Työntekijä

Kannattaako navetalla olla työntekijä, jos puoliso käy muualla töissä? Vai olisiko järkevämpää puolison siirtyä tilalle töihin? On sen verran kovat tuntipalkat navettahommissa, että puolison palkka on äkkiä syöty...
Tuntuu myös oudolta että miehellä on navetalla töissä nuori tai ikäisensä nainen, samalla kun puoliso viettää päivät muualla ja on ulkoistettu tilan asioista. Riski tämäkin...?
17376
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Jos puoliso tienaa ulkopuolella enemmän kuin navetan työntekijälle maksetaan, ja puolison tulo tulee silti tilalle, vaikkapa yksityistalouteenkin, mikä ettei. Jos puoliso myös tekee tilan töitä illat ja viikonloput, sekä lomat, aina parempi.Myös jos puoliso ei ollenkaan osallistu tilan töihin, voihan se olla pakkokin palkata ulkopuolinen työntekijä. Perhedynamiikan kannalta jonkinlainen sitoutuminen tilan töihin olisi kyllä puolisolle hyväksi,muuten voi käydä se tuttu tarina, että (useimmiten) mies hoitaa navetan, pellot, paperityöt, kenties jopa metsästää, kalastaa, marjastaa, sienestää. Vaimo hoitaa kodin, lapset ja käy ulkopuolella töissä. Ja pakkaa lopulta lapset ja kamansa, ja muuttaa pois, koska "mies ei ole koskaan kotona, vaan aina töissä". Valitettavan yleistä, vaikka onhan niitä toki myös miehiä, jotka ei edes halua vaimoa mukaan töihin (sotkemaan omia kuvioitaan)...

Äänestä

Yleensä oikeiden yritysten päättäjät eivät palkkaa yritykseensä lisätyövoimaa puolisoidensa rahoilla tai täytä avoimia työpaikkoja ensin perhepiiristä, mikäli ko. työtehtävään on markkinoilta saatavissa kyvykkäämpiä työntekijöitä. Yritystoiminnan yksi tärkeimpiä sääntöjä on pitää yrityksen ja ruokakunnan rahat visusti toisistaan erossa.

Lisäksi näkisin maatalouspuuhastelun niin korkean riskin elinkeinona, että on pelkästään järkevää riskienhallintaa hajauttaa ruokakunnan tulot useampaan kuin yhteen tulonlähteeseen.

Perhedynamiikan kannalta on ainoastaan eduksi, jos äitiys-, sairaus- ja vuosilomat saa maksatettua jollakin muulla kuin omalla maatalous"yrityksellä". Vai onko taka-ajatuksena laittaa vaimo mahdollisesti hyväpalkkaisesta, oikeasta duunista nyrkin ja turpeen väliin? Perhedynamiikan kannalta sillä ei pitäisi olla näin 2000-luvulla mitään väliä, jos vaimo ei näe tilan töitä minään velvollisuutena oman urakehityksensä hinnalla. Jos vaimo pakkaa eräänä päivänä kamansa, on tietysti vaimon kannalta pelkästään hyvä, jos vaimolla olisi muutakin ammattitaitoa kuin lypsäminen, eikä vaimon kannata tätäkään faktaa ohittaa isännän tahdon mukaan.

Mikäli tuntuu, että oma työnteko tilalla alkaa käydä perhedynamiikan päälle, kannattaa puntaroida, onko tukipuuhastelu sittenkään sen arvoista, vai olisiko aika alkaa katselemaan itsekin niitä oikeita töitä kuten vaimokin.

Äänestä
  • Jos käytännössä tila vie valveillaoloajan, se on kyllä silti ihan oikeaa työtä. Jos lähes ainoa tapa nähdä puolisoa on tehdä yhdessä työtä edes kiireaikoina ja lapset työssä mukana, se on silloin toimittava niiin eikä nuristava kotona 'kun ei sitä toista nää ikinä' . Silloin on itsellä liikaa joutoaikaa, jos joutaa toisen työnteosta narisemaan. Menee ja tekee tunnin kaverina, niin saa kaksi tuntia yhteistä aikaa, sen työtunnin ja sen, minkä toinen saa vapaaksi. Tämä on elämäntapa ja ihan arkipäivää tiloilla, jos ei ole sitä koskaan kokeillut ei voi tietää kuinka antoisaa sekin voi olla. Työntekijä on toki monella tilalla jo, ja tarpeen onkin, mutta hänellä on päivittäiset työajat, viikonloput ja lomat, yleensä tilan väki tekee itse niiden jättämän aukon. Tai sitten tilan pitää olla tosi iso, jos työntekijöitä on useampi niin, että joka työrupeamassa on joku palkallinen paikalla.

    Äänestä

"Tuntuu myös oudolta että miehellä on navetalla töissä nuori tai ikäisensä nainen, samalla kun puoliso viettää päivät muualla ja on ulkoistettu tilan asioista."

Miksi tilalle ei voi palkata miespuolista työntekijää?

Äänestä
  • Mistä löytää eläimiä hoitavan miehen? Eiköhän suurin osa karjakoista ole naisia. Konehommissa eri juttu.

    Äänestä

  • Kylilläpuhutaan kirjoitti:

    Mistä löytää eläimiä hoitavan miehen? Eiköhän suurin osa karjakoista ole naisia. Konehommissa eri juttu.

    Eiköhän suurin osa karjanhoitajista tee konehommiakin, ainakin navetan puitteissa, oli mies tai nainen. Usein taas vastaavasti konetöihin palkattu tekee tarvittaessa myös navettahommia. Joten sukupuoli ei jaa ihan noin selkeästi työntekijöitä, ellei työnantaja itse sitä jaottelua tee työhönottovaiheessa. Ja ainahan voi oppia uutta ja laajentaa toimenkuvaansa työpaikan saatuaan.

    Äänestä

Hyviä kommentteja tullut, kiitos niistä. Perhedynamiikasta ja 2000-luvusta sanoisin, että ette varmaan usko, ellette tiedä, miten vanhakantaisia maaseudulla vielä ollaan tänä päivänäkin. Ihan kuin olisin palannut vuosikymmeniä tai satoja historiassa taaksepäin.
Ja tuo että vaimo pakkaa tavarat ja lapset ja muuttaa pois, on käynyt pienessä mielessäni. Tuntuu välillä että olisi yksinkin helpompaa, ilman maatilaa, eläimiä ja toisen sukua siinä nenäänsä tukemassa joka asiaan...

Äänestä

Minä otin työkaverikseni naisen, puolisoni on kunnalla töissä kylällä. Tiesin kyllä ja vaimon kanssa puhuimme asiasta kun tätä suunnittelimme, puheita tulee varmasti, ihmisillä kun ei ole muuta sosiaalisen kanssakäynnin muotoa kuin keksiä jotain ääntelyä. Tässä kahden vuoden aikana olemme kuulleet mm seuraavaa elämästämme:

"Navetassamme harjoitetaan oikein orgioita, ehkä eläimiinkin sekaannutaan. Työntekijä on raskaana ja se on varmasti minun alta siemennetty. Ruokkoja pääsen maksamaan ja vaimonikin kuulemma käy muiden miesten kanssa jo lounaalla, matkusteleekin kunnan miesten kanssa milloin missäkin koulutuksessa, kohta niillä on varmasti ero."

Aluksi olimme kauhuissamme asiasta ja vaimon äiti, joka asuu hoitokodissa, kertoi kaikenlaisia tarinoita mitä siellä kuulee. Toisaalta, mietimme kyllä, että ehkäpä asioistamme tiedottaa erityisesti anoppi kyläläisille, eli meillä on "vuoto" omassa lähipiirissämme. Olemme vetäneet vähän rajaa, mitä anopille kerromme, ettei tule turhia puheita.

Työntekijän isä soitti tässä yksi päivä ja kysyi että onko perää mitä kylillä puhutaan, kovasti eläkemiestä vaivasivat siis nämä puheet. Pyysin käymään ja se kävi viime viikolla, näki tyttönsä ja meidän hommat. Juotiin kahvit ja kerrottiin hänelle, mitä kaikkea me olemme täällä kuulleet, hänen tyttären mieskin tuli siihen ja yhdessä tuumailimme näitä asioita.

Mitään näille puheille ei voi, mutta ne, joita puheet koskettavat, tietävät nyt asioiden oikean laidan, puhuimme kyllä siitäkin, että turhapa näitä on lähteä kommentoimaan tai oikomaan, se saa vain lisää voimaa näille juoruille. Kun tähän sattui vielä sopivasti maitoautokuskikin kahville, meitä oli siinä 5 ihmistä miettimässä ja naureskelemassa jutuille.

Ihminen on eläin eläinten joukossa, turha sitä on minkään sivistyksen tai uskonnon harsoon verhota. Tää on raadollista toimintaa, onneksi minun lähipiirini tietää asioiden oikean laidan, puhukoot tyhjäntoimittajat millaista paskaa tahansa.

Äänestä

Voin sanoa että kannatavampaa kun vaimo on tilalla töissä.Voit jakaa tulot kahdelle ja maksat veroa vähemmän.Meillä oli puoliso aluksi muualla töissä mutta huomasimme että tulot nousi niin korkealle että verot vei liikaa ja vaimon palkka niin huono ettei se motivoinut käymään töissä.

Äänestä

Miksi se apulaisen pitää nainen olla? Riuska renki tekee kovemmin töitä.

Äänestä
  • Jaa, mihin tuo perustuu, että 'riuska renki tekee kovemmin töitä? Varmaan sitten 'laiska renki tekee vähemmän töitä? Olisiko ihan tehtävä - ja tekijäkohtaista, kuka mitäkin riuskemmin tekee. Virheilisitkö, jos etsittäisiin miespuolista karjanhoitajaa, että kyllä 'riuska piika tekee enemmän navettatöitä'?

    Äänestä

KARJAN KASVATUS ON AMMATTILAISEN HOMMAA JA TUNTIPALKKAPITÄIS OLLA 15 EURON LUOKKAA LISÄT

TIETENKIN 10 EUROA TUNTI ON JONKUN PARIKYMPPISEN HARJURIN PALKKA

KUMMALLISTA ETTÄ TÄLLÄISELLÄPALSTALLA KYSELLÄÄN NEUVOA IHAN KUIN KYSE OLISI JOSTAIN KOTIAPULAISEN TILAPÄISPALKKAUKSESTA

OIKEASSA YRITYKSESSÄ TARVE LUO PALKKAVOIMAN KÄYTÖLLE KYSYNNÄN
MIKSI SIIS MAATALOUS ON POIKKEUS

TUOTTEENHINTA PITÄÄ SISÄLTÄÄ KULUT HYÖDYKKEEN TUOTTAMISEKSI JA SIIHEN KUULUU TYÖVOIMAKULUT SIINÄ MISSÄ MUUTKIN KULUT

ALOITUS ON SIIS KUMMA KYSYMYS

Äänestä
  • Luepa aloitus uudelleen läpi. Et nyt ihan ymmärtänyt asiaa.

    Äänestä

Oletteko jo jättäneet tämän vuoden satovahinko korvausanomuksen. Erittäin kylmää ilmaa pitää, katovuosi edessä. Tosiaan itse jätin jo anomuksen, kiinnostaa tietää mitä muilla isännillä mielessä.

Äänestä

Täytin ja toimitin eteenpäin korvauskupongin. Turha lisätä päästöjä, polttamalla polttoainetta, kun vähintään saman tulon saa hakemuksen täyttämisellä. Kiitos Eu.

Äänestä

MAKSAVATKO ISÄNNÄT TYÖNTEKIJÖILLEEN 15 EURON TUNTIPALKKAA

Äänestä

Ei maksa, monet yrittää teettää alipalkalla ja muutenkin maksavat millon jaksavat

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Kylilläpuhutaan kirjoitti:

Kannattaako navetalla olla työntekijä, jos puoliso käy muualla töissä? Vai olisiko järkevämpää puolison siirtyä tilalle töihin? On sen verran kovat tuntipalkat navettahommissa, että puolison palkka on äkkiä syöty...
Tuntuu myös oudolta että miehellä on navetalla töissä nuori tai ikäisensä nainen, samalla kun puoliso viettää päivät muualla ja on ulkoistettu tilan asioista. Riski tämäkin...?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu