Lyhyt jännitys/kauhutarina, osa 1

Heräsin keskellä yötä vaimeaan koputukseen, mutta luulin sen olevan vain unta ja jatkoin nukkumista. Hetken päästä heräsin uudelleen; tällä kertaa olin varmasti kuullut heikkoa koputusta huoneeni ikkunan suunnalta. Kävelin ikkunalle raottaakseni verhoja, mutta ulkona ei ollut ketään. Sitten tajusin. Koputus ei ollut tullut ulkoa.
Juoksin äkkiä ulos huoneestani aina yläkertaan asti etsimään puhelintani, mutta se ei ollut siinä mihin olin sen illalla jättänyt.
“APUA HERÄTKÄÄ ÄKKIÄ!” minä huusin.
Isäni tuli yövaatteissaan keittiöön ja kysyi että mitä minä täällä meluan.
“Nokun mun huoneessa on joku ja se koputteli siellä ja mua pelottaa enkä mä löydä mun kännykkää ja…”
“Okei, ota rauhallisesti, niin mennään katsomaan mitä siellä tapahtuu.”
“Joo, mutta varovasti sit”, minä sanoin.
Menimme kahdestaan alakertaan.
“Hei tossa se on”, minä kuiskasin.
Kännykkäni makasi näyttö ylöspäin alimmalla kiviportaalla. Nostin sen varovasti, ja laitoin taskuuni. Sitten menimme huoneeseeni.
Se oli täysin autio, tasan samassa kunnossa kuin herätessäni. Päätimme, että olin vain nähnyt painajaista ja menimme takaisin nukkumaan.
Mutta puhelimeni löytöpaikka kalvoi minua. Se ei ollut ollut portailla, kun olin juossut yläkertaan.

Jos piditte tästä 12-vuotiaan kirjoittamasta lyhyestä tarinasta, kommentoikaa ihmeessä. Jatkoa on tulossa luultavasti myöhemmin tänään.