Jim Marrsin tuotokset

Mies joka tosissaan tutki ennenkuin hutki. Mies joka pesi sata Randia mennen tullen työssään ja tutkimuksissaan, sekä kirjailijana.
Esitti asiallisen huomautuksen haastattelussa, että avaruuden valloittaminen on tällä hetkellä yksityisten , kuten Elon Muskin, Jeff Bezosin and Richard Bransonin käsissä, kun NASA ei tunnu saavan enää mitään aikaan.

Sanoi myös että on epätodennäköistä että USA:n hallitus tulisi ufokaapista ulos lehdistötilaisuudessa ja kertoisi salanneensa 70 vuotta tietojaan ufoista.
"UFOt ovat olleet mukana ihmiskunnan historiassa aina, ja jos ne olisivat halunneet invaasiota, miksi ne olisisivat odottaneet näin kauan"

Jimin kirjat luettuaan ei voi sanoa muuta kuin että mies on tehnyt tarkkaa ja faktoihin perustuvaa työtä, eikä mitään huuhaata. Lepäilepäs rauhassa.
26314
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat
  • Todennäköisyyksiä löytyy, ei sitovaa tieteellistä todistusta alieenien laitteiden
    lentelystä .
    Mistähän muuten mahtaa johtua se, että ufoskeptismi on niin yleistä ?

    Äänestä

  • Aloittaja ei tietenkään osaa lähteyttää tai muutenkaan millään tavoin todistaa mitenkään missä ja miten Jim Marrs on mukamas "pessyt sata [James] Randia mennen tullen työssään ja tutkimuksissaan".

    Mutta vastasiko James Randin miljoona-haasteeseen?

    Äänestä

Pesi sata Randia, mutta ei jotenkin vain saanut vastattua sen yhden miljoonahaasteeseen.

Äänestä
  • Ja lähtökohta siihen miljoonahaasteeseen vastaamiseen löytyy siitä, että
    tunnustetaan se tosiasia, että valtaosa suurenkin julkisuuden saaneista
    ufotarinoista on humpuukia:

    - Suurvaltojen hallituksien jatkuva salainen yhteistyö Universumin
    supersivilisaatioiden kanssa
    - Roswell-crashista eloonjääneiden alieenien elättäminen salaisissa luolissa
    - Jim Pennistonin saama ulkoavaruudellinen binäärikoodiviesti
    - George Adamskin Venus- lennot
    - Karjansieppausten tuottamat massiiviset vahingot USAn karjataloudelle , jne, jne ,jne.

    Jos ulkoavaruudellinen kulttuuri on valovuosien takaa Tellukselle pystynyt matkaamaan,
    tämänlaatuinen ufosonta on heidän kulttuurinsa törkeää aliarviointia !

    Pitää muistaa, että ufoista varteenotettavalla todennäköisyydellä on
    todettu vain lentoketteryys !

    Olkoonkin, että salaliittoteorioiden hurman viettely on niin
    perkeleellisen nautinnollista !

    Äänestä

  • Sonta mainittu. Todella vaikea arvata kenen tekstistä on jälleen kerran kyse. Moisiin fraaseihin ja latteuksiin ei muut viitsi alentua.

    Kukaan ei kiistä etteikö osa olisi humpuukia. Ei kiistänyt Marsskaan. Osa siitä "humpuukista" ei ole kuitenkaan tahallista. Sitä on myös inhimillistä ja erehtyväistä. Virhearvioita. Niitä ei varsinaisesti voida kutsua humpuukiksi. Vain tahallista huijaamista voidaan kutsua humpuukiksi.

    Et sinä tieteellisen tutkimuksenkaan tai kokeen epäonnistuttua (tai ettei se johtanut tiettyyn lopputulokseen) kutsu sitä automaattisesti humpuukiksi. Muutoinhan suurin osa tieteellisistä kokeista ja teorioista olisi ns humpuukia, jos ei kerralla päästä maaliin.

    Jos taivaalla lentää jokin outo ja tuntematon, viisi henkilöä näkee sen ja pyytää kuudennen paikalle, mutta objekti on jo kadonnut kun hän ehtii paikalle, niin onko kuudennen henkilön velvollisuus kutsua niitä viittä humpuukiveikoiksi?

    Painaako sen kuudennen sana enemmän ja mitätöi muiden havainnon? Nythän puhutaan nimenomaan tunnistamattomista lentävistä objekteista, eikä kukaan viidestä tässä malliesimerkissä väitä automaattisesti objektia alienalukseksi.

    Miksi siis "skeptikot" väittävät likimain aina niiden havainnoitsijoiden väittävän useita havaintoja alienaluksiksi, vaikka kukaan muu kuin "skeptikko" itse ota edes sitä esille, vaan puhuu ufoista?

    No siksi koska hän ei ole skeptikko, vaan trolli ja debunkkari.

    Siihen minun ja kaverinikaan havaintoon ei liity Adamski, karjansieppaus, Penniston eikä Roswell, mutta koska olet äärettömän pätevä skeptinen ufotutkija, niin kerro minulle millä valtiolla oli mustia äänettömiä triangeleita käytössään joiden pohjissa oli punaisia valoja?

    Epäilen ettet kykene vastaamaan. Älä välitä, en minäkään pysty.

    Minäkin voin esittää vaikka millaisia miljoonahaasteita. Pidän omilla säännöilläni vaan huolen siitä, ettei sitä kukaan sitten voita.

    Äänestä

  • Helläkoukku kirjoitti:

    Sonta mainittu. Todella vaikea arvata kenen tekstistä on jälleen kerran kyse. Moisiin fraaseihin ja latteuksiin ei muut viitsi alentua.

    "...kerro+minulle+millä+valtiolla+oli+mustia+äänettömiä+triangeleita+käytössään+joiden+pohjissa+oli+punaisia+valoja?..."------------------------------------------Ne+triangelit+ovat+ilmeisesti+niitä+nimimerkin+"sontatunkio_puhtaaksi"+mainitsemia++varteenotettavalla+todennäköisyydellä+havaittuja+objekteja,+joilla+on+ylivertainen+lentoketteryys.Kokonaan+toinen+asia+on+,++ovatko+ne+jonkun+Telluksen+valtion+,+vaiko+ulkoavaruuden+sivilisaation+laitteita.+Todennäköisyyksistä+voidaan+puhua,+sitovasta+todisteesta+ei.Mainitsit+ufohavainnoista:+"Kukaan+ei+kiistä+etteikö+osa+olisi+humpuukia."Jos+tämän+palstan+tarinoita+arvioidaan+,+olisiko+se+osa+n.+90%+?Loppu+10%+on++sitten++niitä+varteenotettavalla+todennäköisyydellä+havaittuja+objekteja,+joilla+on+tuo+ylivertainen++lentoketteryys.Ei+ufoyleisö+tyydy+tällaiseen+kuivaan+havainnointiin+objektien+lentosuunnista+ja+nopeuksista.Mehän+olemme+Universumin+napa,+josta+ulkoavaruuden+sivilisaatiot+ovatäärettömän+kiinnostuneita+ja+aiheellisesti+huolestuneitakin+!Alottajan+mukaan+Jim+Marsskin+tietää+,+että+70+vuotta+USAn+hallinto+onkamppailut+salatakseen+korkean+tason+yhteydenpidon+Universuminsuperkulttuureihin.Tätä+tasoa+on+valtaosa+"ufotutkimuksesta"+,+ja+sontaa+parempaa+nimeä+ei+sillevoi+keksiä+!

    Äänestä

  • ufosonta_suohon kirjoitti:

    Herra Marrs teki perusteellista työtä, toisin kuin eräs jolla universumin kaikkiin mysteereihin vastaus on sonta.

    Ihan tuolta pohjalta et pääse vielä kirjaa etkä väitöskirjaa kirjoittelemaan, kun ei tuotakaan raapustustasi täällä viitsi kukaan lukea loppuun saakka.

    Hei, kerro heti, kuka on tehnyt ufologia-väitöskirjan! Juhan af Grann vai?

    Äänestä

  • Se väitöskirja on keskusteltu jo moneen kertaan.

    Sen ainoa anti skeptiseen suuntaa oli että ufologia sisältää uskonnollisia piirteitä. Närvä on varsin oiva ufotutkija, "ufouskovainen" ja hyvinkin fiksu sälli, joka ei sorru huuteluihin, herjoihin eikä arvosta sellaisia.

    Jos kuka tahansa millä nimellä tahansa kallistaa uskonsa ja käsityksensä tieteellisesti todistamattoman teorian puoleen, niin hänen toiminnassaan on silloin uskonnollisia piirteitä tieteellisestä näkökulmasta.

    Yhtään sen kummemmasta asiasta ei ole kyse ufologiankaan suhteen, joten tämäkin aihe on loppuun taputeltu niiltä osin ja lyömäaseeksi tämä "uskovaisuus" ei ole kelvannut enää vuosiin.

    Äänestä

Ufotutkimuksen kannalta olisi tärkeää , että palstalla käsiteltäisiin enemmän
myös ufohuijauksia, niiden luonnetta ja suurta osuutta havainnoissa.

Suuri yleisö saa tämän analysoinnin puuttuessa helposti käsityksen, että
kaikki ufohavainnot ovat aistiharhoja tai huijauksia.

Paljon rakentavampi metodi kuin James Randi- repiminen, johon aloittajakin
typeryytensä paljastaen syyllistyy !

Äänestä
  • "Suuri yleisö saa tämän analysoinnin puuttuessa helposti käsityksen, että
    kaikki ufohavainnot ovat aistiharhoja tai huijauksia."

    Vain tähän yksinomaan nuo puusilmä skepot pyrkivät!

    Äänestä

  • Ihan ilman mitään naamanvääntelyä ja huumoria on kiistatonta että Randi on skeptikkojen sankari numero yksi. Marrs on asiallisten ufokirjailijoiden kärkikastia, kuten myös meidän kotimaisetkin herrasmiehet.

    Äänestä

  • J.Arjalainen kirjoitti:

    Ihan ilman mitään naamanvääntelyä ja huumoria on kiistatonta että Randi on skeptikkojen sankari numero yksi. Marrs on asiallisten ufokirjailijoiden kärkikastia, kuten myös meidän kotimaisetkin herrasmiehet.

    Äläpäs Arjalainen nyt lipeä aiheesta , vaan kerroppas nyt niistä Roswellin
    luola - alieeneista , viljapeltoja kuvioivista ulkoavaruudellisista tekoälyroboteista,
    Yrjö Adamskin Venus-lennoista ( varsinkin siitä tupakanpolttokiellosta )
    sekä massiivisista karjansieppauksista !

    Jos tosiksi osankin osoitat saat minutkin ( ja varmaan monet muutkin
    epätietoiset) liittymään Randikiroajiin , ja propagoimaan vastatuuleen
    lentävistä jätesäkeistä ja ledvaloista !!!!!

    Äänestä

Turha toivo !
Yhtä mahdotonta kuin on kiihkouskovan saada kyseenalaistamaan lahkonsa dogmeja,
on saada ufohörhön analysoimaan ufosontaa !

Äänestä
  • ... ja myös salaliittoteorioiden hurman viettely on niin
    perkeleellisen nautinnollista !

    Äänestä

"... Sanoi (Jim Marrs) myös että on epätodennäköistä että USA:n hallitus tulisi ufokaapista ulos lehdistötilaisuudessa ja kertoisi salanneensa 70 vuotta tietojaan ufoista...."
-------------------------------------------------
Perhanan salailu !
70 vuoden ajan hallituksen energia on kulunut salailuun ja kaapissaoloon.
Luulisi, että siinä ajassa olisi ufoista saatu joitakin ideoita maallisen
lentokaluston kehittämiseen !
Mutta eipä vain ole saatu !
Lentopetroolin voimin edelleen lennellään !

Äänestä
  • Kyseinen tilanne johtuu pitkälti siitä, että antigravitaatiosovellusten universaalinen
    patenttisuoja on erittäin vahva.
    Käyttölisenssejä ei myönnetä, jos on pienikin epäily siitä, että tietoja käytettäisiin
    sotilaallisiin tarkoituksiin.
    Huomioonottaen Telluksen sotaisan historian voimme varautua siihen, että
    kuluu ainakin toiset 70 vuotta, ennen kuin meillä on toivoa saada tietoja
    ufotekniikoista !

    ellusten

    Äänestä

  • Eikä tämä sotilaallinen näkökohta ole ainoa syy , miksi alieenit ja Maan hallitukset
    ufotietoutta meiltä panttaavat.
    Uskonnolliset syyt ovat myös merkittävässä asemassa.
    Melkoinen sotku Telluksella syntyisi, jos valtauskontojen jumalien
    nokkimisjärjestys menisi uusiksi !

    Äänestä

Kuten aloittaja mainitsi, Jim Marrs tuossa ansiokkaassa tutkimuksessaan totesi
USAn hallituksen salailleen ufotietoutta 70 vuoden ajan.

Sitten nimim. ”antigravitaatiotutkija” oletti, että planeettamme sotaisasta
historiastaan puhdistautuminen veisi toiset 70 vuotta, jonka jälkeen olisimme
tässä suhteessa kelvollisia saamaan universaalisten antigravitaatiolisenssien käyttöoikeudet, eli niiden suomat teknilliset innovaatiot olisivat
käytettävissämme.

Mutta hengellinenkin valmistautuminen uuteen maailmankuvaan ottaa
oman aikansa:

Nimim. ”ufopappi_Parantainen” arvioi, että kuluisi vielä kolmannet 70
vuotta, ennen kuin Telluksen kirkkokunnat olisivat valmiit hyväksymään
teologisen järjestelmän, jossa uusien ulkoavaruudellisten
jumalhahmojen, ja valtauskontojen perinteisten jumalien ”nokkimisjärjestys”
olisi sovitettu kaikkia tyydyttävällä tavalla.

Aloittaja luonnehti Jim Marrsin mieheksi, joka ”pesi sata James Randia
mennen tullen työssään ja tutkimuksissaan ”.

Kunpa ufotutkimus muiltakin osin tuottaisi tuloksia samalla vauhdilla,
eikä tarvitsisi odotaa 210 vuotta !

Äänestä
  • Muutama sukupolvi teknologista tiedonhakuista yhteiskuntaa ei ole edes silmänräpäystä Universumin mittakaavassa / aikajanalla. Siksi ei ole relevanttia olettaa että juuri meidän aikana selviää kaikki universumin mysteerit.

    Pitää nöyrtyä siihen ajatukseen että mysteereitä tulee olemaan meidän jälkeenkin. Tietopohjamme ei ole valmis, eikä tule koskaan olemaan. Havainnointi ja analysointi ei tee meistä Jumalaa, eikä yksikään teoria ole varma.

    Ufotutkimus ei ole sen vahvemmalla pohjalla kuin mikään muukaan tuntemattoman tutkimus, mutta sirkuksen pitää jatkua, eikä ufoilmiö poistu sanomalla että sitä ei ole.

    1Äänestä

Aloittaja luonnehti Jim Marrsin mieheksi, joka ”pesi sata James Randia
mennen tullen työssään ja tutkimuksissaan ”.

Nyt tarvittaisiin myös mies, joka siivoaisi ufosontatunkion.
Se ei tosin onnistu "mennen tullen", siivottavaa kun on moninverroin enemmän !

Äänestä
  • Aloittajan mukaan Marrsin Jimi kuulemma lepäilee rauhassa, mutta mitähän
    kuuluu niille Roswell-crashista eloon jääneille alieeneille, joita salaisissa luolissa
    aikoinaan elätettiin ?
    Onko tietoa, lepäilevätkö nekin jo rauhassa, vai jatkavatko luolaelämää ?
    Kun Jimi pesi sata Randia mennen tullen, niin olisikohan saanut siinä
    ohessa tietoa näistä "luola-alieeneistakin" ?

    Äänestä

  • Roswell_hutkija kirjoitti:

    Aloittajan mukaan Marrsin Jimi kuulemma lepäilee rauhassa, mutta mitähän

    Huvittaa tuo meuhkaaminen maailmanlaajuisesta ufoilmiöstä sillä ei sellaista ole olemassakaan. Ihmiset toki ympäri maailman näkevät välillä taivaalla sellaista jota eivät pysty monistakin eri syistä tunnistamaan ja ufouskontokin on melko laajalle levinnyt asia. Ei siitä silti synny mitään ufoilmiötä.

    Lisää Jimin kaltaisia huippututkijoita, niin ufojen arvoitukset
    selviävät mennen tullen !

    Äänestä

  • VCO kirjoitti:

    Huvittaa tuo meuhkaaminen maailmanlaajuisesta ufoilmiöstä sillä ei sellaista ole olemassakaan. Ihmiset toki ympäri maailman näkevät välillä taivaalla sellaista jota eivät pysty monistakin eri syistä tunnistamaan ja ufouskontokin on melko laajalle levinnyt asia. Ei siitä silti synny mitään ufoilmiötä.

    Ilmiötä ei ole olemassakaan, mutta olet meuhkannut sen parissa huvittuneena jo toistakymmentä vuotta, usein päivittäin ja olet jopa ollut Suomen ufotutkijoissa pohtimassa olemattomuuden syvintä olemusta suuresti huvittuneena.
    Huvittaa tuo sinun ainainen meuhkaaminen ja vain yleisellä tasolla kommentointi, joka useimmiten ei liity laisinkaan keskusteltavaan aiheeseen.
    Sanoisin että melko turhaa tuo huvittava meuhkaamisesti ja kommenttisi menevät toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

lukinääri kirjoitti:

Mies joka tosissaan tutki ennenkuin hutki. Mies joka pesi sata Randia mennen tullen työssään ja tutkimuksissaan, sekä kirjailijana.
Esitti asiallisen huomautuksen haastattelussa, että avaruuden valloittaminen on tällä hetkellä yksityisten , kuten Elon Muskin, Jeff Bezosin and Richard Bransonin käsissä, kun NASA ei tunnu saavan enää mitään aikaan.

Sanoi myös että on epätodennäköistä että USA:n hallitus tulisi ufokaapista ulos lehdistötilaisuudessa ja kertoisi salanneensa 70 vuotta tietojaan ufoista.
"UFOt ovat olleet mukana ihmiskunnan historiassa aina, ja jos ne olisivat halunneet invaasiota, miksi ne olisisivat odottaneet näin kauan"

Jimin kirjat luettuaan ei voi sanoa muuta kuin että mies on tehnyt tarkkaa ja faktoihin perustuvaa työtä, eikä mitään huuhaata. Lepäilepäs rauhassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu