Parin vuoden työmatka Australiaan

Äkäslompolo77

Eli siis kyseessä on suomalainen yritys jolla olen työskennellyt useamman vuoden. Nyt toimipiste avataan Sydneyhin ja itselläni olisi mahdollisuus lähteä sinne pariksi vuodeksi töihin, siten että muutama kuukausi siellä ja suomessa vaataava aika. Puoliso tulisi mukaan lapsen kanssa. Onko viisumi tällaisessa tapauksessa läpihuutojuttu koko perheelle ja minkälaiset viisumit pitäisi hommata ja mitä maksaa? Puoliso ei kävisi siellä töissä.

2

1846

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Työnantaja hoitaa matkarutiinit puolestasi.

    • pidähänpuolesi

      No ei todella nykyään kaikki työnantajat aina kaikkea hoida eikä varsinkaan hanki koko perheen lupia. Nykyään on hyvin yleistä lähettää työhön ulkomaille n.s. poikamiessopimuksella, koska se on työnantajan kannalta halvempaa. Ennen tehtiin enemmän perhesopimuksia, joihin kuului myös perheen luvat, koko perheen lennot kotiin ja takaisin kerran vuodessa ja lasten esikoulut ja koulumaksut paikan päällä.

      Ulkomailla koulut ja eskarit yleensä maksaa ja kansainväliseen kouluun mennään paljon aikaisemmin kuin Suomessa, usein jopa 3-vuotiaana aloitetaan preschoolin puolella. Oleskelu voi myös venyä ja englanniksi aloitetusta koulusta voi olla vaikea siirtyä suomalaiseen kouluun, joten kansainvälinen koulu olisi hyvä pystyä käymään loppuun Suomessa yo-kirjoituksiin saakka.

      Ei poikamiessopparissa sinänsä vikaa ole, jos nuo asiat on huomioitu palkassa, samoin kuin se, että perheen kanssa tarvitsee isomman asunnon. Yleensä työnantaja maksaa palkan lisäksi joko asunnon vuokran tai asuntorahan. Jos ei, niin tämä pitää huomioida palkassa.

      Mutta tuo tuntui oudolta että muutama kk Ausseissa ja muutama kk vastaavasti Suomessa? Kuulostaa laittomalta, ei kai ole tarkoitus että työskentelisit siellä ilman työviisumia.

      Sitten kun sinulla on ensin työviisumi, niin perhe voi anoa omat luvat sen perusteella.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      183
      1799
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      115
      949
    3. Mitä mieltä olet?

      Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo
      Ikävä
      116
      857
    4. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      755
    5. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      209
      694
    6. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      135
      646
    7. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      56
      631
    8. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      21
      614
    9. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      54
      586
    10. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      38
      568
    Aihe