Enkä nyt tarkoita jokapäiväistä bilettämistä vaan normaalia elämää.
Muutettiin tähän kaksi vuotta sitten. Järjestettiin niin kun moni muu tuparit, ja alettiin niin kuin moni suomalaispariskunta tappelee juovuspäissä. Siis sananharkkaa. Maanantaina oli lappu luukussa että saatanan naistenhakkaaja, mitä miestäni tietenkin suretti koska ei ollu ikipäivänä koskenut minuun. Suutuspäissään heitin lapun menemään. Parin päivän päästä tuli valituslappu isännöitsijältä. Soitin sinne ja kerroin lapusta joka oli tullut, ruutupaperille kirjoitettuna. Isännöitsijä sanoi että lappuja on sadellu muille asukkaille ennenkin ja että he haluaisivat saada lapun jotta tekijä saataisiin kiinni. Lappua mulla ei enää ollu. Seinänaapurilta mieheni kyseli asiaa (baarissa aikoja tapahtuman jälkeen) ja mies vastas että meiltä ei ole koskaan kuulunu mitään. Menin sitten itse kysymään ja mulle vastas vaikka mitä. Älkää käykö tupakalla parvekkeella 22 jälkeen kun teidän ovi natisee, sulkekaa keittiön kaapit hiljemmin, Kun käytte vessassa laittakaa kansi nätisti kiinni jne.
Toisessa seinänaapurissa asuu perhe (isä, äiti ja kaksi lasta). Lapset herää jo kl. 6.30 ja alkaa juoksemaan sisällä ja paukuttaa seinää, huutaa jne. Isä karjuu kirosanoja lapsilleen niin että mun mummo meinas saada sydärin. Sanoi että jos lapsi ei kotoa opi kiromaan niin sitten naapuri opettaa. Meille syntyi koliikkityttö 24.8 (ilmoitettu on naapureille) mutta me ei näiden "pentujen" takia ikinä saada levätä joten hermot menee omalle lapselle. Kun hänet laittaa parvekkeelle nukkumaan menee 5min niin naapurin pennut paukuttelee metallikaidetta. He eivät ikinä pääse ulos energiaa purkaamaan ja ainakin mulle sanottiin että on hengen vaarallista juosta sisällä. Opetettiin myös ettei sisällä huudeta.
Alakerrassa asuu nainen joka ennen töihinlähtöä aamulla kokeilee että ovi varmasti on kiinni (kuuluu kolme pamausta joka aamu kl. 6.30)
Me ei enää uskalleta edes vetää vessaa 22 jälkeen, ei myöskään käydä silloin suihkussa (miehellä likainen vuorotyö). Tämä ei ole enää elämää ja vaikka naapurit metelöi en valita koska asun kerrostalossa ja mun mielestä sinne ei kannata muuttaa jos on ääniherkkä. Mulle ei tulis edes mieleen tehdä valitus.
Anoppini ex-miehen vanhemmat asuvat talossa missä pitää katsoa kauniit ja rohkeat kuulokkeet päässä ja isännöitsijä on määrännyt sälekaihtimen nupit poistettavaksi koska kun niistä päästää irti ne lyö ikkunaan ja häiritsee naapureita.
Eniten mua häiritsee lumiaurat ja ruohonleikkaajat pihalla. Ja ennen kaikkea lehdenjakaaja yöllä!
Olen sitä mieltä että vanhukset, lapsiperheet ja valittajat pitäisi laittaa eri kerrostaloihin. Nuoret myös omaan niin että bileet ei häiritse. Pitää muistaa että kaikki maksaa vuokraa kaikilla oikeus elämään. Tässä talossa kaikki muut juhlii mutta ei me koska me ei saada!

Vastaukset 8
Vanhimmat
Mä olen täysin samaa mieltä kanssasi hyvä kirjoittaja!!
Itse elän ihan säällistä elämää ilman pahimpia bileitä tms.
Kuitenkin teen kotona mitä huvittaa, onhan se mun kotini. Meen suihkuun kun huvittaa ja menen milloin haluan. Muutamaan kertaan olen siitä muilta kuullut mutta minpä pläjäytän heti takaisin että pitäkääpä ne turpanne kiinni kun ei satu kiinnostamaan!!!
Asun kerrostalossa, suoraan sanottuna helvetissä. Asuntooni kantautuu juuri tuollaista meteliä, josta kerrot. Ja kuinka helvetillistä se onkaan kuunnella. Varsinkin vuorotyöläisen. Ei luulis olevan paljoa vaadittu, että annetaan leporauha niille, jotka siitä maksavat! Mutta ei. Se tuntuu olevan helvetin paljon vaadittu. Tiedätkö, nuorisolle on olemassa omia kortteleitakin, joissa ei teininaapureita niin häiritte teidän kaltaisten ihmisten biletys. Mutta onko oikein sekään, että minä maksan asuntoani yksin (kun teitä näköjään on useampi), etten saa elää siinä rauhassa, mista itse unelmoin. Muuttaisin ilomielin sellaiseen kerrostaloon, joka olisi tarkoitettu vanhuksille, sillä he osaavat hiljaisuussääntöä noudattaa. Mutta nuorille yksieläville sellaisia ei valitettavasti ole tarjolla. Ja röntgenhoitajan palkalla ei omakotitaloa rakenneta. Joten turvat tukkoon -kiitos-
asun tyttöystäväni kanssa kaksiossa.lyhennän yksin lainaa.jos joku tulee ovelle tai pudottaa lapun luukusta,niin ei niistä tarvitse välittää pätkän vertaa! kerrostalo elämä on sellaista että aina jostain melua kuuluu.jotkut on nuorempia kuin toiset,elikkä pitää enemmän bileitä yms.. jos jollekkin ei mene kaaliin se niin muuttakoon omakotitaloon vaikka pohjoseen niin saa olla rauhassa! ja jos ei saa nukuttua esim. vuorotyöläiset,niin ostakaa korvatulppia.maksaa n. 5senttiä pari...
eivät kuulu missään tapauksessa kerrostaloon, omakotitalossa niitä voi pitää, eli olet käsittänyt asian täysin väärin päin. Semmoista sattuu nykykasvatuksella, otan osaa.
Bilettäkää jos siltä tuntuu. Älkää välittäkö valittajista. Minua ei häirinnyt mikään meteli ikinä, oli vain kivaa kuin ympärillä kuului elämisen ääniä. Naapuri kysyi häiritsekö pianon äänet. Sanoin että soittele niin paljon kun lystäät, ei häiritse. Naapuria harmitti kun muutin pois, sanoi että voi harmi, tuleekohan nyt joku kireepipanen tilalle.
Vaikka yöllä joku soitti musaa, sekään ei haitannut, koska nukun kuin tukki. Johtuu hyvistä hermoista, jotka olen saanut ilmeisesti synnyinlahjoina. Häiriinnyn kyttääjistä, en metelistä. Parisuhteessakin on välillä pakko korottaa ääntään jos mikään ei mene perille muuten. Ihmettelen sellaisia pariskuntia jotka kykenee elään keskenään ilman tappelua ja äänen korottamista. Ihmisen tarviikin saada aina joskus huutaa! Perkele jos ei elämisen ääniä siedä, muuttakaa pois kerrostaloista! Tai laittakaa korvatulpat! Heikkohermoiset hakekaa unilääkkeitä jos ette pysty nukkuun.
voi kun sinäkin saisit seinänaapuriksesi mustilaisia niin siinä olisikin sulle kerrostaloelämää
Tarkoititkohan mustalaisia? Mikä on pointtisi?
Mulla on ollut naapurina sekä mustalaisia että valkolaisia. Ihan samat elämisen äänet kuuluvat kaikista huusholleista.
Romanit ovat siitä mukavia, että tervehtivät aina ystävällisesti pihalla ja rappukäytävässä.
Kokemukseni mukaan kaikki valkolaiset eivät niin tee.
kyse saattaa olla ihan jostain muusta kuin hyvistä hermoista:
http://www.tukiasema.net/teemat/artikkeli.asp?docID=46
Unimömmöjen syönti tuskin on hyväksi kellekään, ainakaan pitemmän päälle ja tuskin niitä lekuri kirjoittaa vain sillä perusteella, että naapurissa asuu joku meluava kahjo.