Itse oltiin veljen kanssa kamalassa sijaisperheessä. Meitä lyötiin,tukistettiin,seisotettiin talvella ulkona ilman vaatteita,häpäistiin muiden edessä. Naama punasena huudettiin mitättömistä asioista. Sijaisvanhemmat riiteli keskenään paljon. Meitä sijaislapsia oli monta, ja kaikkia kaltoin kohdeltiin. Kukaan ei uskaltanut kertoa kellekkään. Nyt vasta aikuisiällä puhuttu veljen kanssa näistä keskenämme.
Kokemuksia huonoista sijaisperheistä?
Donskeliui
2305
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Silloin, kun sijoitettua lasta (sijoitettuja lapsia) kohdellaan kaltoin, on miltei mahdoton uskaltaa kertoa asiasta kenellekään - saati puolituntemattomalle sosiaalityöntekijälle. Läheisimmät ihmiset tietävät asiasta ja siksipä kaltoin kohtelija haluaakin heidät pois kuviosta. Väkivaltainen sijaisvanhempi tekee kaikkensa saadakseen lapsen yhteydenpidon läheisiin mahdollisimman vaikeaksi. Kaltoin kohtelija osaa myös psykologisen vallankäytön ja uhan luomisen taidon.
Lisäksi saattaa olla niin, että sijaisperheen omat lapset ovat juonessa mukana. Ja mikä traagista, viranomaiset asettuvat sijaisvanhemman puolelle, kun läheiset yrittävät kertoa väkivallasta. Kukaan ei usko. Jos löytyy taitavia ja kiinnostuneista viranomaisia ja on hyvä tuuri, voi saada apua.