Vaatekoot Bulgariassa

shopshop

Olen menossa tänä vuonna Sunny Beachille. Kävin viime vuonna Alanyassa ja harmittaa kun kostean ja kuuman ilman takia ei jaksanut kierrellä vaateostoksilla. Nyt aion ottaa vahingon takaisin. Olen lukenut että koot ovat Bulgariassa pieniä, näin toki oli Turkissakin. Mutta kuinka pieniä. Mitä vastaavaan kokoon asti vaatteita löytyy naisille kojuista? Onko kenties syytä lähteä shoppailemaan "isommalle" paikkakunnalle? Esimerkiksi farkuissa tarvitsisi olla kokoa 32-33". Onko kokemuksia?

10

3299

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kokemus

      pienet koot on pieniä ja isommat vastaavasti isompia ja pesussa voi kutistua, venyä tai hajota

      • shopshop

        Kyselin siksi koska eräs tutun tuttu (likimain kokoa 36) oli ostanut sieltä XL-kokoisia vaatteita. Eli tuleekohan vastaan ns Zara-syndrooma eli tarvitsisi kaksi kokoa isomman vaatteen mutta sitä ei kaupasta löydy.. :P


    • Greenone

      Itse olen käynyt Bulgariassa vain Sunny Beachilla ja ei sitä nyt ihan shoppailijan paratiisiksi voi kutsua. Monenlaista turistikrääsää on kyllä tarjolla, mutta vaatevalikoima on lievästi sanottuna hieman niukahko. Aika paljon tarjolla semmosia yhdenkoon pieniä vaatteita ja muutenkin koot on tosi pieniä. Suomalaisten S-koko taitaa olla suurin mitä siellä pääasiassa löytyy. Kukkaiskadulla (keskusta tienoilla) on muutamia vähän parempia vaateputiikkeja, mutta muuten siellä on semmosia pikkukojuja, joissa jotakuinkin identtinen vaatevalikoima. Niistä "paremmista" putiikeista löytyy vähän reilumpiakin kokoja.

      • esimerkki

        t-paidat on usein kaikki samankokoisia, oikein kapeita, mutta mitä isompi koko, vain helmaan tulee pituutta lisää.
        XL voi olla Xs, mutta 1,5 metriä pitkä.


      • shopshop

        Kyllähän sen arvasi että Sunny Beachin touhu on samanlaista kuin esimerkiksi Alanyan katujen varsilla. Mutta ei sinulla ole kokemusta esim Nessebarista? No, jos ei löydy vaatteita itselle niin täytyy sitten vain ostella paikallista olutta ja rentoutua.. :P


      • Greenone
        shopshop kirjoitti:

        Kyllähän sen arvasi että Sunny Beachin touhu on samanlaista kuin esimerkiksi Alanyan katujen varsilla. Mutta ei sinulla ole kokemusta esim Nessebarista? No, jos ei löydy vaatteita itselle niin täytyy sitten vain ostella paikallista olutta ja rentoutua.. :P

        Joo, siellä kannattaa ehdottomasti käydä shoppailemassa. Nessebarissa on paljon kivoja putiikkeja ja varmasti löytyy monenlaista matkalaukun täytettä kotiin tuomisiksi; trendifarkkuja, paitoja, juhlavaatteita, urheiluasuja, kaikenlaista.. Ainakin itse löysin. :)

        Sunny Beachillekin oli rakenteilla uusia ostospaikkoja, joten todennäköisesti tänä kesänä sielläkin saattaa olla monenlaista uutta vaatekauppaa tarjolla. Me ollaan käyty nyt parina kesänä Sunny Beacilla ja tulevana kesänä ois tarkoitus lähteä vaihteeksi ihmettelemään Alanyan meininkiä.

        Mutta Sunny Beach on oikein mukava lomakohde eli ei muuta kun hyvää matkaa!!


      • tulevat
        shopshop kirjoitti:

        Kyllähän sen arvasi että Sunny Beachin touhu on samanlaista kuin esimerkiksi Alanyan katujen varsilla. Mutta ei sinulla ole kokemusta esim Nessebarista? No, jos ei löydy vaatteita itselle niin täytyy sitten vain ostella paikallista olutta ja rentoutua.. :P

        Turkistahan ne vaatteet roudataankin rekkuormittain feikkitehtailta joka kevätkesä Bulgarian turistimarkkinoita varten.


      • Greenone
        tulevat kirjoitti:

        Turkistahan ne vaatteet roudataankin rekkuormittain feikkitehtailta joka kevätkesä Bulgarian turistimarkkinoita varten.

        Noo, Turkissa osataan kyllä kieltämättä valmistaa vaatteita. Siellä tehdään niitä piraattivaatteita, mutta ko. vaatteet ovat kuuleman mukaan jopa huolellisemmin valmistettuja ja muutenkin jopa laadukkaampia kuin oikeat vastaavanlaiset. :) Ja halvempia ovat, eli rahalleen saa enemmän vastinetta!!! Nooh, Nessebarista löytyy kyllä myös ihan aitoja merkkivaatekauppojakin..


      • Famu

        itse olen käynyt Bulgariassa Sunny Beachilla ja nyt viime vuonna ja juuri nyt olen Pomoriessa. Täällä ainakin nuo aikuisten Naketano vaatteet pitävät aikuisten vaatekoon kanssa paikkansa. Lasten vaatekoot heittelee tosi paljon


    • lilli

      Sunny Beachilta kannattaa varmaan matkustaa Bourgasiin (lähin iso kaupunki) ostoksille.

      Minä ainakin törmäsin Bulgariassa siihen että en löytänyt naisten vaatteista omaa kokoa kovinkaan monesta liikkeestä. Olen suomalaisen mittapuun mukaan ihan normaalikokoinen (170/62). Farkkujen koot oli mitä sattuu, ei siis kannata tuijotaa kokolappua vaan kaikki täytyy sovittaa. Naisten farkkujen isoin koko oli aika yleisesti 32" ja osa malleista vastasi tuota kokoa, mutta osa oli paljon pienempiä. Miesten farkkumalleista löysin joitakin myös naisille hyvin sopivia malleja ja niissä oli sitten sopivia kokoja.

      Sama oli paitojen kanssa että ei oikeen meinannut löytyä sopivia.
      Kengät taas oli aika samaa kokoa kun suomessa, ehkäpä melkeen isompia.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Persut eivät ole kertoneet euronkaan edestä säästökohteita

      Mutta änkyttävät kysellä niistä muilta jatkuvasti. Vaikuttaa ettei persuilla ole kykyä omaan ajatteluun ja päätöksenteko
      Maailman menoa
      264
      3231
    2. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      77
      1295
    3. 66
      1203
    4. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

      Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
      Ikävä
      199
      1039
    5. Odotettu tulos Taivalvaaran hiihtokeskuksen osalta

      "MCS Finland Oy on ilmoittanut Taivalkosken kunnalle 30.4.2026, että se irtisanoo Taivalkosken kunnan ja MCS Finland Oy:
      Taivalkoski
      48
      933
    6. Mikä se viehättävin

      Asia on kaivatussasi?
      Ikävä
      63
      931
    7. Persujen puoluekokous 2026

      Missä ja Milloin pidetään ?
      Maailman menoa
      48
      824
    8. Mikä kaivatussasi

      Viehättää ulkoisesti ja mikä sisäisesti?
      Ikävä
      41
      772
    9. Mitä tekisit jos

      Aamulla vierestäni heräisit
      Ikävä
      47
      772
    10. Minkä alan

      Ihmisiä kaivattunne on🤔
      Ikävä
      39
      708
    Aihe