PITÄÄKÖ KOIRA NYT LOPETTAA??!

Meiän koira on kussu sisälle pienestä lähtien ja kusee vieläkin (1 wee)
Mitä sille pitää tehä? ulkona käyttäminen ei auta, muutaku jos sitä käyttää ihan kokoajan ulkona. täällä koira foorumeillahan on ihmisiä jotka tietää kaiken koirista, niin kertokaa joku järkevä selitys tähän!
En haluaisi että koira lopetetaan, koska se on minun paras kaveri.
Ollaan mietitty kissanhiekkalaatikkoa, mutta älyääkö kääåiöpinseri sinne pissiä?
kertokaa mitä nyt täytyy tehä!
81334
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Älä nyt ihmeessä tuollaisen takia koiraasi rupea lopettamaan. Itselläni on myös kääpiöpinseri uros jolla oli samanmoisia ongelmia, lähinnä merkkailua sisätiloihin ja yksinollessa ihan pissaamista. Koira leikattiin ja sille hankittiin myös pentuaitaus, jossa se on yksin ollessaan. aitauksen päälle levitettiin myös pari tummaa lakanaa, jolloin koiralle tuli turvallinen pesä tunnelma, ja sisälle kuseksiminen loppui tähän. Tietenkin piti aloittaa sisäsiisteys kasvatus uudelleen alusta, sillä koira tuli minulle vasta viisi vuotiaana.

Äänestä

Kannattais kartottaa mistä vika johtuu. Koiran lopettaminen EI OLE ratkaisu ko. ongelmaan. Tekeekö koira sitä mieltä osoittaakseen vai miksi? Onko kyse vain virtsaamisesta vai tekeekö se molemmat hädät sisälle? Jos on vain pissavaivaa, niin kannattaa poissulkea maholliset sairaudet. Luultavasti kyseessä kuitenkin on vain oppimiskysymys tai ongelmakoira. Yleensä vika on koiran omistajassa näissä jutuissa. Kerroppa vähän lisää ongelmasta, niin saat varmaan enemmän apua. Tosin voithan ottaa yhteyttä ammatti-ihmiseenkin.

Ei missään nimessä mitään hiekkalaatikoita koirille!!!!

Äänestä

meillä koira pissasi sisälle 1,5 vuotiaaksi! mitään vikaa ei löytynyt, lopetti sitten ihan yllättäen ja on ollut täysin sisäsiisti jo vuoden, eli pitkäjänteisyyttä.

Äänestä
  • On mahdollista, että alkaa tehdä ulos juuri 1-2 v:n välillä. Itselläni on myös kääpiörotuinen koira ja ei tee enää sisälle, mutta teki kyllä noin 1,5 vuotiaaksi saakka.

    Äänestä

  • kääpiörodut kirjoitti:

    On mahdollista, että alkaa tehdä ulos juuri 1-2 v:n välillä. Itselläni on myös kääpiörotuinen koira ja ei tee enää sisälle, mutta teki kyllä noin 1,5 vuotiaaksi saakka.

    on ollut yksi joka ei millään oppinut tekemään ulos vaan aina ulkoa tullessamme juoksi sanomalehdelle. Kyseessä oli narttu. Asia sai nauruhermoja kutkuttavia piirteitä kun kesäisin olimme aina todella paljon ja pitkiä aikoja ulkona, niin jouduin kuljettamaan sanomalehteä ulkona mukanani. Oli se näky,3 koiraa, emäntä, kaksi pientä lasta, niiden lelut ja se Turunsanoma. Kerran minulta kysyttiin että eikö se siisteys intoilu jo mene liian pitkälle kun ulkona koira sanomalehdelle tekee.
    Rina oli jo aikuinen ennenkuin oppi tekemään tarpeensa kokonaan ulos. Tämä on aika yleistä kääpiöillä.

    Äänestä

  • old_profile_12660 kirjoitti:

    kääpiöroduilla voi mennä kauan sisäsiisteyden oppimiseen, jopa vuosia. kannattaa vaan olla kärsivällinen, kyllä se siitä! :) tsemppiä! ei meidänkään koira (ikää 5 kk),ole vielä sisäsiisti.
    viime yönäkin teki huoneeni lattialle 3 pissat ja vielä kakatkin! :( kyllä vähän taas suututti.

    Äänestä

Hulluko oot jos lopetat koiran tollasen takia, ota yhteyttä koiran kouluttajiin, koirapsykologiin, eläinlääkäriin jne..että saat neuvoja ja asiat kuntoon!

Äänestä

Kääpiöt ovat usein tyhmiä ja tavallistenkin asioiden opettamiseen hirveästi aikaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

..:::....::::..::: kirjoitti:

Meiän koira on kussu sisälle pienestä lähtien ja kusee vieläkin (1 wee)
Mitä sille pitää tehä? ulkona käyttäminen ei auta, muutaku jos sitä käyttää ihan kokoajan ulkona. täällä koira foorumeillahan on ihmisiä jotka tietää kaiken koirista, niin kertokaa joku järkevä selitys tähän!
En haluaisi että koira lopetetaan, koska se on minun paras kaveri.
Ollaan mietitty kissanhiekkalaatikkoa, mutta älyääkö kääåiöpinseri sinne pissiä?
kertokaa mitä nyt täytyy tehä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu