Kovasti on polemiikkia Aira Samulinin kauneudesta ja virkeydestä tälläkin palstalla käyty puolesta ja vastaan.
Menestynyt näyttelijä Helen Mirren oli häikäisevä ilmestys viime viikonloppuna Oscar-gaalassa Los Angelesissa. Hän julkaisi meikittömän kuvan kampaajan käsittelyssä istuessaan ja kuva sai valtavan kannustuksen mediassa.
Jotkut, kuten Aira Samulin:kin uskaltavat näyttäytyä meikittömänä kamerankin edessä.
Helen Mirren oli aikoinaan ryppyvoiteen mainoksessakin, tunnusti silloin ja nyt, ettei niillä ole mitään virkaa.
Katsokaapas kuinka meikki ja elämänilon näyttäminen (hymy) muuttavat kasvot ja koko olemuksen. Haluaisin olla ryppyineni elämäniloa ja halua täynnä ihan arkisen minäni naamalla ja olemuksella silloinkin kun meikittömänä liikun toreilla ja turuilla. Meikit ovat niin pieni osa elämääni, ettei minusta ole koskaan otettu valokuvaa meikattuna!
Tässä linkki; Helen Mirren sekä että.
Helen Mirrenin meikittömästä Oscar-kuvasta tuli heti hitti sosiaalisessa mediassa.
https://www.is.fi/viihde/art-2000006018640.html
Ikänaisten kauneus
56
681
Vastaukset
- ghjk
Tyhjääkin tyhjänpäiväisempi aihe.
Eikö ikääntyneillä mitään enää kulje päässä ?- Glamourmummo
Nyt ainakin minun huuleni venyivät isoon hymyyn. Ainakin siis huulet kulkevat koevia kohti :)
Kyllä Helen on kaunis ja tyylikäs meikattuna.
Airassa en näe kauneutta, koska on kirurgin veitsi viiltänyt. - malliksi.sinullekin
ghjk
1.3.2019 7:18
UUSI
Tyhjääkin tyhjänpäiväisempi aihe.
Eikö ikääntyneillä mitään enää kulje päässä ?
Voi hyvä jysäys!
Onko ainoa asia joka sinun päässäsi liikkuu, tuo poliittinen vääntö ja maahanmuuttajien kouluttaminen ?
Jos on, niin pienet ovat aivosi vastaanottamaan myönteisyyttä elämääsi .
Ihania naisia, oman ikäisiään, enkä tiedä Aira Samulinin kauneusleikkauksissa käyneen ja vaikka oliskin on hän upea nainen, moni on kateellinen ja katuu kun ei ole osannut nuoresta saakka liikkua ja pitää korppansa kondiksessa.
Ei hölly läskit, eikä heilu allit Airalla, ja se on juuri liikunnan ja elämäntavan ansiota, ei kirurgien muokkaamaa.
Moni ei voi samaistua ja jokaisella on lupa mennä kirurgillem tai kauneusleikkauksiin vaikka Thaimaahan, siellä pienennettään vaginakin, jos on venynyt sekin, laiskuutta ja liikunnan puutetta!
Upeita naisia, kateutta se on kun asia ärsyttää! - iloisesti.itsensä
malliksi.sinullekin kirjoitti:
ghjk
1.3.2019 7:18
UUSI
Tyhjääkin tyhjänpäiväisempi aihe.
Eikö ikääntyneillä mitään enää kulje päässä ?
Voi hyvä jysäys!
Onko ainoa asia joka sinun päässäsi liikkuu, tuo poliittinen vääntö ja maahanmuuttajien kouluttaminen ?
Jos on, niin pienet ovat aivosi vastaanottamaan myönteisyyttä elämääsi .
Ihania naisia, oman ikäisiään, enkä tiedä Aira Samulinin kauneusleikkauksissa käyneen ja vaikka oliskin on hän upea nainen, moni on kateellinen ja katuu kun ei ole osannut nuoresta saakka liikkua ja pitää korppansa kondiksessa.
Ei hölly läskit, eikä heilu allit Airalla, ja se on juuri liikunnan ja elämäntavan ansiota, ei kirurgien muokkaamaa.
Moni ei voi samaistua ja jokaisella on lupa mennä kirurgillem tai kauneusleikkauksiin vaikka Thaimaahan, siellä pienennettään vaginakin, jos on venynyt sekin, laiskuutta ja liikunnan puutetta!
Upeita naisia, kateutta se on kun asia ärsyttää!Vaginan kuntoon vaikuttaa ennenkaikkea synnytykset. Jumppaohjeita saa senkin kunnossapitoon, mutta joskus tarvitaan kirurginen toimenpide. Tiukkaan pipoon ja liikuntaterrorismiin ei aina edes pipon vaihto auta, pitäisi vaihtaa uusi pää.
- Korppis11
Helen Mirren on pari vuotta itseäni vanhempi. Ryppyjä suun ympärillä runsaasti ja vanhat vetiset silmät. Hän ei oma kauneusidolini kuten persoonallinen Aira.
Helen tyyppejä ilman meikkiä näkee päivittäin kaduilla, mutta Aira kääntää päät. Aira käyttää tietty meikkejä, mutta myös näyttäviä silmälaseja. Hiukset hän myös laittaa näyttäviksi.
Kyllä minä Airan kannalle käännyn kauneusihanteessani olisiko syynä se, että erottuvuus massasta on huikea. Airalla on myös upeat hammasimplantit. Hän voi nauraa koko suullaan eikä hänen tarvitse peitellä tummuneita tynkiä hampaita.
Kauneutta voi ylläpitää. - hymyhampaat
On meitäkin, joilla on hyvät omat hampaat ilman implantteja, on hoidettu jo lapsena hyvin hampaat. Aika monella on irtotekarit, mistä tiedät että Airalla on implantit ? Ne ovat tosi kalliit ja niillä korvataan yleensä yksittäisiä puuttuvia hampaita, jos juuretkin ovat tuhoutuneet. Erilaisia siltoja ja kuorikoita on paljon laitettu hampaisiin, Airalla saattaa olla sellaiset.
En näe Mirrenin silmiä vetisinä enkä sen vanhempina kuin ikänsä on. Suun ympärillä on ryppyjä Airallakin, kyllä ne hyvin näkyi siinä meikittömässä aamutouhussa, samoin ohut tukka, jonka peittona on usein hattu ja irtotukkaa mukana nutturassa ja leteissä.Mitä ihmeellistä siinä on jos ihminen satsaa rahaa menetettyihin hampaisiin tai hiuksiin mitä ihmeellistä siinäkään on jos menee kauneusleikkaukseen.
Iät ajat on ollut tekokäsiä, jalkoja nykyisin vai saada siirtoelimiä.
Eihän kauneus ole nuorten etuoikeus. Uskon nuorten käyttävän useimmin mahdollisuutta muuttaa ulkomuotoaan, me vanhemmat vain parantelemme vanhaa kroppaamme ja kuluneita hampaitamme entiseen kuosiin . ; ))
- hgshhehrh
Mikähän on pointti kun "uskaltaa" olla meikittömänä kuvassa?
- hhrrjamikäoletkin
silloin ei pelkää sinuntyylisesi kommentteja
- Huulipuna.taskussa
Helenillä ja Airalla on ikäeroa 12 vuotta.. Huomaako sen? Kuvassa Helen on 70-vuotias.
En oikein ymmärrä aloittajan tarkoitusta, Paheksuuko hän meikkien käytön, vai mikä on pointti? Jos ei itse ole meikkejä käyttänyt, saattaa olla, että hän on nuorekkaamman näköinen kuin nämä alati meikanneet ikäkaunottaret.- Sama.nimmari
- siis 22 vuotta. Lyöntivirhe.
- meikitön
Aloittaja ihailee molempia naisia, meikittä ja meikattuna.
Tarvitseeko selittää: Molemmilla naisilla riittää rohkeutta olla julkisesti esillä myös meikkamattomana!
Älyätkö, vai mikä olikaan pointtisi.
En vertaile näitä naisia, ihailen molempia rohkeudesta olla oma itsensä, rypyistä ja rutuista huolimatta.
En itse meikkaa, äläkä kysy miksi! Minun meikkaamattomuuteni ei himmennä, eikä lisää näiden kauniiden naisten kauneutta, mutta minä en olekkaan kaunis, olen nainen alastomanakin, ei ole tarvetta esiintyä siellä eikä täällä julkisuudessa, varsinkaan täällä. 😀
Siirry siis suosiolla kirjoittamaan muista aiheista jos jäi epäselväksi aloituksen sanomakin. - Glamourmummo
Kyllä se vissiin on kauneus heteronaisenkin silmissä ja makuja on erilaisia. Vai samaistaako sitä itseään kohteeseen jotenkin. Noh, Helen on noista kahdesta enempi minun "tyyppiäni".
Aikoinaan oli lehdissä juttuja Airan kasvoleikkauksesta. Olisiko ollut 80 v. kunniaksi. Häntä haastateltiin oikein sen tiimoilta. Näin minä muistan. Muistanko oikein, siitä en ota vastuuta :)
Lisäisin vielä Judi Denchin kauniisti ikääntyneiden ryhmään, yhtenä monista. meikitön kirjoitti:
Aloittaja ihailee molempia naisia, meikittä ja meikattuna.
Tarvitseeko selittää: Molemmilla naisilla riittää rohkeutta olla julkisesti esillä myös meikkamattomana!
Älyätkö, vai mikä olikaan pointtisi.
En vertaile näitä naisia, ihailen molempia rohkeudesta olla oma itsensä, rypyistä ja rutuista huolimatta.
En itse meikkaa, äläkä kysy miksi! Minun meikkaamattomuuteni ei himmennä, eikä lisää näiden kauniiden naisten kauneutta, mutta minä en olekkaan kaunis, olen nainen alastomanakin, ei ole tarvetta esiintyä siellä eikä täällä julkisuudessa, varsinkaan täällä. 😀
Siirry siis suosiolla kirjoittamaan muista aiheista jos jäi epäselväksi aloituksen sanomakin.No, älä nyt hermostu.
Pointisi oli uskaltavat esiintyä iästään huolimatta ilman meikkiä.
Minuun kiinnitti juuri tuo meikittömyys huomion.
En käytä meikkiä arkielämässä. Kauppareissuille tai ravintolaan lähtiessä sipaisen kulmiin kynällä tummennusta ja huuliin oranssiin vivahtavaa huulipunaa.
Silmälaseilla voi myös muuttaa ilmettään, kuten Aira tekee. Pitääpä lähteä kevät-ilmettä metsästämään silmälasiliikkeestä ; )
Huulipuna.taslussa kirjoitti tuon ikäeron suuren merkityksen, joka näiden kahden naisen välillä on. Jos vertaamme 18-vuotiasta nuorta 40-vuotiaaseen saadaan kirjoittajille selventävä esimerkki siitä kuinka suuri muutos ihmisessä tapahtuu 22-vuoden aikana.
Olimme viiskymppisiä 22-vuotta sitten. No, itse olen nyt 30 kg laihempi ; DD tosin ryppyjä lie enempi vain kaulassa ja luomissa.- ex-hoitsu
korpikirjailija kirjoitti:
No, älä nyt hermostu.
Pointisi oli uskaltavat esiintyä iästään huolimatta ilman meikkiä.
Minuun kiinnitti juuri tuo meikittömyys huomion.
En käytä meikkiä arkielämässä. Kauppareissuille tai ravintolaan lähtiessä sipaisen kulmiin kynällä tummennusta ja huuliin oranssiin vivahtavaa huulipunaa.
Silmälaseilla voi myös muuttaa ilmettään, kuten Aira tekee. Pitääpä lähteä kevät-ilmettä metsästämään silmälasiliikkeestä ; )
Huulipuna.taslussa kirjoitti tuon ikäeron suuren merkityksen, joka näiden kahden naisen välillä on. Jos vertaamme 18-vuotiasta nuorta 40-vuotiaaseen saadaan kirjoittajille selventävä esimerkki siitä kuinka suuri muutos ihmisessä tapahtuu 22-vuoden aikana.
Olimme viiskymppisiä 22-vuotta sitten. No, itse olen nyt 30 kg laihempi ; DD tosin ryppyjä lie enempi vain kaulassa ja luomissa.Jos on 30 kiloa laihduttanut, jää takuulla paljon roikkuvaa löysää ihoa sinne mistä rasvaa on poistunut. 30 kiloa rasvaa on 60 voipakettia.Mutta saahan ne vaatteilla piiloon jos ei halua kalliisiin ihon poistoleikkauksiin mennä ja arpia niistäkin jää. Jotkut on saaneet pahoja tulehduksia ja hiertymiä ihopoimujen alle ja väliin. Olen hoitanut niitä paljon laihtuneilla vuodepotilailla, hygieniasta täytyy pitää hyvää huolta ettei ala haista ja jopa märkiä. Jumppakaan ei auta noin isoihin muutoksiin, siksi on järkevää pitää itsensä normaalipainossa koko ikänsä.
Lievä, melkein kuvottava omantunnon pistos hiipii kyllä mieleeni, kuinka toiset ovat niin energisiä ja nuorekkaita, kun itse olen vaipumassa suorastaan sängynpohjalle vain lueskelemaan.
Ei ole sitä kuuluisaa "omaa elämää", joista täällä kuulutetaan, vaikka onhan minullakin se "oma elämä", mutta siihen ei kuulu sukulaiset ja omaisistakin vain tyttäreni lapsineen.
Hyvin kuvailit korppis, kuinka olimme ennen kauniita, paitsi minä en ole laihtunut noin suuria lukemia, mutta ei ole ilmeisesti lähtöpainonikaan ollut kummoinen, sillä jo vimmekesän 10 kg pudotus näkyy poskissa, joten heti, kunhan terästäydyn, menen kasvojen kohotukseen!D
Olihan se nuoruuden aikaa, kun joka yö oli paplarit päässä ja ennen kahvia täytyi olla meikit naamassa ja hiukset tupeeratut, tai nutturalla. Aina kynnet lakattu varpaita myöten ja siistit asusteet.
Sellaisenkin muistin nyt, kun veljeni avokki oli lapsineen(aikuisten) meillä ja minä tulin töistä kotiin. Tämä nuori kysyi, että mistä juhlista sinä olet tulossa? Onneksi äitinsä selitti, että minä en ole töissä "rakennus siivoojana" joita he tekivät.
Aira on mielestäni pirtsakoin, jo hänen ikänsäkkin huomioon ottaen. Harmi, että en jaksanut mennä silloin hänen vierailullaan tällä seudulla.- Ramoona_
Kristiina23 kirjoitti:
Lievä, melkein kuvottava omantunnon pistos hiipii kyllä mieleeni, kuinka toiset ovat niin energisiä ja nuorekkaita, kun itse olen vaipumassa suorastaan sängynpohjalle vain lueskelemaan.
Ei ole sitä kuuluisaa "omaa elämää", joista täällä kuulutetaan, vaikka onhan minullakin se "oma elämä", mutta siihen ei kuulu sukulaiset ja omaisistakin vain tyttäreni lapsineen.
Hyvin kuvailit korppis, kuinka olimme ennen kauniita, paitsi minä en ole laihtunut noin suuria lukemia, mutta ei ole ilmeisesti lähtöpainonikaan ollut kummoinen, sillä jo vimmekesän 10 kg pudotus näkyy poskissa, joten heti, kunhan terästäydyn, menen kasvojen kohotukseen!D
Olihan se nuoruuden aikaa, kun joka yö oli paplarit päässä ja ennen kahvia täytyi olla meikit naamassa ja hiukset tupeeratut, tai nutturalla. Aina kynnet lakattu varpaita myöten ja siistit asusteet.
Sellaisenkin muistin nyt, kun veljeni avokki oli lapsineen(aikuisten) meillä ja minä tulin töistä kotiin. Tämä nuori kysyi, että mistä juhlista sinä olet tulossa? Onneksi äitinsä selitti, että minä en ole töissä "rakennus siivoojana" joita he tekivät.
Aira on mielestäni pirtsakoin, jo hänen ikänsäkkin huomioon ottaen. Harmi, että en jaksanut mennä silloin hänen vierailullaan tällä seudulla.Meillä oli työpaikalla ns. TYKY-päivässä kerran Aira tanssituttajana ja luennoimassa , esimerkiksi macarenaa ja hihoppia opeteltiin. Airaa tuolla toisessa ketjussa kehuinkin, energisyyttään ja myönteistä elämänasennettaan. Tanssin voimaan uskon minäkin, ennen kaikkea se on hauskaa liikuntaa ja sosiaalistakin. Muistelen hänen kertoneen jossain haastattelussa kasvojen kohotusleikkauksestaan ja myös rintojen pienennyksestä, kovin painavat rinnat aiheuttavat ainakin tanssijalle rasitusta ja kipuja. Ei kauneusleikkauksissa sinänsä moralisoitavaa ole, onhan henkiselle terveydelle tärkeää , että peilikuva vastaa omaa minäkäsitystä. Esiintyvälle taiteilijalle kasvot ja kroppa ovat myös työväline.
Kävin kampaajalla hiljattain ja luin Eeva-lehden jutun 84-vuotiaasta Judi Denchistä. Hänellä on sama harrastus kuin minulla: puiden istutus ja niiden kanssa kommunikointi. Yhtä lyhyeksi en tukkaani leikkauttanut kuin hän, mutta kuitenkin liikkuvan, ilmavan kampauksen , ohuin aurinkoraidoin elävöitetyn pähkinänruskean sävyn, oman luonnollisen sävyni. En ole vielä tarkistanut, olisinko täysharmaa, ehätän pysymään omassa värissäni kun harmaata ounastelee. Kulmani ja ripseni kestovärjäytän, olen harkinnut jopa kestopigmentointia rajauksiksi yläluomiin. Huulipunaa pitää aina olla, arkeen kevyttä ja juhliin näyttävämpää, lakkaan myös kaikki kynnet . Hymykin toimii kasvojenkohottajana, hyvä ryhti tekee ihmeitä. Varteenotettava vinkki korpikirjailijalla, uudet pirteät pukevat silmälasit ja tietenkin kunnolliset aurinkolasit, saavat nekin olla hauskannäköiset. Jos lisäisin muutaman nimen kauniisti ikääntyneisiin naisiin : Catherine Deneuve, Seela Sella, Kyllikki Forssell... oma äitinikin oli aina kaunis , eli lähes 90-vuotiaaksi. - Kristiina..23
Ramoona_ kirjoitti:
Meillä oli työpaikalla ns. TYKY-päivässä kerran Aira tanssituttajana ja luennoimassa , esimerkiksi macarenaa ja hihoppia opeteltiin. Airaa tuolla toisessa ketjussa kehuinkin, energisyyttään ja myönteistä elämänasennettaan. Tanssin voimaan uskon minäkin, ennen kaikkea se on hauskaa liikuntaa ja sosiaalistakin. Muistelen hänen kertoneen jossain haastattelussa kasvojen kohotusleikkauksestaan ja myös rintojen pienennyksestä, kovin painavat rinnat aiheuttavat ainakin tanssijalle rasitusta ja kipuja. Ei kauneusleikkauksissa sinänsä moralisoitavaa ole, onhan henkiselle terveydelle tärkeää , että peilikuva vastaa omaa minäkäsitystä. Esiintyvälle taiteilijalle kasvot ja kroppa ovat myös työväline.
Kävin kampaajalla hiljattain ja luin Eeva-lehden jutun 84-vuotiaasta Judi Denchistä. Hänellä on sama harrastus kuin minulla: puiden istutus ja niiden kanssa kommunikointi. Yhtä lyhyeksi en tukkaani leikkauttanut kuin hän, mutta kuitenkin liikkuvan, ilmavan kampauksen , ohuin aurinkoraidoin elävöitetyn pähkinänruskean sävyn, oman luonnollisen sävyni. En ole vielä tarkistanut, olisinko täysharmaa, ehätän pysymään omassa värissäni kun harmaata ounastelee. Kulmani ja ripseni kestovärjäytän, olen harkinnut jopa kestopigmentointia rajauksiksi yläluomiin. Huulipunaa pitää aina olla, arkeen kevyttä ja juhliin näyttävämpää, lakkaan myös kaikki kynnet . Hymykin toimii kasvojenkohottajana, hyvä ryhti tekee ihmeitä. Varteenotettava vinkki korpikirjailijalla, uudet pirteät pukevat silmälasit ja tietenkin kunnolliset aurinkolasit, saavat nekin olla hauskannäköiset. Jos lisäisin muutaman nimen kauniisti ikääntyneisiin naisiin : Catherine Deneuve, Seela Sella, Kyllikki Forssell... oma äitinikin oli aina kaunis , eli lähes 90-vuotiaaksi."En ole vielä tarkistanut, olisinko täysharmaa,"
Minä olen sen jo huomannut ja alkanut jopa viihtyä tuossa harmaassa, koska en ole jaksanut värjätä edes itse hiuksiani, saati mennä kampaajalle.
Noista kauneusleikkauksista puheen ollen, olin joskus nuoruudessani jonkun ihme hoitajan käsittelyssä, joka jollain happo käsittelyllä teki mukamas ihosta nuoremman? Minäkin silloin, näin jälkeenpäin ajatellen, olin ihan hyvä ihoinen, mutta kaikkea se nuoruus ja hulluus tekee.
Mieleeni jäi silloin, kun tämä "kauneus guru" suositteli minulle rintojen kohotusta tunnetulta Eiran sairaalan lääkäriltä ja minä teetin sitten tällaiset implantit, joista oli todellakin minulle myös huomattavaa itsetunnon kohottajaa, koska olihan minulla sitten ne rinnat ja näyttävät.
Samainen "guru" myös kehui, kuinka valtionvirkamiehillä on rahaa maksaa sexistä ja hänellekin tuli silloin pyyntö saapua johonkin hotelliin, ...panoile...?
Olen myös ottanut rasvaimun vatsan seudulta aivan täältä Suomesta, koska Viron lääkäreihin en ole viellä mennyt, mutta tuo kasvojen kohotus voisi siellä hoitua hyvin?
No, viimeksi Viron matkalla otin myös kesto pikmentin yläluomiin, mutta ei niistä ole haikuakaan enää jäljellä, joten turha ostos, vaikkakin kallis.
Onneksi tätä turhamaisuutta ei ole esiintynyt usein, koska ketä varten minun pitäisi "kaunistua"? ex-hoitsu kirjoitti:
Jos on 30 kiloa laihduttanut, jää takuulla paljon roikkuvaa löysää ihoa sinne mistä rasvaa on poistunut. 30 kiloa rasvaa on 60 voipakettia.Mutta saahan ne vaatteilla piiloon jos ei halua kalliisiin ihon poistoleikkauksiin mennä ja arpia niistäkin jää. Jotkut on saaneet pahoja tulehduksia ja hiertymiä ihopoimujen alle ja väliin. Olen hoitanut niitä paljon laihtuneilla vuodepotilailla, hygieniasta täytyy pitää hyvää huolta ettei ala haista ja jopa märkiä. Jumppakaan ei auta noin isoihin muutoksiin, siksi on järkevää pitää itsensä normaalipainossa koko ikänsä.
Iltapäivää@ tähän on pakko kysyä hoitsulta onko hän tietoinen keski-iässä puhkeavasta kilpirauhasen vajaa toiminnasta ja sen vaikutuksesta kehoon.
No, et koska pistit inhoittavan lörsky-runttu vastauksen tietämättä taustoja.
Lääkäritkään eivät pystyneet tekemään diagnosia miksi painoni alkoi nousemaan. Joten uskon, sinunkin hoitajakoulutus on mennyt hukkaan.
Taustaa:
Yritin laihtua, eräänä iltana lenkkipolulla päässäni sumeni ja menetin näkökyvyn, pelkäsin lopun tulleen. Kuulin kuitenkin lumenluontia muistuttavia ääniä, joten hitaasti kohti ääntä. Näkö palasi ja pääsin kotiin. Lähdin päivystykseen, jossa vanhempi mies lääkäri kysyi, onko sinulta otettu kilpirauhaskokeita. Ei, joten otettiin ja syy löytyi aikaisempien kaltaisiesi hoitohenkilökunnan höttö-diagnosien jälkeen.
Siitä se laihtuminen lähti. Sauvat viuhtoivat viiden kilsan päivämatkoilla ja lääkkeet alkoivat purra. Puoli vuotta sauvakävelyä ja vappuna oli solakka.
Ystävättäreni sanoi vappu-tansseissa, että ennen minua piiritettiin, nyt sinä olet ottanut paikkani.
Tällaisia diagnoseja. Ei ole lerppulihaa, allitkin sut vähäisiä. No, kun kehon toiminta normalisoitui sain takaisin noin 10 kg.- miksihyökkäät
korpikirjailija kirjoitti:
Iltapäivää@ tähän on pakko kysyä hoitsulta onko hän tietoinen keski-iässä puhkeavasta kilpirauhasen vajaa toiminnasta ja sen vaikutuksesta kehoon.
No, et koska pistit inhoittavan lörsky-runttu vastauksen tietämättä taustoja.
Lääkäritkään eivät pystyneet tekemään diagnosia miksi painoni alkoi nousemaan. Joten uskon, sinunkin hoitajakoulutus on mennyt hukkaan.
Taustaa:
Yritin laihtua, eräänä iltana lenkkipolulla päässäni sumeni ja menetin näkökyvyn, pelkäsin lopun tulleen. Kuulin kuitenkin lumenluontia muistuttavia ääniä, joten hitaasti kohti ääntä. Näkö palasi ja pääsin kotiin. Lähdin päivystykseen, jossa vanhempi mies lääkäri kysyi, onko sinulta otettu kilpirauhaskokeita. Ei, joten otettiin ja syy löytyi aikaisempien kaltaisiesi hoitohenkilökunnan höttö-diagnosien jälkeen.
Siitä se laihtuminen lähti. Sauvat viuhtoivat viiden kilsan päivämatkoilla ja lääkkeet alkoivat purra. Puoli vuotta sauvakävelyä ja vappuna oli solakka.
Ystävättäreni sanoi vappu-tansseissa, että ennen minua piiritettiin, nyt sinä olet ottanut paikkani.
Tällaisia diagnoseja. Ei ole lerppulihaa, allitkin sut vähäisiä. No, kun kehon toiminta normalisoitui sain takaisin noin 10 kg.Miten joku hoitsu yjden viestin perusteella olisi diagnoosin voinut tehdä kun ei lekuritkaan vastaanotolla ? Miksi hyökkäät , pitäisikö kaikkien tietää mustä tuo 60 laardipakettia vadtaava läski on peräisin ?
miksihyökkäät kirjoitti:
Miten joku hoitsu yjden viestin perusteella olisi diagnoosin voinut tehdä kun ei lekuritkaan vastaanotolla ? Miksi hyökkäät , pitäisikö kaikkien tietää mustä tuo 60 laardipakettia vadtaava läski on peräisin ?
Haiseeko se silmäluomien riippuvaan uomaan kiinnittynyt elttaantunut ihra sinne asti ?
No, no hätä, minä lähden nyt saunaan, nostelen ihrattomat ihonläyskät takavasemmalle syrjään ja pesen isomman tissin alusen juuriharjalla 😆
- Paloma.se01
Aira on suomalainen ikoni ja hänellä on suuri ihailijajoukko ja onhan hän pitänyt kunnostaan huolta ja silleen ja pukeutuu ja meikkaa tyylikkäästi. Hyvät geenit ja määrätietoisuus ja tietenkin se että riittää energiaa ja motivaatioita huoltaa itseään ja olemustaan, koska tuollainen ulkonäkö ja kunto ei tule ilmaiseksi ja on kovan työn tulos. Airassa on hyökkäävyyttä ja kovuutta, joka ei ole minun kuppini teetä ja käyttäytymiseltään ja olemukseltaan pidän enemmän Mirrenin tyylistä.
- Hallaahon.äänestäjä44
En Buske kirjoittaa pullan- tai p*lluntuoksuisista naisista
PS. en pystynyt arvaamaan mitä jälkimmäinen sana tarkoittaa mutta viite:
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4a65fa8a-52b0-4b55-adb9-aff49b11183b On luonnon laki että vanhenemme. Jos on seitsemänkymppinen niin on, ei leikkaukset tee ketään nuoremmaksi.
Äidiltäni olen perinyt hyvän ihon, ei ole juuri ryppyjä, jotenkin ikä silti näkyy.
En meikkaa kuin vähän huulipunaa. Minäkin tykkään oranssiin vivahtavasta kuten korppis.
Nuorempana meikkasin enemmän, nyt olen huomannut että ei meikkaaminen ainakaan nuorenna, joskus tulos on valitettavasti päinvastainen kuin oli tarkoitus.
Kun käyttää kosteusvoiteita säästelemättä, iho pysyy kimmoisana.
Ei Airakaan ole nuoruuden lähdettä löytänyt, hyvä kuitenkin että elämänhalua ja pirteyttä riittää hamaan vanhuuteen.- Hallaahon.äänestäjä45
"Kun käyttää kosteusvoiteita säästelemättä, iho pysyy kimmoisana"
Pintaan vedetysta Elizabeth Ardenista suurin osa vaikuttaa yhtä vähän
kuin voi siveltynä aslfaltille
Naaman siloteliima on kollageeni,
lehmästä tehty on halvempi kuin kalasta
https://www.puhdasplus.fi/product/sport-collagen/En ole kokeillut kollageenia.
Kosteusvoide auttaa siten että iho ei pääse kaivaksi. Kyllä kuivan ihon huomaa ulkonäöstä. En usko että sellaista ihmeainetta onkaan mikä siloittaisi rypyt ja saisi nuoruutensä ihon.
Kyllä minusta Aira Samulin on tyylikäs, jopa rodukaskin. Näyttävä nainen hän on, pitkä hoikka ja ikäisekseen menevä.
Naisena pidän ulkonäköä melko tärkeänä, hienovarainen meikkikin kaunistaa, kuten Helen Mirren'issä eron näimme. Itsetuntokin kohoaa, kun tietää olevansa huoliteltu ja hyvin puettu. Itse korostan kulmiani, ja huulipunan lisäksi shampooni antaa teräksen sinertävän sävyn hiuksiini, jossa viihdyn.
Tyttärentyttären kanssa kävimme sushibaarissa syömässä äsken, päivän riennot on kaupungilla ohi.- Hallaahon.äänestäjä44
Britti"tutkimus" osoittaa onnellisuusmaksimia 16 ja 70 vuotiaana
Tulos on väärä, kun sitä tarjotaan geneerisenä
Se on sukupuolispesifinen
eli omien baari- ja nojatuolitutkimuksieni mukaan
kun katselen ihmisjonoja, esim. kauppakeskuksissa
onnellisuus kyllä on maksimissaan 17 ja 71 vuotiaana, totta
mutta naisilla 17 vuotiaana ja miehillä 71 jos elossa
Ikä on siis naisen vihollinen ja miehen ystävä
Tosin en lukenut HeSa-juttua, vain noin otsikon
https://www.hs.fi/hyvinvointi/art-2000006019156.html - mielipide.vain
Aira on kolho, romuluinen. Kädet kuin lapiot ja hampaat meinaa suusta pudota. Meinanneet pudota vuosikymmeniä. Alahampaiden juuret näyttivät kovin ruskeilta telkkarista.
Helen on sirompi, naisellisempi. Rypyt eivät haittaa, suorastaan korostavat pehmeyttä. - hyvä-niin-
Aira on laiha,
mahalaukku leikattu pieneksi,
ei voi syödä pysyy taatusti laihana,
iho on nostettu miljoonakertaa jotta rypyt katoaa,
Airalla on hevosen hampaat
koska on niin laiha että kun hymyilee vain hampaat tulee näkyviin
kuin pääkallolla,
yhdeksänkymppiseksi Aira on pirteä,
ja jos laihuutta voi pitää kauniina niin on sitten kaunis,
luonteeltaan selkeä narsisti, itsekehu valtaisaa,
kaikki ympärillä olevat ihmiset ja lähisukulaiset ovat hulluja tai syylisiä Airan pahaan oloon,
narsismi luonne on hyvin selkeä ominaisuus hänessä,
ompahan suomessaki jotain hyvin erikoista
meillä on AIRA,- näinseonnähtävä
Otsanahkaa on kiristetty niin monta kertaa, että hänellä on kohta leukaparta.
- kolho.on
Annettu mediassa väärä käsitys hyväntekijänä eläkeläisten ja mielenterveystyössä. Hän on tehnyt markkinointia ja onnistunut bussilasteittain saamaan Hyrsylän mutkaan eläkeläisiä. Eiväthän ne ilmaistarjoiluja ja mäytöksiä siellä ole.
Itse Aira sanoi Veitolan ohjelmassa, että ei pidä esiintymisistä. Tekee sitä vain rahasta. Hyvin on näytellyt. - oletkade
kolho.on kirjoitti:
Annettu mediassa väärä käsitys hyväntekijänä eläkeläisten ja mielenterveystyössä. Hän on tehnyt markkinointia ja onnistunut bussilasteittain saamaan Hyrsylän mutkaan eläkeläisiä. Eiväthän ne ilmaistarjoiluja ja mäytöksiä siellä ole.
Itse Aira sanoi Veitolan ohjelmassa, että ei pidä esiintymisistä. Tekee sitä vain rahasta. Hyvin on näytellyt.Teitkö sinä työtäsi ilmaiseksi ja vain työn ilosta ? Aira on ammattilainen ja ansaitsee tuöstään . Aira on osallistunut kyllä moniin hyväntekeväisyystempauksiin ilmaiseksi. Rotunainen , pitkä ja hoikka. Pane paremmaksi 90 kymppisenä !
- Airan.ihailija
kolho.on - tuntuu tietävän kaikki luometkin Airan iholla, mutta ei huomaa mitään itsessään.
Ei kovin miellyttävää seuraa olisi jos kolho.on kanssa joutuisi vaikka päivällispöytään istumaan vierekkäin tai vastakkain. Ei maistuisi ruokakaan kun joutuisi kuuntelemaan kuinka tuo ja tuo on k'yny kiristämässä nahkojaan ja tuoltakin onn mahalaukku pienennetty.... mitä kaikkea joutuiskaan kuulemaan.
Oletkos päässyt Airan sairaskertomuksdia lukemaan? Et, mutta sinullahan on haukan katse ja noidan keinot, tiedät kaiken, ja sinun totuutesi on ainoa totuus. Anna olla, en ole sinulle kade, mutta Airaa kadehdin. Hän sai ensimmäiset lääkemääräyksensä muutama viikko sitten tapahtuneen aivoverenkiertohäiriön vuoksi. Ei ole perussairauksia, kuinka sinun ja minun sairaudet?
Minulla on leikattu osa vatsalaukusta pois, mutta en ole Airan tavoin laiha, kun en ole liikkunut tarpeeksi!! Minulta leikattiin, mutta se olikin sairaus, ei laihtumiskeino jo kymmeniä vuosia sitten. Yhä tahtoo paino nousta liikaa, mutta syynsä siihenkin. Osaatkos kertoa mikä se minulla on?
Lisäksi, olet melkoisen kateellinen luonteeltasi, tuon kirjoituksen perusteella, ja lisäksi vielä aikamoinen valehtelija. - kolho.on
oletkade kirjoitti:
Teitkö sinä työtäsi ilmaiseksi ja vain työn ilosta ? Aira on ammattilainen ja ansaitsee tuöstään . Aira on osallistunut kyllä moniin hyväntekeväisyystempauksiin ilmaiseksi. Rotunainen , pitkä ja hoikka. Pane paremmaksi 90 kymppisenä !
Katoppa, kun en mediassa annakaan itsestäni kuvaa hyväntekijänä, niin kuin Aira on antanut.
Olisivat vain pläjäyttäneet esiin myös haastattelupalkkiot ja esiintymispalkkiot eikä tuotu hyväntekeväisyyttä virheellisesti esiin.
Typerää glooriaa on hänen yllensä hehkutettu.
Airassa ei ole mitään kadehdittavaa. - HyväAira
kolho.on kirjoitti:
Katoppa, kun en mediassa annakaan itsestäni kuvaa hyväntekijänä, niin kuin Aira on antanut.
Olisivat vain pläjäyttäneet esiin myös haastattelupalkkiot ja esiintymispalkkiot eikä tuotu hyväntekeväisyyttä virheellisesti esiin.
Typerää glooriaa on hänen yllensä hehkutettu.
Airassa ei ole mitään kadehdittavaa.Airan elämä on ollut rankkaa, kokenut lapsena isän menetyksen ja äitinsä väkivaltaa, avioliitossakin väkivaltaa ja lapsilla mielisairautta. Ei siitä kateellinen pidä ollakkaan. Hän on yrittäjänä tienannut hyvin , siitä jotkut kadehtii. Hän pitää senioreiden hyvinvointiasioita esillä, hyödyttää kaikkia meitä ikäihmisiä. Ei tarvitse vanhanakaan jäädä sängyn pohjalle surkuttelemaan itseään. Laittakaa haukkujat oma kuvanne, niin verrataan Airaan ’
- kolho.on
Airan.ihailija kirjoitti:
kolho.on - tuntuu tietävän kaikki luometkin Airan iholla, mutta ei huomaa mitään itsessään.
Ei kovin miellyttävää seuraa olisi jos kolho.on kanssa joutuisi vaikka päivällispöytään istumaan vierekkäin tai vastakkain. Ei maistuisi ruokakaan kun joutuisi kuuntelemaan kuinka tuo ja tuo on k'yny kiristämässä nahkojaan ja tuoltakin onn mahalaukku pienennetty.... mitä kaikkea joutuiskaan kuulemaan.
Oletkos päässyt Airan sairaskertomuksdia lukemaan? Et, mutta sinullahan on haukan katse ja noidan keinot, tiedät kaiken, ja sinun totuutesi on ainoa totuus. Anna olla, en ole sinulle kade, mutta Airaa kadehdin. Hän sai ensimmäiset lääkemääräyksensä muutama viikko sitten tapahtuneen aivoverenkiertohäiriön vuoksi. Ei ole perussairauksia, kuinka sinun ja minun sairaudet?
Minulla on leikattu osa vatsalaukusta pois, mutta en ole Airan tavoin laiha, kun en ole liikkunut tarpeeksi!! Minulta leikattiin, mutta se olikin sairaus, ei laihtumiskeino jo kymmeniä vuosia sitten. Yhä tahtoo paino nousta liikaa, mutta syynsä siihenkin. Osaatkos kertoa mikä se minulla on?
Lisäksi, olet melkoisen kateellinen luonteeltasi, tuon kirjoituksen perusteella, ja lisäksi vielä aikamoinen valehtelija.Heh heh, olenkos minä kirjoittanut mitään Airan terveydestä tai sairaudesta?
Kirjoitin vain kuvasta, joka Airasta on annettu hyväntekijänä. Tuo annettu kuva on mielestäni väärä. Oikeellisuutta voi tarkastella Airan omista puheistaan Maria Veitolan yökylässä ohjelmasta, joka tuli taannoin televisiosta. Minusta persoonallisuus ja valovoimaisuus vaikuttaa myös ulkonäköön. Jos se on valheellinen kuten leikelty kauneus, niin voi voi.
Mitä tulee Airan lääkkeettömyyteen ennen infarktia, niin olisiko ollut syytä aiemmin aloittaa lääkitys? Yhteisiä varoja saattoi valua nyt hänen sairaalakuluihin.
Mitä taas tulee minuun, niin tämä aloitus ei koskenut minua eikä sinuakaan. Ei ulkonäköämme eikä terveyttämme.
Olisiko aika hyväksyä myös ne mielipiteet jotka eivät myötäile omiamme. Hyökkäyksen vastakkaista mielipiteen kirjoittajaa vastaan ovat lapsellisia. - kolho.on
HyväAira kirjoitti:
Airan elämä on ollut rankkaa, kokenut lapsena isän menetyksen ja äitinsä väkivaltaa, avioliitossakin väkivaltaa ja lapsilla mielisairautta. Ei siitä kateellinen pidä ollakkaan. Hän on yrittäjänä tienannut hyvin , siitä jotkut kadehtii. Hän pitää senioreiden hyvinvointiasioita esillä, hyödyttää kaikkia meitä ikäihmisiä. Ei tarvitse vanhanakaan jäädä sängyn pohjalle surkuttelemaan itseään. Laittakaa haukkujat oma kuvanne, niin verrataan Airaan ’
Ei tässä aloituksessa ollut mainintaa, että vertaisimme omaa kuvaamme Airan tai Helenin kuviin.
Otin tuon minusta virheellistä glooriaa mediassa suitsuttavan asian esille, koska kauneuteen liittyy persoonallisuus. Vääränlainen persoonakuva on mielestäni Airasta annettu. That's it!
Mielestäni, kun keskustelupalstalle tehdään aloitus, niin täytyy hyväksyä myös vastakkaista mielipidettä olevat kirjoitukset.
Minä lähden päivänäytökseen katsomaan Bohemian rhapsody -leffaa. Se on viihdettä. Nähtäväkseni jää millaisen kuvan Queensistä ja sen keulahahmosta annetaan. Palkintoja on leffa napsinut niin pääosan esittäjä Rami Malekistä lähtien.
Omannäköistänne päivää itsekullekin. Millaisin kuvin siitä kerrotte palstalla vai kerrotteko :)
- Perusjuttu
" ... ettei niillä ole mitään virkaa. " ! - Korjaan varmuuden vuoksi aloittajan ajatusvirheen. On 'voiteita' ja voiteita. Jos joku mainostaa voidetta, joka auttaa / estää ryppyyntymisen, niin sellaisia ei todennäköisesti ole olemassa. Mutta jokainen, joka haluaa huolehtia ihonsa hyvästä kunnosta iäkkääksi asti, käyttää hyviä voiteita säännöllisesti. Takuuvarmasti myöskin Aira ja Helen.
- luin.linkistä
Perusjuttu! ettei ole mitään.... korjaat, kukin voitelee mitä voitelee.. ja vielä millä voitelee, ja vielä mitä ne auttavat?
Helen Mirren Oscar-gaalassa 2019.
<Telegraph-lehti kertoo, että Mirren on noussut viime vuosina suureen suosioon suorasukaisuutensa ansiosta. Hän on muun muassa ilmoittanut haastattelussa, että kosteusvoiteen käyttäminen on yhtä tyhjän kanssa – samaan aikaan, kun hän tähditti meikkijätti L’Orealin ryppyvoidemainosta.> - Luki-luki
Niiin? Jos hän ei käytä ryppy- ja / tai kosteusvoiteita, niin jotain hän kumminkin käyttää. Hän ei vain kerro sitä.
- Naiskauneusexpertti
Ainoa suomalainen kaunis ja naisellinen ikänainen taitaa olla Kelan pääjohtaja Elli Aaltonen.
- eikaieläkkeelläkään
Onkohan liian nuori täällä vertailtaviin?
Tunnen monia kauniita ikänaisia, mutta tässä nyt puhutaan kahdesta kauniista ja tunnetusta naisesta. - jatkoajalla
eikaieläkkeelläkään kirjoitti:
Onkohan liian nuori täällä vertailtaviin?
Tunnen monia kauniita ikänaisia, mutta tässä nyt puhutaan kahdesta kauniista ja tunnetusta naisesta.Onhan Elli jo kuusvitonen, missä iässä monet suominaiset näyttävät kasikymmppisiltä.
- sattumalta.sivu
jatkoajalla kirjoitti:
Onhan Elli jo kuusvitonen, missä iässä monet suominaiset näyttävät kasikymmppisiltä.
Painii silti väärässä ikäsarjassa, vaikka kuinka "muut näyttävät" vanhemmilta.
On niitä muitakin kauniita naisia, täällähän puhutaan jo yli 70v naisista, eikä kyse ole siitä kuinka vanhalta näyttää, vaan kuinka kauniita ovat!
Minäkääm em 30v näyttänytedes täysi-ikäiseltä. Ihmiset kyselivät kun kahden oman lapseni kanssa liikuin, että ovatko nämä pikkusisaruksia?
Se siitä miltä näyttää ja voiko ikää lukea naamasta.
Nyt näytän vanhemmalta kuin äitini tämän ikäisenä.
Ettei kehuta miltä näyttää alle 65.
- voikuinkakaunis
Eipä tartte kattella kuvia muista. Kun kattoo peiliin, niin siellähän kaunotar näkkyy. Ihan tyytyväinen oon. Koskaan en oo ihaillu julkkiksia, en nytkään.
- Lemmenkäinen
Joku sanoi että kauneus on katselijan silmissä ? Vaimon (69 v.) ulkonäköä kun kehuskelen viisikymppiseks nii kehoittaa kääntymään Specsavers : in puoleen :D
- kattokaa-vaikka-pieiliin
TÄSSÄ TOTUUS ,,,,
kaikki vanhat ihmiset ovat rumia,
tekin ne sitten mitä ikinä, niistä ei saa kauniita,
kaikista vanhoista tulee hirviön näkösiä ryttysiä dementikoita,
ikäväkyllä,Onneksi saman totuuden kokvat kaikki tänne raadolliseen rumaan maailmaan syntynyt jos eivät kuole nuorina.
- havumetsäin.mies
Meikäläinen mieluiten välttää sellaisen käsitteen kuin kaunis käyttämisestä ihmisestä, etenkin vanhuusikäisestä.
Mieluummin puhuisin viehättävyydestä, johon kuuluvat ulkonäön ohella käyttäytyminen, ilmeet, eleet ja kielenkäyttö. Siinä kosmetiikka auttaa varsin rajallisesti.- isoäiti_
Aivan niin havumetsäin.mies, pelkkä kuori ei riitä kauneuden takeeksi, jos sisus
on silkkoa täynnä.
Airan vieressä istuin kerran eräässä konsertissa, jossa ihmettelimme hänen huomionhakuista, kovaäänistä mehlaamistaan katsojana.
Hyökkäävyyttä ja kovuutta löytyi kuten Paloma mainitsi.
Unicefissa toimiessani tapasin mm. Audrey Hepburnin ja oikein kahden kesken
pääsin hänen kanssaan juttelemaan esitellessäni hänelle talon tiloja.
Siinä oli todella eräs ihailemani nainen ja niin uskomattoman vaatimaton ja
huumorintajuinen keskustelija. Valitettavasti Audrey menehtyi syöpään pian
tämän jälkeen. Valokuvia on muistona tapaamisesta.
Julkisuus ei tee kaikista kovanaamoja. - Wauuuuu
WAuuuu, ihan YKn tiloissa on käyty ja saatu pätevyys mollata kerran konsertissa näkemänsä suomalaisten arvostama vanhus kovanaamaksi !
- kunniahänelle
Wauuuuu kirjoitti:
WAuuuu, ihan YKn tiloissa on käyty ja saatu pätevyys mollata kerran konsertissa näkemänsä suomalaisten arvostama vanhus kovanaamaksi !
Sanos muuta. Itsekään en ymmärrä miksi toisesta henkilöstä on aina löydettävä jotain moitittavaa. Airasta ihmettelen sitä, miten hän vielä noin iäkkäänä, on pysynyt virkeänä ja terveytensä kannalta aivan uskomattoman liikkuvana. Huolehtii ulkonäöstään ja mitoiltaan pysynyt hoikkana, mikä ei onnistu suurelta osalta nuorempiakaan. Siitäköhän nämä ilkeämieliset arvostelut johtuvat, kun itse emme ole kyenneet huolehtimaan itsestämme läheskään samaan malliin?
- melkoinenWauuu
Wauuuuu kirjoitti:
WAuuuu, ihan YKn tiloissa on käyty ja saatu pätevyys mollata kerran konsertissa näkemänsä suomalaisten arvostama vanhus kovanaamaksi !
Waauuu.
Tyhmyytensä voi osoittaa monell tavall, vaikka se ei aina näy päällepäin.
Sinä osoitit sen meille luettavaksi. Muiden halveksiminen on taitolaji, siinä olet mestari.
Muilla on tyyliä, sinä olet kai sitä Lyyliä! - kaikkeesitä
melkoinenWauuu kirjoitti:
Waauuu.
Tyhmyytensä voi osoittaa monell tavall, vaikka se ei aina näy päällepäin.
Sinä osoitit sen meille luettavaksi. Muiden halveksiminen on taitolaji, siinä olet mestari.
Muilla on tyyliä, sinä olet kai sitä Lyyliä!Kyllä se on nyt tuo nikki isoäiti_ , joka lähti halveksimislinjalle ja osoitti tyhmyytensä. Leimasi yhden näkemisen perusteella Linnan juhliinkin monesti kutsutun ja monta ansiomitalia saaneen ansioituneen naisen kovanaamaksi. Ei tainnut Aira olla kiinnostunut YK:talossa käyneestä mummosta, vaan piti väliajalla hauskaa ystäviensä ja faniensa kanssa. Sentään sama musiikkimaku kuin tällä amerikkalaisen filmitähden nähneellä mummolla.
- sen.sanoit.itse
kaikkeesitä kirjoitti:
Kyllä se on nyt tuo nikki isoäiti_ , joka lähti halveksimislinjalle ja osoitti tyhmyytensä. Leimasi yhden näkemisen perusteella Linnan juhliinkin monesti kutsutun ja monta ansiomitalia saaneen ansioituneen naisen kovanaamaksi. Ei tainnut Aira olla kiinnostunut YK:talossa käyneestä mummosta, vaan piti väliajalla hauskaa ystäviensä ja faniensa kanssa. Sentään sama musiikkimaku kuin tällä amerikkalaisen filmitähden nähneellä mummolla.
Lueppas uudelleen se isoäidin kirjoittama viesti.
Airasta hän sanoi, että ihmetteli Airan meuhkaamista konsertissa.
Ulkonäköön ei puuttunut sanallakaan hyökkäävyydestä ja kovuudesta mainintakaan ei mitenkään ole Airaa loukkaavaa.
Sinäpä sensijaan läjäytit isoäitiä päin pläsiä!
Että sitä on oltu...
Hän kertoi omasta olemisestaan eikä vetänyt sinua mukaan.
Alhaisinta mitä minä tiedän, on olla parempiOSAISIA KOHTAAN KUIN RAKKIKOIRA. eTTÄ ON SITÄ OLTU... HYVIN ALENTAVAAN SÄVYYN KIRJOITIT.
Capsloooki oli vahingoss päällä, mutta en asian ja sinulle vastaamisen takia ala uudelleen kirjoittamaan.
Sitä saat mitä tilasit, olet aliarvioiva lausunnossasi.
Enemmän tykkään siitä joka kertoo mihin on päässut, kuin siitä kun kerrotaan ettei joku ole mitään.
Kade olen kun en päässyt YK.n tiloihin, vaikka lähellä olen kierrellyt, maailmamatkaajana.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik123790MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar781997Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5431610Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin831267Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671077Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s331018Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214898Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60873- 171854
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3798