Luonneko vaikuttaa?

Mistäs se luonne sitten tulee, syntymälahjana geeniperimästä, kasvatuksesta, murrosiän kaveripiiristä.
Eläinmaailmassa saaliseläimillä on oma luonne, niinkuin on petoeläimillä.
Eikös se ole, että tytöt perivät luonteensa isältään, ja pojat äidiltään, en tuota niin tiedä.
Oma käsitys on, että suurinosa luonteesta periytyy lapsuuden- ja murrosiänkokemuksilla
Se yhteiskunta tasapäistää, varsinkin pojilla armeija, siellä ei luonteen perään paljon kysellä, ainakaan ennen.
Taitaa muut tietää ihmisenluonteen paremmin kun itse, en minä ainakaan osaa omalle luonteelle mitään määritelmää antaa, ainakin se olisi subjektiivinen.
On minussa varmaan huonojakin piirteitä, ihme, jos ei ole

k-kotton kirjoitti:

Mistäs se luonne sitten tulee, syntymälahjana geeniperimästä, kasvatuksesta, murrosiän kaveripiiristä.
Eläinmaailmassa saaliseläimillä on oma luonne, niinkuin on petoeläimillä.
Eikös se ole, että tytöt perivät luonteensa isältään, ja pojat äidiltään, en tuota niin tiedä.
Oma käsitys on, että suurinosa luonteesta periytyy lapsuuden- ja murrosiänkokemuksilla
Se yhteiskunta tasapäistää, varsinkin pojilla armeija, siellä ei luonteen perään paljon kysellä, ainakaan ennen.
Taitaa muut tietää ihmisenluonteen paremmin kun itse, en minä ainakaan osaa omalle luonteelle mitään määritelmää antaa, ainakin se olisi subjektiivinen.
On minussa varmaan huonojakin piirteitä, ihme, jos ei ole

Lue lisää

Kotona taas.
Semmosia hiomakoneen läpysköjä olin metsästämässä. Lopuksi löysin.

Mun mielestä ihminen syntyy omanlaisekseen. Hyvä kasvattaja (äiti ja isä) ottaa huomioon lapsen luonteen ja siihen heijastaen opastaa lastaan.
Perustelen sillä, että kuinka usein kuuleekaan ja huvittuneesti on keskustellut äitien ja isien kanssa, miten erilaisia sisarukset ovat keskenään. Myön mun lapset ovat kuin yö ja päivä.
Jos kasvatuksella ja määräämisillä pystyisi muokkaamaan lastaan, niin silloinhan kaikki sisarukset olisivat keskenään samanlaisia tai ainakin melkein samanlaisia.
Luulisi että samalla periaatteella ja ajatuksilla kasvatetut lapsukaiset saman perheen kera asuen, olisivat enemmän samankaltaisia. Mutta ehei ehei. Kyllä se lapsen oma luonne sieltä tupsahtelee, vaikka kuinka äiti tai isä tasapökkää hyppisi:)

Minusta on hyvä, että me ihmiset olemme erilaisia ja jokaisella oma luonne.
Tietysti eläminen hieman muokkaa ihmistä, kun kokemukset lisääntyvät. Tosin jotkut luonteet ottavat paremmin opiksi kuin toiset. Onhan niitä semmosiakin, jotka kerta toisensa jälkeen lyövät päätä seinään, eivätkä tunnu millään ottavan mistään opiksi.

No ei kai nyh sulla huonoja piirteitä ole, niinku ei mullakaan:)

k-kotton kirjoitti:

Mistäs se luonne sitten tulee, syntymälahjana geeniperimästä, kasvatuksesta, murrosiän kaveripiiristä.
Eläinmaailmassa saaliseläimillä on oma luonne, niinkuin on petoeläimillä.
Eikös se ole, että tytöt perivät luonteensa isältään, ja pojat äidiltään, en tuota niin tiedä.
Oma käsitys on, että suurinosa luonteesta periytyy lapsuuden- ja murrosiänkokemuksilla
Se yhteiskunta tasapäistää, varsinkin pojilla armeija, siellä ei luonteen perään paljon kysellä, ainakaan ennen.
Taitaa muut tietää ihmisenluonteen paremmin kun itse, en minä ainakaan osaa omalle luonteelle mitään määritelmää antaa, ainakin se olisi subjektiivinen.
On minussa varmaan huonojakin piirteitä, ihme, jos ei ole

Lue lisää

Palajin nyt vielä nakkelemaan muutamat sanat.
Jäi sanomiset kesken. Täs nakkelen hetken aikaa, neljältä tulee vieras.

Yhteiskunta tasapäistää kenties joitakin. Riippuu luonteesta. Joitakin on helppo manipuloida ja jotkut luonteet saavat suorastaan hepulikohtauksen, jos joku yrittää manipuloida.

Tietysti armeijassa on omat sääntönsä, joita pitää noudattaa. Jotkut luonteet vaan on semmosia, että kapinoivat heti jos se vaan on mahdollista. Jotkut pitkin hampain tekevät niin kuin pitää, jos se on siinä tilateessa järkevää.

Siitä en osaa sanoa niitä enkä näitä, että onko se niin että tytöt perivät luonteen isältä, pojat äidiltä. Jos tuumin täs hetken, niin en usko että se olisi niin.

k-kotton kirjoitti:

Mistäs se luonne sitten tulee, syntymälahjana geeniperimästä, kasvatuksesta, murrosiän kaveripiiristä.
Eläinmaailmassa saaliseläimillä on oma luonne, niinkuin on petoeläimillä.
Eikös se ole, että tytöt perivät luonteensa isältään, ja pojat äidiltään, en tuota niin tiedä.
Oma käsitys on, että suurinosa luonteesta periytyy lapsuuden- ja murrosiänkokemuksilla
Se yhteiskunta tasapäistää, varsinkin pojilla armeija, siellä ei luonteen perään paljon kysellä, ainakaan ennen.
Taitaa muut tietää ihmisenluonteen paremmin kun itse, en minä ainakaan osaa omalle luonteelle mitään määritelmää antaa, ainakin se olisi subjektiivinen.
On minussa varmaan huonojakin piirteitä, ihme, jos ei ole

Lue lisää

No sitten varmaan perin äiti autuaan luonteen.- Hän kun oli se terävämpi veitsi laatikossa :D

Onko sinulle siis käynyt niin, että kun olet löytänyt itsesi, niin olet kadottanut toiset ympäriltäsi?

Olen aina tiennyt itseni, enkä oikein ole tarvinnut toisia ympärilleni! Toisten kanssa pitää olla jotain asiaakin, eikä mulla ole ollut oikein koskaan mitään asiaa🙂

Psykoterapeutitar kirjoitti:

Olen aina tiennyt itseni, enkä oikein ole tarvinnut toisia ympärilleni! Toisten kanssa pitää olla jotain asiaakin, eikä mulla ole ollut oikein koskaan mitään asiaa🙂

Oma napa hyvä napa.

Mutta täällähän sinä olet toisten kanssa ja näyttää sinulla olevan asiaakin.

No, hei kenen kanssa keskustelisin vaikka just luonteista? Täällä useampi ja enempi mielipiteitä. Ei tarvitse kenenkään kanssa nokakkain höpistä. Ei välttämättä johda mihinkään!

Eikös se vanha sananlasku sano, että mies on naisen pää ja nainen se, joka sitä päätä kääntelee.

eppu2 kirjoitti:

Eikös se vanha sananlasku sano, että mies on naisen pää ja nainen se, joka sitä päätä kääntelee.

Nainen on niska, mutta joskus niskakin voi mennä jumiin, eikä pysty kääntämään päätä.

Itselliset tylsätkin on mukavampia kuin itseään viksuina pitävät itsekkäät jumperot, jotka ovat aina suuna ja päänä - tai vaihtoehtoisesti päivittäin 'rohkaisua' tarvitsevat, muissa ihmisissä roikkuvat ressukat.

Taidat tuota tylsyyttäsi vähän liioitella?

Kyllä sitä pärjätäkseen täytyy luonnettaan kasvattaa ja päättää omista asioistaan, ettei ole kaikkien tuulten vietävinä. Jos en olisi itse päättänyt, niin en tiedä, missä olisin nyt.

En ehkä ole empaattisin ja sympaattisin ihminen, mutten niillä luonteenpiirteillä olisi pärjännytkään. On sen verran kovuutta elämä vaatinut. Omat päätökset on täytynyt nuoresta asti tehdä ja niissä pysyä, että on ylipäänsä selvinnyt. Ei koskaan ole ollut sellaista tukea, että elämä olisi ollut rentoa. Aina on täytynyt pinnistää.

Noh, mikäs tässä nyt on ollessa, kun elämä on helppoa ja mukavaa, suorastaan ihanaa💖

Kyllä se ihmisen perusluonne on geeneissä. Joskus hyppää suvussa taaksepäinkin, mutta selvästi havaittavissa mistä päin se on tullut.
Tietysti olosuhteet muokkaavat käyttäytymistä, mutta se perusluonne on ja pysyy siellä jossain.

Tellukka kirjoitti:

Kyllä se ihmisen perusluonne on geeneissä. Joskus hyppää suvussa taaksepäinkin, mutta selvästi havaittavissa mistä päin se on tullut.
Tietysti olosuhteet muokkaavat käyttäytymistä, mutta se perusluonne on ja pysyy siellä jossain.

Lue lisää

Toisaalta totta mutta jos itse määrittelet luonteesi saat varmaankin ihan eri analyysin kuin joku toinen antaa sinusta😁.

siilivain kirjoitti:

Toisaalta totta mutta jos itse määrittelet luonteesi saat varmaankin ihan eri analyysin kuin joku toinen antaa sinusta😁.

Niinhän se on.
Nähty tälläkin palstalla, kuinka joku on kertonut oikein kauniisti maalaillen minkälainen hän on. Muitten kirjoitustensa perusteella häntä ei siitä maalauksesta löydy.
Vähän samaa kuin ulkonäön ja vaatetuksen kanssa. Sitten iskee profiilikuvaansa aivan eri näköisen henkilön kuin minkälaiseksi on itsensä kuvaillut.

Ikävä kyllä, niin et kovin rohkeaa kuvaa anna itsestäsi kirjoittamalla tuntemattoman puskanikin takaa. Piilossa on varmaan helppo olla rohkea tai ainakin sanoa olevansa.

Sinä olet aivan yhtä tuntematon, jotta mitä möliset.

Tuhatnikkinen kirjoitti:

Sinä olet aivan yhtä tuntematon, jotta mitä möliset.

En minä ole rohkeaksi itseäni mainostanutkaan. Ihan se halveksittu tavallinen tallaaja.
Jos olisin rohkea, niin kirjoittaisin omalla nimelläni.

Mielenkiintoinen aloitus, lapsi seuraa pienenä vanhempiensa tekemisiä ja saa luonteensa / personallisuutensa pohjan ja se vaikuttaa jotenkin elämässä. Mutta kun piiri laajenee vaikutteita tulee mukaan koko ajan . Koulutus , työympäristö, henkilökohtaiset suhteet - kaikki muokkaavat toiminnan motiiveja. Mielestäni olisi onnekasta jos voisi kehittyä sieltä alkumetreiltä uteliaaksi ja voisi olla hyvin erilaisten ihmisten kanssa tekemsissä, voi saada elämältä paljon enemmin. Itsekeskeisyys on varmasti nykyihmisten erojen ja vaikeuksien syy, kun täydellisyyttä haetaan, sitä ei ole eikä tule.
Elämä on opettanut pitempää pinnaa, erilaisuuden hyväksymistä - lapsuutta muistelin tätä kirjoittaessa taitavat varpaat olla kesäpäivän lämmittämän mullan peitossa- pellon reunalla

Toisaalta sylettää selitellä, mutta toisaalta ... Tuhannet nikkini eivät johdu sen enempää rohkeuden puutteesta kuin oikeasta pelkuruudestakaan. Minä vain haluan nikittää monin tavoin, enkä tarvitse siiheen yhdenkään tollukan enkä muunkaan mollukan lupaa tai edes mielipidettä. Sen aiheen säätää pelkästään näitten sivujen ylläpitäjä ja jos se taho ei anna lupaa moninikittää, sanon tälle foorumille moi-moi vain. Puskasta en huutele sen enempää kuin ne nimimerkitkään, jotka osallistuvat sanallisesti kaikenlaisiin järjen vastaisiin joukkorähinöihin.

Täällä on nimimerkkeinä kirjain-, numero- ja niiden yhdistelmänikkejä ja vaikka mitä sotkuja, myös rekisteröity nikki kertoo siitä, että nimimerkkien alinomainen keksiminen vaatii vähän vaivaa. Se lienee yhtä vaikeaa kuin otsikointikin, joka näyttäisi olevan maailman pulmallisin probleema monille, koska ei näytä onnistuvan. Mulla ei ole ongelmaa ainakaan siinä aiheessa.

Ja lopuksi: lienen keskimääräistä rohkeampi tavan tallaaja, mutta tyhmä en ole. "Omalla nimelläni" tällaisilla sivuilla. Hah !

Joku luonteessa siihenkin vaikuttaa nappaako aineet vai ei. Aikoinaan on kaikkea tullut kokeiltua ja nakkilakkien hangesta löydettyä, oltua ns. juomisen takia ns. avohoidossa, missä piti sosiaalitantalle joka viikko ilmoittautua ja tilanteesta keskustella. Ei minusta kuitenkaan koskaan tullut minkään aineiden käyttäjä, koska se malli kuului ns. häviäjille, enkä aikonut koskaan hävitä.

Senkin mallin päätin jo alaikäisenä!

Jos meinaa luonnettaan geeniperimään tai kasvatukseen peilata, niin se ei kaikilta onnistu. Ns. vanhemmat etäisiä, eikä sukulaisiin mitään yhteyttä. Kyllä se luonteensa silloin vaan täytyy itse määritellä, kun ei voi sanoa, mistä tullut tai ketä muistuttaa.

Psykoterapeutitar kirjoitti:

Jos meinaa luonnettaan geeniperimään tai kasvatukseen peilata, niin se ei kaikilta onnistu. Ns. vanhemmat etäisiä, eikä sukulaisiin mitään yhteyttä. Kyllä se luonteensa silloin vaan täytyy itse määritellä, kun ei voi sanoa, mistä tullut tai ketä muistuttaa.

Lue lisää

Peilaaminen ei ehkä aina onnistu ja jos ei ole riittävästi tietoa omasta taustastaan ja suvustaan voi helposti tehdä johtopäätöksiä jotka eivät välttämättä pidä paikkansa. Minä olen edelleenkin vakuuttunut siitä miten näemme oman itsemme suhteessa muuhun maailmaan, saa perustuksensa varhaislapsuudessa, ennen seitsemän vuoden ikää. Eli koulun alaluokilla jo tiedät mikä on paikkasi ja sitä voi toki parantaa tai jopa huonontaa omin voimin ja tahdonlujuudella, kehittämällä itseään ja hakeutumalla oikeaan seuraan, lukemalla ja harrastamalla oikeita asioita, mutta perusvireeltään olet jo silloin mitä olet ja mitä tulet olemaan.
Itse voi yrittää aikuisena määritellä omaa luonnettaan ja valikoida paradigmejä mitä haluaa käyttää tähän itsetutkisteluun tai omanminuuden analyysiin. Mutta kieltää geeniperimän vaikutusta on kääntää selkänsä faktalle. Nyt miten tarpeellista ja edes hyödyllistä tällainen itsetutkiskelu on meidän ikäluokissamme, en ole aivan varma siitä. Eikös se riitä että "Minä olen hyvä, muut ovat myös hyviä?"

Paloma.se01 kirjoitti:

Peilaaminen ei ehkä aina onnistu ja jos ei ole riittävästi tietoa omasta taustastaan ja suvustaan voi helposti tehdä johtopäätöksiä jotka eivät välttämättä pidä paikkansa. Minä olen edelleenkin vakuuttunut siitä miten näemme oman itsemme suhteessa muuhun maailmaan, saa perustuksensa varhaislapsuudessa, ennen seitsemän vuoden ikää. Eli koulun alaluokilla jo tiedät mikä on paikkasi ja sitä voi toki parantaa tai jopa huonontaa omin voimin ja tahdonlujuudella, kehittämällä itseään ja hakeutumalla oikeaan seuraan, lukemalla ja harrastamalla oikeita asioita, mutta perusvireeltään olet jo silloin mitä olet ja mitä tulet olemaan.
Itse voi yrittää aikuisena määritellä omaa luonnettaan ja valikoida paradigmejä mitä haluaa käyttää tähän itsetutkisteluun tai omanminuuden analyysiin. Mutta kieltää geeniperimän vaikutusta on kääntää selkänsä faktalle. Nyt miten tarpeellista ja edes hyödyllistä tällainen itsetutkiskelu on meidän ikäluokissamme, en ole aivan varma siitä. Eikös se riitä että "Minä olen hyvä, muut ovat myös hyviä?"

Lue lisää

Mutta taidammekin puhua hieman eri asioista….

Ei välttämättä eri asioistakaan, kun se luonne joko on tai sitten muodostuu. Mistä ja miten ja mihin johtaa? Itse olen aina tiennyt ja päättänyt omista asioistani, jo lapsesta asti. Olen aina asettanut päämääriä ja pyrkinyt niihin ja voin vain elämääni taaksepäin katsella ja olla tyytyväinen, että kaikki on toteutunut ja enemmänkin, paljon enemmän, mitä edes osasin toivoakaan.

"Nuorena olin arka ja hiljainen. Vuodet vierivät ja itsetuntemus kasvoi. Sen seurauksena sain itsevarmuutta ja noin 3-kymppisestä lähtien aloitin opiskelut,"

Geeniperinnästä viisveisaan, koska meidän sisaruksista 4 on kaikki eri geeneistä koostettu.

Vanhin, joka oli siskoni, "kyhjäsi" kotona äidin helmoissa. Minä seuraava, lähdin jo 12-vuotiaa Hesaan saattamaan serkkuani ja tätini järjestikin heti minulle työpaikan sieltä, jonkun 7-v pojan hoitajaksi.

Voihan noita vuosia laskea, että olin jo 12-v siellä, muuta aloitinkin kouluni 5-vuotiaana ja rippikoulunikin kävin Hesassa.

Kyllä se luonnetta kasvatti sitten myöhemmin, kun tämä "murre" viellä putkahti esiin jonkun poitsun kanssa, mutta nyt en osaisi edes sitä käyttä, että mie ja sie.

Jotain on jäänyt kuitenkin sinne "takaraivoon", murteesta, koska minua ärsyttää kirjoissa, kuinka paljon ne huokaisee, kun minä taas huokasen. Toinenkin kirjojen pitkittämisen juttu on tuo, kun "sitten hän meni ikkunan luokse...ja sitten hän palasi sieltä takaisin ja pyörähti ympäri.

Niin, se geeniperimä....sen verran työksenikin näitä asioita pohdin, että väittäisin sen olevan temperamentin, joka on ns pysyvä ominaisuus eli luontainen tapa reagoida asioihin. On neurologista perää.

Identiteetti, luonne, minuus. Ne muodostuvat vuoropuhelusta ympäristön ja itsen kanssa. Kasvatus vaikuttaa, ihan varmasti mutta ei tosin kaikille samalla tavalla vaikka saman kasvatuksen saisikin; tähän vaikuttaa sitten se temperamentti.

Myös kognitiiviset taidot vaikuttavat; miten oppii, miten havainnoi miten erottaa olennaisen tai miten käsittelee vaikeuksiaan. Tässäkin on todella eroja ihmisten välillä.

Ehkä luonne on enemmänkin sitä, miten käyttäytyy ja miten asennoituu itseen ja muihin. Harva kertoo olevansa äreä tai ilkeä, vaikka sen luonteisia ihmisiä on.

Itse tiedän olevani sekä rohkea että massasta poikkeava ja pakko myöntää niin hyvässä kuin pahassakin.

Elämä pakottaa tekemään ratkaisuita, kuten aiemmin kirjoitin. Elämä pakottaa rohkeaksi. Näin jälkikäteen on kiinnostava muistella kaikkia niitä ammatteja, joihin on mennyt ihan kylmiltään, asuinpaikkoja, ihmissuhteita, harrasteita....luultavasti, jos ei olisi niitä valintoja tehnyt, niin itsetunto olisi tänä päivänä ihan muuta kuin mitä se on nyt.

Sen sijaan on mielestäni epäolennaista verrata itseään toisiin ihmisiin ja väheksyä ns. valtavirtaa.

Jos saisin valita, niin toivoisin, että lähtökohtani olisivat olleet toisenlaiset ja olisin voinut elää tavanomaisen elämän eikä elämä olisi pakottanut venymään, ylittämään itseni kerran toisensa jälkeen. Minun mielestäni tavallisessa elämässä ei ole mitään halveksittavaa. Päinvastoin, tavallinen elämä voi olla tavoiteltavaa sille, joka ei ole sitä kovin paljon kokenut. Nyt se on myöhäistä ja monet ns. tavalliset asiat tuntuvat vierailta.

Epäolennaista tai ei., kaikki vertaavat itseään joihinkin. Miten muuten edes rakentaisivat itseään ja identiteettiään. Yksineläjä, toisista välittämätön, on myös tietämätön. Pitää olla peilauspintaa.

Tavallista elämää ei liene kukaan täällä halveksinut, mistähän moista rupesit pohtimaa, oma tulkintasiko? Monet haluavat tavallista turvallista elämää, sehän on usein parasta ja nautittavaakin. Toiset eivät sitä koskaan saa, ja jotkut eivät sitä halua silti he eivät sitä dissaa.

Ja filosofisesti voi vielä kysyä, että mikä se nykyään edes on tavallista. Alkaa olla niin, että epätavanomainen on tavanomaista ja perusjutut, jotka ennen edustivat keskiluokkaa tmv, ovat jo harvinaisuuksia.

Minä en valitettavasti ole oppinut vertaamaan, mikä on yksi heikkouksistani. Jos olisin osannut nuorempana verrata, olisin myös osannut asettaa tavoitteita, ohjata elämääni. Minua on ohjannut se, että pitää selviytyä elämästä jotenkin, eivät mitkään peilauspinnat. Ulkopuoliset minua kyllä ovat aikanaan moittineet kovastikin, kun en ole ollut sellainen kuin olisi pitänyt olla, silloin en osannut puolustaa itseäni.

Olen monesti todennut olevani poikkeava, kun olen kuunnellut ihmisten juttuja, mutta luonnollisesti salaan sen poikkeavuuden arjessa. On hyvä tulla ihmisten kanssa toimeen arkikohtaamisissa. Eikä kaikesta tarvitse tuoda esiin omaa mielipidettä eikä varsinkaan sitä, että jokin toisille tärkeä asia ei voisi vähempää kiinnostaa.

Itsetarkoituksellinen oman erilaiuuden korostaminen on minusta käsittämätöntä. Tätäkään en luonnollisesti oikeassa elämässä sanoisi ääneen.

Retikka kirjoitti:

Niin, se geeniperimä....sen verran työksenikin näitä asioita pohdin, että väittäisin sen olevan temperamentin, joka on ns pysyvä ominaisuus eli luontainen tapa reagoida asioihin. On neurologista perää.

Identiteetti, luonne, minuus. Ne muodostuvat vuoropuhelusta ympäristön ja itsen kanssa. Kasvatus vaikuttaa, ihan varmasti mutta ei tosin kaikille samalla tavalla vaikka saman kasvatuksen saisikin; tähän vaikuttaa sitten se temperamentti.

Myös kognitiiviset taidot vaikuttavat; miten oppii, miten havainnoi miten erottaa olennaisen tai miten käsittelee vaikeuksiaan. Tässäkin on todella eroja ihmisten välillä.

Ehkä luonne on enemmänkin sitä, miten käyttäytyy ja miten asennoituu itseen ja muihin. Harva kertoo olevansa äreä tai ilkeä, vaikka sen luonteisia ihmisiä on.

Itse tiedän olevani sekä rohkea että massasta poikkeava ja pakko myöntää niin hyvässä kuin pahassakin.

Lue lisää

Minusta tempperamentti on jännä sana. Adjektiivina tempperamenttinen on määritellään kiivaaksi ja persoonalliseksi.
Ei-tempperamenttinenkö on lauhkea ja persoonaton.
Kauhean huono sana.
Ihminenhän voi kanavoida tempperamenttinsa vaikka tunnollisuuteen eli on perfektionisti työssään ja nielee tempperamenttinsa.
Persoonallisuudessa on jotain positiivista. Kaikki tavallaan haluavat olla persoonallisia, jos rankasti yleistän.
Kiivaus taas ei oikein sovi työpaikoille, kun on 0-toleranssi tai syntyy konflikteja.
Tempperamenttinen siis tukahduttaa luonteensa. Niinkö?
Ollakseen sosiaalinen?
Miettikääpä Anna Mangania ja Sophia Lorenia vanhassa italialaisessa elokuvassa. Kansan luonne? Italialaisten, ei suomalaisten, koska suomalaiset ovat niiiin hiljaisia ja niiiiin rauhallisia.
Tehdäänkö luonteelle väkivaltaa?

" Ihminenhän voi kanavoida tempperamenttinsa vaikka tunnollisuuteen eli on perfektionisti työssään ja nielee tempperamenttinsa. " - Täyskymppikommentti.

Bengalitikku kirjoitti:

Minusta tempperamentti on jännä sana. Adjektiivina tempperamenttinen on määritellään kiivaaksi ja persoonalliseksi.
Ei-tempperamenttinenkö on lauhkea ja persoonaton.
Kauhean huono sana.
Ihminenhän voi kanavoida tempperamenttinsa vaikka tunnollisuuteen eli on perfektionisti työssään ja nielee tempperamenttinsa.
Persoonallisuudessa on jotain positiivista. Kaikki tavallaan haluavat olla persoonallisia, jos rankasti yleistän.
Kiivaus taas ei oikein sovi työpaikoille, kun on 0-toleranssi tai syntyy konflikteja.
Tempperamenttinen siis tukahduttaa luonteensa. Niinkö?
Ollakseen sosiaalinen?
Miettikääpä Anna Mangania ja Sophia Lorenia vanhassa italialaisessa elokuvassa. Kansan luonne? Italialaisten, ei suomalaisten, koska suomalaiset ovat niiiin hiljaisia ja niiiiin rauhallisia.
Tehdäänkö luonteelle väkivaltaa?

Lue lisää

Arkikielessä temperamentti tarkoittaa juuri tuota kiivautta jne. Tosiasiassa se on tapa reagoida asioihin. Temperamentiltaan voi siis olla myös rauhallinen ja harkitsevainen.

Kiivaus ei sovi työpaikoille, kirjoitit. Kaipa riippuu siitä, miten tuon kiivauden tuo esille, sehän voi olla myös voimaa antava tekijä tai saa toimimaan nopeasti. Ihminen voi kanavoida temperamenttinsa hyvin monella tavalla ja nielläkin sen tarpeen vaatiessa. Me aikuiset kyllä osaamme halutessamme kontrolloida käyttytymistämme, olipa temperamenttimme mitä tahansa.

Se, että olisi "temperamenttinen" ja käyttäytyy huonosti, ei ole luonne vaan yksinkertaisesti vain huono käyttäytymistä; se luonnistuu kaikilta jos ei arvosta itseään tai toisia.

Noin.
Ja noinkin, kuten viime kappaleessa.
Oletko koskaan törmännyt ihmisiin, jotka käyttäytyvät "hyvin", mutta livauttelevat ilkeyksiä ja piikkejä - harkitusti? Sillai kivalla äänelläkin pikku pommeja juttu täynnä.
Olen miettinyt, millaisessa perheessä heidät on kasvatettu. Onhan se "taito", tosin epämiellyttävä.

Eiköhän tässä keskustelussa todentunut ,sanallisesti, montakin inhimillisyyden tulkintaa hienosti, eletyn elämän kokemuksella.
On mukava lukea kertomuksia-

Niinpä! Esimerkiksi ihmiset, jotka kertovat elämästään satuja. Joillakin on tarve kertoa juttuja hyvinkin uskottavasti liioitellen ja antaa itsestään hyvinkin miellyttävä kuva. Muutamiin oikein hyviin sadunkertojiin törmännyt, eikä voi muuta kuin ihmetellä, miten saavat ihmiset uskomaan itseensä. Siinäkin tarvitaan luonnetta, ettei lähde kaikenlaisiin satujuttuihin mukaan, vaan tietää itse mihin uskoo ja mihin ei.

Psykoterapeutitar kirjoitti:

Niinpä! Esimerkiksi ihmiset, jotka kertovat elämästään satuja. Joillakin on tarve kertoa juttuja hyvinkin uskottavasti liioitellen ja antaa itsestään hyvinkin miellyttävä kuva. Muutamiin oikein hyviin sadunkertojiin törmännyt, eikä voi muuta kuin ihmetellä, miten saavat ihmiset uskomaan itseensä. Siinäkin tarvitaan luonnetta, ettei lähde kaikenlaisiin satujuttuihin mukaan, vaan tietää itse mihin uskoo ja mihin ei.

Lue lisää

Joo ihan sama huomattu ja kun on hiirulaisena elänyt monet asiat, niin ei voi kuin ihmetellä pätemistarvetta varsinkin kun ei ole pohjaa.

Psykoterapeutitar kirjoitti:

Niinpä! Esimerkiksi ihmiset, jotka kertovat elämästään satuja. Joillakin on tarve kertoa juttuja hyvinkin uskottavasti liioitellen ja antaa itsestään hyvinkin miellyttävä kuva. Muutamiin oikein hyviin sadunkertojiin törmännyt, eikä voi muuta kuin ihmetellä, miten saavat ihmiset uskomaan itseensä. Siinäkin tarvitaan luonnetta, ettei lähde kaikenlaisiin satujuttuihin mukaan, vaan tietää itse mihin uskoo ja mihin ei.

Lue lisää

Uskaltaisin väittää, että kaikilla on luonteessaan vikoja. Särmiä.
Niiden hiomiseen tarvitaan toista ihmistä, muita.
En oikein sadunkertojiin ole törmännyt, no kenties pariin kaunistelijaan.
En tahdo ajatella niin, että ihmiset ylipäätään noin haluavat antaa miellyttävää kuvaa itsestään. Taustalla voi olla epävarmuus, itsetunto-ongelma. Mielestäni on kyse tekemisestä: tehdä oikein, hyvin, paremmin kuin muut. Mutta huom. sanoin.
Pahinta on itsekehu. Se on niin noloa. Se voi olla häpeämätöntä. Noloa.
Mutta ei s e tee ihmistä muuksi. Ihminen on.
Mitens itse menettelen. (Helpompaa tässä olisi puhua yleisellä tasolla). Läheisille, tutuilleni y r i t ä n olla huomaavainen ja
hienotunteinen, etten roiskisi ikäviä asioita, oksentele huonoa ympärilleni.
Onko se teeskentelyä. Mielestäni ei. Mielestäni säästän muita ja itseänikin.
Elämä ei ole aina siloa eikä se ole aina muiden syytä, mielellään fifty, sixty.
Omat päätökset.
Itsestäni:
Okei. Olen avautunut rehellisesti eräälle ( vastavuoroisesti). Ja loppuviimeksi tuntui, että hän maisteli keittoa mielellään. Kun en ole mikään märehtijä, halusin siirtyä eteenpäin. Puolitoista vuotta tulin kiusatuksi. Jännitin puheluita, etten sanoisi takaisin ikävästi. Kunnes karistin hänet.
Oppi: kannattaa miettiä, avautuuko ystävälle eli pitääkö häntä keittiöpsykologina. Ensin helpottaa, mutta loppusaldo on ahdistus.
Ja menetetty ystävyys.
Tein huonon päätöksen.
Luottavaisuus on hieno luonteenpiirre.
Sitä ei enää ole, vaan tilalla on varautuneisuus.

Psyko ja eijoht...
Malka ja oma silmä?

Joo, minustakin on sanottu, että otan elämän liian kevyesti!

Voisiko olla, että elämäsi vain näyttää siltä.
Oletko muuten koskaan sanonut "sadunkertojalle", ettet usko hänen juttujaan.
Kokeile.
Minä olen kaivanut wikipedian tai muun lähteen, kun joku on ollut kovasti "oikeassa". Siinäpä muuten päähänpiinttymä myös: tarve olla oikeassa ja inttää jotain ihan fuulaa. Tämä ei mielestäni ole satuilua = valehtelua tietoisesti, eikä jutun värittämistä.
Pitäisi olla nöyrä.
Koko ajan tutkitaan ja tutkitaan ja vanha tieto lahoaa hetkessä.
No. Vaatiihan se vähän nostaa kädet ylös ja sanoa, etten tiedä.

Niinpä! Elämä näyttää ja on kevyttä näin kevään alkaessa. Joskus on, joskus ei! Niinhän se menee!

Luonteeltaan ”sadunkertoja” on vain sen luonteinen. Ei millään sanomisella parane. Elää siinä satumaailmassaan. Jotkut uskovat juttuja, jotkut eivät.

Tuo on miettimättäkin selvää.
Arkielämässämme on lukemattomia asioita, pieniä ja suuria, joissa tuolla asenteella kaikkien elämä ja olo muodostuisi helpommaksi ja miellyttävämmäksi.

Paljon herkemmin huomataan kielteiset, itsekkäät ilmiöt miettimättä omaa kaäyttäytymistä ja sen vaikutusta kanssaihmisten elämään.
Pienimmästä päästä pari esimerkkiä.

Jalankulkijan lähestyessä valottoman risteyksen suojatietä saman aikaisesti sitä lähestyvän auton kanssa, ei jalkaihmisellä ole niin kiire, että on tarvetta singahtaa tielle ja lontia hitaasti yli vaan voi hyvin jäädä muutaman metrin päähän ja näyttää kädellä autoilijalle ajon jatkamismerkkiä.

Marketin kassajonossa ostoskärrin kanssa. Ei tarvitse jatkaa jonon pituutta pitällä kärriä vatsansa jatkeena vaan kärri poikittain ja tavarat hihnalle. Kun vielä ottaa askeleen sivulle niin seuraava asiakas saa tavaransa hihnalle olematta pakotettu odottamaan turhaan hihnan liikkumista.
Ovikäyttäytymisestä ei kannata mainitakaan. Eniten etuileva joukko löytyy nuorista naisista joista jotkut kävelevät vaikka liikuntarajoitteisen kumoon.
Yms. Yms.