Sen kesän muistan

Peltoman

Olin 16 vuotias nuorimies. Asuin kaupungissa mutta kesäisin kävin kaverin vanhempien maatilalla apuna peltotöissä. Kaverini oli kanssani saman ikäinen. Olimme tunteneet jo ala-aste ikäisestä asti. Maatilalla oli menossa aiv-rehun korjaus. Olin ollut rehusiilolla polkemassa kasaa koko pitkän päivän. Isäntä toi jälleen uuden kuorman siilolle, samalla hän kertoi kuorman olevan illan viimeinen. Isäntä sanoi menevänsä saunan kautta levolle koska huomenna olisi taas pitkä päivä edessä. Kerroin hänelle polkevani kasan läjään ja tulevani perässä. Kysyin oliko Joni tulossa myös saunomaan. Varmaan vastasi isäntä. En tiedä mistä johtui mutta olin alkanut pitää minun ja Jonin sauna hetkistä. Olin alkanut salaa vilkuilla Jonin kalua. Se ei lepotilassa ollut mikään iso ja karvoitusta oli jonkin verran munan juuressa. Olin miettinyt monet kerrat miltä se näyttäisi "juhlakunnossa". Menin saunalle jossa Joni jo oli. Joni istui ulkona ja minut nähdessään huikkasi saunaan sieltä. Samalla hän otti pyyhkeen pois vyötäisiltään niin että hänen muna heilahti puolelta toiselle. Mulla alkoi muna seisomaan verkkareissani. Mietin että en voi mennä seisovalla munalla saunaan. Jäin ulos odottamaan munani laskeutumista. Joni tuli ulos alastomana kysyen, minne sinä nyt jäit? En keksinyt mitään selitystä joten aloin hitaasti riisua vaatteitani. Boksereiden kohdalla mietin että munani on vielä puoli kovana. Ei muuta kun housut pois ja saunaan. Yritin olla kumarassa muka kovan löylyn takia. Todellisuudessa peitin munaani. Joni istui vastapäätäni. Jalat lauteilla polvet koukussa. Pian huomaan Jonin ottavan kiinni munastaan ja alkavan vedellä esinahkaa edes takaisin. Jonin muna nousee täyteen mittaansa käden käsittelyssä. Lopetan itsekkin seisokin peittelyn ja aloitan hiljaisen runkkauksen. Tilanne oli jotenkin outo, niin salattu "harrastus" mutta nyt ihan kun ei mitään teen sitä avoimesti kaverini kanssa heidän saunassaan. Joni aloitti hiljaisen huokailun samalla kun hänen tahti nopeutui. En voinnut muuta kun katsoa Jonin penistä ja sen ympärillä liikkuvaa kättä. Itselläni alkoi olla huippu lähellä. Lopetin runkkauksen mutta liian myöhään. Kullini sylkäisi spermat ulos. Joni katsoi minua tai oikeastaan munaani joka sylki vielä viimeisiä spermoja ulos. Olin nousemassa lähteäkseni ulos, odota kuului Jonin suusta. Tule tänne. Menin Joni eteen. Joni otti veltostuvan munani käteensä alkaen hieroa sitä. Joni veteli toisella kädellä munaansa kun raivoissaan. Otin munani Jonin kädestä samalla vieden sen hänen suulleen. Joni otti munani huultensa väliin alkaen hiljaa imeä sitä. Munani kovettui salamana. Joni imi niin taitavasti että uusi orgasmi alkoi olla tuloillaan. Otin munani pois Jonin suusta alkaen runkata. Joni alkoi huohottamaan, samalla Jonin muna alkoi sylkeä spermaa pitkässä kaaressa. Tämän katsominen oli liikaa myös minulle. Sain järisyttävän orgasmin. Joni kysyi olemmeko nyt homoja? Kielsin olevani homo, vaan puhdas hetero. Tämä mikä tapahtui oli vaan hauskan pitoa. Kerta ei sinänsä jäänyt viimeiseksi. En saanut enään suihinottoa vaan runkkasimme yhdessä monet kerrat.

5

3591

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kesänpoika98

      Hieno tarina...

    • Anonyymi

      Mä olen miettynyt samaa. Kaverit on höylänneet mun peppua yläkouluun menosta alkaen. Pitäneet vaan astiana mihin heittää siemenet. Vasta parikymppisenä sain pillua yhdeltä naiselta joka tiesi mun tarinan. Sekin antoi kun tiesi mun antaneen sen kaikille kavereille. Hämmentävää vaihtaa paikkaa antajasta saajaksi.

    • Anonyymi

      Ja spedellä taas sekottaa buaahaa

      • Anonyymi

        Kiitos että kehtaat tunnustaa häiriötilasi. Jotkut toki pitävät horjuvan mielenterveytensä omana asianaan.

        Joku toinen häiriintynyt saattaa saada toivoa siitä, että hän ei ehkä olekaan ainoa spede jota sekottaa. Siinä olet hyvä vertaistuki.


    • Anonyymi

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Upea peppuisella naisella

      Upea peppuisella naisella on upea peppu.
      Ikävä
      90
      6352
    2. Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta

      Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t
      Tornio ja Haaparanta
      30
      3803
    3. törniöläiset kaaharit haaparannassa

      isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/
      Tornio ja Haaparanta
      28
      3170
    4. Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!

      https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu
      Maailman menoa
      370
      1726
    5. Mihin se sysipska hävisi?

      Katso Frida Kahlo elämäkerta ja opi.
      Ikävä
      33
      1398
    6. Upea peppuisella miehellä

      Upea peppuisella miehellä on upea peppu.
      Ikävä
      27
      1330
    7. Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän

      Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi
      Maailman menoa
      46
      959
    8. Anteeksi kulta

      En oo jaksanut pahemmin kirjoitella, kun oo ollut tosi väsynyt. Mut ikävä on mieletön ja haluisin kuiskata korvaasi, hyv
      Ikävä
      11
      956
    9. Perttu Sirviö laukoo täydestä tuutista - Farmi Suomi -kisaajista kovaa tekstiä "Pari mätää munaa..."

      Ohhoh, Farmilla tunteet alkaa käydä kuumana, kun julkkiksia tippuu jaksosta toiseen! Varo sisältöpaljastuksia: https:
      Tv-sarjat
      11
      880
    10. Tykkään susta todella

      Paljon. Olet ihana ❤️
      Ikävä
      42
      859
    Aihe