Thaimaa odottaa turismin tuplaantuvan vuoteen 2030 mennessä

Thaimaa on poliittisesti hieman epävakaa maa. Punaiset haluavat valtaan ja se tarkoittaisi joukkopakoa ulkomaille ja nälänhätää Kambotzan malliin.

Muistan hyvin punaisten viimeisen riehumisen Bangkokissa. Heidän soppatykkinsä oli meidän asunnon viereissä puistosta, josta illalla myytiin tovereille kanasoppaa vitosen litra.

Khoratin punatiikeri karjui kuin mielipuoli ja sellaiseksi hän osoittautui viimeistään siinä vaiheessa, kun hänen joukkonsa hakivat verta teurastamolta ja kaatelivat sitä kuninkaan palatsin porteille jne,

Sotilasjuntta ja tulevat vaalit ovat siten parasta antia, mitä Thaimaan kansa on ansainnut.

Jostain syystä juuri Isanissa asuu kansakunnan tyhmin osa. Kuitenkin Laos on todellinen kehitysmaa verrattuna Thaimaahan. Laot itse sanovat haluavansa muuttaa Thaimaahan.

Kuitenkin Thaimaan turismi ja talous on ottanut jättiharppauksia, vaikka punikit tekevät parhaansa estääkseen suotuisan kehityksen.

Tulee mieleen Suomi vuonna 1918 ja punaisten ruotuun saattaminen. Pakoon menneet hoiteli ansiokkaasti Isä-Aurinkoinen, vaikka toinen käsi oli näivettynyt käppyrä.

https://en.wikipedia.org/wiki/Tourism_in_Thailand

0

176

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Miksi et halua kaivattusi

        kanssa suhteeseen? Onko jokin syy vaikka rakastat häntä?
        Ikävä
        145
        1394
      2. 74
        1244
      3. Carunan hinnat

        Yks proffa vauuttaa, ettei Caruna voi noin vain nostaa hintoja koska suomen laki kieltää, toinen proffa sanoo että Carun
        Maailman menoa
        105
        1006
      4. Mikä sun kaivatussa on se miksi ihastuit

        ja ikävöit? Eli se jokin asia, mikä aiheutti tunteen, että tuossa on sitä jotain? Meinasitko tehdä asialle jotain vai ka
        Ikävä
        50
        935
      5. Koetko vielä et

        Olen elämäsi rakkaus?
        Ikävä
        78
        832
      6. Kunnan päätie ja sen lähialueet

        Arvon hyrynsalmelaiset. Tätä palstaa on näin Ukkohallan mökkiläisena ihan viihteellistä lukea. Milloin teitä ahdistaa la
        Hyrynsalmi
        40
        808
      7. Joko uskallat.

        Huomenna nähdään.
        Ikävä
        45
        801
      8. Oletko tullut siihen

        Tulokseen ettet saa minua
        Ikävä
        67
        673
      9. Olen tumma ja tulinen

        Ja vielä suora - en ollut sinua varten. n to m
        Ikävä
        115
        668
      10. Mitä kysyisit

        Mihin haluaisit vastauksen häneltä eli mitä kysyisit?
        Ikävä
        77
        643
      Aihe