Rva. Potter ja kaverit

Tämä tapahtui aika kauan sitten maalla kun olimme lapsia. Innostuin jostain ufo-jutusta niin, että päätin yllyttää kaikki kaverini suolle "retkelle", sillä siellä oli nähty ufoja kautta vuosikymmenten. Päättelin, että jos oikein kovasti uskoo, toive toteutuu. Sanoin kaikille, että kyllä ne ufot varmaan meillekin näyttäytyvät.

Lähdimme jännityksestä puhkuen matkaan, minä tietysti koetin esittää mahdollisimman varmaa ja rohkeaa. Jossain mieleni syövereissä pilkotti sellainen inhottava epäilys, että jos ei ne näyttäydykään niin mitäs minä sitten teen?

Jännitys tiivistyi kuumana kesäpäivänä kävellessämme tien päässä olevan autiotalon pihan läpi ja edelleen metsän läpi. Näimme hirven makuujäljen ja kakkaa. Johdattelin kaveriporukan melko vaikean reitin läpi, hypimme isojen erotusojien ja piikkilanka-aitojen yli.

No selväähän se oli ettei me mitään ufoa nähty, mutta tunnelma oli tiivis. Suoalueella on aina oma lumonsa. Aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta tarpoessamme hikisinä suon reunaa pitkin kuivemmille mättäille, serkkupoika toimi pioneerina ja otti kengät pois jalasta. Kohta kaikki ottivat kengät pois paljaille varpaille.

Puolen kilsan päässä löysimme lähes umpeen menneen lammen, jonka ympärillä kasvusto oli aivan kuivettunut. Se oli keltainen ja koppura jalalle astua. Kesä oli ollut kuuma mutta lammen seutu oli kaikkein pahiten kärsinyt. Siitä kun vielä aurinko heijastui lammen pinnasta sirotellen valonsäteet ympärillemme, silmämme häikäistyivät emmekä pystyneet oikein katsoa taivaalle.

Siinä meitä alkoi pelottaa. Tunnustimme sen vasta tien päälle palattuamme, ja tarpominen takaisin metsän poikki kun vielä eksyimme hivenen reitiltä, tuntui aivan liian pitkältä. Kamala janokin yllätti.

Ufoa emme nähneet mutta kokemus jäi kaikille mieleen. Mystisen kokemuksen sai aikaan karu luonto, avoimuutemme ja odotus kokea jotain aivan uutta!