Onko mahdollista että...

osa unihäiriöisistä ihmisistä olisi kasvanut / kasvatettu liian tunnollisiksi ja kuuliaisiksi kansalaisiksi, siten että he eivät osaa ottaa aikaa itselleen ollenkaan ? Heillä on aina lähes pakonomaisesti tarve tehdä asioita yhteisen hyvän eteen niin että he eivät koskaan ota aikaan itselleen ja itsensä rentouttamiseen / palautumiseen / voimaantumiseen...

On tullut vain mieleen kun on lukenut juttuja unihäiriöistä ja niihin liittyvistä asioista..
Ei tietenkään niin että tuo asia olisi kaikille unihäiriöisille ihmisille sama asia, mutta ehkä isolle osalle
ja kuitenkin niin että toi populaatio on aika iso kaikista unihäiriöisistä...
5418
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

sekä mahdollista että todennäköistä.

Äänestä
  • Mahdollistahan se toki voi olla, mutta unihäiriöihin on tosi paljon muitakin syitä.

    Äänestä

  • eiyhtäainoaa kirjoitti:

    Mahdollistahan se toki voi olla, mutta unihäiriöihin on tosi paljon muitakin syitä.

    Kysymys oli;

    "Onko mahdollista että OSA unihäiriöisistä ihmisistä olisi kasvanut / kasvatettu liian tunnollisiksi ja kuuliaisiksi kansalaisiksi, siten että he eivät osaa ottaa aikaa itselleen ollenkaan ?"

    Äänestä

  • Olet-oikeassa kirjoitti:

    Kysymys oli;

    "Onko mahdollista että OSA unihäiriöisistä ihmisistä olisi kasvanut / kasvatettu liian tunnollisiksi ja kuuliaisiksi kansalaisiksi, siten että he eivät osaa ottaa aikaa itselleen ollenkaan ?"

    Ja vastaus oli -mahdollistahan se toki on

    Äänestä

  • mikäihmetyttää kirjoitti:

    Ja vastaus oli -mahdollistahan se toki on

    joo tmv...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Miten-lienee-onko-tuttua kirjoitti:

osa unihäiriöisistä ihmisistä olisi kasvanut / kasvatettu liian tunnollisiksi ja kuuliaisiksi kansalaisiksi, siten että he eivät osaa ottaa aikaa itselleen ollenkaan ? Heillä on aina lähes pakonomaisesti tarve tehdä asioita yhteisen hyvän eteen niin että he eivät koskaan ota aikaan itselleen ja itsensä rentouttamiseen / palautumiseen / voimaantumiseen...

On tullut vain mieleen kun on lukenut juttuja unihäiriöistä ja niihin liittyvistä asioista..
Ei tietenkään niin että tuo asia olisi kaikille unihäiriöisille ihmisille sama asia, mutta ehkä isolle osalle
ja kuitenkin niin että toi populaatio on aika iso kaikista unihäiriöisistä...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu