YPModeraat

Ollit, ansiokas Sihteeriopiston ja Suolen mdoderaattori lienee saanut tömäkämpiä lääkkeitä, päätelleen siitä että kaikkein sekopäisimmät ja agressiivisimmat viestit on vähentyny. Anssikelakkaa kuinka iso vaikutus voi olla YHDEN ihmisen aivokemian saamisella hiukan paremmalle tolalle KOKO keskustelupalstan päivän ilmapiiriin.

Ei tämä silti täysin vapaaehtoisesti ole tapahtunut, jostain suunnasta on alettu osoittaa mielenkiintoa joitakin viestejä ja moderointia kohtaan. Poliisi, Aller, Supo? Tietenkin voi olla että tämä on vain hieman tyynempi vaihe ennen lopullista sekoamista.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


EkaVekaro kirjoitti:

Ollit, ansiokas Sihteeriopiston ja Suolen mdoderaattori lienee saanut tömäkämpiä lääkkeitä, päätelleen siitä että kaikkein sekopäisimmät ja agressiivisimmat viestit on vähentyny. Anssikelakkaa kuinka iso vaikutus voi olla YHDEN ihmisen aivokemian saamisella hiukan paremmalle tolalle KOKO keskustelupalstan päivän ilmapiiriin.

Ei tämä silti täysin vapaaehtoisesti ole tapahtunut, jostain suunnasta on alettu osoittaa mielenkiintoa joitakin viestejä ja moderointia kohtaan. Poliisi, Aller, Supo? Tietenkin voi olla että tämä on vain hieman tyynempi vaihe ennen lopullista sekoamista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu