Näin vaikeaa voi olla rikkaallakin

heriuhu

Saudi-Arabiassa ajokieltoa uhmanneet naisaktivistit oikeuteen – saattavat joutua jopa vuosikymmeniksi vankilaan:

Yhden aktivistin veli kertoo, että hänen siskoaan on piiskattu vankilassa ennen oikeudenkäyntiä ja annettu sähköiskuja.

Saudi-Arabiassa viime vuonna kiinni otetut naisaktivistit joutuvat oikeuteen, kertoo Saudi-Arabian valtiollinen media.

Syyttäjät eivät ole paljastaneet, mistä rikoksista aktivisteja aiotaan syyttää.

Saudiviranomaiset ottivat kiinni useita naisaktivisteja viime vuoden toukokuussa. Tuolloin viranomaiset kertoivat, että aktivistien epäiltiin yrittäneen horjuttaa "kuningaskunnan turvallisuutta, vakautta ja kansallista yhtenäisyyttä".

Ihmisoikeusjärjestöt ovat arvioineet, että aktivisteja saattaa uhata jopa vuosikymmenten vankeus.

Naisten oikeuksia ajaneet aktivistit vangittiin vain muutamaa viikkoa ennen kuin paljon julkisuutta saanut naisten ajokielto kumottiin Saudi-Arabiassa kesäkuussa. Monet vangituista olivat kampanjoineet ajokiellon kumoamisen puolesta.

https://yle.fi/uutiset/3-10670195

0

100

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. PÄIVÄN PARAS: Nigerialainen haki turvapaikkaa Suomesta, lähti takas huilaamaan

        kotimaahansa, koska turvapaikan saaminen kesti niin kauan. Ja tämän kertoo ihan Yle, eikä yhtään toimittaja kyseenalaist
        Maailman menoa
        149
        3710
      2. Mikä vasemmistolaisista jankkaavaa vaivaa?

        Pahasti on ihon alle, siis korvien väliin sinne tyhjään tilaan, päässeet kummittelemaan. Ei ole terveen ihmisen merkki
        Maailman menoa
        96
        3602
      3. Ohjelma "Rikollisjengien Ruotsi" hyvin paljasti jakautuneen maan

        eli ns. ruotsalaiset yhdellä puolella, muslimit ja muut kehitysmaalaiset toisella puolella. Siinäkin hyvin näki mitä ma
        Maailman menoa
        42
        3143
      4. Pidennetään viikko 8 päiväiseksi

        Ja jätetään työpäivien määrä nykyiseen 5:een. Tuo olisi kompromissiratkaisu vellovaan keskusteluun työajan lyhentämisest
        Maailman menoa
        18
        2501
      5. Miksi eristäydyt?

        Onko jokin syy kun vetäydyt omiin oloihin?
        Ikävä
        181
        2172
      6. Jos Katja Ståhl ei pääse juontamaan Elämäni biisiä, kenet haluaisit nähdä juontohommissa?

        Katja Ståhl on ollut kuluvalla viikolla sairaalahoidossa. Jos Katja Ståhl ei pääse juontamaan Elämäni biisiä, kenet halu
        Tv-sarjat
        25
        1367
      7. Kuvaile kaivattuasi kolmella emojilla.

        :) 😛😆😱
        Ikävä
        95
        1211
      8. Tiesitkö? Tuure ja Saana Boelius ovat sisaruksia!

        Tiesitkö? Tuure Boelius ja Saana Boelius ovat tänä syksynä kumpainenkin reality-ohjelmissa tv:ssä: Tuure Petollisissa ja
        Suomalaiset julkkikset
        24
        1051
      9. Jos elämäsi ihminen

        on osoittanut kiinnostuksensa, niin kannattaa vastata edes jotain vaikka mikä olisi. Toista mahdollisuutta ei välttämätt
        Ikävä
        69
        998
      10. Vähäkankailla ollut ongelmia vuokra-asunnossa

        Aina ne ikävätkin asiat tulevat mediaan. Jasmin ja Marko saaneet edellisestä asunnostaan häädöt ja Jasmin todettu varatt
        Kotimaiset julkkisjuorut
        115
        975
      Aihe