Yksi henkilö otettu kiinni Otanmäen tulipaloon liittyen

Maahantulijat meinaa polttaa sitten Otanmäen rakennukset

https://yle.fi/uutiset/3-10653548?fbclid=IwAR3hilGjm4QtyPeROCE6uwdV2dgxiVbKGDEfgInp2chHn2Ku6UUkwPWSTUI



Poliisi on ottanut kiinni yhden henkilön liittyen Otanmäellä maanantain ja tiistain välisenä yönä syttyneeseen tulipaloon. Poliisi kertoi aiemmin tänään epäilevänsä paloa tahallaan sytytetyksi. Tekoa tutkitaan törkeänä vahingontekona.

– Meillä on syytä epäillä, että kiinni otettu henkilö on syyllistynyt rikokseen. Tässä vaiheessa tutkintaa vaikuttaa siltä, että palo on sytytetty tahallaan, kertoo rikoskomisario Hannu Rönkkö.

Poliisilla ei ole muita epäiltyjä.

Vuorimiehentiellä sijaitsevassa Otanmäen Motellissa epäillään sytytetyn puolen yön jälkeen useita palon alkuja. Hätäkeskus sai ilmoituksen tulipalosta, kun sivullinen oli huomannut liekkien lyövän ulos rakennuksen ikkunoista. Rakennus kärsi savu -ja vesivahingoista.

Omistajat olivat käyneet edellisenä viikonloppuna rakennuksessa, jolloin kaikki oli ollut kunnossa.

Poliisi pyytää mahdollisia havaintoja tapaukseen liittyen.
13165
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Mistä sinä päättelet että ois moahanmuuttaja ollu? Olipa kuka oli, ni pölijän toimintaa, turpaan pitäs lasautella

Äänestä

Oliskohan herra omistaja ite sen verran rotta tämä Lipponen on.. Ikänsä tehnyt petoksia ja niillä elänyt... Kiinteistö ollut myytävänä siitä asti kun vokki siitä loppui... Mutta mikäpä otanmäessä kaupaksi menisi... Sehän on helpompi tuikata tulee. Ja ottaa vakuutuksesta rahat mutta nyt tais käydä papparaiselle huonosti.... Nauran tälle aivottomalle idiootille.... Ukko ei voi omissa nimissään pitää edes potkuria kun vouti sen veis heti pois... Siispä vaimon nimiin kaikki ja rottapappa hoitaa likaisen työn.... Kummasti tämä pappa ilmesty just ennen paloa otanmäkeen... 🤔🤔🤔🤔

Äänestä

Primaman Oy Google kertoo teille tarinoita... lukekaa siitä mitä tämä kiinteistön omistaja tehnyt... Ja tekee varmasti edelleen... Mihin se tavoistaan pääsisi.....

Äänestä

kävi mielessä että nämä matuista tienaavat taitavat ottaa rahan vaikka väkisellä....ei tullut riittävästi matuja majoittmaalla niin keinot on monet.

Äänestä

joutaa palaa kun ihan hometta koko paikka täynnä

Äänestä

Niinhän tuo ex työntekijä Oulussakin päätti tuikata hallin tuleen joten aika normaali meno tääkin ollut sitten.

Äänestä

Kyllä on huono tuuri tällä yrittäjällä kun jo toisen kerran syttyy tulipalo hänen firmassaan. Toivottavasti ei palanut tärkeitä papereita.

Äänestä
  • Kolmas kerta. Kuopio, Kuhmo ja nyt tämä . Vaimon nimissä kaikki niin eukko saa vakuutuksesta korvaukset ja kuumakenkä pienen tuomion.

    Äänestä

Oliko se sytyttäjä paikallisia vai mikä juttu lie .

Äänestä

Kyllä se valtio omansa hoitaa sitten aikanaan

Äänestä
  • Rakentaminen aina kannattaa!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


pakolaiskeskustaaa kirjoitti:

Maahantulijat meinaa polttaa sitten Otanmäen rakennukset

https://yle.fi/uutiset/3-10653548?fbclid=IwAR3hilGjm4QtyPeROCE6uwdV2dgxiVbKGDEfgInp2chHn2Ku6UUkwPWSTUI



Poliisi on ottanut kiinni yhden henkilön liittyen Otanmäellä maanantain ja tiistain välisenä yönä syttyneeseen tulipaloon. Poliisi kertoi aiemmin tänään epäilevänsä paloa tahallaan sytytetyksi. Tekoa tutkitaan törkeänä vahingontekona.

– Meillä on syytä epäillä, että kiinni otettu henkilö on syyllistynyt rikokseen. Tässä vaiheessa tutkintaa vaikuttaa siltä, että palo on sytytetty tahallaan, kertoo rikoskomisario Hannu Rönkkö.

Poliisilla ei ole muita epäiltyjä.

Vuorimiehentiellä sijaitsevassa Otanmäen Motellissa epäillään sytytetyn puolen yön jälkeen useita palon alkuja. Hätäkeskus sai ilmoituksen tulipalosta, kun sivullinen oli huomannut liekkien lyövän ulos rakennuksen ikkunoista. Rakennus kärsi savu -ja vesivahingoista.

Omistajat olivat käyneet edellisenä viikonloppuna rakennuksessa, jolloin kaikki oli ollut kunnossa.

Poliisi pyytää mahdollisia havaintoja tapaukseen liittyen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu