SCC tulee taas

200 miljoonan investointi 50 tuhannen ihmisen kaupunkiin tuntuu jo lähdössä ihan yhtä uskomattomalle, kuin Euroopan suurin autokauppa Hämeenlinnaan. Ja niin se onkin, mutta paikallispoliitikkoja viedään taas kun pässiä narussa ja hehkutus tulee olemaan valtaisa aivan niinkuin SCC:n kohdalla. Mitään ei olla siis SCC:stä opittu.

Koko hanke lähtee siitä, että liikemiehet muistavat hyvin, kuinka helposti Hämeenlinnan poliitikkoja oli höpläyttää SCC:n kohdalla. Katsotaanpa sitten kuinka seuraavina vuosina homma etenee suurella todennäköisyydellä.

Hämeen Sanomilla on tässä jälleen tiedottamisen osalta keskeinen rooli. Häsa tulee seuraavina vuosina toitottamaan tasaisin välein, kuinka hienosti hanke etenee ja kuinka miljoonia on taas luvassa sieltä sun täältä ja toimitushan tietenkin kirjoittaa taas kaiken milläänlailla kritisoimatta tai asioista sen kummemmin selvää ottamatta. Sen verran muuten vinkkiä Häsaan, että kannattaa ottaa etukäteen selvää mitä mustamaalaus tarkoittaa englanniksi ja kuka kutsuu kaupunginjohtajaa ameriikkaan rahoitusneuvotteluihin.

Vuosien saatossa aletaan lypsää verovaroja henkkeelle, koska liikemiesten mukaan muuten ei suunnitelmat etene. Kun muutama miljoona verovaroja on hankkeeseen kylvetty, hommaa ei voikaan enää pysäyttää ja kohta huomataan että piikki on auki hamaan tulevaan. Koko hankkeen lopputulemena tulee olemaan se, että liikemiehet häipyvät vähin äänin paikkakunnalta veromiljoonat mukanaan ja Häsa vaikenee taas vähin äänin koko hankeesta ja toimittajat kirjoittavat kilvan kuinka hankkeita on pakko yritellä.
47<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 47

Vanhimmat

Pravda kertoo puolueettoman totuuden

Äänestä

Sinnehän ns. bisnessmiehet verkkonsa levittävät missä maaperä on kaikkein otollisin kunnolliselle vedätykselle. Ovat huomanneet varmaan tapaus SCC:n ja kuinka helposti voi tehdä tiliä hönöjen Hämeenlinnalaisten kustannuksella. Tässä on siis Hämeenlinnalla nyt jo toinen täydellisen mahalaskun paikka. Tätäkään ei kyllä parane missata ja ei kun täysillä mukaan vaan taas kalastamaan sitä isoa vonkaletta.

Äänestä

Avaaja kertoo kuinka hän persuna asian hoitaisi mutta onneksi meillä on osaajia jotka tekivät jo Goodmanin mahdolliseksi. Persut vaativat rak.töiden keskeyttämistä.

Äänestä
  • 🤥☝️ Typerä yllä kirjoittava "hallinnon loinen", tuo KokDem-Ääliö kertoo kuinka hän tunnettuna idioottina asian hoitaisi mutta suureksi onnettomuudeksi meillä on täysin epäammattimaisia ns. "osaajia" kaupunkihallinnossa aivan kaupungin ylintä johtoa myöden jotka tekivät jo Goodmanin rakentamisen kautta koko keskustan liiketilojen tyhjentymisen ja keskustan hiipumisen mahdolliseksi.
    Persut vaativat rak.töiden keskeyttämistä muttei heitä tässäkään taas uskottu, olisi kannattanut.

    Äänestä

  • > meillä on osaajia jotka tekivät jo Goodmanin mahdolliseksi

    Mutta mitä tuolla Goodmanilla oikein tekee?Yksi liike toisensa jälkeen laittaa lapun luukulle.Ei ole kunnon kahvipaikkaa koko mörskässä.

    Äänestä

  • Ehkäkävinehkäen kirjoitti:

    > meillä on osaajia jotka tekivät jo Goodmanin mahdolliseksi

    Mutta mitä tuolla Goodmanilla oikein tekee?Yksi liike toisensa jälkeen laittaa lapun luukulle.Ei ole kunnon kahvipaikkaa koko mörskässä.

    Eihän siellä Goodmanissa muuta olekaan kuin kahvipaikkoja ja nekin aina täynnä juoruilevia ukkoporukoita (joutilaita persujako?)! Eikö heillä ole kotia missä juoda kahvinsa? Muuten Goodman olisikin aika mukava ostosparatiisi, mutta ällöttää nuo kyttäävät ukkoporukat, jotka istuskelevat siellä ilmeisesti koko päivän ja kyttäävät ohi kulkevia nuoria naisia silmät kiiluen.

    Äänestä

  • Onhan kahvipaikkoja,mutta ei ole ensimmäistäkään kunnollista

    Äänestä

SCC, Centra, ratasairaala,pelicasino ja engelin rannan 200 milliä ehhehe

Äänestä

SCC:stä ei ei tule vaieta, vaan menneet virheet on muistettava ja pidettävä yllä kollektiisessa muistissa, jotteivat aiemmat erehdykset tulisi toistumaan. Viisas oppii aina erehdyksistään, oppiiko Hämeenlinnan valtuusto? Jo Seneca aikoinaan totesi "Errare humanum est, sed perseverare diabolicum" eli "erehtyminen on inhimillistä, mutta erehdyksen toistaminen on paholaismaista".

Äänestä
  • Virheitä pitää oppia ja tuleekin kysyä mitä Gary Pilkkala oppi scc casesta ?

    Äänestä

  • Kuka on Jo Seneca? Ei ole meitä Persuja ainakaa.

    Äänestä

  • Tuskin kirjoitti:

    Virheitä pitää oppia ja tuleekin kysyä mitä Gary Pilkkala oppi scc casesta ?

    Hallitustyöskentelyn ammatti.lainen, toi.mittaja Kie.munki istus.kelee vielä oikeudessa ja maks.elee oppirahojaan ulos.otossa.

    Äänestä

Koko engelinrannasta ei tule koskaan mitään.

Äänestä
  • Kyä näin o.

    Äänestä

Ei tietenkään tule ja koska kaupunki on jo haaskannut Engelinrantaan jo varmaan 100 miljoonaa ja yhtiökin on olemassa, asuntomessuista vuonna 2020 huudeltu niin olisihan se nyt liian noloa jossei sinne mitään saataisikaan, joten otetaan pilkan pelossa käyttöön mikä tahansa varasuunnitelma ja nythän siis sellainen on, ei siitä kään mitään tule, mutta saavat kuitenkin muutaman millin kuitenkin vetäistyä hyville veljille jo ihan pelkästään suunnittelemalla hienoja havainnekuvia.

Äänestä
  • Missä olemme epäonnistuneet, kun tälläisiä pessimistejä on palsta täynnä.

    Äänestä

  • Optimistit ovat ymmärtäneet muuttaa pois.

    Äänestä

  • Itkuämmien perzuikkien suolikanava

    Äänestä

PALSTAN PESSIMISTIEN SIKIÄMISTÄ VOI KENTIES ETSIÄ SCC JA LUKUISISTA MUISTA EPÄONNISTUNEISTÄ HANKKEISTA

Äänestä
  • Persut ei yksin jaksa kantaa mitään vastuuta.

    Äänestä

  • 37bgf89 kirjoitti:

    Persut ei yksin jaksa kantaa mitään vastuuta.

    Kolme kirjainta ja 500 000€ kantaa vastuun

    Äänestä

  • Oliko se Iisakki Kieronki, se joka levitteli tietoja lasten elatusmaksuista?

    Äänestä

  • Kolme kirjainta ja 500 000€ ja pakkolähtö politiikasta

    Äänestä

  • Ottikse persujen SCC skeptisyyden jotenkin henkilökohtaisesti.

    Äänestä

Heh, persujen kirjoituksia poistetaan kuin liukuhihnalta sääntöjen vastaisina. Paha vaan, että jäävät ilman kunnianloukkaussyytteitä. Tutkintapyyntö olisi paikallaan aika monesta persukirjoittajasta.

Äänestä
  • Mistäs tiedät että ne on persujen viestejä ellet itse ole niitä ilmottanut. SKDL on kuopattu mutta vielä se elää joiden muistoissa. Ja tavoissa.

    Äänestä

  • Seuraa suolta. Ne oli Persujen todella törkeitä viestejä.

    Äänestä

  • fykktsfhg kirjoitti:

    Seuraa suolta. Ne oli Persujen todella törkeitä viestejä.

    Kaikilla ei ole aikaa eikä edes haluja roikkua täällä aamusta iltaan seuraamassa samojen hönöjen paikalleen juuttuneita mölötyksiä. Persu siellä, persu täällä, muutan Poriin, Pravda kertoo totuuden, Gary Key Westissä. SAIRASTA SAKKIA.

    Äänestä

Suuret johtajat haluavat itsestään palvottavan muiston historiaan. Juhalla ja Sarilla on ollut yritystä jo useampaan kertaan. Ei tullut SCC. Eivät tulleet kelluvat talot, joille esimerkkiä käytiin hakemassa ( veronmaksajien piikkiin) Lontoosta. Nyt on kiire; kohta Juha eläkkeellä, Sari ei yksin saa aikaan muuta kuin kaaosta. Oi tulispa Engelinrantaan heistä pronssipatsaat!
Jos kaikki aika, raha ja energia jonka KOKDEM -Hämeenlinna on käyttänyt epärealistisiin hullutuksiin olisi käytetty Hämeenlinna todelliseen kehittämiseen, saattaisi kaupunkimme olla listojen alkupäässä.

Äänestä
  • Järjesti Gary muiston itsestään SCC historiaan

    Äänestä

  • Taas lähti persuviesti avaruuteen! Ne on kyllä niin törkeitä.

    Äänestä

Lahden Tavaratalo Kärkkäisen varastointipihassa on Sarin, Juhan ja Iisakin SCC-muistopyloni, tosin vaakatasossa ja osittain lumikuormien peittämänä. Hämeenlinnan kaupungin pitäisi se kyllä lunastaa takaisin ja pystyttää valaistuna entiselle paikalleen ja patsaan infotauluun kaikkien innokkaasti mukana puuhastelleiden naamakuvat vielä näytille, nekin luonnollisesti valaistuina. SCC-pyloni olisi hyvä muistutus tulevillekin sukupolville totaalisen tyhmyyden vaaroista.

Äänestä
  • Hyvä ehdotus. Jotain uutta, jotain vanhaa.

    Sunny - Eteläranta - Engelinranta slogan isolla valomainoksena ja komeilla taustavaloilla loistamaan Hämeensaareen jo nyt.

    Tietenkin kiinnitettynä siihen alkuperäiseen, aitoon ja oikeaan SCC-toteemin varteen, jonka businesslahtelaiset kävivät vääryydellä hakemassa pois wannabe-business hämeenlinnalaisilta. Sieltä Kirstulan pellolta.

    Äänestä

Tuonkin persun ehdotuksen saisi heti poistaa. Törkeää!!!

Äänestä

Jokainen urheiluhalli-projektin tielle asettuva perzuikki tulee saamaan Hämeensaari-ceissistä kovan tuomion ja lopetuslaakin politiikasta.

Äänestä
  • Itse on aina tilanneet kuten Gary ja Haggarainen.

    Äänestä

  • Hullu vastaa jo itselleen! Ketään ei kiinnosta, paitsi lääkärisetää ja nimenomaan sinun lääkitys.

    Äänestä

  • Perzuikit on tuota.

    Äänestä

  • Kovin monesta ei ole Iisakin saappaita täyttämään. Lopetuslaaki tuli liuhulettiselle saapastelijalle politiikasta että heilahti, kun lähti astelemaan taloussotkujen upottavaa tietä. Taisi jäädä vielä vähän makseltavaakin.

    Äänestä

  • Iisakki on johtajavirassa, missä on SCC tuomittu Kari Ilkkala? Onko vielä politiikan kuumin nimi siellä Hämeenlinnassa? Pääseekö eduskuntaan?

    Äänestä

  • Hergullinen kysymys

    Äänestä

  • ja kuuluu kuulemma SCC seikkailujen jälkeen Janakkalan äveriäimpien joukkoon

    Äänestä

Mielestäni muistopyloni tuominen takaisin Hämeenlinnaan ja ehdottomasti näyttävälle paikalle Hämeensaareen on kannatettava asia. Puuhamiesten/naisten kuvat suurennettuna pyloniin, jo olis makee juttu. Voisivat itsekin käydä ihastelemassa itseään ja muistella, mitäpä tuli tehtyä ja mitä nyt sitten seuraavaksi suunitellaan. Voisi olla tarpeellinen muistutus siitä, että pieleen meni ja pahasti. Uskon, että pylonin pystytystä olisi seuraamassa sankka joukko kaupunkilaisia.

Äänestä

> Lahden Tavaratalo Kärkkäisen

Toivottavasti Kärkkäinen tulisi Hämtowniin, jolloin saataisiin edes yksi omistajavetoinen oikea kauppa kaupunkiin.

P.S. - en yleensä juurikaan osallistu näihin "keskusteluihin" eli en lähetä tänne kuin korkeintaan viestin pari viikossa.

Äänestä

Miksi kaunis kaupunki pilaa rantansa rakentamalla järkyttävän rumia rakennelmia veden ääreen? Entä onko ajateltu sitä, minne kaikki autot mahtuvat parkkiin? Todellinen ilmastoteko tämäkin rakennusprojekti.

Äänestä
  • Rumaa ovat rakentaneet sitä ihmettelemme etkä sinä yksin.

    Äänestä

Ja rahoittajat mistäs maanosasta ne tällä kertaa tulee? Etelä-ameriikasta ja oseaniasta ei oo vielä tullu ehdokkaita, ehkä antarktiksen rikkain pingviini.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Häsan_buudeleille kirjoitti:

200 miljoonan investointi 50 tuhannen ihmisen kaupunkiin tuntuu jo lähdössä ihan yhtä uskomattomalle, kuin Euroopan suurin autokauppa Hämeenlinnaan. Ja niin se onkin, mutta paikallispoliitikkoja viedään taas kun pässiä narussa ja hehkutus tulee olemaan valtaisa aivan niinkuin SCC:n kohdalla. Mitään ei olla siis SCC:stä opittu.

Koko hanke lähtee siitä, että liikemiehet muistavat hyvin, kuinka helposti Hämeenlinnan poliitikkoja oli höpläyttää SCC:n kohdalla. Katsotaanpa sitten kuinka seuraavina vuosina homma etenee suurella todennäköisyydellä.

Hämeen Sanomilla on tässä jälleen tiedottamisen osalta keskeinen rooli. Häsa tulee seuraavina vuosina toitottamaan tasaisin välein, kuinka hienosti hanke etenee ja kuinka miljoonia on taas luvassa sieltä sun täältä ja toimitushan tietenkin kirjoittaa taas kaiken milläänlailla kritisoimatta tai asioista sen kummemmin selvää ottamatta. Sen verran muuten vinkkiä Häsaan, että kannattaa ottaa etukäteen selvää mitä mustamaalaus tarkoittaa englanniksi ja kuka kutsuu kaupunginjohtajaa ameriikkaan rahoitusneuvotteluihin.

Vuosien saatossa aletaan lypsää verovaroja henkkeelle, koska liikemiesten mukaan muuten ei suunnitelmat etene. Kun muutama miljoona verovaroja on hankkeeseen kylvetty, hommaa ei voikaan enää pysäyttää ja kohta huomataan että piikki on auki hamaan tulevaan. Koko hankkeen lopputulemena tulee olemaan se, että liikemiehet häipyvät vähin äänin paikkakunnalta veromiljoonat mukanaan ja Häsa vaikenee taas vähin äänin koko hankeesta ja toimittajat kirjoittavat kilvan kuinka hankkeita on pakko yritellä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu