raivaamattomia miinakenttiä on vielä ainakin Vukovarin ympärillä sekä Joiakin Krajinan alueella. Kentät on hyvin merkitty joten tavllisen turistin on lähes mahdoton niille harhautua.
0Äänestä
Riikka
Kyllä niitä on raivattu moneen otteeseen, mutta vielä viime syksynäkin tuli uusia varoituskylttejä alueille joita olimme jo vuosia pyöräilleet. Tämä siis rannikolla.
Kun pysyttelet asfaltoiduilla tai viime aikoina paljon käytetyillä hiekkateillä, vaaraa ei juurikaan ole. Pissalle huoltoasemalle, puskassa käynnit ei välttämättä suositeltavia.
Alueita on merkitty vaihtelevasti, itse en luota merkintöihin niin, että kaikki alueet olisi todellakin merkittyjä. Niitä merkitään virallisten kylttien lisäksi puukepeillä joissa on joko punainen tai keltainen pää (ehkä mustakin, en ole aivan varma).
Mutta siis normaali kaupunkituristi ei niille alueille yleensä edes päädy. Ellei sitten ole luontoihminen ja halua väkisinkin yksistään patikoimaan luontoon.
0Äänestä
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat