Rakas paikallislehtemme Uusi-Rauma kirjoitti 23.2. 2005 toimittajan sivukommentissa, että opiskelijat eivät ole köyhiä, vaan uusavuttomia ja nirsoja. Tähän johtopäätökseen tuli Kristiina Haavisto kirjoituksessaan. Kuulemma ei pidä paikkaansa että opiskelijoilla ei olisi varaa hedelmiin ja vihanneksiin. En löytänyt www.ur.fi sivuilta tätä juttua, mutta se oli painetussa muodossa keskiviikon lehdessä. Kirjoitin palautetta sekä lehteen, että tälle toimittajalle ja kumpaankaan en saanut vastausta. Lisäksi lehteen painettu kirjoitukseni oli pätkitty melkein kokonaan.
Opiskelijat uusavuttomia ja nirsoja?
Järkeä Peliin
91185
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Täyttä puppua on Raumalla kirjoiteltu, jos tätä ilmiötä uutena pidetään. Minä en ainakaan osannut tehdä siivouksen lisäksi mitään taloustöitä, kun muutin opiskelija-asuntolaan. Samoin yhtä avuttomat naapurin teekkaripojat ilmestyivät kerran oven taakse jauhelihapaketin kanssa ja pyysivät tekemään siitä murekkeen. Oli tullut kai äitiä ikävä. Minä huomautin, että asunnoissamme ei ollut tarvittavaa uunia, ainoastaan pari keittolevyä. Taidot eivät siis myöskään päässeet kehittymään ainakaan silloisissa asumismuodoissa, koska pieni ja huonosti varusteltu keittotila ei mitenkään inspiroinut ruoanvalmistukseen.
Joskus yritin asuntolassakin tehdä kotona nauttimiani aterioita, mutta tuntui aika hassulta ostaa kaupasta esim. kaksi perunaa keitettäväksi. Kyllä se ruoka oli lähinnä pussikeitto- ja spagetti-ketsuppi -linjaa. Joillain yliopiston laitoksilla oli myös niin hyvät opiskelijaruokalat, ettei ollut juuri järkeä ruveta itse väsäämään. Viikonloppuisin olikin tapana käydä kotipuolessa syömässä, tai sitten ulkona, mikä sekin tuntui ansaitulta "törsäykseltä" pienestä budjetista huolimatta. Oli tosi kivaa myös, kun yliopistopaikkakunnalla asuva täti kutsui joskus sunnuntaipaistia syömään.
Vasta monta vuotta omaa huushollia pyöritettyäni, keittokirjasta opiskeltuani ja esim. aivan pyykinpesun alkeitakin (ei vauvanvaippoja ja miehen tummia paitoja samaan koneeseen) opiskeltuani voin sanoa oppineeni jotain taloudenpidosta. Varmaan saman olisi oppinut aikoinaan lapsuudenkodissaankin, jos olisi tarvinnut osallistua taloustöihin. En kuitenkaan pitänyt ollenkaan pahana sitä, että sain olla lapsi ja nuori, jonka vanhemmat hoitivat yksilapsisen perheen vähäiset kotityöt - oman huoneen siivoamista lukuunottamatta.
Luultavasti opiskelijan budjetilla voisi ostella monipuolisiakin raaka-aineita, jos ei rahaa käyttäisi mihinkään muuhun ja harrastuksena olisi pelkkä ruoanlaitto. Oma opiskelijapoikani ostaa mieluummin vaikka kitarankielet ja säästää ruoassa. Järkevänä poikana hän on kuitenkin oppinut hankkimaan suurissa erissä edullisesti mm. riisiä, pastaa ja papuja, joista saa edes vatsantäytettä. Höysteeksi riittää jopa pelkkä sipuli. Myös Anttilan maksalaatikko on tullut tutuksi. Herkuttelu on hoidettava sitten kotona. Onneksi minulle on nyt tässä iässä ruonlaitosta tullut mieluista hommaa, jossa haluan koko ajan kehittyä paremmaksi.
Entäpä opiskelijat joilla ei vanhemmat elossa? Allekirjoittanut on sellanen ja omillani olen saanut luvan tulla toimeen. Ja sen voin sanoa omasta kokemuksestani, että ruokaanhan se raha menee.
Huoleton opiskelijaelämä kesti minullakin todella vähän aikaa. Kyllä sittemmin olen saanut vastata terveellisestä ja edullisesta ruokavaliosta parin poikalapsenkin osalta. En vain ymmärrä, että missä vaiheessa lapsille nykyisin ruoanlaittoa opetettaisiin, kun se ei ennenkään onnistunut.
Vanhemmat olivat varmaan jo silloinkin niin kiireisiä töittensä kanssa, että katsoivat helpommaksi tavaksi huolehtia ruoanvalmistuksesta itse. Lapsilla tuntuu lisäksi nykyisin olevan entistä enemmän harrastuksia ja omia menoja, joten jonkun on pidettävä langat käsissään perheen ruokahuollon osalta.
Mitä sinä tarkalleen ottaen tuohon lehteen kirjoittamassasi vastineessa halusit sanoa? Sitäkö, että opiskelijat ovat osaavia ruoanlaittajia ja käyttävät vähäiset rahansa ruokaan? Taidat kuitenkin itse olla melko harvinainen - toki myönteinen - poikkeus tässä joukossa.
Se on kyllä totta, että vasta itsenäinen eläminen antaa mahdollisuuden oppia todella suunnitelmallista ruoanlaittoa - ellei sitten ole kyseessä todellakin perhe, jossa lapset hoitavat esim. koko viikon ruokien valmistamisen itsenäisesti kauppareissuineen kaikkineen. Minä en tällaisia perheitä tunne, yleensä työnjaosta on tullut pelkkää eripuraa ja sählinkiä.
Sinusta voi nyt tuntua kurjalta, että joudut pienellä budjetilla huolehtimaan ruonlaitosta - ja sitten sinut vielä yleistetään uusavuttomaksi. Kokemuksesta oppineena tunnet varmaan myöhemmin kuitenkin tyydytystä ja ylpeyttä siitä, että osaat vastata tulevan oman perheesikin tarpeisiin.
Ainakin opintolainoja takaisin maksellessa joutui aikoinaan venyttämään penniä hyvinkin pitkään, eikä pieniä avuttomia lapsia voinut jättää ilman ruokaa. Siihen mennessä olisi jokaisen hyvä oppia rahankäyttöä ja ruoanvalmistusta. Omat lapseni syövät nykyisinkin nurisematta ihan mitä tahansa, koska ruoka on aina tehty kotona ja suhteellisen halvalla mielikuvitusta käyttäen ja ennakkoluulottomasti kokeillen kokkaillen.
Ihmettelit, että koska nykypäivänä ehtii opettamaan lapselle ruoanlaittoa kun ei ole ennenkään ehtinyt. Kylläpä minun äitini vain ehti, vaikka teki aina pitkää päivää töissä. Varsinkin viikonloppuisin sain mennä mukaan tekemään ruokaa ja siihen se sitten johtikin, että osasin jo melko pienenä tehdä ihan itse. Mikä sitten helpotti muutaman vuoden päästä äitiä kovasti pitkien työpäiviensä kanssa, sillä tein hyvin mielelläni ruokia meidän viisihenkiselle perheellemme, sillä palautteena oli tyytyväisiä naamoja ja kiitos hyvästä ruoasta.
No näiden seurauksena osaan nytkin niukalla opiskelijabudjetilla tehdä maistuvia ruokia vähillä raaka-aineilla. Ainoa ongelma on se, että kovin terveellisiä ne eivät ole, sillä kevyt tuotteet maksavat paljon enemmän ja harvoin raaskin ostaa esim. hedelmiä, koska sillä rahalla saan esim. yhden paketin jauhelihaa, josta taas voin tehdä kastikkeen, lihapullia, -pihvejä, murekkeen, laittaa pizzaan, laittaa uunivoileipien päälle, jne. jne. Eli ns. minulle tärkeämpiin ruokiin --> vatsan kunnolla täyttävät ruoat. Varaa on syödä kerran päivässä ja silloin haluan itseni oikeasti täyteen, enkä vetää jotain hedelmää.
Ajanpuute on varmaan kohdallani aivan tekosyy. Kysymys lienee kasvatustraditon katkaisemisesta / siirtämisestä sukupolvelta toiselle meidän suvussamme. Mutta tämä alkaa maistua työltä, joten ei siitä sen enempää ...
http://www.voimahali.fi/vh/viewtopic.php?t=42115
Eli harvinaisen uskomattomia tapauksia :) Meikäinen kyllä ihan tekee oman safkani ja siivoan.
UR 24.2.2005
ONKO OPISKELIJA KÖYHÄ VAI NIRSO?
Opiskelijoiden toimeentulosta on jälleen kannettu huolto. Yleinen johtopäätös on, että kun rahaa on vähän, tigitään ruuasta. Tästä vättämästä seuraa yllensä ajatus, että vihannekset ja hedelmät jäävät opiskelijalta ostamatta, koska ne ovat niin kalliita.
Miten niin ovat? Esimerkiksi näin sydäntalvella kotimainen keräkaali maksaa suunnilleen 50 senttiä kilo, ja appelsiineja saa usein alle euron kilohintaan. Maittava salaatti ei kyllä hintaaan kaadu.
Väkisin tulee mieleen, onko opiskelija nirso vai kentien uusavuton.
Kirjoittanut "toimittaja" Kristiina Haavisto.
Aloitin opinnot syksyllä.
Osasin jo ennen sitä siivota, tehdä varsin erilaista ruokaa ja jopa pestä pyykkini (Oooohh..!)
Ja olen siis mies.
Ja minulla on jopa varaa ostaa vaikka minkälaista ruokaa, kun juon kohtuuharvoin, en tuhlaa ihan mihin tahansa ja suostun asumaan halvassa rotiskossa opiskelijasolussa kaukana keskustasta.
Olen tyytyväinen elämääni.
Asumiskustannukset ovat todellakin suuri menoerä. Ennen muuttoa yhteen avokkini kanssa asuin vuosia keskustan ulkopuolella solukämpässä. Vuokraan ei mennyt paljoa rahaa ja sen rahan, minkä siinä säästi, pystyi käyttämään vaikka niihin hedelmiin tai vaikka hyvään juustoon.
On totta ettei rahaa ole opiskelijalla liikaa, mutta on myös omista valinnoistaan kiinni, mihin panostaa. Toisille oma 400€/kk yksiö on tärkeä, toisille 80€ farkut, jotkut taas haluavat käydä kaupassa ilman, että tarvitsee murehtia riittääkö rahat haluamaansa jugurttiin...