Turvatyynyn korjaus

Viime syksynä Toyota ilmoitti lehdistössä, että turvatyynyjä korjataan. Minunkin Avensis on korjattava. Kävin asian varmistamssa merkkihuollossa. Sanoivat että kutsu korjaukseen tulee pian, mutta juuri nut sopivaa varaosaa ei ole Suomessa. Mitään ei ole kuulunut. Onko kenenkään autoa vielä korjattu? Toimiiko tuo systeemi ollenkaan?
213669
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Ei toimi Toyota tapauksessa. Japanilainen Takata on konkurssissa eikä korvaavia turvatyynyjä ole saatavissa kuin isolla rahalla jota Toyota ei halua maksaa. Ainoastaan koodilla GGG35 merkitty 22 Yarista koskeva erilliskampanja on saatu valmiiksi.
On vain ajan kysymys koska EU:n, Kiinan ja USA:n viranomaiset määräävät miljardiluokan uhkasakkoja Toyotalle.
Eurooppalaiset autonvalmistajat ovat käyttäneet täällä myydyissä autoissa pääasiassa eurooppalaisten valmistajien oikein toimivia turvatyynyjä, joten heillä on paremmat mahdollisuudet korvata ne vähäiset määrät Takatan sirpalepommeja joita ovat erehtyneet autoihinsa asentamaan, kun niiden tilalle on saatavana kunnollisiakin.
Tammikuun alussa tilanne oli se, että globaalisti vasta vajaa puolet Takatan tappajista oli korjattu, vaikka ongelma on alkanut jo vuonna 2001. Kaikkiaan viallisia turvatyynyjä on asennettu 43,1 miljoonaan autoon.
https://tekniikanmaailma.fi/viela-lisaa-takata-turvatyynyjen-korjauskutsuja-nyt-ylitettiin-jo-43-miljoonan-auton-raja/
https://recall.trafi.fi/?q=turvatyyny#vclass=&mark=&model=

1Äänestä

Odota rauhassa paalauskutsua ja toimi sen mukaan.

1Äänestä

Ei mitään hätää, lehtitietojen mukaan on vasta 23 ihmistä kuollut niitten kyseisten turvatyynyjen takia. Suurin osa Toyotasta on kuitenkin Aasiassa ja kehittyvissä maissa, joten on hyvin pieni mahdollisuus, että juuri sinun Ava pamauttaa sen sirpalepommin maalasi edessä.

1Äänestä

Untuvien maailmanmarkkinahinta liian korkea, odotellaan laskua.

1Äänestä

Miten tietää onko autossa Takatan ongelma-turvatyyny? Tuo Trafin haku ei kerro tarkkaa tietoa missä autoissa ongelma on. Valmistenumeroväli on tyhjä.

1Äänestä
  • Suurempi mahdollisuus sen on olla Takatan kuin jonkun muun valmistama, koska takaisinkutsu koskee Suomessa yli 60000 Toyotaa.

    Äänestä

Takata japanilaista laatua.

1Äänestä

Minä+käytin+jympsistä+ostetun+-70%+tyynyn+sitomalla+ohjauspyörän++keskiöön+paalilangalla+ja+taas+mennään!

1Äänestä

Kyllä Avekuskin todennäköisyys kuolla vanhuuteen on paljon suurempi kuin vialliseen surmatyynyyn.

1Äänestä

Millä ne korjataan, kun ei ole osia eikä kukaan tiedä korjattavien tyynyjen määrää.

Äänestä

Jympsihän myy myös tanakan logolla varustettuja höyhentyynyjä kiinnitettäväksi ohjauspyörän keskiöön turvatyynyksi.

Äänestä

Minun autoon tyyny vaihdettiin 20.1 2019, ja aikaa meni 45 minuuttia.

Äänestä

Minun Avensikseen vaihdettin joku panos apukuskin puolelle. Sanottiin, että kuskin puolelle ei tarvitse tehdä mitään. Menikö oikein?

Äänestä

Meidän perheen toiseen autoon yarikseen, vaihettiin turvatyyny rattiin 3 viikkoa sitten huollon yhteydessä.

Äänestä

Viime kesänä huollossa oli puhe turvatyynyn vaihdosta, mutta ei ollut turvatyynyä. Kuukausi sitten vaihdettiin, soittivat itse minulle.

Äänestä

Audi on parempi valinta. Ei räjähtele mikään ylimääräinen, paitsi kiihtyvyys on räjähtävä tarvittaessa.

Äänestä
  • Minä kyllästyin siihen Audin vaihteiston viivyttelyyn. Nyt on Toyota ja auto todellakin kiihtyy (6s sataseen) eikä mitään viivettä ole pedaalia painettaessa.

    Äänestä

minun skoda octavia 2019 vuosimallin ja 1.5 TSI moottorilla, ajettu nyt noin 4000km ja öljyä kuluttaa 2,5 litraa 1000km matkalla, merkkiliike väittää että se on aivan normaalia ja rajojen puitteissa, ei johda toimenpiteisiin. onko normaalia noin suuri öljynkulutus ja korvaako takuu?

2Äänestä
  • Ja tuollaisella valheella yrität onneen, olet surkea.

    Äänestä

  • Jos olisit sanonut kuvitteellisen autosi olevan Corolla, olisit ollut paljon uskottavampi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kuinkakauan kirjoitti:

Viime syksynä Toyota ilmoitti lehdistössä, että turvatyynyjä korjataan. Minunkin Avensis on korjattava. Kävin asian varmistamssa merkkihuollossa. Sanoivat että kutsu korjaukseen tulee pian, mutta juuri nut sopivaa varaosaa ei ole Suomessa. Mitään ei ole kuulunut. Onko kenenkään autoa vielä korjattu? Toimiiko tuo systeemi ollenkaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu