Onko paikalliset maajussit siirtämässä "sijoitukset" SE bankeniin, kun puolueenne citynainen kutsutaan hallitukseen.
Navettarötisköjen lainat on ja jää paikalliseen osuusliikkeen pankkiin. SE Banken ja sen kepuhienostonainen ei kumisaapasukkoja ja -akkoja huoli.
Kepu paikkakunnan valtapuolue?
10
51
Vastaukset
- Peruskemppainen
Hienostonainen on cipilän suojeluksessa. Cipilä taas on Puolangan kepujen epäjumala.
- ketunvitjake
Sipilä ja pärneri on isonrahan oekeistolaesie , että kokoomushi näyttää niijen rinnalla komunistiilta.
- hourovaukko
Valtakunnalisesti iltarusko loemottaa kyseiselle kansanliikkeelle, kun on anattu valta rikkaelle ja veronkiertäjille.
- turhanmaksaja
Kepu on maksimoinut vähäosaisten kurjuuden tappiin.
Ulkomailta tuodut maataloustuotteet ovat huomattavasti halvempia ja maistuvaisempia suomalaiseenkin makuun.- järkikäteentässä
Tuon ensimmäisen lauseen kyllä allekirjoitan, mutta en toista. Ulkomaiset maataloustuotteet ovat kyllä halvempia, mutta ei lähellekään niin makoisia kuin kotimaiset. Vältän viimeiseen saakka esim. espanjalaisten tomaattien ostoa. Sitä ei kukaan tiedä mitä paskaa ne sisältää. Kuten myös ulkomaiset lihatuotteet saa minut yökkäämään. On suuri menetys jos suomalainen maatalous ajetaan niin ahtaalle, että se loppuu tykkänään. Ongelma on juuri se, että mm. kaupanala pakottaa alkutuottajan myymään tuotteensa niin halvalla, että siitä ei jää juuri katetta. Kaupanala kiristää mm. sillä, että se ostaa halvalla ulkomailta saatavaa paskaa. Mutta, mutta entäs sitten, kun suomalainen hyvä ja laadukas tuote loppuu kaupasta, kun ei ole enää sitä alkutuottajaa. Voitte arvata, että sen jälkeen se ulkomainen paskatuote ei ole enää halpaa. Eli ollaan menossa ojasta allikkoon tässä suomalaisen maatalouden alasajossa.
- hyvämaajussit
Samaa mieltä. Ulkomailta tullutta paskaa en syö. Miettikäähän, tuotteet on vanhoja jo tullessa, kun jostain Espanjasta kuljetetaan. Toinen asia, entä jos tulee kriisi tilanne, sota tms. Mitä sitten syötte, kun kotimaan viljelys on ajettu alas ja lopetettu.
- Höhhohhoh
Aloittajalle. Sinusta ei ole yrittäjäksi niin kuin on näistä maanviljelijöistä. Olet luultavasti sossun elätti ?
- mäkäräinen
Maanviljelijä ei ole yrittäjä vaan yhteiskunnan parasiitti. Elää tukiaisilla. Otetaan tukiaiset pois ja katsotaan kuinka kauan pankki antaa jatkaa, kun velkalastia pari milliä päällä.
- houroavaukko
Kyllähän me täällä Puolangalla ollaan suurin osa väestä jonkinlasten tukien varassa.Eläkeläeset ,työttömät ja moajussit.Kaikilta jossakinmudossa Siplä on kurittanut. Enkä tiijä, että olisi todistettavasti tullu yhtään uutta työpaikkaa ,mitä hän jaksaa jatkuvasti kehuo retostella.
- Eiyh
Jooo... Kelan tukija käöttäät semmosetkii joelle ne ei aena kuulukkaan. Veäryyttä on ja sitte ollaan olevinnaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik113585MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar691896Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5421578Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin811204Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja621014Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33968Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214888Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60843- 171834
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3768