Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Vaimolle yllätys

Vaimoni on seksin suhteen maltillinen, mutta hän on varsinainen seksipeto lämmettyään leikkiin. Olemme usein terästänyt yhteisiä leikkejämme seksileluilla ja ne ovat olleet oiva keino kehitellä erilaisia variaatioita yhteisiin leikkeihimme. Vaimoni on hieman pyöreä, mutta muodot on oikeissa paikoissa. Hänen vartalo on sopusuhtainen ja kurvit kuten minun mielestä pitääkin olla . Touhupaikka jalkovälissä on kauniisti siistitty ja koristeltu pienellä tupsulla. Usein ihailen kun oma kaluni tai dildo painuu hänen sisäänsä vaimon voihkiessa.
Eräänä päivänä sain ajatuksen yllättää vaimoni uudella lelulla. Mietin asiaa omasta mielestäni pitkään, mutta jo iltapäivällä oli uusi uljas lelu tilattu ja pian se olisi jo matkalla postiin. Hieman jännitti, tietenkin oli olemassa riski että uusi lelu ei miellytä häntä, riski oli kuitenkin ottamisen arvoinen.
Paketti vihdoin saapui ja hävitin pakkauksen pikaisesti, uuden lelun piilotin käden ulottuville odottamaan seuraavaa lemmenhetkeämme.
Muutama päivä myöhemmin koitti se hetki jota olin odottanut. Illalla sänkyyn päästyämme tunnelma ja jutut olivat sopivasti virittyneet lemmen leikkeihin. Aloitin esileikin keskustelemalla vaimoani kiihottavista asioista ja hyväilin samalla hänen jalkoväliään. Siirryin suutelemaan hänen vatsaansa ja hivuttauduin alaspäin antamaan hieman oraalista nautintoa kullalleni, hän pitää siitä oikein paljon. Kaivoin peiton alle piilottamani dildon jota usein käytämme, vaimo huomasi sen ja levitti hieman jalkojaan antaen minulle mukavasti tilaa jatkaa nuolemista. Painoin dildon hitaasti kosteiden häpyhuulien väliin ja katsoin kun se vähitellen upposi sisään vaimoni hieman kiemurrellessa sen ympärillä. Jatkoin rauhallista etenemistä ja kiusasin vaimoani kielelläni samalla kun kiihdytin tahtia dildon kanssa. Vaimo alkoi olla aika hyvässä vauhdissa ja puristeli hieman reisiään yhteen, pääni jäi välillä aika tiukasti niiden väliin ja jatkoin vain kiusaamista.
Nousin hetkeksi vaimoni päälle ja aloitin rajun panemisen kuumana käyvän vaimoni liikkeistä nauttien. Olisin voinut tulla nopeasti, mutta päätin pysähtyä ja kuiskasin vaimoni korvaan että kokeillaanko jotain uutta? Vaimo oli hetken hiljaa, mutta sanoi malttamattomana että pane nyt mua.
Laskeuduin uudelleen alas kielellä kiusaamaan ja käteni etsi samalla peiton alta sitä uutta, josta vaimoni ei tiennyt mitään. Hämärässä ja valtavan jännityksen valtaamana jatkoin kielellä vaimoni kiusaamista. Asetin uuden dildon kosteille häpyhuulille ja painoin kevyesti. Vaimoni hieman säpsähti kun huomasi että jotain uutta tosiaan on tulossa. Hänen rentouduttuaan jatkoin vielä kielelläni työskentelyä ja vetäydyin seuraamaan katseellani miltä mahdollisesti toteutuva penetraatio näyttää. Tässä välissä täytyy mainita että aikaisempi dildo on 5cm paksu ja tämä uusi lähes 6cm, se näyttää aika hurjalle kun häpyhuulet luistavat edestä ja dildon kärki alkaa painamaan vasten kuuman tunnelin puristavaa otetta.
Aikamme siinä hieroin uutta dildoa kosteaa ja kuumaa häpyä vasten, vaimokin alkoi liikkumaan siihen malliin että yritti painaa itseään dildoa vasten. Siinä tilanteessa ei auttanut muuta kun lisätä hieman voimaa työntöön ja johan alkoi voihkaisuja kantautua vaimon suusta . Välillä seurasin alkaako dildo löytämään tiensä sisälle ja välillä taas kiusasin kielellä kultani klitorista. Sopivan voiman ja klitoriksen kiusaamisen lopputuloksena paikat sen verran rentoutui että dildo painui sisään ja samalla vaimo päästi suustaan voimakkaan huokauksen. Oletin että nyt täytyy hieman hellittää menoa, mutta vaimo taisi saada uuden vaihteen pälle ja alkoi voimakkaasti keinuttamaan lantiotaan. Aloitin hitaan edestakaisen liikkeen dildolla ja vaimon liikkeet sekä huokailut voimistuivat jatkuvasti. Lopulta kuului todella kovaa ulinaa ja vaimon jalat puristuivat yhteen kuin pihdit, hän tärisi ja kiemurteli voimakkaimman orgasmin kourissa mitä koskaan olen ennen nähnyt. Mieleni teki jatkaa kouristelevan vaimoni panemista dildolla, mutta jätin dildon sisään ja nousin itse ylös tarjoamaan kovaa munaani vaimon suuhun. Hän ei vastustellut ollenkaan ja aloitti taitavan ja vauhdikkaan suutyöskentelyn pyörähtäen samalla hieman kyljelleen. Olin aivan räjähdyspisteessä ja käskin vaimoani jatkamaan loppuun asti. Siinä ei kauan tarvinnut töitä tehdä kun purkauduin vaimoni suuhun ja osa roiskahti poskillekin .
Loppuilta menikin rattoisasti leikkiä jatkaen, hieman rauhallisemmalla otteella mutta hauskaa oli .
47563
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kaikki Suomen tytöt ovat täällä. ♡ http://crazysex.ml ☜
Rekisteröinti on auki!

Äänestä

Se ei ollut yllätys vain vaimolle vaan enemmänkin vielä minulle. Ja tästä on jo aikaa, herranen aika. Tapahtuiko se tosiaan kesällä 2002? Suomi oli kumminkin vähän aikaisemmin liittynyt Euroopan Unioniin. Mutta saman naisen kanssa olen edelleen naimisissa, ja siihenkin tämä tapaus on ehkä vaikuttanut. On jotain mikä yhdistää, ja sitähän tällainen yhteinen salaisuus tekee.

Vaikka eihän se enää salaisuus ole. Hieman vielä asiasta tohkeissani kerroin tapauksesta eräälle entiselle työtoverilleni, joka runsaasti värikynää käyttäen kirjoitti ryökäle siitä novellin. Onneksi hän sentään piilotti sen eräälle kansainväliselle sivustolle, joten esimerkiksi vaimo on tästä novellista tyystin tietämätön.

Mutta yllätys se tosiaan oli sekä minulle että vaimolle. Veimme kesämökillemme viikonlopuksi Suomeen keikalle komennetun saksalaisen eu-poliisiupseerin, ikäisemme naimisissa olevan miehen. Märät uimapuvut ovat tylsiä yllä pidettäväksi, ja siitä se alkoi, auringonpalvonta, saunominen, pieni flirtti, jota vieras harrasti.

Totta kai se yhteinen alastomuus herkisti, tuntui mukavalta ensi jännityksen hälvettyä. Miten vieras johdattelikaan, taitavasti sanoja sovittaen, että kuinka suuri kunnia ja luottamuksen osoitus olisi jos hän saisi rakastella vaimoni kanssa. Että on hän toki naimisissa tahollaan, mutta tämähän on erikoistapaus, jonka jokainen rakastava ihminen soisi aviopuolisolleen.

Nuo viimeiset sanat oli suunnattu minulle ja se säväytti kuin sähköisku. En varmaan koskaan ollut nähnyt vaimoani niin kauniina ja haluttavana, seksiä tihkuvana. Miksen minä sellaisen herkun vieraalle tarjoaisi.

Niin järjestettiin tyylikkäällä, aikuismaisella tavalla sutinaa vieraalle. Ja Seppo mokoma meni sen novelliksi värittämään. Onhan siinä murunen totta siteeksi, rikos vanhentunut. Novelli ehkä löytyy googlettamalla, otsikolla Ei kesää ilman käärmeitä.

1Äänestä

Olen sopinut kolmen kaverin kanssa että , yllätetään vaimoni ja kaikki naivat vaimoani. Vaimoni kyllä suostuu oikein mielellään kun on saanut muutamat paukun ja on jonkinverran humalassa . Yksi kavereistani sanoi tietävänsä oikein isokullisen miehen joka millään tulee viidenneksi . Katsotaan miten vaimon pillu kestää uudenvuoden aaton .

Äänestä

Yllätin vaimoni jättidildolla joka on kyllä iso ja musta pituuttakin 32 cm imukupilla kanssa ja halkaisija 6,3 cm . Kun otettiin paukkuja näytin sen hänelle , kyllä hän katsoi sitä ja kysyi meinaatko että naisin tuon kanssa , nyökkäsin ja jatkoin kiinnostaako tämä jättidildo tuntuisi varmasti hyvältä pillussa kokeile . Vaimohan sanoi , voihan hän kokeilla mutta eihän se mene sisään johon minä laitetaan liukuvoidetta niin kyllä menee . Vaimo riisuitui ja minä kiinnitin sen keittiön tuoliin , ensin sivelin liukkaria vaimon pilluun ja hieroin klitorista , vaimo hytkyi ja huohotti , sanoin nyt saat isoa ja sivelin liukkaria dildoon ja vaimo tuli nojaamaan pöytään ja ohjasi dildon pillunhuulilleen , hän painoi itseään alaspäin niinettä kärki painui pilluun , vaimo höpisi se on niin iso ja painoi itseään vielä alemmaksi ja hoki se on sisällä ja alkoi liikkumaan eestaas ja huohotti sanoen toistamiseen on se iso ihana pillu on ihan täynnä . Vaimo ratsasti dildolla ja katsoin että aika syvälle vaimo saikin dildon , jotain 20 senttiä ja myöhemmin kun sai orgasmin niin se oli vieläkin syvemmällä . Lopulta vaimo nousi dildon päältä pois ja sanoi , ostit kyllä ison mutta ihanan . Tuo ei jäänyt viimeiseksi kerraksi

Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


pari56 kirjoitti:

Vaimoni on seksin suhteen maltillinen, mutta hän on varsinainen seksipeto lämmettyään leikkiin. Olemme usein terästänyt yhteisiä leikkejämme seksileluilla ja ne ovat olleet oiva keino kehitellä erilaisia variaatioita yhteisiin leikkeihimme. Vaimoni on hieman pyöreä, mutta muodot on oikeissa paikoissa. Hänen vartalo on sopusuhtainen ja kurvit kuten minun mielestä pitääkin olla . Touhupaikka jalkovälissä on kauniisti siistitty ja koristeltu pienellä tupsulla. Usein ihailen kun oma kaluni tai dildo painuu hänen sisäänsä vaimon voihkiessa.
Eräänä päivänä sain ajatuksen yllättää vaimoni uudella lelulla. Mietin asiaa omasta mielestäni pitkään, mutta jo iltapäivällä oli uusi uljas lelu tilattu ja pian se olisi jo matkalla postiin. Hieman jännitti, tietenkin oli olemassa riski että uusi lelu ei miellytä häntä, riski oli kuitenkin ottamisen arvoinen.
Paketti vihdoin saapui ja hävitin pakkauksen pikaisesti, uuden lelun piilotin käden ulottuville odottamaan seuraavaa lemmenhetkeämme.
Muutama päivä myöhemmin koitti se hetki jota olin odottanut. Illalla sänkyyn päästyämme tunnelma ja jutut olivat sopivasti virittyneet lemmen leikkeihin. Aloitin esileikin keskustelemalla vaimoani kiihottavista asioista ja hyväilin samalla hänen jalkoväliään. Siirryin suutelemaan hänen vatsaansa ja hivuttauduin alaspäin antamaan hieman oraalista nautintoa kullalleni, hän pitää siitä oikein paljon. Kaivoin peiton alle piilottamani dildon jota usein käytämme, vaimo huomasi sen ja levitti hieman jalkojaan antaen minulle mukavasti tilaa jatkaa nuolemista. Painoin dildon hitaasti kosteiden häpyhuulien väliin ja katsoin kun se vähitellen upposi sisään vaimoni hieman kiemurrellessa sen ympärillä. Jatkoin rauhallista etenemistä ja kiusasin vaimoani kielelläni samalla kun kiihdytin tahtia dildon kanssa. Vaimo alkoi olla aika hyvässä vauhdissa ja puristeli hieman reisiään yhteen, pääni jäi välillä aika tiukasti niiden väliin ja jatkoin vain kiusaamista.
Nousin hetkeksi vaimoni päälle ja aloitin rajun panemisen kuumana käyvän vaimoni liikkeistä nauttien. Olisin voinut tulla nopeasti, mutta päätin pysähtyä ja kuiskasin vaimoni korvaan että kokeillaanko jotain uutta? Vaimo oli hetken hiljaa, mutta sanoi malttamattomana että pane nyt mua.
Laskeuduin uudelleen alas kielellä kiusaamaan ja käteni etsi samalla peiton alta sitä uutta, josta vaimoni ei tiennyt mitään. Hämärässä ja valtavan jännityksen valtaamana jatkoin kielellä vaimoni kiusaamista. Asetin uuden dildon kosteille häpyhuulille ja painoin kevyesti. Vaimoni hieman säpsähti kun huomasi että jotain uutta tosiaan on tulossa. Hänen rentouduttuaan jatkoin vielä kielelläni työskentelyä ja vetäydyin seuraamaan katseellani miltä mahdollisesti toteutuva penetraatio näyttää. Tässä välissä täytyy mainita että aikaisempi dildo on 5cm paksu ja tämä uusi lähes 6cm, se näyttää aika hurjalle kun häpyhuulet luistavat edestä ja dildon kärki alkaa painamaan vasten kuuman tunnelin puristavaa otetta.
Aikamme siinä hieroin uutta dildoa kosteaa ja kuumaa häpyä vasten, vaimokin alkoi liikkumaan siihen malliin että yritti painaa itseään dildoa vasten. Siinä tilanteessa ei auttanut muuta kun lisätä hieman voimaa työntöön ja johan alkoi voihkaisuja kantautua vaimon suusta . Välillä seurasin alkaako dildo löytämään tiensä sisälle ja välillä taas kiusasin kielellä kultani klitorista. Sopivan voiman ja klitoriksen kiusaamisen lopputuloksena paikat sen verran rentoutui että dildo painui sisään ja samalla vaimo päästi suustaan voimakkaan huokauksen. Oletin että nyt täytyy hieman hellittää menoa, mutta vaimo taisi saada uuden vaihteen pälle ja alkoi voimakkaasti keinuttamaan lantiotaan. Aloitin hitaan edestakaisen liikkeen dildolla ja vaimon liikkeet sekä huokailut voimistuivat jatkuvasti. Lopulta kuului todella kovaa ulinaa ja vaimon jalat puristuivat yhteen kuin pihdit, hän tärisi ja kiemurteli voimakkaimman orgasmin kourissa mitä koskaan olen ennen nähnyt. Mieleni teki jatkaa kouristelevan vaimoni panemista dildolla, mutta jätin dildon sisään ja nousin itse ylös tarjoamaan kovaa munaani vaimon suuhun. Hän ei vastustellut ollenkaan ja aloitti taitavan ja vauhdikkaan suutyöskentelyn pyörähtäen samalla hieman kyljelleen. Olin aivan räjähdyspisteessä ja käskin vaimoani jatkamaan loppuun asti. Siinä ei kauan tarvinnut töitä tehdä kun purkauduin vaimoni suuhun ja osa roiskahti poskillekin .
Loppuilta menikin rattoisasti leikkiä jatkaen, hieman rauhallisemmalla otteella mutta hauskaa oli .

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu