että moni nainen kavahtaa miesten välisestä rakkaudesta nauttivaa miestä eikä halua tutustua lähemmin. Pitäisikö minun pitää seksuaalinen suuntautumiseni salassa ja etsiä eri sukupuolista seuraa eri profiileilla? Koen, että se on valehtelua, mutta en tiedä, mitä muutakaan tekisin.

      • Ymmärrän, että valehtelu tuntuu ikävältä, enkä sitä suosittele: seksuaalisuus on tärkeä osa, ja se joka tapauksessa tulisi pian esiin, kun tapaatte. Jos bi-seksuaalisuutesi häiritsee naista, niin varmasti vielä enemmän se häiritsee silloin, jos se tulee hänen tietoonsa sitten, kun olette jo tapailleet. Tällöin nainen voi kokea toimintasi todella valheelliseksi, jolloin luottamus katoaa.

        Kuten kysymyksesi muotoilusta kävi ilmi, niin kaikki naiset eivät kavahda bi-seksuaalisuuttasi. Kannattaa siis panostaa tähän ryhmään. Tällöin voit avoimesti olla se, mitä olet, ja hakea seuraa sekä naisista että miehistä ilman, että sinun tarvitsee piilotella tai valehdella kenellekään. Ehkä tämä johtaa siihen, ettei tapaamisia tipahtele usein, mutta uskon, että laatu korvaa määrän tässäkin tapauksessa.

        Hyvää heilastelua elämääsi!
        Mari


    • Asiantuntijat ovat nyt paikalla ja kysymyksiin vastaaminen alkaa. Peukuttamalla voit äänestää niitä kysymyksiä, joihin haluat vastauksen.

    • mikkomallikas123

      Hei,
      tein palstalle profiilin ja oikeastaan iloisesti yllätyin, kun miehenä ilman kuvaa sain jonkin verran vastauksia. Juttelen kuitenkin vain yhden ihmisen kanssa, koska olen koko ikäni ollut kiinnostunut vain yhdestä ihmisestä kerrallaan (ero tuli pitkäaikaisesta avioliitosta vain jokin aika sitten). Onko lähetymistapani täysin vastoin yleistä järkeä, pitäisikö minun olla "itsekkäämpi" ja keskustella useiden ihmisten kanssa samanaikaisesti ja yrittää sitten "karsia" heitä? En vain oikein osaa suhtautua tällä tavalla ihmissuhteisiin.

      • Kiva kuulla, että jutteluseuraa on löytynyt!

        Jos sinusta tuntuu, että yksi viestittelykumppani kerrallaan on sopiva tapa sinulle, niin miksipä sitä muuttamaan. Tällöin sinun ei myöskään tarvitse miettiä, mitä olet jollekin kertonut ja mitä et: he, jotka viestivät samanaikaisesti useiden kanssa, toisinaan toteavat, ettei aina muista, mitä kenellekin on kertonut, ja se voi johtaa kiusallisiin tilanteisiin.

        Kannattaa kuitenkin muistaa, että useimmat muut viestivät useamman kuin yhden kanssa. Viestittely ei vielä ole varsinainen suhde, eikä tilanne muutu välttämättä seurusteluksi heti ensimmäisellä tapaamisella.

        Lisäksi kannattaa muistaa, että välillänne olevan vetovoiman näkee todella vasta sitten, kun kohtaatte kasvokkain. Kannattaa siis pyrkiä tapaamaan sen sijaan, että käyttää pitkän ajan viestittelyyn.

        Mutta hyvin voit jatkaa valitsemallasi tavalla: deittailussa kannattaa tehdä niin kuin itsestä hyvältä tuntuu. Jos useamman kanssa juttelu tuntuu sinusta häiritsevältä, niin älä suotta kiusaa itseäsi.

        Mukavaa kevättalvea,
        Mari


    • mikkomallikas123

      Olen jo joitakin viikkoja keskustellut naisen kanssa palstalla ja nyt olemme sopineet lähtevämme lounaalle. Asumme eri kaupungeissa ja välimatka on aika pitkä. Mitä tällaisessa tilanteissa kannattaisi tehdä, ettei tutustuminen saa liikaa "painetta" ja suhde voi kehittyä rauhassa, vaikka heti emme olisikaan yltiö-rakastuneita? Miten sopia treffeistä ja seuraavista?

      • Moi mikkomallikas123!
        Lounastreffit kuulostavat oikein hyvältä valinnalta ensitreffeiksenne! Ilmeisesti kuitenkin käytännön asiat hieman hidastavat sitä, että pääsette syömään yhdessä. Se kannattaa tehdä mahdollisimman pian, sillä todellinen kemia näkyy vasta kasvokkain. Eri kaupungeissa asuminen tietysti tuo käytännön haasteita ajan sopimiselle.

        Jos lounas sujuu mukavasti ja molemmilla on halu tavata uudelleen, niin uskon, että löydätte siihen keinot. Oma kiinnostus kannattaa tietysti tuoda selkeästi esiin: kertoa, että oli mukava nähdä ja mieluusti tapaisin uudelleen.

        Toiset myös esimerkiksi haluavat puhua puhelimessa, toiset taas eivät. Osa nauttii pienistä viesteistä päivän mittaan, osa kokee ne häiritsevinä. Kannattaa siis tunnustella ja vaikka kysyä suoraan, millaista viestintää toinen kaipaa. Vaikka ette pääsisi tapaamaan kasvokkain, niin haluaisiko toinen vaikka videopuheluita?

        Mutta nyt siis niille ensitreffeille! Jatkoa kannattaa enemmän miettiä vasta sen jälkeen ja olla tietysti avoin sille kivalle naiselle. Mukavaa lounasta teille!

        Mari


    • samanlainen_onni

      Miksi kunnolliselle, parisuhdetta etsivälle miehelle ei juuri koskaan vastata viesteihin? Miten pitäisi muuttua, että tulisi hyväksytyksi omana itsenään? Olisiko minun parempi ottaa kuva kokonaan pois, kun ei omaa miesmallin ulkonäköä? Käykää katsomassa profiilini samanlainen_onni. Kokemusta on lähinnä Suomi24 Treffeistä ja Tinderistä.

      • Hei samanlainen_onni!

        Kävimme asiakaspalvelussa läpi profiiliasi, ja kokemuksemme mukaan se on esimerkillinen :) Olet laittanut paljon hyviä kuvia ja kertonut itsestäsi ja toiveistasi. Ehkä voisit luetuttaa tekstin jollain ystävälläsi, joka voisi tuoda esiin asioita, joita et itse ole tullut ajatelleeksi.

        Et kerro, millaisille naisille olet viestitellyt tai millaisia aloitusviestisi ovat olleet. Jos omat kriteerisi ovat korkealla, ehkä kannattaa kokeilla laajentaa etsimääsi kumppaniprofiilia.

        Aloitusviestissä kannattaa olla jotain, johon vastaaja voi tarttua: kysymys tai huomio hänen profiilistaan. Joskus aloituksessa taas tulee kerrottua turhan paljon: muistathan osoittaa kiinnostuksesi, mutta jättää pitkät kirjeet tuonnemmaksi?

        Ihannekumppanisi asuinalueeksi olet valinnut yhden maakunnan, ehkä voisit laajentaa sen kattamaan koko Suomen, sillä hyvinkin voi löytyä kumppani, joka viihtyisi kanssasi asuinpaikkakunnallasi. Tärkeintä toki on, että olet sellainen kuin olet - silloin sinulla on parhaat mahdollisuudet löytää juuri itsellesi sopiva kumppani.

        Ole aktiivinen, aito ja oma itsesi, varmasti löytyy vielä kaveri marjametsälle :)
        Treffit24-kehitystiimi


      • liiankaukana

        Helppo vastaus: asut Kuopiossa, minä en. Eli profiilissasi ei ole mitään vikaa minun näkökulmasta mutta olet liian kaukana!
        Tämähän se monesti on ongelmana. Kivan oloinen tyyppi ja kiva profiili ja sitten asuu satojen kilometrien päässä. En ala etäsuhteeseen enkä muuta pois täältä missä asun. Mahdoton yhtälö siis.


      • Treffit24.fi kirjoitti:

        Hei samanlainen_onni!

        Kävimme asiakaspalvelussa läpi profiiliasi, ja kokemuksemme mukaan se on esimerkillinen :) Olet laittanut paljon hyviä kuvia ja kertonut itsestäsi ja toiveistasi. Ehkä voisit luetuttaa tekstin jollain ystävälläsi, joka voisi tuoda esiin asioita, joita et itse ole tullut ajatelleeksi.

        Et kerro, millaisille naisille olet viestitellyt tai millaisia aloitusviestisi ovat olleet. Jos omat kriteerisi ovat korkealla, ehkä kannattaa kokeilla laajentaa etsimääsi kumppaniprofiilia.

        Aloitusviestissä kannattaa olla jotain, johon vastaaja voi tarttua: kysymys tai huomio hänen profiilistaan. Joskus aloituksessa taas tulee kerrottua turhan paljon: muistathan osoittaa kiinnostuksesi, mutta jättää pitkät kirjeet tuonnemmaksi?

        Ihannekumppanisi asuinalueeksi olet valinnut yhden maakunnan, ehkä voisit laajentaa sen kattamaan koko Suomen, sillä hyvinkin voi löytyä kumppani, joka viihtyisi kanssasi asuinpaikkakunnallasi. Tärkeintä toki on, että olet sellainen kuin olet - silloin sinulla on parhaat mahdollisuudet löytää juuri itsellesi sopiva kumppani.

        Ole aktiivinen, aito ja oma itsesi, varmasti löytyy vielä kaveri marjametsälle :)
        Treffit24-kehitystiimi

        Hei! Kiitos ajastanne ja vastauksestanne! :). Olen pyrkinyt kirjoittamaan vain sellaisille naisille, jotka esittelyssään tuovat esille kiinnostuksen luonnossa liikkumista kohtaan. Toki joskus muillekin, jotka vaikuttava mukavilta. Kyllä, viesteissä olen juuri koettanut tehdä asiaa kepistä, eli tarttunut johonkin heidän tekstissään olevaan asiaan. Tylsää saattaisi ollakin saada viesti, jossa vaan kertoo itsestään taikka kyselee kuulumisia.
        Pelkään pahoin, että tämä Suomi24 Treffit ei kiinnosta normoja. Onkohan näin, että tällä on vähän huono maine? Se varmasti karsii ihmisiä kokeilemasta sivustoa.


      • samanlainen_onni kirjoitti:

        Hei! Kiitos ajastanne ja vastauksestanne! :). Olen pyrkinyt kirjoittamaan vain sellaisille naisille, jotka esittelyssään tuovat esille kiinnostuksen luonnossa liikkumista kohtaan. Toki joskus muillekin, jotka vaikuttava mukavilta. Kyllä, viesteissä olen juuri koettanut tehdä asiaa kepistä, eli tarttunut johonkin heidän tekstissään olevaan asiaan. Tylsää saattaisi ollakin saada viesti, jossa vaan kertoo itsestään taikka kyselee kuulumisia.
        Pelkään pahoin, että tämä Suomi24 Treffit ei kiinnosta normoja. Onkohan näin, että tällä on vähän huono maine? Se varmasti karsii ihmisiä kokeilemasta sivustoa.

        Kiitos palautteesta! Hienoa, että otat yhteyttä myös sellaisiin, joiden profiilissa ei välttämättä ole juuri osuvia kiinnostuksen kohteita. Joskus joku voi innostua myös asioista, jotka ovat sinulle tärkeitä, vaikka eivät niitä aiemmin ole harrastaneet.

        Palvelun maine on meillekin tärkeä, ja kuulemme siitä mielellämme palautetta. Teemme joka päivä töitä sen eteen, että palvelu toimii parhaalla mahdollisella tavalla. Kun ihmiset löytävät toisensa, on se meillekin paras tapa vaikuttaa Treffit24:n maineeseen. Kehitettävää löytyy aina, ja siinä otamme mieluusti apua vastaan teiltä palvelun käyttäjiltä.

        Laita siis viestiä asiakaspalveluumme, kun mieleesi tulee kehitysideoita,
        Treffit24-kehitystiimi


    • hatiwati

      Tämä kysymys ei taida olla asiantuntijoiden vastattavissa...

      Miksi kaikki (miehet) ovat kaikissa sovelluksissa hiljaa?
      Eivät laita viestiä tai eivät vastaa viesteihin?
      Vaikka Tinderissä tulisi mätsi, seurauksena nykyään kaikilla 100% hiljaisuus.
      s24 miehet käy profiilissa, merkkaavat suosiksiksi, eivät silti viestin viestiä pukkaa. Sähköpostikin on mahdollisuutena profiilissani.

      Miten me enää voimme ketään kohdata, kun kukaan ei halua kohdata?

      • Ikävää, että vastassasi on ollut hiljaisuutta. Mutta ei kannata lannistua, sillä kyllä niitä vastaileviakin miehiä vielä on. Itse asiassa moni mies valittaa, kun naiset eivät vastaa.

        Omasta profiilista kannattaa tehdä sellainen, että muiden on helppo löytää siitä aineksia keskusteluun. Kun kerrot itsestäsi monipuolisesti, niin sinuun todennäköisemmin ilmaisevat kiinnostuksensa juuri he, jotka aidosti haluavat kuulla sinusta. Samoin keskustelut kannattaa herätellä kivalla kysymyksellä ja puhuttelulla.

        Yleisesti vastaamattomuusongelmaa ei taida parantaa muu kuin se, että kukin kohdallaan pyrkisi aktiivisesti vastaamaan muille ja luomaan omasta profiilistaan sellaisen, että siitä on toisten helppo avata keskustelu.

        Mutta kannattaa muistaa myös se, että toiset saavat varsin paljon yhteydenottoja, ja siksi jättävät osaan vastaamatta.

        Aina palveluissa on tietysti jokunen osuus heitä, jotka lähinnä testaavat, olisiko heillä vientiä, eikä heillä ole aikomusta vastata oikeastaan kenellekään.

        Toivottavasti kohtaamisia syntyy paremmin, kun kuljemme kevättä kohti!
        Mari


    • Haluttua_seuraa

      Jos potentiaalisia seurustelukumppaneita on löytynyt deittaillessa useampi, niin missä vaiheessa on valittava yksi, johon keskittyy? Itse haluaisin tapailla rauhassa useampaa tyyppiä "samaan aikaan", mutta monet tuntuvat kokevan tämän loukkaavana ja jopa pettämisenä. Mielestäni taas ei voi yksien tai muutamienkaan treffien jälkeen tietää, olisiko jutusta parisuhteeksi, vaan sen arvioimiseen voi kulua pidemmän aikaa.

      • Hei Haluttua_seuraa,
        treffipalveluissa olevilla ihmisillä on monenlaisia taustoja: jotkut ovat kokeneet pettämistä tai menettäneet luottamuksensa muihin. Silloin voi olla vaikea aloittaa mahdollista uutta suhdetta ja luottamuksen rakentamista, jos toinen tapailee useampaa yhtä aikaa.

        On myös mahdollista, että kun itse pidät useita ovia auki yhtä aikaa, omat tunteesi eivät pääse syvenemään, vaan suhteellisen tyypillinen "jossain on vielä parempi" -ajattelu hiipii mieleen. Tästä taas helposti seuraa, että kumppania ei löydykään.

        Ensimmäisten tai toistenkaan treffien jälkeen ei useinkaan voi tietää, tuleeko tästä jotain. Kun tapailu ja yhteydenpito tästä syvenee, voisi kuitenkin olla reilua keskittyä vain yhteen. Vähintä, mitä voit tehdä, on olla rehellinen suhteen tai tapailun laadusta. Jos toinen ei halua samaa, hän ei ehkä ole sinua varten.
        Kuten tosielämässä, myös treffipalveluissa, on tärkeää kunnioittaa muita ja kohdella heitä kuten haluaisi itseään kohdeltavan. Toivottavasti löydät rakkauden<3

        Treffit24-kehitystiimi


    • Minua ihmetyttää naisten haluttomuus vastata asiallisiin viesteihin, kokemukseni mukaan vain muutama ehkä 2-5 % naisista vaivautuu vastaamaan. Hyvin turhauttavaa.

      • Hei! Onpa turhauttava tilanne.

        Usein deittipalveluissa naiset saavat valtavasti yhteydenottoja, joten omalla viestillä pitää todella erottua tai tehdä vaikutus juuri kyseiseen vastaanottajaan. Asialliset viestit ovat varmasti eduksi.

        Lisäksi voisit tarkastella vastaanottajan profiilia: mitä hän itsestään kertoo, vastaatko hänen toiveitaan, onko teillä jotain yhteistä tai löytyykö profiilin tiedoista muita seikkoja, joihin voisit tarttua.

        Muista myös käydä läpi oma profiilisi, kerrotko kiinnostavasti itsestäsi, oletko lisännyt kasvokuvan jne. Voit myös pyytää jotain ystävääsi lukemaan profiilisi ja kertomaan vinkkejä asioista, jotka tekevät sinusta erityisen hyvän tyypin.

        Toivottavasti näillä neuvoilla saat vastauksia,
        Treffit24-kehitystiimi


      • Erästoinen_
        Treffit24.fi kirjoitti:

        Hei! Onpa turhauttava tilanne.

        Usein deittipalveluissa naiset saavat valtavasti yhteydenottoja, joten omalla viestillä pitää todella erottua tai tehdä vaikutus juuri kyseiseen vastaanottajaan. Asialliset viestit ovat varmasti eduksi.

        Lisäksi voisit tarkastella vastaanottajan profiilia: mitä hän itsestään kertoo, vastaatko hänen toiveitaan, onko teillä jotain yhteistä tai löytyykö profiilin tiedoista muita seikkoja, joihin voisit tarttua.

        Muista myös käydä läpi oma profiilisi, kerrotko kiinnostavasti itsestäsi, oletko lisännyt kasvokuvan jne. Voit myös pyytää jotain ystävääsi lukemaan profiilisi ja kertomaan vinkkejä asioista, jotka tekevät sinusta erityisen hyvän tyypin.

        Toivottavasti näillä neuvoilla saat vastauksia,
        Treffit24-kehitystiimi

        Paitsi, että asiallisellakaan viestillä ei saa vastauksia. Porfiiliakin on ajan kanssa tarkasteltu välistä ollut kuvaa ja välistä ei niilläkään ei ole ollut mitään merkitystä. Myöskin tuttavani on tsekannut profiiliani. Tyhjän saa kysymättäkin!


      • yksvaaan

        Mulla on profiili s24 ja vastaan kaikkiin ASIALLISIIN viesteihin, vaikka tyypi ei kiinnostaisikaan. Olen siis kohtelias ja ystävällinen, mutta en jatka juttua sitten jos toisen profiilista käy ilmi jokin sellainen seikka, joka ei muhun mätsää (esim. haluaa lapsia, omaa lapsia, haluaa sporttihirviön, haluaa pelkkää seksiseuraa jne).


      • Kiitos kommentista! Olet valinnut hyvän tavan olla Treffit24-palvelussa: asiattomat viestit on järkevää jättää vastaamatta. Muistathan myös ilmoittaa mahdolliset asiattomat ja sääntöjä rikkovat profiilit asiakaspalveluumme:)?

        Vaikutat siltä, että kohtelet ihmisiä ihmisinä, asiallisesti ja ystävällisesti. Jatka samaan malliin! Toivottavasti löydät rakkauden<3

        Treffit24-kehitystiimi


    • Rintasyöpänainen

      Miksi palstalle tullaan niin hormoonihuurussa että kadotetaan luetun ymmärtämisen taito? Olen kirjoittanut profiiliini selvästi etten hae vain seksiseuraa, no tämä halutaan sitten ymmärtää usein niin että olen joku tiukkapipo vanhapiika ...täys seksivastainen kukkahattutäti kaikkia moralisoimassa. No ensimmäiseen lauseeseen olen kirjoittanut että olen rintasyövän sairastanut nainen...silti saatan saada ensimmäisen viestin jossa lukee : lähetä kuva tisseistä....tämä kertoo jo kaiken lähettäjästä eli ei lainkaan empatia kykyä...kun mulla ei ole niitä tissEJÄ kun toisen vei rintasyöpä ...no tällaista ei ole kiva eikä mielestäni tarvitsekaan kirjoittaa profiiliin...mutta haluan sen kuitenkin jotenkin kertoa että ne jotka ei kykene tällaista kohtaamaan voivat siirtyä muihin profiileihin. Olen kokenut sairauden johon nykypäivänäkin kuollaan, olen saanut jo mielestäni osani kärsimystä, en tarvitse pahaamieltä ja törkeitä viestejä ymmärtämättömiltä ihmisiltä. En ole se sairas vammautunut yksinäinen rassu jolta saa helpolla .Olen edelleen ihan KOKONAINEN etsin hyvää loppuelämän suhdetta niin psyykkisine kuin fyysisinekin sisältöineen. Miksi sitä että haluaa molemmat ensin ystävyyden ja luottamuksen ja sitten heränneitä tunteita osoittaa myös fyysisesti...miksi tämä on niin vaikeaa ymmärtää?? Ei kaikki halua aloittaa seksillä.

      • Todella harmillista, että sinulle on kertynyt ikäviä kokemuksia. On totta, että joukossa on ihmisiä, jotka eivät hallitse netissä hyviä käyttäytymistapoja ja tuottavat näin harmia muille. Deittimaailmassa on tyyppejä, jotka vain kopioivat samaa viestiä kaikille ilman, että he edes vilkaisevat toisen profiiliin. Tämä tuottaa esimerkiksi kuvailemiasi törkeitä viestejä.

        Onneksi kuitenkin olet itse hyvällä asenteella liikkeellä: tiedät, mitä haluat ja osaat pukea sen sanoiksi. Tiedät myös, mitä et halua. Olet jo kokenut paljon, ja se varmasti auttaa sinua myös deittailussa.

        Varmasti löytyy miehiä, jotka ymmärtävät tilanteesi ja haluavat kehitellä suhdetta rauhassa. Kannattaa pyrkiä suuntaamaan ajatuksia niihin hyviin kohtaamisiin ja asiallisiin viesteihin. Helmiä on joukossa, vaikka välillä tuntuisi raskaalta.

        Voimia treffailuun,
        Mari


      • Tellenius

        Mielestäni on MAHTAVAA, että lyöt kortit pöytään heti. Kerrot rehellisesti, miten asiat ovat! Respect!
        Olen itsekin törmännyt tohon seksi seksi-maniaan, todennut vaan ettei tavoite ole sama. Elämässä on muutakin kuin seksi. Se sisältyy siihen, muttei itsellenikään ole se yksi ja ainoa asia.
        Sulle toivon kaiken tuon jälkeen terveyttä ja hyvää kevättä! Jatka samaan malliin, pää pystyssä ja just sellaisena kuin olet!!


    • jusutapani

      Näissä deittailuissa olis paljon kehitettävää , mutta on tietty tuhanneen taalan kysymys , että mihin suuntaan ja miten .
      Kaks piippunen juttu , toisaalta ei sais maksaa käyttäjälle mitään , mutta kait tämä pyörittämiseenki kuitenki tulee omat kustannuksensa .
      On niin surullista kun ihmiset lähtee suurin toivein täälläkin deitissä liikkeelle , ja nopeasti pettyvät laihoihin tuloksiin .
      Monet tulee kyynisiksi ja pessimistisiksi huonoista tuloksista , ja lannistuvat kokonaan .
      Naiset on kyllä todellakin haluttomia vastaamaan , vaikka aivan asiallisiinkin ilmoituksiin .
      Voitteko kertoa , mikä minun ilmoituksessa on pielessä .... jussi54jr .... Kiitti !

      • maijja88

        En käynyt katsomassa profiiliasi, mutta nikkisi jo kertoo, että olet liian vanha meikäläiselle. kyse siis voi olla puhtaasti iästä, ei välttämättä siitä, mitä profiilissa on tai mitä siitä puuttuu.


      • Hei jusutapani,
        olet oikeassa: on sydäntäsärkevää, että hyvistä yrityksistä huolimatta rakkautta ei tunnu löytyvän. Jos tuntee turhautumista, voi olla hyvä pitää pieni tauko kumppanin etsinnässä ja keskittyä vähäksi aikaa muihin itselleen tärkeisiin asioihin: kun voit itse hyvin, sinulla on myös enemmän annettavaa muille, kun palaat deittipalveluun.

        Profiilisi perusteella ehdottaisimme kuviin panostamista: kuvasi ovat kovin samankaltaisia. Ehkä voisit esimerkiksi pyytää jotakuta ystävääsi ottamaan sinusta kuvan harrastuksesi parissa? Kokovartalokuva voisi myös olla kokeilun arvoinen idea. Kuvien on hyvä olla ilman filttereitä otettuja.

        Naiset saattavat joskus olla kovin kriittisiä itsensä suhteen: jos joku ei koe olevansa hoikka tai sporttinen, hän ei ehkä uskalla ottaa yhteyttä torjutuksi tulemisen pelossa. Joskus naisilla voi myös olla perinteiset arvot, ja he saattavat odottaa, että mies on aloitteellinen.

        Toivottavasti saat hyviä ja myönteisiä keskusteluja aikaan,
        Treffit24-kehitystiimi


    • Sakkestadista

      Pääsen hyvin Tinderin kautta treffeille. Suurin osa naisista hakee heti ensimmäisellä tapaamiskerralla sitä hullaantumisen ja "jalat lähtee alta" tunnetta ja jos sitä ei tule niin toisia treffejä ei tule. Tuntuu siltä että naisille tapaamiset ovat vain jännityksen hakemista ja oman itsetunnon pönkittämistä. Itse en salamarakastumiseen oikein usko, kiinnostus kyllä voi herätä. Kertokaa mistä deittisovelluksesta löytyy näitä jalat maassa olevia ihan tavallisia naisia joille treffikumppanien määrä ei ole se ykkösjuttu ja olisivat tosissaan liikenteessä.

      • leenis67

        Minä lähtisin treffeille sellaisella "katotaan ny" asenteella.
        mutta ei tule treffikutsuja :-D
        mätsejä tulee mutta miehet ei puhu mitään tai eivät vastaa jos laitan viestiä ekana. joten en voi oikein vastata kysymykseesi kun ei pääse testaamaan fiiliksiä edes ekoille treffeille!


      • Hei Sakkestadista!

        Hienoa, että pääset treffeille! Kieltämättä moni uskoo, että heti ensikohtaamisella kolahtaa, jos on kolahtaakseen. Mutta varmasti moni nainen on samaa mieltä kuin sinä, eikä odota pilviin kohoamista heti ekoilla treffeillä.

        Todella moni on myös tosissaan liikkeellä, oli deittisovellus mikä tahansa. Useimpien toiveena on löytää joku erityisen ihana tyyppi. Joukossa on varmasti myös jännitystä hakevia, mutta uskon, että monet heistäkin ovat valmiita luopumaan siitä jännityksestä, jos vastaan osuus joku riittävän kiinnostava.

        On tyypillistä, että ensitreffien jälkeen tapaamisille ei tule jatkoa. Kannattaa silti kuitenkin sinnikkäästi sopia niitä treffejä ja ehdottaa myös toisia treffejä, jos siltä tuntuu.

        Moni nainen arvostaa miestä, joka on liikkeellä tosissaan. Vaikka sinua siis välillä turhauttaisi, niin uskon, että taktiikkasi vie lopulta hyvin eteenpäin!

        Mari


    • Ihme_hommaa

      Hei. Tilanteeni on hieman epävarma, joten ajattelin kysyä täältä.

      Tapasin jonkin aikaa sitten sivustonne kautta naisen jonka kanssa aluksi epäröin alkaa viestittelemään pitkähkön välimatkan vuoksi. Lopulta kuitenkin aloimme viestittelemään toisillemme, ja muutaman kuukauden jälkeen ainakin itse olen hänestä kiinnostunut.

      No kuitenkin mitä pidemmälle meidän tutustuminen on edennyt, sitä kauemmin vastapuolella on alkanut kestämään vastaaminen. Aluksi viestejä lähetettiin melkein viesti per päivä, nyt on viesti per viikko. Ymmärrän toki työt, ihmissuhteet sun muut aikaa vievät asiat, mutta kyseinen tilanne on alkanut pidemmällä aikavälillä itseäni turhauttamaan, ja vähän jopa kyseenalaistamaan hänen kiinnostusta.

      Olemme lisäksi puhuneet tapaamisesta, johon ehdotinkin ajankohtaa, ja jota vastapuoli aikoi katsoa tarkemmin. Ajankohta vain lähestyy nopeasti, eikä epävarmana tiedä, miten me tapaamisen järjestämme kyseisen viestitysnopeuden vuoksi. Joten haluaisin epävarmana tietää, miten minun tulisi tähän tilanteeseen suhtautua?

      • sorisiitä

        naisena voin sanoa, että jos mua kiinnostaa, viestin usein ja paljon. koska sitä kautta voi tutustua ja oppia toisesta lisää ennen näkemistä. kerran viikossa viesteily kertoo, että ei taida kovin paljon kiinnostaa.


      • Hei Ihme_hommaa,

        kuulostaa kieltämättä tilanteelta, joka varmasti vaivaa ja aiheuttaa epävarmuutta. Nettitreffailussahan on eduksi, jos tapaaminen järjestyy nopeasti: tällöin ei ehdi luoda liikaa mielikuvia toisesta, vaan pääsee oikeasti katsomaan, millainen ihminen on kyseessä. Teillä kirjoitteluvaihe on jatkunut jo kuukausia, ja se on pitkä aika.

        Vastaustahdin hiipumiselle voi olla useita syitä, ja kuten mainitsit, niin arjen kiireet voivat olla yksi syy.
        Toisinaan kuitenkin käy niin, että kiinnostus on hiipunut, mutta toinen ei halua tai osaa tätä kertoa. Tämä on tietysti ikävää, mutta harva on tahallaan ilkeä: ehkä toinen kuvittelee, että hiivuttamalla yhteydenpidon hän ilmaisee epäsuorasti, että tästä ei ole suuremmaksi suhteeksi.

        Erityisen ikävää tietysti on, jos toinen ei ole vahvistanut, käykö ehdottamasi tapaamisaika hänelle. Nyt varmasti kannattaa laittaa uusi viesti ja muistuttaa tapaamisesta ja kysyä, käykö se toiselle.

        Toivottavasti kuitenkin saat vastauksen, jossa toinen toivoo tapaamistanne. Kasvokkaiskohtaaminen varmasti selventää tilannetta ja paljastaa, onko kirjoittelusta syntynyt kiinnostus sellaista, että se kantaa pidemmälle.

        Tsemppiä tilanteen selvittelyyn! <3
        Mari


    • ällötkuriin

      Treffeissä jo pidempään olleena voin kertoa, että siellä on muutama mies, jotka on tosi rasittavia. He vaihtavat nikkiä muutaman viikon välein (mutta idiootteina eivät kuvaansa...) ja heidän lähestymisensä on mautonta ja ahdistelevaa.
      Heidän raportoimisensa (jonka teen) ei auta, koska he vaan tekevät aina uuden profiilin (onneksi tyhminä käyttävät samaa kuvaa joten heidät tunnistaa).

      • Hei ällötkuriin,

        ja kiitos kommentistasi. Ymmärrän turhautumisesi. Meitä on joka lähtöön, ja valitettavan usein asiattomasta käyttäytymisestä kärsii juuri se ihminen, joka sitä vähiten kaipaa.

        Emme halua rajoittaa ihmisten ilmaisunvapautta, mutta liika on toki liikaa. Toivon, että jaksat edelleen ilmoittaa asiattomat profiilit käyttäjätukeemme - näin saamme karsittua palvelusta ne, jotka eivät ole välttämättä täysin asiallisin ajatuksin liikkeellä.

        Olethan myös kertonut näille henkilöille, ettet kaipaa heidän viestejään? Joskus suora asiallinen kommunikointi auttaa.

        Parempaa treffikevättä toivottaen,
        Treffit24-kehittäjä


    • Eipä liity treffailuun, mutta miksi plussan maksaneena mulle tulee mainoksia? Plussaa markkinoidaan kuitenkin ettei niitö tule?

      • Moi feeniks79!

        Tämä askarruttaa nyt myös meitä, näin ei tietenkään pitäisi tapahtua. Oletko ehtinyt jo olla yhteydessä asiakaspalveluumme asian tiimoilta?

        Jos et ole vielä ehtinyt, niin toivomme, että lähetät palautteesi meille palautelomakkeen kautta mahdollisimman pian. Palautelomakkeen löydät Opastus-sivultamme:
        https://treffit.suomi24.fi/site/help

        Kiitos jo etukäteen, ja korjaamme tämän mahdollisimman pian!

        Terkuin
        Treffit24-kehitystiimi


    • Asiantuntijamme vastaavat kysymyksiinne vielä puolen tunnin ajan!

    • Tellenius

      Palvelu on niin malliesimerkki meistä suomalaisista, mauttomuuksilla kun ei ole alarajaa.
      Lukematon määrä miesten profiilikuvia ilman paitaa tai näkyvissä on vain osa kasvoista. Seksiä tarjotaan huutojen muodossa (näitä kun ei voi blokata) jne.
      Mutta jokainen on kai tarpeensa mukaan palvelussa, persoonat ja ominaisuudet todella nousevat esiin tekstien ja sitä myötä käytöksen mukaan.
      Heistä itselleni sopivimman löytäminen on vaikeinta. Saatan olla kranttu mutta vastaan kaikille (plus-jäsenenä) edes jotain, käytöstapojen mukaan.
      On tullut itselle pakkeja (kuva ei miellyttänyt) ja antanut niitä (kaveri ei herätä minkäänlaista luottamusta).
      Mutta kuka tietää, mitä huominen tuo tullessaan. Hyvää kevään alkua tiimillekin!

    • Apua1

      Miten voisin saada rohkeutta treffeille? Olen taitava kirjoittamaan ja saan yleensä osumia ja jutun luistamaan. Tapaamisilla jäädyn kuitenkin täysin, enkä saa sanaa suustani. Eipä niistä jutuista sitten mitään tule. Harmittaa ja itkettää. Mitä tehdä?

      • Jännitys on tuttu tunne meille kaikille treffailijoille. Kuulostaa siltä, että sinulla jännittäminen on suurta.

        Oletko kokeillut sitä, että kertoisit treffikumppanille etukäteen, miten sinua jännittää tapaamisenne? Tällöin hän olisi jo valmiiksi ymmärtäväisempi. Voit mainita, että kokemuksesi mukaan joskus jäädyt puhumattomaksi, eikä se kerro siitä, ettetkö olisi kiinnostunut, vaan se on silkkaa jännitystä. Näin toinen olisi valmistautunut tilanteeseen.

        Millaisilla treffeillä käyt? Auttaako, jos tekisitte jotain sen sijaan, että esimerkiksi istutte kahvilassa? Usein esimerkiksi kävelytreffit voivat olla mukavammat, koska silloin voi välillä helpommin vain olla hiljaa eikä edes tarvitse keksiä puhuttavaa.

        Kenties myös voisit kirjoittaa valmiiksi asioita, joista haluaisit puhua tai kysyä. Hyvä valmistautuminen usein auttaa jännittäviin tilanteisiin. Jos viestittely on sujuvaa, niin voithan ennen treffejä kertoa, että otat mukaan rennon kysymyslistan, johon toivot toisen vastaavan, ikään kuin ystäväkirjahengessä. Kirjaat kepeitä, ja miksei pari vaikka vähän syvällisempääkin kysymystä, valmiiksi, joten teille on treffeille sopivaa puuhaa. Tämä ei ole mikään ansioluettelon tsekkaus ja kysymystykitys, vaan että tavoitteena on päästä letkeään jutteluun. Voit pyytää, että toinenkin kirjaa valmiiksi kysymyksiä, niin olette ikään kuin samalla viivalla.

        Itse olen niitä tyyppejä, jotka jännittäessään puhua pulputtavat hurjia määriä. Olen joskus sanonut jo ennen treffejä, ettei mahdollista puhetulvaani ja räpätystäni kannata säikähtää: osaan kyllä kuunnellakin. Tämä etukäteisvaroittelu on mielestäni ollut toimiva ratkaisu.

        Ja vaikka voi tuntua vaikealta uskoa, niin tuskin olet ollut niin huono treffikumppani kuin kuvittelet. Jos toinen kiinnostaa sinua, niin kannattaa laittaa treffien jälkeen viesti ja kertoa, että jännitit paljon ja jäädyit, mutta että olisi kiva nähdä uudelleen, koska et sitten varmasti enää jännittäisi niin paljon.

        Tsemppiä treffeille,
        Mari


    • Ymmälläänkö

      Miksi profiilikuvan vaihdossa rajaaminen ei tunnu millään onnistuvan ainakaan moduulilla?

      • Hei Ymmälläänkö,

        kun sinulla on ongelmia palvelun käytössä, kannattaa olla heti yhteydessä käyttäjätukeemme. He kysyvät sinulta kaikki olennaiset tiedot ja selvittävät, miksi tämä ei onnistu. Yhteydenottolomake on täällä:
        https://treffit.suomi24.fi/site/help

        Mukavaa helmikuun jatkoa,
        Treffit24-kehitystiimi


    • Ymmälläänkö

      ....siis mobiililla

    • A--

      Hei

      Olen nyt ollut sinkkuna neljä vuotta ja kolmen vuoden ajan olen nyt hakenut seuraa. Kun seuraa aloin taas hakemaan niin ajattelin että eihän se ole rakettitiedettä koskaan ollut ja sujunutkin aikaisemminkin ihan kivasti... mutta olimpa väärässä. Tuntuu että olen pudonnut deittailukelkasta täysin ja tälläiset asiat kuten ghostaaminen on tullut liiankin tutuksi. Olisiko mitään ajantasalla olevaa kirjallisuutta, jolla voisi vähän ehkäpä oppiakkin jotain deittailusta? Vai onko nyt vain niin, että liian kilttimies ei vain riitä nykypäivänä?

      • Nettideittailu on kieltämättä muuttunut tällä vuosituhannella melkoisesti: monet muutokset ovat hyviä, mutta toki joukkoon mahtuu sellaistakin, joka tuntuu menneen huonompaan suuntaan.

        Merkittävä tekijä on tietysti se, että deittailu on arkipäiväistynyt. Kun ihmisiä on paljon, on paljon kohtaamisia ja monenlaisia tilanteita. Välillä ghostaamiset ja muut tietysti turhauttavat.

        Olen itse julkaissut viime syksynä kirjan Digideiteillä (Otava). Sitä kannattaa kysäistä kirjakaupasta tai kirjastosta. Tavoitteena on ollut kirja, joka valottaa nykydeittailun maailmaa ja antaa käytännönläheisiä vinkkejä.

        Jos globaalimmat tuulet ja deittailun maailman syvempi analyysi kiinnostavat ja englanniksi lukeminen sujuu, niin suosittelen Modern Romance -kirjaa (Aziz Ansari).

        Tsemppiä deittailuun,
        Mari


    • Vastaamme vielä näihin muutamiin viimeisiin kysymyksiin, jonka jälkeen ketju suljetaan. Kiitos kaikille osallistumisesta ja hyvistä kysymyksistä!

      Toivomme teille rakkauden kevättä<3

    Ketjusta on poistettu 16 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies kateissa Lapualla

      Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla
      Lapua
      39
      2833
    2. Olenko joka hetki

      Ajatuksissasi?
      Ikävä
      38
      2507
    3. Onko kaivattusi perään

      Moni muukin?
      Ikävä
      96
      1811
    4. Joo nyt mä sen tajuan

      Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?
      Ikävä
      88
      1373
    5. Olen aina vain

      Ihmeissäni siitä että oletko niin tosissani minusta? Mitä muut ajattelisi meistä?
      Ikävä
      51
      1330
    6. Olipa ihana rakas

      ❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau
      Ikävä
      5
      1245
    7. Kansanedustaja Teemu Keskisarja ei osallistu Linnan juhliin vaan natsikulkueeseen

      Kerääkö poliisi taas natsiliput pois osallistujilta?
      Maailman menoa
      292
      1180
    8. Nainen jos pitää sanoa

      Ne huonot puolet mitä omaat niin kestätkö kritiikin.
      Ikävä
      56
      1068
    9. Poliisi tutkii murhaa Paltamossa

      Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta
      Paltamo
      10
      870
    10. Kumpi teistä rakastui ensin?

      Sinä vai kaipaamasi henkilö (jos siis tunteet ovat molemminpuolisia)? Tai jos kyse ei ole vielä rakkaudesta, niin kumpi
      Ikävä
      38
      819
    Aihe