Jeesus oli tietoinen tulevasta

V_LAIVAMAA

Pyhä Henki saa ihmisessä aikaan uskon ja avaa Jumalan sanan.
Laskiaissunnuntain jälkeisestä tuhkakeskiviikosta alkaa neljäkymmentä arkipäivää kestävä paastonaika. Laskiainen merkitsee laskeutumista paastonaikaan, Kristuksen kärsimystien seuraamiseen.

Profeettojen ennustukset

Jeesuksen julkinen toiminta oli päättymässä. Alkoi vaellus Jerusalemiin, kohti uhrikuolemaa. Jeesus oli tietoinen tulevista tapahtumista. Hän kertoi opetuslapsille edessä olevista kärsimyksistään. Evankeliumissaan Luukas toteaa, etteivät opetuslapset ymmärtäneet Jeesuksen sanoista mitään.

Opetuslapset kyllä tunsivat profeettojen ennustukset tulevasta Messiaasta. Ennustukset ja Jeesuksen puheet eivät kuitenkaan yhdistyneet heidän mielessään toisiinsa. Mukana oli myös inhimillistä torjuntaa. Olihan Jeesus opetuslapsille rakas. Matteus kertoo, kuinka Jeesuksen puheet tulevasta kärsimyksestä saivat opetuslapsissa aikaan jopa vastarintaa. Pietari ei lainkaan hyväksynyt tietoa Jeesuksen tulevasta surmaamisesta: ”Jumala varjelkoon! Sitä ei saa tapahtua sinulle, Herra!” (Matt. 16:22.)

Sokea mies uskoo ja saa näkönsä

Kulkiessaan ihmisjoukon ympäröimänä kohti Jerikoa Jeesus kohtasi sokean miehen kerjäämässä. Mies kuunteli ihmisten askeleita ja päätteli tiellä kulkevan paljon väkeä. Sokea mies halusi saada selkoa, mistä on kysymys. Hänelle kerrottiin, että Jeesus Nasaretilainen on väen joukossa. Sokea mies huusi: “Daavidin Poika, armahda minua!” Miehen sanat viittaavat profeettojen ennustukseen tulevasta kuninkaasta.

Tilanne oli kiusallinen, eikä ylimääräinen huomio ollut toivottavaa. Nasaretilainen oli kiistanalainen mies, joka oli herättänyt kansassa levottomuutta ja vihaa kirjanoppineiden ja fariseusten taholta. Hän oli antanut syntejä anteeksi ja väitti olevansa Jumalan poika.

Jeesus ei kavahtanut tilannetta, vaan pysähtyi miehen luo. Hän kysyi mieheltä: ”Mitä haluat minun tekevän sinulle?” Mies toivoi saavansa näkönsä takaisin. Jeesus näki miehen sydämeen ja sinne syntyneen uskon. Jeesus sanoi: ”Saat näkösi, uskosi on parantanut sinut.” Mies sai näkönsä takaisin. Hänen uskonsa sai hänet liittymään Vapahtajan seuraan ja hänen sydämestään nousi ylistys hyvälle Jumalalle. Myös kaikki seurassa olevat iloitsivat. (Luuk. 18:35–43.)

Pyhä Henki avaa kirjoitukset

Opetuslapset eivät kuitenkaan jääneet epätietoisuuteen siitä, mitä Jeesus tarkoitti puhuessaan tulevasta kärsimyksestään. Myöhemmin irrallisilta näyttävät tapahtumat liittyivät toisiinsa, kun Jeesus tapasi opetuslapsensa ylösnousemuksensa jälkeen: ”Tätä minä tarkoitin, kun ollessani vielä teidän kanssanne puhuin teille. Kaiken sen tuli käydä toteen, mitä Mooseksen laissa, profeettojen kirjoissa ja psalmeissa on minusta kirjoitettu.”

Jeesus avasi heidän mielensä ymmärtämään kirjoitukset. Jeesus sanoi heille: ”Näin on kirjoitettu. Kristuksen tuli kärsiä kuolema, ja kolmantena päivänä nousta kuolleista ja kaikille kansoille, Jerusalemista alkaen, on hänen nimessään saarnattava parannusta ja syntien anteeksiantamista.” (Luuk. 24:44–47.)

Moni meistä on kuullut paljon Jumalan sanaa. Olemme ehkä istuneet sanankuulossa lapsesta saakka vuosikymmeniä. Mitä muistamme ja ymmärrämme kuulemastamme? Kuten opetuslapsille, ei meillekään Jumalan sana avaudu oman ymmärryksemme kautta. Raamatun sanoman ymmärtämiseen on kaikkina aikoina tarvittu Pyhän Hengen voimaa. Sama Pyhä Henki synnytti uskon myös sokean miehen sydämessä.

Tänäkin päivänä voi tapahtua samanlainen ihme. Ihminen voi olla hengellisesti sokea, eikä löydä armahtavaa Jumalaa. Jumalan valtakunnan evankeliumissa kuuluu vieläkin kutsu etsivälle. Siinä kutsussa on lohdutus ja anteeksiantamus Jeesuksen nimessä ja veressä.

Kuten sokea mies ja hänen seurassaan olleet aikalaiset, tämän ajan uskovaisetkin saavat kiittää ja ylistää hyvää Jumalaa hänen hyvästä työstään. Jumalan sanan alla silmämme avautuvat uudelleen ja uudelleen näkemään Jeesuksessa uhrikaritsan, joka on antanut meille elämän. Saamme nytkin uskoa toteutuneeseen sovitustyöhön ja itsemme Jeesuksen verellä lunastetuiksi.

11

98

    Vastaukset 11

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tottaki Jeesus tietää kaiken, ohjaa kaikkea, sillä Hänellä on kaikki Valta.

      • glgklj

        Hemmetin huonosti se sitä valtaansa kyllä käyttää. Viralta viimein moinen


    • Rauhansanalainen80

      Miksi kirjoitetussa tekstissä julistetaan synnit anteeksi? Onko tämä nyt sallittua?

      • Rauhansanalainen80

        Osako joku vastas?


    • Mikskähän

      Miksi rauhansanalainen ministeri Sipilä on pöyhkeä ja valehtelee.

      • Sipilä on poiketen muihin pääministereihin jolla suomella on ollut, Jumalan mies. Hän ei koskaaan valehtele, ainakaan tietoisesti. Hän puhuu niin totta kun voi.


      • Miksikähän

        Kyllä kuule Sipilä tuhosi ahneudessaan Suomea ja kepun. Jos miehessä on yhtään selkärankaa niin väistyy takavasemmalle. Eriseurainen vehkeilijä lampaan puvussa.


    • Sofiata

      Jostain luin: .. "jota inspiroi Taivaallinen viisaus, myöhemmin muutettu Pyhäksi Henkeksi"..

    • puolikuuro

      Aika pitkään luritit. Mitään uutta tosin ei kirjoituksessasi ollut. Itse olisin toivonut lukevani siitä, miten Jeesus sai kuuron kuulemaan.

      • Ahdistuksissaniminä

        Lasarus kuuli, kun Jeesus sanoi,Lasarus nouse ylös,! Kenellä on Hengen mieli kyllä kuulee, lihan vallassa kuuro on kuuro, ja hengellinen sokeus jatkuu, minä rakastan Hengen mielellä oloa lukemalla Raamatusta kovimmat tuomiot jatkuvassa hengen ahditukkissa, sieltä se kuuleminen tulee, voi kun joku haukkuisi pahasti, että että tiedostaisin itseni Herramme edessä,

        Mitä tulee kirjoitukseen aiheesta, se on juuri näin.


    • Jeesusonherra

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Taas uusi PS:n rasismiKOHU!

      Nyt Mauri Peltokangas on taas huuliaan lepattanut. Suomen rasistisin puolue - PS! https://www.iltalehti.fi/politiikka/a
      Maailman menoa
      637
      1337
    2. 97
      1139
    3. Naisten liian suuret vaatimukset?

      Palstalla näkee usein vlituksia siitä, että naisilla on miehille liian suuria vaatimuksia. Haluankin nyt mielenkiinnosta
      Sinkut
      190
      852
    4. Jarruton, viritetty ja kilvetön mopo

      Ajo-oikeudeton ja uppiniskainen kuski. Tuloksena vääntynyt aita, rusinaksi muuttunut mopo ja pari pipiä.
      Maailman menoa
      312
      791
    5. Olen henkisesti väsynyt. Takki tyhjä.

      Olen joutunut elämään yksin liian kauan. Työttömänä ja somepaskaa. Työpaikoilla joudun kiusatuksi. En enää tiedä, mitä
      Maailman menoa
      219
      739
    6. Pitääkö minun pyytää

      Itse itseni sinun luo tällä viikolla vai tajuatko itse pyytää ??
      Ikävä
      58
      703
    7. Onnittelut taktiikan vaihdoksesta mies!

      Esität nykyisin varattua, ettei naiset jää roikkumaan , mutta sinä saat haluamasi. Oletpa sinä hieno mies. 👏🏻 Osasin o
      Ikävä
      175
      661
    8. Peräti 12 000 ihmisen toimeentulo leikattiin puoleen kun eivät ilmoittautuneet työkkäriiin!

      Peräti 12 000 ihmisen (useimmat nuoria miehiä) toimeentulo leikattiin puoleen kun eivät ilmoittautuneet työkkäriiin! ht
      Maailman menoa
      225
      615
    9. Katotaan miten jaksat tätä

      Olen valmis pelaamaan tätä seuraavat 10v. Voit kysyä tutuilta miten olen erittäin kärsivällinen.
      Ikävä
      88
      610
    10. Tiedätkö mitä mies

      Sinulla ei ole kaikki kunnossa päänupissa! Älä pilaa sitä, mitä sinulla on oikeassa elämässä. Tämä ei ole mitään rakkaut
      Ikävä
      21
      551
    Aihe