Taannoisessa lähilehdessä oli juttu Jari-Pekka huoltoaseman yrittäjästä. Tämä kehui tietysti yritystä. Sitä samaa tuttua estotonta itsekehua ja henkseleiden paukuttelua mitä näistä mainosrahoitteisista läpysköistä saa lukea.
Yksi pisti erityisesti silmään. Työnhakijan pitää kertoa yksi huonopuoli itsestään tai ei saa töitä.
Minua iljetti. Tuo ei ole minusta mitään muuta kuin puhdasta työnhakijoiden nöyryyttämistä. Ei tuolla kysymyksellä ole mitään tekemistä työnvaatimusten kanssa.
Ei se kerro hakijoista vaan kuinka itseään täynnä työnantaja on ja että alueella on iso työttömyys.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Ihan jokaisessa työpaikassa, joita olen hakenut ja sitten elämäni aikana saanut on pitänyt haastattelussa kertoa itsestään huonoja puolia ja kehittämisalueita. Eikä ole olleet nämä paikat Hartolassa.